Voisiko sote olla ihmisen kumppani eikä vartija?

Vapaus valita itselle mieluisa ja sopiva perustason palveluntarjoaja sosiaali- ja terveyspalveluissa on ollut viime kuukausien, viikkojen ja päivien kuumia puheenaiheita.

Vettä myllyyn, mutta myös lihaa luiden ympärille, toi vastikään julkaistu selvitysryhmän raportti aiheesta. Esimerkiksi Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa raporttia kiiteltiin realismin tuomisesta sote-keskusteluun ja arvioitiin, että tuleville sosiaali- ja terveysasemille lankeaisi järjestelmässä eräänlainen portinvartijan rooli.

Ajatus terveys- ja sosiaaliasemista portinvartijoina on hyvä, jos se tarkoittaa entistä parempaa palveluohjausta ja lyhyempiä jonotusaikoja palvelujen piiriin, eli että ihmiset saavat vastedes oikeita palveluja oikeaan aikaan.

Ajatus portinvartijuudesta on sen sijaan huono, jos se tarkoittaa, että asiakas ja ”järjestelmä” ovat vastapuolia ja että järjestelmän intressinä on pitää ihmiset palvelujen ulkopuolella, kuten joissain tapauksissa tällä hetkellä tapahtuu. Tällöin kannustimet eivät ole terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta kohdillaan. Vastaavasti myöskään ylihoito ja tarpeettomat ja kalliit tutkimukset eivät ole sen enempää asiakkaan terveyden kuin järjestelmän rahoituksen kestävyyden kannalta järkeviä vaihtoehtoja.

Ideaalitilanteessa ihminen on itse kiinnostunut terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpitämisestä ja se on myös sote-järjestelmän kaikkien osien ykköstavoitteena. Terveyden edistäminen on yleensä halvempaa kuin sairauksien hoitaminen.

Rahoitus ratkaisee järjestelmän tehokkuuden

Sote-rahoituksen suhteen tehtävät linjaukset ratkaisevat paljon sen suhteen, saadaanko järjestelmän eri osat pelaamaan samaan maaliin ja onnistutaanko esimerkiksi sote-kustannuksista tekemään aidosti läpinäkyviä. Tämä mahdollistaisi järjestelmän kehittämisen edellä kuvattuun suuntaan, eli sellaiseksi, että tarkoitukseen osoitetut julkiset varat ovat mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Esimerkiksi niin sanotuilla palvelupaketeilla tämä on täysin tehtävissä. (Sitran ja STM:n laajan, palvelupaketteihin liittyvän, pilottihankkeen tulokset ovat tulossa julki kesäkuun puolessa välissä.)

Perinteisesti portinvartija-nimitystä on käytetty toimittajista, siis esimerkiksi lehdistöstä,  joka on toiminut julkisen keskustelun suodattimena.

Digitalisaation myötä myös toimittajien rooli on muuttunut ja muuttuu. Julkisuuteen ja julkiseen keskusteluun ei näinä verkottuneina ja monikanavaisina aikoina ole enää yhtä porttia, jota kukaan voisi kontrolloida.

Samalla tavalla muuttuu myös sosiaali- ja terveyspalvelujen maisema. Etähoitopalvelut, omahoito, hyvinvointidata, genomitieto ja ennen kaikkea ihmisten oma entistä aktiivisempi ote oman hyvinvointinsa asiantuntijoina muuttaa vanhoja ajattelu- ja toimintatapoja ja hierarkioita sekä Suomessa että ympäröivässä maailmassa.

Soten uudistaminen on ennen kaikkea mahdollisuus reagoida tähän muutokseen niin, että se tapahtuu hallitusti ja niin, että pystymme hyödyntämään myös muutoksen mahdollisuudet, kuten Sitran yliasiamies Mikko Kosonen vastikään totesi haastattelussaan.

Väestön ikääntyminen länsimaissa on teknologian kehittymistä ja kaupungistumista vastaava maailmanluokan megatrendi. Notkeissa sote-palveluissa voi piillä hissiteknologian kaltainen Suomen seuraava menestystarina.

Maltillinen, kokeilujen kautta suunniteltu asiakkaan valinnanvapauden laajentaminen on yksi työkalu järjestelmän uudistamiseen, mutta se ei voi olla päämäärä itsessään.

Soten perustason palvelut voi siis toki nähdä portinvartijana. Hedelmällisempi näkökanta voisi olla nähdä ne meidän asiakkaiden kumppaneina, jotka tuntevat meidät entuudestaan (edellyttää hyvinvointitiedon nykyistä parempaa hyödyntämistä) ja sanovat meille tarvittaessa myös ”ei”.

Tällaista kumppania useimmat osaavat pitkällä aikavälillä arvostaa. Niin meillä kuin maailmalla.