On kokeita, ja sitten on KOKEITA. Turun Sokeritutkimuksiksi kutsuttu kokeilu oli sellainen.

Turun yliopiston hammaslääketieteen laitos aloitti vuonna 1972 tieteelliseen kokeen, josta käynnistyi Suomen julkisuuskuvaa muokannut menestystarina, suomalaisen koivusokerin ksylitolin matka maailmalle. Se on myös hyvä esimerkki Sitran varhaisista panostuksista tutkimus- ja tuotantokehitystyöhön.

Turun kokeilu oli maailman mittakaavassa poikkeuksellisen kunnianhimoinen ja vaati osallistujiltaan paljon. Kaksi vuotta kestäneessä ruokintaohjelmassa yli 100 vapaaehtoista koehenkilöä laitettiin erilaisille dieeteille. Yksi testiryhmistä noudatti mahdollisimman täydellistä ksylitolidieettiä niin, että sokeri oli korvattu ksylitolilla lähes kaikissa elintarvikkeissa. Toinen testiryhmä söi sakkaroosin sijasta fruktoosia, kolmas taas nautti sokeria niin kuin ennenkin.

TSS-ohjelmassa tutkijat halusivat selvittää ksylitolin hammaslääketieteellistä merkitystä. Ksylitoli oli löydetty jo vuonna 1890, mutta tähän mennessä mahdollisista terveysvaikutuksista tiedettiin lähinnä se, että ksylitoli sopi diabeetikoille. Siitä, että puusokeria vastaava sokerialkoholi saattaisi ehkäistä hammaskariesta, oli jo olemassa kirjallista näyttöä, mutta tieteellinen näyttö puuttui.

Professori Arje Scheininin ja professori Kauko K. Mäkisen tekemä esitutkimus oli luvannut jo hyvää. Siinä laitoksen opiskelijat olivat 4–5 päivää harjaamatta hampaitaan. Osa kokeen osallistujista söi samaan aikaan pieniä määriä ksylitolia esimerkiksi teehen tai kahviin lisättynä. Kokeen päätyttyä tutkijat keräsivät plakin opiskelijoiden hampaiden pinnalta ja plakki punnittiin. Palkkioksi vaivoistaan he saivat illanvieton kandiseuran tiloissa.

Ero sakkaroosia, glukoosia tai fruktoosia käyttäneisiin opiskelijoihin oli ollut selkeä: ksylitolin käyttö oli vähentänyt bakteeripeitteiden määrää noin 50 prosentilla tavallista sokeria käyttäneisiin. Samansuuntainen tulos saatiin myös toisesta esikokeesta ja plakkinäytteillä tehdyistä biokemiallisista määrityksistä.

“

Seuraavat kaksi vuotta ksylitoli täytti tutkijoiden, koehenkilöiden ja heidän perheidensä arjen.

Sokeritutkimuksiin osallistui useita elintarvikevalmistajia, kuten Jyväshyvä, Saarioinen ja Chymos. Ne toimittivat tutkimusta varten valmistetut tuotteet laitoksen väestönsuojaan rakennettuun ”kauppaan”, josta osallistujat viikoittain noutivat dieettinsä mukaiset elintarvikkeet. Koehenkilöt pitivät joka viikko päiväkirjaa paitsi nauttimistaan tuotteista myös terveydentilastaan, kuten suoliston toiminnasta.

Tutkimuksessa mentiin syömisen kontrolloinnissa äärimmäisyyksiin asti, ja aivan kaikesta huolehdittiin, juhlapyhistäkin. Esimerkiksi pääsiäisenä tarjolla oli ksylitolimämmiä, Runebergin päivänä ksylitolitorttuja. Perhejuhliin sai tilata ksylitolikermakakkuja ja sormiviinereitä, joiden omenahillo oli makeutettu ksylitolilla. Yliopiston kampusalueella oli myös grilli, jolta osallistujat saivat passia vilauttamalla oikeanlaiset mausteet lihapiirakoidensa väliin. Eikä kokeesta lipsuttu edes laitoksen juhlien booleissa.

Suurin haaste oli kesäloma, kun koehenkilöt lähtivät kesämökeilleen tai kesätöihin muualle Suomeen. Ongelma ratkesi Matkahuollon avulla. Vakiovuoron bussit kuljettivat tuotteet jäätelöitä myöten hiilihappojäähän pakattuna kesämökkipaikkakunnille.

Mutta aika aikaansa kutakin. Kun syksyllä 1974 oli kulunut kaksi vuotta kokeen aloittamisesta, Mäkinen vihelsi pelin poikki. Syynä oli koehenkilöissä ilmennyt tutkimusväsymys, minkä lisäksi Mäkinen itse tahtoi Yhdysvaltoihin töihin.

