Vaikuttava uudenvuodenlupaus?

On tullut taas se aika vuodesta, kun kuntosaleilla on ruuhkaa. Urheiluvaatteet, sykemittarit, rahkat ja avokadot valtaavat ostoskassit: uusi vuosi ja uusi, terveempi minä. Kuulostaako tutulta? Varmasti, sillä ilmiö toistuu joka vuosi. Kaikkien muutos ei valitettavasti ole ollut kestävä. Moni ei tee täydellistä remonttia, vaan sisustaa uudelleen. 

Esimerkki on valitettavan tuttu myös julkisen sektorin budjetoinnista. Päätetään seuraavan vuoden rahapotista, joka käytetään suoritteiden maksamiseen. Näillä suoritteilla hoidetaan päälle kaatuneita ongelmia vaikka tiedetään, että satsaamalla edistävään ja ehkäisevään toimintaan, säästöpotentiaali on suurempi. Tiedetään että kakkostyypin diabetes alkaa olla kansantauti ja että sen vuotuiset kustannukset yhteiskunnalle ovat yli miljardi euroa.

 Samalla tiedetään, että sairautta voidaan ehkäistä liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. Ihan kuten tiedetään, että yksittäisen dieetin sijaan kannattaa muuttaa elintapojaan. Kuitenkin, kun toiminnan hetki koittaa, liian usein syyllistymme pikavoittojen etsimiseen, ehkäpä helppouden vuoksi. Vaikka järkevämpää olisi ehkäistä diabetesta ja edistää terveellisiä elämäntapoja, lisääntyneeseen sairauteen vastataan palkkaamalla lisää hoitajia. Vaikuttavuusinvestoimisen kielelle käännettynä ostetaan suoritteita tulosten sijaan.

Vaikuttavuusinvestoimisen idea tähtää juuri kestäviin ratkaisuihin, kestävään hyvinvointiin. Se on keino, jonka avulla edistävään ja ehkäisevään toimintaan voidaan aidosti panostaa ja jossa konkreettinen tavoite ohjaa toimintaa. Oleellista on ostaa aitoja tuloksia, vaikuttavuutta.

Yksi keino tehdä pesäero aidon vaikuttavuuden ja suoritteiden välillä on erotella vaikuttavuusketjun eri tasot toisistaan. Löyhin ja ensimmäinen taso on yksinkertainen panos, joka voi olla vaikkapa resurssipanostus, kuten raha, henkilöstö, osaaminen tai verkostot. Diabeteksen tapauksessa se olisi yksinkertaisuudessaan diabeteshoitajien lisääminen paikalliseen terveyskeskukseen. Seuraava taso, tuotos, puolestaan tähtää tehtyyn työhön, joka voidaan mitata: työtunnit, kontaktien lukumäärä tai vaikkapa kirjoitetut raportit.

Pidemmällä ja kolmannella tasolla puhutaan vaikutuksista. Vaikutus voi olla konkreettinen muutos ihmisessä tai rakenteessa, oppimista, uusien käytäntöjen omaksumista tai vaikkapa lakimuutos. Jos Henna Humalainen pitää tipattomasta tammikuusta tai Sari Sairaanhoitaja ottaa uuden keinon käyttöön osastolleen, on kyseessä vaikutus. Sen sijaan vaikuttavuudesta on kyse silloin, kun lopputuloksena on pysyvämpi muutos: ihmisten hyvinvoinnin lisääntyminen ja yhteiskunnan hyöty. Tällä tasolla Henna Humalainen lopettaa juomisen, työllistyy ja sairastaa vähemmän. Sari Sairaanhoitaja taas levittää uuden menetelmänsä kaikkiin Suomen sairaaloihin, ihmisten sairastaminen vähenee ja yhteiskunta säästää kustannuksista.

Vaikuttavuusinvestoimisessa on siten kyse mitattavan yhteiskunnallisen hyödyn tavoittelemisesta. Investointi-sana viittaa sijoitukseen, toimintaan sijoitetut eurot eivät ole vain käyttömenoja, vaan satsaus parempaan tulevaisuuteen. Resurssi voi tulla myös yksityisestä pussista, mutta myös julkisen rahan allokointi kannattaa tehdä vaikuttavuussilmälasien läpi katsoen. Vaikuttavuusinvestoimisen logiikkaa hyödynnettäessä olennaista on voimakas tulevaisuusorientaatio ja tuloksellisuuden todentaminen mallintamalla ja mittaamalla.  Mikäli vaikuttavuutta saavutetaan, säästää julkinen sektori kustannuksissa ja ulkopuolinen sijoittaja puolestaan saa tuottoa. Tällainen on esimerkiksi maahanmuuttajien nopeaan työllistymiseen tähtäävä Koto-SIB.

Aina ei tarvita vaikuttavuusinvestoimisen välineitä, vaan kestäviin, vaikuttaviin ratkaisuihin voidaan pyrkiä muillakin tapaa. Esimerkiksi Seinäjoella lasten ylipainoa on lähdetty taklaamaan panostamalla terveyden edistämiseen: kaupunkiin on lisätty leikkipuistoja ja erillisiä liikuntalähettejä on palkattu. Tulevaisuudessa näiden tekojen vaikuttavuus voi parhaimmillaan olla kestävän elämäntavan omaksuminen ja terveiden vuosien pidentyminen.

Miksi tällä on merkitystä? Julkisen sektorin talous ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. Tulevaisuudessa lähtökohdat heikkenevät väestön ikääntyessä ja työikäisten määrän pienentyessä. Samalla on ymmärrettävä että sotea ei ratkaista lääkäreitä lisäämällä, vaan hyvinvointia kasvattamalla, edistävien ja ehkäisevien toimien kautta. Silloin niukkenevat veroeurot riittävät ja kestävä hyvinvointi mahdollistuu.