Vapaa sivistystyö – miten saadaan kaikki mukaan ”vauvasta vaariin”?

Jotta pysymme osallistumisen maailmanennätyksen – yli miljoona opiskelijaa vuosittain – tasolla, tarvitsemme sekä rakenteiden (oppilaitosten) että opiskelun tasapainoista ja tavoitteellista rahoitusta.

Vapaan sivistystyön oppilaitoksen kunnallinen tai yksityinen ylläpitäjä voi päättää, miten kunkin koulutuksen kustannukset katetaan, mikä on opiskelijamaksujen suhteellinen osuus valtionosuuteen verrattuna ja katetaanko osa kustannuksista ylläpitäjän omalla rahoituksella tai muilla tuotoilla.

Omaehtoinen koulutus on kysyntälähtöistä ja markkinaperusteista, mutta koko vapaan kansansivistystyön historian ajan se on ollut myös arvoperusteista, yhteiskunnallisesti ja demokraattisesti ohjattua. Se on siis hybridimalli niin tehtävältään kuin tavoitteiltaan.

”Pieni avustus on suuri huojennus”

Pohjoismaissa julkinen valta on halunnut tukea sivistystoimia ja -pyrintöjä. Jo J.V. Snellman totesi (1842), että on viisaampaa käyttää varoja kansansivistykseen kuin vankiloihin! Vuoden 1891 Valtiopäivillä kaikki neljä säätyä tekivät esityksen kansanopistojen valtionrahoitukseksi, jota keisari ei kuitenkaan hyväksynyt.

Yksikamarisen eduskunnan valtiovarainvaliokunta teki vuonna 1906 rahoitusesityksen, jota se perusteli seuraavasti: ”Nämä laitokset, joiden merkitystä kansallemme ei voi liian korkealle arvostella, saavat toimintaansa uhrata verraten suuria summia. Pienempikin avustus tuntuisi jo epäilemättä suurelta huojennukselta opistojen monasti hyvinkin ahtaissa taloudellisissa oloissa.”

Tässä ”pienikin avustus on suuri huojennus” -ajatuksessa on sitten pysytty: valtionosuus kattaa nykyään oppilaitosmuodosta riippuen laskennallisesti ja keskimäärin 55–65 prosenttia sivistystyön kuluista. Vapaan sivistystyön oppilaitosten, erityisesti kansanopistojen ja urheiluopistojen, ylläpitäjillä on samalla myös ammatillisen koulutuksen järjestämislupia, joihin koulutuksiin ne yksityisinä koulutuksen järjestäjinä saavat täyden valtionosuuden.

Parlamentaarisen aikuiskoulutusryhmän työ itää edelleen

Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä (PAT) esitti muistiossaan vuonna 2002 merkittävää ja oikeastaan vasta nyt näkyvämmin toteutuvaa muutosta valtion ja vapaan sivistystyön ”asiakassuhteeseen”. Se osoitti, että maassamme on aikuisten ryhmiä, joilla ei ole taloudellista mahdollisuutta osallistua vapaan sivistystyön opintoihin ja joille juuri näiden oppilaitosten opinnot sopisivat erityisen hyvin.

PAT nosti esiin vähäisen pohjakoulutuksen saaneet aikuiset, työttömät ja maahanmuuttajat ja esitti, että näille ryhmille vapaana sivistystyönä järjestettävään koulutukseen osoitettaisiin täysimääräinen valtionosuus.

Vapaan sivistystyön oppilaitoksella tulee olla ylläpitäjän itsensä sanoittama ja viranomaisten hyväksymä sivistystehtävä ja siihen perustuva koulutustehtävä. PAT-työryhmän esittämiä koulutustehtäviä alettiin kutsua ”vapaan sivistystyön yhteiskunnallisiksi sivistystehtäviksi”. Kansalaiskasvatus on kautta aikain lukeutunut kansansivistyksen tehtäviin, mutta nyt esitettiin, että valtio voisi tukea tätä tehtävää myös korotetulla rahoituksella.

