Yhteinen tiedon tulkinta – realistinen utopia

Olemme läpi Tieto päätöksenteossa -hankkeen  korostaneet yhteisen tiedon tulkinnan merkitystä. Mielestämme sen merkitys korostuu erityisesti ratkottaessa niin kutsuttuja viheliäisiä ongelmia, joissa jo pelkkä ongelman luonteen ymmärtäminen on haastavaa ja pätevää näyttöä löytyy tukemaan hyvin erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Painotustamme on helppo kritisoida. Useaan kertaan olemmekin saaneet vastata kysymykseen: Uskotteko, että erimielisyydet ratkeavat vain sillä, että erilaisista taustoista tulevat ihmiset pysähtyvät yhdessä tulkitsemaan olemassa olevaa tietoa ja tekemään tolkkua maailmasta?

Emme usko. Mutta emme toisaalta usko siihenkään, että kaikki yhteiskunnallinen päätöksenteko olisi pelkästään ennalta lukkoon lyötyjen mielipiteiden välistä kamppailua. Ihmiset ovat väistämättä, ainakin osittain, omien tulkintakehystensä vankeja, mutta näyttöä löytyy siitäkin, että hyvin suunnitelluilla ryhmäprosesseilla yksilöiden tulkintakehyksiä voidaan avartaa.

“

Yhteiskunnallisen polarisaation kasvaessa toimintamalleille, jotka pystyvät puhkomaan kuplia, on yhä enemmän kysyntää.

Kansalaiskeskustelujen tavoin yhteisen tiedon tulkinnan merkitys korostuu myös asiantuntijatiedon hyödyntämisessä osana päätöksentekoa. Erhala, Herrala ja Hiilamo kirjoittavat tuoreimmassa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä, että yksi suurimmista virheistä edellisen hallituksen sote-uudistuksen valmistelussa oli se, ettei erilaisen asiantuntijatiedon ja asiantuntemuksen yhteensovittamiseen käytetty tarpeeksi aikaa. Tietoa oli tarjolla enemmän kuin koskaan, mutta se jäi hyödyntämättä, koska eri alojen asiantuntijat (lääketiede, terveystiede, sosiaalityö, sosiaalipolitiikka, hallintotiede, oikeustiede…) eivät käyneet selvityksiä yhdessä läpi ja miettineet, miten ne huomioidaan kokonaisvalmistelussa. Kirjoittajien mukaan suurin osaamisen ja ymmärryksen kuilu vallitsi lainoppineiden ja sisältöasiantuntijoiden välillä.

Isojen reformien yhteydessä erilaisten näkemysten yhteensovittaminen on tärkeää, koska kukaan ei voi hallita kaikkia relevantteja aiheeseen liittyviä näkökulmia. Ristiriitaisten tutkimustulosten, selvitysten, tilastojen, ennakointiraporttien ja käytännön kokemusten tulkitseminen ja soveltaminen käytännön ongelmiin ei ole silti helppoa. Erhala, Herrala ja Hiilamo korostavatkin kirjoituksessaan, että asiantuntijoilta odotetaan jatkossa syvää perehtyneisyyttä myös oman osaamisalueen ulkopuolelta ja kykyä vuoropuheluun läpi päätöksenteon valmistelun. Sama pätee myös päätöksentekijöihin.

“

Tarvitaan uudenlaista kyvykkyyttä luoda osallisuutta.

Kokemukseni mukaan tiedostamme yhä laajemmin, että kyky sovittaa yhteen erilaista tietoa ja asiantuntemusta tulee korostumaan etsittäessä ratkaisuja kompleksisiin ilmiöihin. Tämä näkyy myös hallitusohjelman kirjauksissa parlamentaaristen komiteoiden työn uudistamisesta. Sen ohella tarvitaan kuitenkin myös uudenlaista kyvykkyyttä luoda osallisuutta ja juurruttaa tietämystä asiantuntija- ja päätöksentekijäpiirejä laajemmalle. Jos esimerkiksi luonteeltaan yhteiskunnallisissa kysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa, teknisrationaalinen asiantuntijuus sivuuttaa kulttuuriset ja sosiaaliset näkökulmat, lopputuloksena on todennäköisesti tehokkaasti valmisteltu päätös, joka ei toimi käytännössä.

Parhaimmillaan komplekseihin ilmiöihin tarttuva yhteiskunnallisen päätöksenteko rakentuukin monipuolisten tietojen (akateeminen, kokemustieto, hallintoasiantuntemus, ennakointitieto, paikallistuntemus jne.) ja toimijoiden vuoropuhelussa, neuvottelussa ja yhteisen tulkinnan muodostamisen prosessissa.

Toistaiseksi se on utopia, mutta horisontti näkyy jo.