Kiertotalouden innovaatiot ja ekologinen suunnittelu tekstiilialalla

Esipuhe

Maailmaa uhkaavat ilmastonmuutos, luontokato sekä luonnonvarojen ehtyminen, joita tuotanto- ja kulutustapamme kiihdyttävät. Siirtyminen nykyisestä lineaarisesta talousmallista kiertotalouteen on keskeisessä asemassa kestävyyskriisin ratkaisemisessa.

Tekstiili- ja vaateteollisuuden ympäristöjalanjälki on suuri, ja nykyinen tuotanto- ja jakelujärjestelmä on lähes täysin lineaarinen. Pikamuodista – nopeasta vaihtuvuudesta ja suuresta volyymistä – on tullut arkipäivää viime vuosikymmenien aikana. Lisäksi tekstiilien tuotannon ja kulutuksen arvioidaan vielä kolminkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä.

Muutoksella on kiire, yhä enenevässä määrin myös kuluttajien ja lainsäätäjien mielestä. Kiertotalous avaa tekstiilialalle täysin uusia mahdollisuuksia pitkäikäisten ja korjattavissa olevien vaatteiden suunnittelusta ja tuotannosta uusiin palvelumalleihin, kuten vaatteiden vuokraamiseen. Teknologiainnovaatiot tuovat markkinoille huippulaadukkaita uusiokuituja, kun taas itse tuotannosta tulee resurssitehokkaampaa ja vastuullisempaa.

Monet suuret tuotemerkit ovat kehityksen kärjessä ja muokkaavat toimintaansa kuluttajapaineen vuoksi. Vaikka bränditalot tuottavatkin uusia trendejä, pitää kiertotaloudesta tulla valtavirtaa, jotta muutoksen vaatima mittakaava ja vaikutus saadaan aikaan maailmanlaajuisesti.

Tässä suhteessa EU on edelläkävijä sääntelyn osalta. Kiertotalouden toimintasuunnitelman (CEAP) mukaisesti kiertotaloustuotteista – tekstiilit mukaan luettuina – tulee normi Euroopan markkinoilla, ja vaikutukset ulottuvat myös kansainvälisiin markkinoihin. Vaikka sääntely on alkuvaiheissaan, tekstiilit ovat yksi ala, jolle EU alkaa työstää uusia normeja ja käytäntöjä CEAP:n mukaisesti.

Tekstiilialan arvoketjut ovat erittäin kansainvälisiä. EU ja muut kehittyneet maat ovat suuria kuluttajia ja tuojia, kun taas merkittävä osa suuren mittakaavan tuotannosta tapahtuu kehitysmaissa. Itse asiassa EU tuo hieman yli puolet tekstiileistään ja vaatteistaan unionin ulkopuolisista maista. Uusien kiertotalousvaatimusten onnistunut käyttöönotto tuottajamaissa on ratkaisevaa, jotta varmistetaan sekä maailmanlaajuiset että paikalliset ympäristöhyödyt, avataan arvokkaita uusia markkinoita ja luodaan työpaikkoja. Tämä ei tapahdu itsestään, vaan se vaatii strategista suunnittelua ja yhdenmukaista politiikkaa.

Tämän vuoksi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra pyysi kauppajuridiikan ja vastuullisuuden asiantuntijaa Colette van der Veniä tarkastelemaan konkreettisia ja käytännöllisiä keinoja siihen, miten kiertotaloutta voidaan toteuttaa tekstiilialalla nykyisten kauppajärjestelmien mukaisesti kolmen eri tapaustutkimuksen perusteella: Bangladesh, Sri Lanka ja Vietnam. Tämä raportti sisältää hänen uraauurtavan analyysinsa ja visionsa siitä, miten kauppajärjestelyjä EU:n kanssa voidaan hyödyntää siirtymän tukemiseksi ja kohdistetun teknisen tuen ja investointien tarjoamiseksi tuottajamaille samalla, kun uusien kaupan esteiden riski minimoidaan. Myös tuottajamaiden hallituksilla sekä yksityisellä sektorilla on keskeinen rooli. Toivomme, että tämä selvitys lisää tietoa kiertotalouden mahdollisuuksista tekstiilialalla ja että päätöksentekijät ja monenlaiset organisaatiot hyödyntävät näitä tuloksia.