Tarvittavat tuloksetkin oli jo saatu. Niissä ksylitol osoittautui ylivoimaiseksi: Sokeriryhmäläisillä kariesin muodostuminen jatkui normaalisti. Fruktooriryhmässä kariesin esiintyminen tasaantui vuoden kohdalla. Ksylitolia nauttineiden ryhmässä sen sijaan karies ei lisääntynyt lainkaan, joillakin alkuvaiheen karies jopa hävisi kokonaan. Kahdessa vuodessa hammaskaries oli alentunut heillä vähintään 85 prosenttia verrattuna normaaliruualla olleisiin.

Tie massavalmistukseen aukeaa

Nykypäivänä kaikki tietävät, mihin tarina päättyy, mutta mistä kaikki sitten sai alkunsa?

Hammaskaries oli kyllä noina aikoina muodostunut lähes kansantaudiksi, mutta kiinnostus ksylitoliin kumpusi alun perin hammaslääketieteen ulkopuolelta. Kaiken taustalla oli Suomen Sokeri, joka oli tuohon aikaan yksi merkittävimpiä hedelmäsokerin valmistajia ja viejiä maailmassa.

Suomen Sokerin kemistit ja insinöörit olivat pohtineet ksylitolin teollista valmistusta jo 1960-luvulla. He arvelivat, että Suomen oloissa sopiva raaka-aines voisi olla koivun puuaines, sillä se näytti tuottavan riittävästi ksylitolia prosessin kalleuteen nähden.

Yrityksellä oli myös kaikki tekniset mahdollisuudet ryhtyä valmistamaan ksylitolia joko koivujätteestä tai koivusulfiittijätelipeästä. Se oli soveltanut kromatografista erotustekniikkaa sokerin erottamiseen melassista ja fruktoosin erottamiseen glukoosista jo 1960-luvun loppupuolella. Puusokeria oli tuotettu sodan aikana jo Saksassa, joten täysin uudesta tekniikasta ei ollut kyse.

Vuoteen 1969 tultaessa Suomen Sokeri oli kehittänyt teollisen tuotannon jo niin pitkälle, että tuotetta saattoi saada nopeallakin aikataululla kuluttajille. Koska yritys tarvitsi enää vain näyttöä terveysvaikutuksista, toimitusjohtaja Gustaf von Hertzen, tekninen johtaja Carl Aminoff ja talousjohtaja Martti Tarkela istuutuivat vielä samana vuonna Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen henkilökunnan suuren tammipöydän ääreen tiedustelemaan, oliko laitos halukas tutkimaan ja osoittamaan ksylitolin ”hammasystävällisyyttä”.

Laitosta kiinnosti, joten seuraavana vuonna Suomen Sokeri lähestyi Sitraa hakien siltä 250 000 markkaa lääketieteelliseen, käyttöteknilliseen ja markkinatutkimukseen. Hakemuksen mukaan projektiin ei anottu muualta rahaa siitäkään huolimatta, että kokonaiskustannusten arvioitiin olevan lähes 400 000 markkaa.

Saadun rahoituksen turvin saatettiin edetä nopeasti. Samaan aikaan, kun Mäkinen ja Scheinin tekivät kallista, jatkuvaa improvisointia ja ennalta arvaamattomia kuluja tuottavaa lääketieteellistä tutkimustaan Turussa, Suomen Sokerin Asko Melaja ja Rainer Nihtilä kehittivät Porkkalan tehtaan keskuslaboratoriossa tuotantotekniikkaa ja selvittivät, mikä voisi olla edullisin menetelmä ksylitolin valmistamiseksi.

Ensimmäinen selvitys ksylitolin tuotantomahdollisuuksista ja raaka-ainevaihtoehdoista valmistui jo samana vuonna 1970, ja kahta vuotta myöhemmin aloitettiin ksylitolin teollinen valmistus.

“

Oli todellakin löytynyt teollinen prosessi, jolla massavalmistus ei tulisi liian kalliiksi.

Samana vuonna 1972 Suomen Sokeri solmi yhteistyösopimuksen sveitsiläisen lääkealan yrityksen F. Hoffman La Rochen kanssa, joka myös oli havainnut ksylitolin markkinapotentiaalin hammasystävällisenä sokerina. Sveitsiläisyrityksen tehtäväksi jäi ksylitolin markkinointi muualla kuin Pohjoismaissa.

Tästä ei mennyt kuin kaksi vuotta, kun ksylitolin massatuotanto aloitettiin Kotkan tehtaan yhteyteen rakennetussa ksylitoli-tehtaassa, jolla myös Sitran työntekijät vierailivat tutustumassa riskirahaa saavaan hankkeeseen, kuten tuolloin oli tapana.

Sitrassa sihteereinä työskennelleet Sirpa Hotti ja Liisa Lehikoinen muistavat vierailun hyvin, sillä ksylitolista oltiin tuolloin kovin innoissaan.

