Viisautta pohjoismaisesta luonnosta

Heinäkuussa, jolloin lämpötila on lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä astetta, ilmaston lämpeneminen tuntuu kaukaiselta skenaariolta. Ilmaston muutoksesta se kyllä muistuttaa.

Tätä kirjoittaessa saarimökkeilemme Rymättylässä. Kun tulin saarelle ensimmäistä kertaa 25 vuotta sitten, maisema oli karu ja kasvillisuus niukkaa. Viimevuosien aikana ympäristössä on tapahtunut silminnähtävä muutos. Vuosikymmeniä kymmensenttisinä kituneet kirsikan- ja syreeninalut ovat venähtäneet metrisiksi ja lehtipuut alkavat vallata tilaa käkkyräisiltä männyiltä. Aikamoinen muutos yhdessä sukupolvessa.

Miltä mökkisaaremme maisema mahtaa näyttää kahden tai kolmen sukupolven päästä? Kasvaako saarella silloin sitruunoita ja viinirypäleitä, vai ei yhtään mitään? Voiko meressä vielä uida tai merestä nousevia kaloja syödä?

Myös Chris Rapley ja Duncan Macmillan pohtivat kirjassaan “2071, The World We’ll Leave to Our Grandchildren”, minkälaisen elinympäristön jätämme seuraaville sukupolville. Kirja muistuttaa, kuinka kompleksinen monimuuttujayhtälö globaali ekosysteemimme on ja kuinka kauskantoisia yhdessä ajassa mitättömältä tuntuvat muutokset elinympäristössämme voivat olla. Perhosen siiven värähdys voi totisesti saada tornadon liikkeelle toisaalla.

Luin tuon kirjan hiilivapaalla paluumatkalla pohjoismaisten kaupunkien ilmastofoorumista Visbyn Almedalenista viime viikolla. Kaljaasi Albanus seilasi Visbystä Suomeen lastinaan suomalaiskaupunkien johtoa ja Sitran hiiliviisaita. Kaksipäiväinen kokouksen “Cities and Mayors Leading the New Climate Economy – The Nordic Road to Paris and Beyond” keskustelut jatkuivat Itämeren aalloilla Rapleyn ja Macmillanin kirjassaan esittämien kysymysten toimiessa hyvänä sparraajana keskustelumme: “Kuinka ilmasto on jo muuttunut ja miksi”, “Miten se muuttuu tällä hetkellä”, “Mistä tunnistamme muutoksen?” ja “Millaisen tulevaisuuden toteutumista haluamme edistää?”. Kaikkein olennaisin kysymys toki on se, miten voimme omilla toimillamme edistää halutun tulevaisuuden toteutumista.

Almedalenin ilmastofoorumissa puhuneen Nordean ekonomistin viesti meille pohjoismaisten kaupunkien edustajille oli selkeä: Lopettakaa symbolinen näpertely oman kotikaupunkinne ilmastoasioiden parissa ja yhdistäkää voimanne globaalissa mittakaavassa merkityksellisten ilmastotekojen edistämiseksi voimakkaasti kehittyvissä talouksissa.

Albanuksen ilmastoraadin analyysin mukaan tarvitaan sekä ihmisen kokoisten ilmastotekojen mahdollistamista omissa kotikaupungeissa ja -kylissä että maailmanmittakaavassa merkityksellisimpien ilmastohaasteiden ratkaisemista. Jälkimmäinen edellyttää yksityisen ja julkisen sektorin yhteisvoimaista panostusta tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioiden määrätietoiseen skaalaamiseen – myös haastavina taloudellisina aikoina ja etenkin silloin. Tämä on ainut mahdollinen tie taloudellisen kasvun ja luonnon kantokyvyn yhdistämiseen kestävällä tavalla.

Radiossa soi Sannin biisi “…kirjoitan susta lauluja, vielä kakstuhattakaheksankyt-luvulla”. Nämä laulut toivottavasti kertovat paitsi rakkaasta ihmisestä myös luonnosta, jonka kanssa ihminen on meidän elinaikanamme oppinut elämään entistä viisaammin.