PAT-työryhmän esittämien kohderyhmien opiskelijamaksuja alennettiin kansanopistoissa vuodesta 2003 alkaen opintoseteliavustuksilla. Kansalaisopistot ja kansanopistot osallistuivat Nuorisotakuun toteuttamiseen myös hakevaan toimintaan tarkoitetulla opintosetelirahoituksella.

Tämän vuoden alussa tuli voimaan vapaan sivistystyön lain muutos, jonka perusteella kotoutumissuunnitelmaan hyväksytty vapaan sivistystyön koulutus oikeuttaa sataprosenttiseen valtionosuuteen, eikä opiskelijamaksuja saa eikä tarvitse näiltä opiskelijoilta periä.

Kuluvan vuoden lisätalousarvioissa on vapaalle sivistystyölle osoitettu määrärahoja vähäisen pohjakoulutuksen saaneiden perustaitojen parantamiseen ja pitkään työttöminä työnhakijoina olleiden koulutukseen. Työttömien oikeus omaehtoiseen koulutukseen tulee ratkaisevasti paranemaan, kun eduskunta saa hyväksyttyä sitä koskevan ja laajaa kannatusta saaneen lakiesityksen.

Julkista rahoitusta voidaan lisätä myös opiskelijoiden kautta

Julkisen rahoituksen osuutta voi ”hybridimallissa” lisätä myös opiskelijoiden kautta heidän opintoihinsa varatulla tuella. Erityisesti kansanopistojen päätoimisen vapaan sivistystyön opintotarjonnalle oli ratkaisevan tärkeää, että myös alle 20-vuotiaat saivat oikeuden opintotukeen vuoden 2018 alussa. Puolet kansanopistojen vapaan sivistystyön linjoilla opiskelevista on alle 20-vuotiaita ja valtaosa heistä opiskelee muualla kuin kotipaikkakunnallaan tai sen lähiseudulla.

Kutsuin aikaisemmin näitä linjoja ”pappa betalar” -linjoiksi ja tilasin täytekakun opiston keittiöstä, kun oma teatterilinjalla opiskellut tyttäreni täytti 20-vuotta. Vuoden 2018 alussa kakkukahvit olisi voinut tarjota yli 3 000 kansanopistolaisen opintotuen kunniaksi.

Valtionosuuden, opintotukien ja niitä korvaavan tai täydentävän opintosetelirahoituksen yhdistelmällä voidaan ”hybridimallia” soveltaa eri opiskelijoiden ja sivistystehtävien tarpeisiin: käytännössä maksuttomina opintoina oppivelvollisuuden laajentuessa, NEET-nuorille, avoimen väylän kautta eteneville, maahanmuuttajille, kotoutujille, työttömille työnhakijoille.

Myös vapaan sivistystyön oppilaitosten asiakaskunnan tulee olla hybridi eli koostua eri-ikäisistä, moniarvoisista, erilaisia tuloksia tavoittelevista ja eri syistä motivoituneista, yhteisöllisesti oppivista ja voimaantuvista opiskelijoista. Sillä tavalla miljoonat saadaan mukaan.

– – –

Sitran Millä rahalla? -selvitys tarjoaa ensimäistä kertaa kokonaiskuvan koulutuksen ja oppimisen rahavirroista Suomessa. Se kertoo, mistä varat tulevat ja mihin ne käytetään tarjoten samalla eväitä sekä rahoitusjärjestelmän että oppimisen kannusteiden kehittämiseen.

Julkaisemme syksyn 2018 mittaan blogitekstejä ja artikkeleita, jotka antavat puheenvuoro rahoitusta myöntäviä ja saavia edustaville tahoille. Puheenvuorojen kautta eri tahot pyrkivät vastaamaan kysymykseen: Miten nykyinen järjestelmämme kannustaa elinikäiseen oppimiseen?