sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Professori Mats Alvesson luennoi hiljattain Helsingissä mielikuvataloudesta. Suuresta suosiostaan huolimatta pröystäily tuskin on voittajastrategia tämän päivän tietointensiivisessä maailmassa, Sitran Timo Hämäläinen arvioi.
Uusi tietotekniikka, tuotantoresurssien liikkuvuus ja psykologisten tarpeiden kasvava merkitys ovat muuttaneet pitkälle kehittyneitä talouksia perustavanlaatuisesti. Uusi tietotekniikka ja joukkotiedotusvälineet ovat tehneet ihmisistä, organisaatioista ja tuotteista entistä läpinäkyvämpiä ja helpommin vertailtavia. Samalla tuotantoresurssit, kuten inhimillinen pääoma, tietopääoma ja taloudellinen pääoma, liikkuvat entistä vapaammin ja hakeutuvat parhaisiin mahdollisiin paikkoihin tuottaakseen lisäarvoa.
Albert Hirschmanin teorian mukaisesti nykypäivän tyytymättömät asiantuntijat, sijoittajat ja yritykset voivat vetäytyä (exit) nykyisistä suhteistaan helpommin kuin koskaan ennen ja valita parempia vaihtoehtoja. Lisäksi ihmisten hyvinvointi ja tyydytetyt perustarpeet ovat lisänneet kehittyneempien psykologisten tarpeiden, kuten sosiaalisen arvostuksen ja itsensä toteuttamisen, merkitystä. Kuten Fred Hirsch ennusti jo 1970-luvulla, sosiaalisesta asemasta on tullut keskeinen ihmisen onnellisuutta määrittelevä tekijä.
Nämä kolme tekijää – läpinäkyvyys, liikkuvuus ja sosiaalisen aseman tavoittelu – ovat luoneet mielikuvatalouden, missä yksilöiden, tuotteiden, organisaatioiden ja jopa valtioiden menestys riippuu niiden houkuttelevuudesta ja siitä mielikuvasta, jonka ne antavat tärkeimmille sidosryhmilleen. Samalla myös vallan olemus on muuttunut. John Kenneth Galbraithin mukaan tietoyhteiskunnassa valta ei perustu enää keppiin ja porkkanaan, kuten agraariyhteiskunnassa ja teollisessa yhteiskunnassa, vaan suostutteluun. Mats Alvesson onkin arvioinut, että noin 25–30 prosenttiin nykytalouksista liittyy jonkinlaista suostuttelutyötä.
Uusimmassa kirjassaan Alvesson myös toteaa, että pitkälle kehittyneissä yhteiskunnissa pröystäily (grandiosity) on suorastaan ajan henki. Tällä hän tarkoittaa sitä, että sekä yksilöt että organisaatiot yrittävät vahvistaa sosiaalista asemaansa, vaikka teennäisellä imagolla ei välttämättä ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Yritysmaailmassa tämä silmänlume näkyy esimerkiksi liioiteltuina CV:inä, hienoina tehtävänimikkeinä ja vaikuttavina PowerPoint-esityksinä. Julkisella sektorilla liioittelu näkyy organisaatioina, jotka nimittävät itse itsensä strategisiksi osaamiskeskuksiksi, sekä näyttävästi julkistettuina strategioina, joiden toteutus jää kuitenkin laihaksi.
Suuresta suosiostaan huolimatta pröystäily ei todennäköisesti ole voittajan strategia tämän päivän tietointensiivisessä maailmassa – ainakaan pitkällä aikavälillä. Jossakin vaiheessa katteettomat väitteet joutuvat julkisen tarkastelun kohteeksi. Sitä paitsi pröystäily ja mielikuvajohtaminen vievät yksilöiden ja organisaatioiden huomiota asioista, jotka tuottaisivat sidosryhmille todellista lisäarvoa. Loppujen lopuksi kestävää mainetta ja hyviä tuloksia ei voida saavuttaa kaunistelemalla tosiasioita.
Lähteitä
Mats Alvesson (2013), The Triumph of Emptiness; Consumption, Higher Education, and Work Organization, Oxford University Press.
John K. Galbraith (1983), The Anatomy of Power, Houghton Mifflin.
Fred Hirsch (1977), Social Limits to Growth, Routledge & Kegan Paul.
Albert O. Hirschman (1970), Exit, Voice and Loyalty: Responses to Decline in Firms, Organizations, and States, Harvard University Press.
Suosittelemme