Tiivistelmä

Maaliskuussa 2022 komissio antoi esityksen kestävien tuotteiden ekologista suunnittelua koskevasta asetuksesta (ESPR) (Euroopan komissio 2022d). Ehdotus sisältää ekologisen suunnittelun vaatimusten viitekehyksen, jota voidaan soveltaa tiettyihin tuoteryhmiin niiden kestävyyden ja vastuullisuuden parantamiseksi. Näillä vaatimuksilla, jotka koskevat useimpia EU:ssa valmistettuja ja käytettyjä tuotteita, on merkittäviä taloudellisia seuraamuksia kehitysmaille, joiden keskeinen tuontimarkkina EU on. Toisaalta ne voivat kannustaa kauppakumppaneitaan parantamaan kiertotaloutta tuotannossaan. Toisaalta taas niistä voi tulla tullien ulkopuolisia esteitä kehitysmaille, jotka eivät pysty noudattamaan ESPR:n vaatimuksia. Tämä vaikuttaa etuuskohteluun perustuvaan markkinoille pääsyyn, josta monet kehitysmaat nauttivat osana kehitysmaiden yleistä tullietuusjärjestelmää (GSP) viedessään tuotteita EU:n alueelle.

Jotta ESPR:n vaikutukset kehitysmaihin ja niihin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ymmärrettäisiin paremmin, tämä julkaisu keskittyy lähemmin tekstiilejä ja vaatteita vieviin maihin. Tämä toimiala on ollut kriittinen osa monien kehitysmaiden teollistumisessa ja muodostaa merkittävän osuuden kehitysmaiden EU-viennistä. Erityisesti kolmen Bangladeshiin, Sri Lankaan ja Vietnamiin keskittyvän tapaustutkimuksen perusteella tämä tutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä seuraavista asioista:

1. käynnissä olevat kiertotalouden hankkeet tekstiili- ja vaatealalla, tutkittujen maiden haasteet ja hyödyntämättömät mahdollisuudet
2. tapaustutkimusten tilanteen ja ESPR-vaatimusten välisen yhdenmukaisuuden tai ristiriidan
3. tavat, joilla alueellisia kauppasopimuksia (RTA:t) ja yksipuolisia etuusjärjestelmiä voidaan hyödyntää tunnistettujen haasteiden ratkaisemiseen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Kiertotalouden hankkeet, haasteet ja mahdollisuudet tekstiileissä ja vaatteissa Bangladeshissa, Vietnamissa ja Sri Lankassa

Kolmen tapaustutkimuksen perusteella voidaan tehdä monia ylätason havaintoja.

Yksityinen vs. julkinen sektori: Useimmat kiertotalouden mukaiset tekstiili- ja vaatehankkeet tutkituissa kolmessa maassa ovat yksityisen sektorin vetämiä, usein lahjoittajien johtamien hankkeiden tukemina. Jokaisessa kolmesta tutkitusta maasta vapaaehtoisilla vastuullisuusnormeilla on tärkeä rooli. Tämä johtuu osittain siitä, että monet tutkituissa maissa toimivista yrityksistä ovat ulkomaalaisomistuksessa, ja brändit pyrkivät tekemään toiminnastaan ympäristön kannalta vastuullisempaa. Tekstiilijätteen kierrätyshankkeiden perustamisessa on kuitenkin selvästi havaittavissa valtiovetoisten hankkeiden puuttuminen.

Puuvilla vs. synteettiset kuidut: Maiden kiertotaloushankkeet eroavat teollisuuden ominaisuuksien mukaan. Esimerkiksi Bangladeshissa puuvillan kierrättäminen on suuri hyödyntämätön mahdollisuus helposti kierrätettävän sataprosenttisen puuvillajätteen runsauden vuoksi. Sri Lankassa ja Vietnamissa puolestaan käytetään puuvillan ja synteettisten materiaalien seosta ja sekoitemateriaaleja. Nämä seokset edellyttävät merkittävää lajittelua ja erottelua, ja niissä on tyypillisesti monia kemikaaleja tai lisätarvikkeita. Sen vuoksi niiden kierrättäminen on paljon vaikeampaa. Näissä maissa kiertotaloustoimien tulisi keskittyä kierrätettävyyttä helpottavaan parempaan tuotesuunnitteluun sekä hankkeisiin, jotka houkuttelevat investointeja riittävään kierrätyskoneistoon ja ‑teknologiaan.

