Sitran pitkäaikainen toimisto- ja henkilöstöpäällikkö Vilma Eskelinen muistaa vieläkin, että se meni näin:

”Kun rahan meno alkoi painaa / Sitra myönsi riskilainaa / Vaan veden liru / jäi pumpun mutkaan / kun pumpun piru / ei pumpannutkaan / ja janoon kuoli hinduvainaa”, vuonna 2006 Sitrasta eläkkeellä jäänyt Eskelinen tapailee.

Se on runon viimeinen säkeistö, jonka yliasiamies C.E Carlson kirjoitti eräästä lupaavasta hankkeesta, jossa ei päästy maaliin asti.

Eskelisellä on hyvä muisti. Oikeasti runossa ei kuitenkaan kuole hindu vaan ”Jimmy Zimbabwesta”, jota ”Jimmyn surun” tuntenut ”insinööri Suomen Turun” oli yrittänyt auttaa tuumimalla, keksimällä ja kaivamalla ”esiin tiedon murun”.

Carlsonin runon avulias turkulainen oli pääasiassa laivoja ja niiden koneistoja suunnitteleva insinööritoimisto Elomatic Oy. Se aikoi kehittää aurinkoenergialla toimivan vesipumpun, jonka idea oli loppupeleissä varsin yksinkertainen: Kalvopumppuun lisättäisiin toinen kalvo ja välitila täytettäisiin helposti höyrystyvällä freonnesteellä, joka liikuttaisi kalvoja ja samalla vettä ylöspäin.

Eksoottinen energiaprojekti

Mahdollisuus käyttää aurinkoenergiaa vedenpumppaukseen oli jo siivittänyt monen keksijän ajatuksia. Aihe kiinnosti niin ikään kestävää kehitystä ja köyhyyden poistamista edistävää Maailmanpankkia, joka oli ryhtynyt selvittämään aurinkoenergian soveltuvuutta ratkaisuksi kehitysmaiden vesipulaan.

Kehitysmaiden markkinoille tähysi Elomatic´kin, kuten muillekin kuiville, keinokastelusta riippuvaisille alueille. Sen lisäksi yritys arvioi, että lähivuosina teollisuusmaistakin löytyisi vähintään 24 miljoonan markan markkinat. Esimerkiksi kotimaassa pumppua voisi markkinoida kesämökkeilijöille.

Vuonna 1979 Sitra lähti rahoittamaan sarjavalmistukseen soveltuvan prototyypin rakentamista 56 000 markalla. Sen osuus kokonaisrahoituksesta oli 70 prosenttia.

Kolme rakenteellisesti erilaista aurinkopumpun prototyyppiä valmistettiinkin, ja ne osoittivat Elomaticin perusidean ”oikeaksi”. Vaikeutena oli kuitenkin jäähdyttää höyrystynyt neste ja estää pumpun sisäisten lämpötilaerojen tasaantuminen. Tämän vuoksi pumpun teho aleni tasaisesti pumppauksen aikana, ja lopulta pumppu pysähtyi.

Vuoden kestänyttä tutkimustyötä oli osaltaan hidastanut se, ettei Suomessa vielä ollut sopivaa aurinkosimulaattoria. Pari vuotta myöhemmin sellainen rakennettiin Turun yliopistoon Sitran avulla.

“

Tuoteajatus siis toimi, mutta laite ei ollut vielä valmis tuotantoon.

Tarina olisi voinut päättyä toisin kuin Carlssonin runossa, jos yritys olisi tässä vaiheessa löytänyt valmistajan, joka olisi ostanut tulokset ja kehittänyt pumpun tuotantoasteelle. Kiinnostusta oli, mutta neuvottelut eivät lopulta johtaneet mihinkään.

Valmistuskustannuksista se ei ainakaan ollut kiinni. Yrityksen mukaan tutkimuksen aikana ei ollut tullut myöskään ilmi samaan tekniikkaan perustavia kilpailijoita. Laitteelle oli myös jo haettu patenttia Suomen lisäksi Ruotsissa, USA:ssa, Saksan liittotasavallassa, Englannissa ja Japanissa.

”Elomatic Oy toteutti projektin hyvin. – – – Yritysjohtokin oli kiinnostunut asiasta. – – –

“

Idea oli – ja on edelleen – lupaava, koska maailmalla löytyy kysyntää yksinkertaisille ja varmatoimisille aurinkopumpuille”,

Sitran kaksi vuotta hankkeen päättymisen jälkeen tekemässä loppuarviossa vuodelta 1982 todetaan.

Aurinkotekniikka oli kuitenkin kokenut projektin aikana ”takaiskuja”, minkä arveltiin vaikeuttavan keksintöä hyödyntämään lähtevän yrityksen löytämistä.

