Urheilu tasa-arvon mittarina

Tummaihoinen tyttö potkaisee jalkapalloa. Ei ole sattumaa, että näin tällaisen kuvan YK:n kehitysjärjestön UNDP:n sivulla esittelemässä viidettä YK:n 17:sta kestävän kehityksen tavoitteesta. Kyse kun on sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

Urheilu on hyvä mittari tasa-arvon toteutumiselle. Kun modernit olympialaiset alkoivat vuonna 1896, naiset eivät saaneet osallistua niihin lainkaan. Olympialiikkeen perustaja Pierre de Coubertinin mukaan naisten elimistöä ei ollut tarkoitettu kestämään olympialajien rasituksia.

Vuonna 1900 naiset pääsivät mukaan kahteen lajiin 95:stä. Sen jälkeen naisten lajien määrä ja naisurheilijoiden osuus on noussut melko tasaisesti. Rion olympialaisissa 45 prosenttia urheilijoista oli naisia. Naisten asema on parantunut myös paralympialaisissa, muttei aivan yhtä paljon.

Vuosina 1964-1992 naiset kilpailivat samoissa sarjoissa miesten kanssa muutamissa ampumalajeissa. Nykyisin naiset kilpailevat yhdessä miesten kanssa vain esteratsastuksessa. Riossa oli yhteensä 306 lajia, joista 161 oli miesten lajeja ja 145 naisten tai yhdistettyjä lajeja. Rytminen kilpavoimistelu ja taitouinti olivat ainoita vain naisille tarkoitettuja lajeja.

Ennen Rion kisoja yhdysvaltalainen Sports Illustrated -lehti ennusti, että Suomi saisi kisoista vain yhden mitalin eli pronssin, jonka ottaisi Mira Potkonen nyrkkeilyssä. Suomessa lopulta täydellisen oikeaan osunutta ennustusta naureskeltiin ja väheksyttiin, puhuttiin shokkiennustuksesta. Kiinnostavaa on se, että ainoa mitalimme tuli rahojen, julkisuuden ja maineen kannalta marginaalisessa lajissa ja tuon lajinkin parissa jossain määrin marginaalisesta harrastajaryhmästä eli naisnyrkkeilijältä. Yleisesti Suomi menestyi Riossa parhaiten naisten kamppailulajeissa – nyrkkeily, taekwondo ja paini. Näissä perinteisesti miehisissä (macho-) lajeissa naiset ovat vasta viime vuosina saaneet asemaa, mutta joutuvat edelleen kamppailemaan tunnustuksesta.

Tutkimukset osoittavat, että sukupuolten välinen tasa-arvo on yhteydessä maiden olympiamenestykseen. Erityisen selvä on sukupuolten välisen tasa-arvon ja tasokkaan naisjalkapallon yhteys, mihin alussa mainittu UNDP:n kuvavalintakin viittaa.

Tulokset eivät ole yllättäviä. Siellä, missä tytöt ja nuoret naiset voivat harrastaa poikien ja nuorten miesten tavoin urheilua, kehittyy menestyviä urheilijoita ja urheilujoukkueita. Niin kauan kuin sukupuolten välisessä tasa-arvossa on eroa maiden välillä, maiden tulotason ja urheilupanostusten lisäksi myös tasa-arvo vaikuttaa urheilumenestykseen. Riossa naiset saivat kahdeksan Tanskan 15:sta mitalista, kahdeksan Ruotsin 11:sta mitalista, yhden Norjan neljästä mitalista ja siis Suomen ainoan mitalin.

Samaan hengenvetoon on toki todettava, että sukupuolten välinen tasa-arvo ja taloudellinen kasvu ovat myös vahvassa yhteydessä toisiinsa. Jos naiset voivat kouluttautua ja osallistua työelämään, talous kasvaa, ja niin myös yleinen hyvinvointi – mukaan lukien olympiamenestys.

Suomen huippu-urheilun muutosryhmä käytti hiljattain 2,5 miljoonaa euroa 40-sivuisen raportin tuottamiseen. Tässä ilmainen vihje urheilupomoille: panostetaan pohjoismaiseen tasa-arvoaatteeseen (myös urheilujärjestöjen hallinnossa!) ja tuetaan erityisesti naisurheilijoita perinteisesti miehisinä pidetyissä lajeissa.

Vakavasti puhuen vuoden 2030 kestävän kehityksen tavoite ja mittari on kuitenkin se, että olympialaisissa on suurin piirtein saman verran naisia ja miehiä sekä heille tarkoitettuja lajeja – ja että muut maat ottavat Pohjoismaat kiinni naisten mitalien osuudessa.