“

”Se oli selvä onnistuminen, josta oli kovasti myös lehdissä. Totta kai sitä katsottiin siihen aikaan Sitrassa highlightiksi”, Hotti kertoo.

Turun tutkimuksen lopulliset kliiniset havainnot julkaistiin vuonna 1975, jonka jälkeen tutkimustyö jatkui eri muodoissa vielä useita vuosikymmeniä, jopa Belizeen saakka. Samana vuonna ensimmäiset Zylitol-Jenkki-purukumit ilmestyivät kauppoihin Suomessa ja Yhdysvalloissa, jossa valmistuspatentti hyväksyttiin paria vuotta myöhemmin. Zylitol-Jenkkiä oli valmistettu ja käytetty jo Turun tutkimuksissa.

Seuraavina vuosina Suomessa tuli markkinoille useita muita ksylitol-tuotteita, kuten yskänsiirappeja, kurkkutabletteja, suuvettä ja hammastahnaa. Myös Sitran toimiston pöydillä riitti tuonaikaisten työntekijöiden mukaan ksylitol-pastilleja. Pian tuotevalikoima kuitenkin supistui.

Ksylitolin matka maailmanmarkkinoille

Vaikka matka tutkimuksesta tuotantoon oli ollut tässä tapauksessa lyhyt, matka maailmanmarkkinoille saattaa usein kestää vuosikymmeniä. Niin myös ksylitolin tapauksessa.

“

Meni vuosia ennen kuin terveysviranomaiset alkoivat ottaa ksylitolin todesta.

Yksi merkittävimmistä linjauksista saatiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 1983, kun Maailman terveysjärjestö WHO ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n yhteinen asiantuntijakomitea vahvistivat ksylitolin turvalliseksi elintarvikkeiden makeutusaineeksi.

Meni silti vielä vuosia, ennen kuin hammaslääkäriliitot alkoivat suositella sitä.

Suomen Sokeri ei ehtinyt tähän mukaan. Vuonna 1989 yhtiön nimi muutettiin Cultor Oy:ksi ja sen suurimmaksi omistajaksi tuli ruotsalainen Procordia-konserni. Samana vuonna Cultorin Sitralle jättämästä uudesta rahoitushakemuksesta käy ilmi, että kysyntä kasvoi voimakkaasti kotimaassa ja kansainvälisesti vasta tuolloin. Yritys oli lunastanut La Rochen puolikkaan Xyrofinistä neljä vuotta aiemmin ja haki Sitralta 1 300 000 markkaa ksylitolin uusien tuotantoprosessien kehittämiseen, sillä tarjonta ei pystynyt enää tyydyttämään kysyntää.

1990-luvun alussa ksylitolia myytiin jo noin 30 maahan, ksylitolin terveellisyys oli lopullisesti osoitettu (tutkimustyö oli jatkunut eri muodoissa vielä pitkään), ksylitolin käyttö oli hyväksytty yli 40 maassa ja hammaslääkäriliitot ensimmäisinä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Iso-Britanniassa ja Irlannissa alkoivat suositella sen käyttöä hammaskarieksen ehkäisemiseksi. Markkinoille oli saatu taas erilaisia purukumeja, pastilleja, suklaata, hammastahnaa sekä suuvesiä, ja ksylitolin markkina-asema oli kivunnut monissa maissa kärkisijoille.

Vihdoin ksylitolin osalta näytti hyvältä. Vuonna 1992 Cultor ja Turun Sokeritutkimusten tutkijat palkittiin jopa Sitran innovaatiopalkinnolla. Palkintopuheessa kiiteltiin suomalaisen innovaation taustalla olevaa pitkäjänteistä kehitys- ja tutkimustyötä, tuotantoprosessien kehitystä, kykyä saada viranomaislupia, kansainvälisten yhteistyö- ja kilpailuasetelmien hallintaa sekä vahvan markkina-aseman varmistanutta liikkeenjohtoa. Ksylitol katsottiin hyväksi esimerkki siitä, miten tärkeä tehtävä riskirahoituksella on tutkimuksen ja talouden kytkennöissä.

“

Valitettavasti Cultorille kävi lopulta vähän kuin Nokialle.

Yhtiö joutui taloudellisiin vaikeuksiin, jonka vuoksi tutkimustoimintaa jouduttiin pienentämään, eikä viimeistä projektia, jossa etsittiin uutta tuotantomenetelmää, saatu vietyä koskaan loppuun. Tästä syystä Sitran hallitus katsoi myöhemmin, ettei yhtiöllä ollut mahdollisuutta palautuksiin. Lopulta vuonna 1999 Cultor ja suomalainen menestystarina myytiin lopullisesti ulkomaille, tanskalaiselle elintarvikejätille Daniscolle.

Tässä artikkelissa käytetyt lähteet.