Prosessi vs. tuote: Toinen kiinnostava havainto on, että tutkituissa maissa kiertotaloushankkeet keskittyvät kiertotalouden edistämiseen itse valmistusprosessissa joko jätehuollon tai tuotantoprosessin resurssisyötteiden vähentämisen kautta. Nämä hankkeet pyrkivät pienentämään tuotteen ympäristöjalanjälkeä. Ne eivät kuitenkaan keskity itse tuotteen kiertotalousominaisuuksien parantamiseen uudelleenkäytettävyyden ja kierrätettävyyden parantamisen kautta tuotteen suunnittelun avulla. Tämä on tärkeää kolmen keskeisen syyn vuoksi:

1. Suurin osa lisäarvosta syntyy alkupään suunnittelussa – ei jätehuollossa.
2. 80 prosenttia tuotteen ympäristövaikutuksista määräytyy suunnitteluvaiheessa.
3. ESPR keskittyy itse tuotteen kiertotalousominaisuuksiin, ei tuotantoprosessiin.

Yhdenmukaisuus ja ristiriidat ESPR:n kanssa

Tutkituissa maissa käyttöönotettujen tekstiilien ja vaatteiden kiertotaloushankkeiden ja ESPR-vaatimusten välillä on useita eroavaisuuksia. Ensinnäkin suurin osa analysoiduista tekstiilien ja vaatteiden kiertotaloushankkeista on alkuvaiheessa ja usein yksityisen sektorin vetämiä. Tämä tarkoittaa, että kiertotalouden mukaisen tuotannon esimerkit ovat ennemminkin poikkeus kuin sääntö. Lisäksi vaikka useimpien kehitysmaiden tekstiilien ja vaatteiden kiertotaloushankkeet keskittyvät tuotantoprosessiin, ESPR keskittyy pääasiassa tuotteen ominaisuuksiin. Tämä johtaa ristiriitaan: vaikka tuote olisi valmistettu vähemmän vettä käyttäen tai vaikka valmistuksesta syntyvä jäte kierrätettäisiin, se ei itsessään tee tuotteesta enemmän kiertotalouden periaatteiden mukaista sen mukaan, mitä ESPR vaatisi. Toinen merkittävä aukko koskee materiaalin jäljitettävyyttä: ESPR:ssä kaavaillaan käyttöön otettavaksi digitaalista tuotepassia, jossa olisi tietoa tuotteen sisällöstä, mukaan luettuna kierrätettävissä olevan materiaalin osuudesta. Tuotteen jäljitettävyys tutkituissa maissa on erittäin heikkoa, erityisesti mitä tulee tuotantojätteeseen, sillä se on usein epävirallisen sektorin käsissä.

Maahantuotujen tekstiili- ja vaatetuotteiden yhdenmukaisuus ESPR:n kanssa vaatii paljon sitoutumista, mukaan luettuna EU:lta, kehitysmaiden hallituksilta, yksityiseltä sektorilta ja avunantajajärjestöiltä. Tiettyjä painopistealueita on tunnistettu kehitysmaiden kiertotaloushankkeiden ja ESPR:n välisen yhteyden parantamiseksi:

• Strategisen lähestymistavan kehittäminen kiertotalouden mukaisen tekstiili- ja vaateteollisuuden kehittämiseksi sekä asianmukaisen sääntelyn käyttöönottamiseksi.
• Sen varmistaminen, etteivät kiertotaloushankkeet rajoitu jätehuoltoon, vaan keskittyvät myös tuotesuunnitteluun ja vaihtoehtoisten ja kierrätettyjen kuitujen kehittämiseen.
• Kiertotalousinvestointien sekä kiertotalouden mukaisten tekstiilien ja vaatteiden kannalta olennaisten investointien edistäminen ja mahdollistaminen.
• Kiertotalouden mukaiseen tekstiiliteollisuuteen siirtymisen edistämiseksi tarvittavien kriittisten teknologioiden saatavuuden parantaminen myös kierrätysjärjestelmissä sekä innovaatiot luonnonkuiduissa.
• Investoinnit osaamisen kehittämiseen kapasiteetin rakentamisen kautta.
• Sen riskin vähentäminen, että ESPR:stä tulee tullien ulkopuolinen este, mukaan luettuna vastavuoroisen tunnustamisen kautta.
• Tuotteiden jäljitettävyyden parantaminen tekstiilien ja vaatteiden toimitusketjussa – sekä materiaalien jäljitettävyyden että kaupan yleisen läpinäkyvyyden osalta.

