Uusiutuvan energian ratkaisut räätälöitävä myös yhteiskunnallisesti

Afrikassa olosuhteet sähköverkon ulkopuolella toimiville energiaratkaisuille ovat periaatteessa hyvin otolliset. Niiden etuna ovat muun muassa huomattavasti pienemmät investointikustannukset kuin keskitetyssä sähkötuotannossa ja jakeluverkon laajentamisessa. Itä-Afrikan modernein talous Kenia käy hyvästä esimerkistä, mutta samalla se havainnollistaa, että ratkaisut pitää räätälöidä vastaamaan esimerkiksi kuluttajien tapaan ja mahdollisuuksiin käyttää rahaa.

Kenian sähkön tuotannon, jakelun ja käytön arviointi on kuin klassinen kysymys siitä, onko lasi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä. Täysinäisyyden puolesta puhuu nopea tahti, jolla kuluttajia on saatu liitettyä verkkoon. Vielä vuonna 2013 verkko kattoi vain neljäsosan kenialaisista, mutta nyt jo kolme neljäsosaa. Ei yhtään hullumpi tulos.

Lasi näyttää kuitenkin puolityhjältä, kun näkökulmaa vaihdetaan. Kenian väkiluku on 45 miljoonaa, mutta sen sähköntuotantokapasiteetti on kuusi kertaa pienempi kuin viisimiljoonaisen Suomen. Sähköntuotanto ei ole pysynyt Keniassa talouden ja väestönkasvun tahdissa, ja sähkökatkokset ovat arkipäivää. Pääkaupunki Nairobissakin, jossa kapasiteettia on periaatteessa riittävästi, verkko toimii niin huonosti, että yritykset ovat hankkineet omat generaattorit tai muut voimanlähteet säännöllisen epäsäännöllisten sähkökatkosten vuoksi.

Maassa onkin meneillään yhteensä tuhansien megawattien edestä suuria, keskitetyn energiatuotannon hankkeita aina geotermisestä energiasta hiilivoimaloihin. Onpa maahan suunniteltu myös suurta, 1 000 megawatin tehoista ydinvoimalaa eli vain vähän pienempää kuin Fennovoiman Pyhäjoelle rakenteilla oleva voimalaa.

Isot hankkeet ovat kuitenkin takunneet. Aikataulussa on valmistunut oikeastaan vain Turkanajärven tuulipuisto, jossa myös Suomen kansallinen kehitysrahoitusyhtiö Finnfund on osaomistajana. Tällä 310 megawatin tuulipuistolla olisi jo valmius syöttää sähköä valtakunnan verkkoon eli syrjäseuduilta pääkaupunki Nairobiin tai muihin kaupunki- ja teollisuuskeskuksiin. Tämä ei paljoa lohduta, sillä siirtolinja ei ole valmistunut ja sen rakentamisesta vastannut espanjalaisyhtiö on konkurssissa. Kenian valtion virallisen ilmoituksen mukaan uuden yhtiön on määrä saada linja valmiiksi elokuuhun 2018 mennessä.

Noin puolet Kenian sähköstä tulee maan alta eli Itä-Afrikan hautavajoaman vehreästä maastosta geotermisen energian muodossa. Käytössä oleva tuotantokapasiteetti on 630 megawattia. Geotermisten voimaloiden rakentamistahdin pitää kiristyä, mikäli Kenia aikoo pysyä tavoitteessaan nostaa kapasiteetti 5 000 megawattiin vuoteen 2030 mennessä.

Eikä tässä vielä kaikki: sähköverkon saattaminen yhden uuden luontaistaloudessa elävän maanviljelijän ulottuville Kenian maaseudulla saattaa maksaa the Economist -lehden haastatteleman energia-alan konsultin mukaan 2 500 dollaria (!).

Kotitalouskohtaisista ratkaisuja

Sitran Green to Scale -hankkeessa on laskettu, että aurinkokeräimet voisivat koko Afrikassa vähentää vuotuisia ilmastopäästöjä 48 megatonnilla vuoteen 2030, jos niiden käyttö mantereella olisi yhtä yleistä kuin se nyt Kiinassa jo on. Aurinkokeräimillä voidaan lämmittää esimerkiksi kotitalouksien tarvitsema pesu- ja ruuanlaittovesi.

Kenia onkin vauhdittanut aurinkokeräinten kysyntää alkuvuodesta 2017 säädetyllä lailla. Lain mukaan kaikissa taloissa ja rakennuksissa, joissa on joko yli kolme makuuhuonetta tai jotka kuluttavat yli sata litraa vettä päivässä piti olla aurinkokeräimillä lämpiävä lämminvesitankki viime vuoden marraskuun 26. päivään mennessä. Varakkaimpien kenialaisten yksityiskotien lisäksi tällainen järjestelmä olisi pitänyt löytyä myös sairaaloiden, ravintoloiden ja koulujen katoilta.

