Ilmastonmuutos haastaa ajattelemaan toisin

Ilmaston muuttuessa törmäämme planetaarisiin rajoihin. Olemme sisäistäneet kuluttajan roolin ja eläneet rajattoman kulutuksen ja kasvun illuusiossa. Totunnaiset suhtautumis- ja toimintatapamme, jotka jättävät elämän ekologiset reunaehdot huomiotta, ovat muutoksen edessä. Vallitseva suhtautumistapamme – tulevaisuutta ei kannata murehtia, koska sen ajatteleminen on liian ahdistavaa tai vaikeaa – on suuri haaste kasvatukselle ja aikuiskoulutukselle.

Kestävän tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kysymyksiä on tarpeen pohtia kasvatuksen ja oppimisen näkökulmasta. Ilmastokasvatus käsitteenä korostaa muutoksen akuuttia tarvetta sekä ilmiön ymmärtämiseen että muutokseen liittyviä erityisiä kysymyksiä. Ilmastonmuutoksen ratkaisuja ei voi jättää tuleville sukupolville. Aikuiskoulutukselle ja täydennyskoulutukselle on valtava tarve (ks. Suomen ilmastopaneelin raportti 1/2015 Ilmastokasvatus osaamisen ja vastuullisen kansalaisuuden perustana).

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen hillintä edellyttävät merkittäviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia, jotka vaikuttavat yhteiskunnan kaikilla eri aloilla. Olen mukana Sitran korkeakouluopetuksen ilmasto-osaamisen kehittämishankkeessa ilmastokasvatuksen asiantuntijana. Kehitämme yhdessä avointa verkkomateriaalia ilmasto-osaamisen ABC-kurssille. Esillä ovat ilmastokasvatuksen erityishaasteet. Millaista osaamista ja asiantuntijuutta ilmastonmuutoksen värittämä todellisuus edellyttää?

Ilmastonmuutos on pirullinen tai viheliäinen ongelma (wicked problem), jota on vaikea ymmärtää ja johon ei ole valmiita helppoja ratkaisuja. Pelkästään rationaalinen, lineaarinen tietäminen ja tekniset ratkaisut eivät riitä ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen ja sen edellyttämään kulttuuriseen muutokseen. Ilmastonmuutos edellyttää holistista näkökulmaa todellisuuteen, systeemistä ajattelua, yhteyksien näkemistä lokeroituneessa yhteiskunnassa sekä erilaisuuden ymmärtämistä jakautuneessa, globaalissa maailmassa.

Ilmastonmuutos herättää ihmisissä hankalia tunteita, mm. pelkoa, syyllisyyttä ja voimattomuutta. Tunteille ja henkilökohtaisten merkitysten pohtimiselle on annettava tilaa ja kanavia, muuten ne estävät oppimista. Tapamme suhtautua ilmastonmuutokseen rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Ilmastokasvatuksessa oppimisen tulee olla yhteisöllistä, yhdessä oppimista. Dialogisessa vuorovaikutuksessa kaikki osallistujat voivat osallistua keskusteluun omien kokemuksiensa pohjalta ja esittää eri näkökulmia.

Toimivassa yhteisöllisessä oppimisprosessissa on annettava tilaa henkilökohtaiselle pohdinnalle, omien ajatusten ja kulttuuristen vallitsevien suhtautumistapojen haastamiselle sekä luovalle yhteistyölle, uuden kehittelemiselle.

Aktiivista suhtautumista, vastuun ottamista ja asiantuntijuutta voi oppia vain harjoittelemalla. Torjunnan, lamaannuksen ja välinpitämättömyyden muuri toivottavasti murtuu, kun saamme aitoja kokemuksia positiivisesta muutoksesta ja yhteisön tukea rohkeisiin vastuullisiin valintoihin. Mahdollisuus asettua ilmastonmuutoksen ratkaisijan rooliin vapauttaa ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ahdistuksesta ja antaa mahdollisuuden myönteisen identiteetin, vastuullisen asiantuntijuuden rakentamiselle.

Ilmastonmuutos on positiivinen muutoksen mahdollisuus!