”Pieni eksoottinen energiaprojekti kirkasti Sitran kuvaa ennakkoluulottomana rahoittajana melko vähin kustannuksin”, arvio päättyy.

Aurinkosimulaattorista kenttäoloihin

Vielä samana vuonna 1982 Sitran mielenkiinnon herätti toinen hyvin samanlaiseen tekniseen ratkaisuun vesipumppuprojekti. Vasta perustettu Wrede-niminen kommandiittiyhtiö Kauniaisista oli ostanut useita suomalaisille aurinkopumpulle myönnettyjä patentteja.

Siitä, kuuluiko yksi näistä Elomaticille, ei ole tietoa. Patenttirekisteristä ei löydy enää mainintoja kummankaan yrityksen kyseiselle keksinnölle hakemista tai saamista patenteista.

Joka tapauksessa Wrede oli Keksintösäätiön tuella kehittänyt oman prototyyppinsä, joka niin ikään perustui freonin käyttöön.

Turun yliopiston uudessa aurinkosimulaattorissa testattu laite koostui auringon säteilyn keräimestä, sen polttopisteessä olevasta freon-täytteisestä putkesta ja freon-kaasulla toimivasta suljetusta kaksoismäntäpumpusta.

Koeoloissa se oli saavuttanut 50 watin pumppaustehon noin 60 prosentin keräinpinta-alalla, mikä ei ollut lainkaan huonosti.

Aurinkopumpuista oli parissa vuodessa tullut kaupallisesti ajankohtaisia, joten Elomatic oli ollut oikealla tiellä.

Maailmanpankkikin yritti parhaillaan löytää kehitysmaihin soveltuvaa pumppua. Se oli aloittanut aurinkopumppujen kansainvälisen vertailun, joita varten määritellyt tarkkaan menetelmät, joilla laitteen suoritusarvo oli käytännön oloissa mitattava.

Jos Wrede halusi kansainvälisille markkinoille, sen oli päästävä mukaan. Pumppu ei kuitenkaan ollut vielä valmis kenttäkokeisiin. Tässä vaiheessa mukaan tuli Sitra, joka rahoitti käyttötestejä.

Seuraava etappi olivat kenttäkokeet Egyptissä (matka jonka kuluihin Sitra niin ikään osallistui, tosin vain muutamilla tuhansilla markoilla). Mutta siellä ei enää mennytkään putkeen.

VTT:n edustajan valvomien kokeiden oli tarkoitus kestää kaksi viikkoa, mutta matka venyi huomattavasti pidemmäksi. Pumppu toimi vain välttävästä tai tyydyttävästi, kokonaishyötysuhde jäi huomattavasti alle tavoitteen, eikä aurinkokeräimen kääntökoneisto toiminut.

Aiemmin Suomessa kehitettyihin pumppuihin verrattuna se oli kuitenkin selvästi kehittyneempi, Sitra toteaa hankkeen loppuarviossaan vuonna 1984.

Wrede yritti vielä markkinoida tuotettaan ja saada lisenssisopimuksen tai referenssitoimituksen, mutta muutamaa yksittäistoimitusta lukuun ottamatta kauppoja ei syntynyt. Tuote olisi kaivannut jatkokehittelyä, mutta yhtiöllä ei ollut tarpeeksi rahaa, eikä Sitra enää myöntänyt sille lisärahoitusta. Rahasto katsoi, että vastedes riski oli pääasiassa kaupallinen, joten sen työ oli tehty.

Lopulta 6.10.1986 Kauniaisista saapui kirje, jossa Wrede Ky:n Thomas Wrede ilmoitti, että yrityksen toiminta lopetetaan.

Mitä ilmeisemmin tähän mennessä Sitra oli haudannut 1970-luvulla syntyneet toiveensa aurinkoenergian hyödyntämisestä.

“

”Laajemmat markkinat aurinkopumpuille avautunevat vasta vuosien kuluttua, jos silloinkaan”, Sitran loppuarvio päättyi.

Mutta entä se runo sitten? Loruiliko yliasiamies Carlson vain pelkästä taipumuksesta sanataiteeseen.

Ei sentään. Se oli teekkarihuumoria, Carlsonin sihteerinä työskennellyt Kirsti Uotila kertoo. Tuohon aikaan jokaisesta Sitran hankkeesta tehtiin loppuarvio, joka annettiin pankkivaltuustolle nähtäväksi. Jostain syystä Carlson oli päättänyt kokeilla, lukeeko niitä kukaan ja kirjoittanut aurinkopumpusta kaksi arviota, joista toisen runon muotoon.

Kun työntekijät myöhemmin kello kahden henkilökuntakahveilla kysyivät Carlsonilta miten kävi, vastaus oli Uotilan mukaan lyhyt ja ykskantainen: ”Molemmat loppuarviot hyväksyttiin.”

Tässä artikkelissa käytetyt lähteet.