Keniassa päästöjen vähentämisen sijasta lailla pyritään alentamaan sähkön kysyntähuippuja. Niin Keniassa kuin muuallakin maailmassa ihmisillä on taipumus käydä suihkussa suunnilleen samaan aikaan päivästä. Voimalakapasiteetti pitää mitoittaa kulutushuippujen mukaan, samoin kuin muuntajat ja jakelujärjestelmä, mutta rahaa ei saa kuin myydystä energiasta. Tasaamalla huiput saadaan verkkoinvestoinnit tuottamaan paremmin ja helpotettua verkon hallintaa, kun säätövoimalaitoksia tarvitsee ohjata vähemmän.

Yksi uudesta laista suuresti hyötynyt yrittäjä on suomalainen Ville Paakkari. Hänen yrityksensä, Scandinavian Solar Systems maahantuo ja asentaa kiinalaisia aurinkokeräimiä. Yhtiön liikevaihto moninkertaistui viime vuonna lain ansiosta. Paakkari joutui myymään myös “ei-oota”, koska hänellä ei ollut riittävästi kyvykkäitä asentajia hoitamaan kaikkia tilauksia.

Kovan kysynnän takana olivat etenkin Kenian intialaiset, jotka lähtivät sankoin joukoin täyttämään lain kirjainta. Sen sijaan esimerkiksi Paakkarin yrityksen asiakkaana on ollut muutama valtaväestön edustaja ja koska he eivät ainakaan vielä ole hankkineet keräimiä, lailla tuskin on ollut merkittävää vaikutusta kysyntähuippujen tasaamiseen.

Näin siitä huolimatta, että noin tuhat euroa maksava järjestelmä maksaa Paakkarin mukaan itsensä takaisin neljässä vuodessa pienentyneiden sähkölaskujen muodossa. Alkaako valtaväestö ostaa aurinkokeräimiä, riippuu pitkälti siitä, miten lain noudattamista aletaan valvoa.

Sosiologisella lähestymistavalla hittituotteeksi

Yksi pidäke aurinkokeräinten hankkimiselle on hinta. Näin on erityisesti Kenian kontekstissa, jossa lainakorot huitelevat pilvissä ja ylipäätään ajan kuluessa itsensä takaisin vasta muutaman vuoden kuluttaa maksavien investointien tekeminen on elämän yleisen epävarmuuden vuoksi harvinaista.

Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole estäneet mobiilimaksujärjestelmiä hyödyntävien kotitalouskohtaisten verkon ulkopuolella toimivien aurinkosähköratkaisujen yleistymistä. Saavutuksen merkittävyyttä nostaa se, että alan yritykset tavoittelevat vähävaraisempia kuluttuja kuin esimerkiksi Scandinavian Solar Systems.

Alan markkinajohtaja on M-KOPA Solar. Sen asiakkailla ei monesti edes ole pankkitiliä, saati säästöjä. Yhtiön järjestelmät olivat tammikuuhun 2018 mennessä tuoneet sähköt yli 600 000 kotiin Keniassa ja sen naapurimaissa Ugandassa ja Tansaniassa – ja tämä vain muutamassa vuodessa. Seuraavan kolmen vuoden aikana sähköt on tarkoitus saada miljoonalle lisää.

M-KOPA Solarin perusmalliin kuuluu aurinkopaneelien lisäksi muutama ledilamppu, radio, puhelimen latauspiuha ja ladattava valosoihtu. Ne ovat teknisessä kenttätestauksessa hiuottu kestämään kovaa käyttöä ja käyttöliittymältään hyvin yksinkertaiseksi.

Sen sijaan, että asiakas ostaisi järjestelmän suoraan itselleen, hän maksaa laitteista ensin noin 35 dollarin panttimaksun ja sen jälkeen 50 senttiä joka päivä vuoden ajan. Tämän jälkeen laitteet ovat asiakkaan omat. Maksut hoituvat suoraan M-Pesa -mobiilirahajärjestelmällä, ja jos lyhennyksiä ei tule, sähköt menevät saman tien poikki. Valot syttyvät jälleen, kun kännykkätilille ladataan taas rahaa ja veloitus pystytään tekemään.

Tähän asiakkaiden rahoitusmalliin päädyttiin huolellisen kuluttajatutkimuksen jälkeen, jossa selvitettiin esimerkiksi sitä, kuinka isoja maksuja yhtiöt potentiaaliset asiakkaat pystyvät maksamaan ja millaisella frekvenssillä ja miten ne kannattaa periä.

M-KOPA Solarin ”sosiologinen” lähestymistapa markkinoihin on kantanut hedelmää: se on yksi koko Afrikan eniten riskirahoitusta keränneistä yrityksistä.

Sitran vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen tulevaisuudentekijöille. Kirjoitukset eivät (välttämättä) kerro Sitran työstä, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista asioista. Pasi Nokelainen on Kaskas Median vanhempi viestintäasiantuntija. Hän on aiemmin toiminut ulkoministeriön viestintäsuunnittelijana ja globaalikysymyksiin keskittyvän Kehitys–Utveckling -lehden päätoimittajana.