Viheliäiset ongelmat pakottavat uudistamaan koulutuksen tavoitteita ja sisältöjä

Lapseni aloitti tänä syksynä koulun. Olen pohtinut paljon, millainen oppimismatka häntä odottaa ja millainen maailma hänellä on vastassaan. Millaisia eväitä koulu hänelle tarjoaa elämää varten? Millaisia tietoja ja taitoja hän omaksuu? Millainen maailmankuva ja näkemys omasta roolistaan yhteiskunnassa ja maailmassa hänelle muodostuu? Miten hyvin koulu vastaa tulevaisuudessa vastassa oleviin tarpeisiin? Millaiset edellytykset hän saa hyvään elämään ja sen mahdollistamiseen myös muille?

Samansuuntaisia kysymyksiä pohdimme myös Sivistys+-projektissa, jossa tavoitteenamme on herättää keskustelua siitä, millaisia tiedollisia, eettisiä ja yhteiskunnallisia valmiuksia tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa. Millaisia ovat tämän päivän sivistysihanteet ja miten niitä tulisi päivittää viheliäisten ongelmien maailmassa?

“

Yhteiskunnan sivistysihanteet heijastuvat koulutuksen valintoihin, mutta koulutuksen kentällä ihanteita voidaan myös päivittää.

Yhteiskunnan sivistysihanteet heijastuvat koulutuksen kentällä tehtäviin valintoihin ja vaikuttavat siihen, mitä kouluissa ja oppilaitoksissa opitaan, mutta koulutus on myös yksi niistä kentistä (kulttuurin, tieteen ja taiteen lisäksi), joilla yhteiskunnan sivistysihanteita voidaan päivittää. Sivistys elää ajassa, ja juuri tämä haastaa meidät jälleen etsimään uusia vastauksia kysymyksiin: mitä meidän tulee tietää? Miten meidän pitäisi toimia? Miten me osallistumme yhteiskuntaan?

Millaista koulutusta ja kasvatusta tulevaisuutta varten tarvitaan?

Kasvatuksen ja koulutuksen kentällä on viime vuodet käyty kiihtyvää keskustelua koulutuksen tulevaisuudesta ja tulevaisuuden osaamisesta. Pitkään pintansa pitänyt, kasvua ja kilpailukykyä korostava keskustelu on saanut haastajakseen viheliäiset ongelmat ja syvenevän ymmärryksen kestävän elämäntavan välttämättömyydestä.

Valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen nosti koulutuksen keskiöön kestävän kehityksen teemat ja ajatuksen laaja-alaisesta osaamisesta, johon sisältyvät muun muassa ihmisenä ja kansalaisena kasvaminen, ajattelu ja oppimaan oppiminen, kestävän tulevaisuuden rakentaminen sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen taidot. Samansuuntaisia osaamisalueita on korostanut Osaamisen ennakointifoorumi Osaaminen 2035 -raportissaan (2019). Myös Sitran Kestävä koulutus -projektiin osallistunut kansainvälinen tutkijajoukko nimesi kestävän tulevaisuuden koulutuksen tärkeimmäksi tehtäväksi (2018).

Unesco käynnisti alkuvuodesta laaja-alaisen konsultaatiokierroksen, jonka tavoitteena on tuottaa visio kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuudesta. Millaista kasvatusta ja koulutusta ihmiskunnan ja planeettamme kestävä tulevaisuus edellyttävät? Miten kasvatukseen ja koulutukseen sisältyvä muutospotentiaali voidaan valjastaa kestävän tulevaisuuden edistämiseen?

Opetuksen kohdentaminen täsmällisesti tulevaisuuden tarpeisiin on haastavaa, sillä katsomme tulevaisuuteen aina nykyisyyden silmälaseilla. Tulevaisuus on lopulta jotakin muuta kuin mitä kuvittelemme, sillä matkalla on monta muuttujaa. Voimme kuitenkin ennakoida tulevaa ja opetella vaikuttamaan siihen itse.

Muuttuvat sivistysihanteet uudistavat oppimista

Tutkijoiden ja opetusalan kehittäjien keskuudessa vallitsee yhä laajemmin jaettu näkemys siitä, että tarvitsemme transformatiivista, uudistavaa oppimista, joka suuntautuu kestävän tulevaisuuden ja yhteisen hyvän edistämiseen. Vastassamme olevat viheliäiset ongelmat   kuten ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen tai eriarvoisuuden lisääntyminen pakottavat meidät uudistamaan koulutusta: sen tavoitteita, sisältöjä ja käytäntöjä. Koulutuksen tavoitteena ei enää voi olla vain kasvua tuottavan työelämäosaamisen ja kilpailukyvyn edistäminen.

Muuttuvat sivistysihanteet heijastuvat keskusteluihin kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuudesta. Koulutusjärjestelmällämme on hyvät edellytykset edistää sivistystä, jota viheliäisten ongelmien ajassa tarvitaan. Rakenteiden uudistaminen ei kuitenkaan riitä, rinnalla tarvitaan arkeen ulottuvia muutoksia arvojen ja ajatusten tasolla.

Uusien painotusten ja näkökulmien saattaminen käytäntöön riittävän nopeasti edellyttää tukea ja täydennyskoulutusta. Haastavat aiheet, kuten ilmastonmuutos, saavat monet kokeneetkin opettajat epäröimään: miten aihetta tulisi lähestyä? Esimerkiksi tutkijat ja kansalaisjärjestöt tarjoavat kättä pitempää, mutta usein tukea löytävät vain ne, jotka osaavat sitä etsiä. Tärkeää olisikin saada teemat opettajankoulutukseen ja sitä kautta kaiken kasvatuksen ja koulutuksen ytimeen.

Koska muutoksilla on kiire, tarvitaan uusia tuulia viipymättä myös aikuiskasvatukseen, sillä yhteiskunnalliseen muutokseen tarvitaan kaikkia – myös meitä pienten koululaisten vanhempia, joilla on juuri nyt mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa elämme tänään ja huomenna.