Alueellisten kauppasopimusten (RTA:t) ja yksipuolisten etuusjärjestelmien hyödyntäminen haasteiden ratkaisemiseksi ja tunnistettujen mahdollisuuksien hyödyntämiseksi

RTA:ita voidaan hyödyntää kiertotalouden mahdollisuuksien edistämiseen kehitysmaissa myös strategisesti kohdistetuilla investoinneilla, teknologiasiirtojen parantamisella yhteisyritysten kautta, vähentämällä kiertotalouden mukaiseen tekstiiliteollisuuteen siirtymisen kannalta olennaisten tuotteiden ja palveluiden esteitä sekä vähentämällä ESPR:n mahdollisesti aiheuttamaa kaupan kitkaa. Olisi erityisen kiinnostavaa tutkia, missä määrin vapaaehtoisia vastuullisuusnormeja voitaisiin pitää kansallisia normeja ja teknisiä säädöksiä vastaavina kaupan teknisiä esteitä koskevien määräysten kautta. Erilaisten vastuullisuusnormien kautta sertifioiduilla yrityksillä on itse asiassa todennäköisesti vähemmän ongelmia ESPR-vaatimusten täyttämisessä. Lisäksi kohdistettu tekninen apu on korvaamattoman arvokasta, jotta siirtymä kiertotalouden mukaisiin tekstiileihin mahdollistaisi osallistumisen ja olisi oikeudenmukainen.

Keskeinen löydös on, että RTA:t voivat strategisesta näkökulmasta edistää kehitysmaiden siirtymää kiertotalouden mukaisiin tekstiileihin. Tämän edellytyksenä on, että tunnistetaan maan tekstiili- ja vaateteollisuuden erityiset mahdollisuudet ja haasteet sekä mahdolliset vertailuedut, joita maalla voi olla kiertotalouden osalta tekstiili- ja vaatealalla. Teknisen avustusyhteistyön keskeisten painopisteen tulisi olla kiertotalouden tiekartat ja käytännöt, jotka tunnistavat erityisesti kiertotalouden mukaisiin vaatteisiin ja tekstiileihin liittyvät, monista kehitysmaista puuttuvat mahdollisuudet ja haasteet. Parhaita käytäntöjä koskevan tiedon jakaminen olisi yksi tapa, jolla RTA:t voisivat edistää tätä. Toinen tapa olisi keskittyä kapasiteetin rakentamiseen, niin että kehitetään osaamista esimerkiksi teollisuusjätehuollossa, ekologisessa suunnittelussa ja tuotteiden jäljitettävyydessä, sekä yleinen infrastruktuurin tukeminen.

RTA:t eivät ole ainoa keino kiertotalouden ja ESPR:n vaatimusten mukaisuuden edistämiseen tekstiili- ja vaatealalla. EU:n GSP-järjestelmä tarjoaa yksipuolisesti kehittyville maille etuja EU:n markkinoille pääsyssä. EU:n GSP-järjestelmän ja ESPR:n ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten yhdenmukaisuutta voidaan parantaa budjetoimalla kehitysapua ESPR-yhdenmukaisuuden edistämiseksi niille GSP-edunsaajille, joiden tekstiilien ja vaatteiden EU-viennin osuus maan GSP-kokonaisviennistä EU:n alueelle on vähintään 50 prosenttia.

Lisäksi kun otetaan huomioon, että suunnittelu ja muut vaatteiden ja tekstiilien arvoketjuun liittyvät suuren lisäarvon toiminnot ovat tyypillisesti monikansallisten yhtiöiden käsissä, yksityisellä sektorilla voi olla ratkaisevan tärkeä rooli kiertotalouden mukaisiin tekstiileihin siirtymisessä kehitysmaissa. Tämä voidaan toteuttaa teknologiasiirrolla kansainvälisten tuotemerkkien ja paikallisten toimijoiden yhteisyritysten seurauksena ja varmistamalla, että kehitysmaihin investoivat kansainväliset vaatemerkit ovat valmiita tuottamaan ESPR-normeja vastaavia tuotteita.

Lopuksi olisi ratkaisevan tärkeää pohtia joitakin havaintoja, joita tässä tutkimuksessa on tehty itse ESPR:ään liittyen, mukaan lukien tuleva tekstiilejä ja vaatteita koskeva delegoitu säädös. Tämä tapahtuisi kehittämällä erityis- ja erilliskohtelun säännökset, jotka sallisivat kehitysmaille joustavammat siirtymäkaudet. Olisi vastaavasti tärkeää, että tekstiilejä ja vaatteita koskevan delegoidun säädöksen laatimisprosessiin otetaan mukaan sidosryhmiä keskeisistä vaatteita ja tekstiilejä tuottavista EU:hun vievistä maista sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.