sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Tiedon läpinäkyvyys ja vertailtavuus, tiedolla johtaminen sekä palvelujen järjestäjän ja tuottajan roolien selkeä erottaminen toisistaan ovat tärkeimpiä edellytyksiä asiakkaan laajentuvan valinnanvapauden toimivuudelle sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sote-valinnanvapaudelle asetettujen tavoitteiden toteutuminen riippuukin pitkälti siitä, kuinka kyvykkäästi maakunta osaa johtaa alueensa palveluverkkoa. Tähän taas valmisteilla olevat maakunnat tarvitsevat uudenlaista osaamista ja johtamisen välineitä.
Nämä ovat keskeisimpiä havaintoja tuoreessa raportissa Valinnanvapaus asukkaan ehdoilla – Suomen edellytykset Ruotsin kokemusten ja kansainvälisen tutkimustiedon valossa, jonka on tehnyt Hanken Centre for Corporate Governance. Sitra on rahoittanut raportin tekemisen.
”Maakuntien sote-päättäjillä tulee olla kyky nähdä palveluverkon nykyinen ja tuleva iso kuva, sekä toisaalta aitoa ymmärrystä asiakaslähtöisyydestä. Lisäksi palvelujen käyttäjien eli ihmisten pitää saada palveluista ymmärrettävää ja vertailukelpoista tietoa valintojen pohjaksi”, projektijohtaja Tuula Tiihonen Sitrasta sanoo.
Ruotsin ja Suomen lähtökohdat poikkeavat toisistaan merkittävästi
Ruotsin ja Suomen lähtökohdat valinnanvapauden laajentamiseen eroavat toisistaan merkittävästi. Ruotsissa ei esimerkiksi ole ollut Suomen kaltaista työterveyshuoltojärjestelmää ja yksityisten palveluntuottajien rooli on ollut hyvin erilainen kuin Suomessa. Myös maiden väestöpohjat eroavat toisistaan: Ruotsissa väestö on keskimäärin hieman nuorempaa ja asutus tiiviimpää.
Lisäksi Ruotsissa maakäräjillä on ollut hyvin suuret vapaudet toteuttaa valinnanvapaus haluamallaan tavalla. Tämä juontaa juurensa maakäräjien pitkään historiaan verrattain itsenäisinä toimijoina. Ruotsin kohdalla onkin jopa harhaanjohtavaa puhua yhdestä valinnanvapauden mallista. Vertailtavuuden ongelmat, joita mallien eriytyminen on aiheuttanut maakäräjien välillä, alleviivaavat valtakunnallisesti yhtenäisen vertailutiedon välttämättömyyttä valinnanvapauden toimivuudelle.
”Suomessa maakunnat pääsevät aloittamaan puhtaalta pöydältä ja uudistus tehdään koordinoidusti koko maassa. Tämä antaa Ruotsiin verrattuna hyvät mahdollisuudet yhtenäisen valinnanvapausmallin luomiseen. Samalla kuitenkin korostuu sen merkitys, että maakuntatasolle saadaan hankittua johtamisosaamista”, raportin tehnyt tutkija Niilo Luotonen Hanken Centre for Corporate Governancesta sanoo.
Maakunnat tarvitsevat päätösvaltaa palveluntuotannon ohjaamiseen alueen tarpeiden mukaan
Ruotsin kokemusten perusteella uusien hoitoyksiköiden syntyminen on riippuvaista alueiden väestön tiheydestä ja ikärakenteesta. Tärkeä havainto on kuitenkin ollut se, että tarjonnan alueellista jakautumista on mahdollista myös ohjata erilaisilla korvausperiaatteisiin liittyvillä kannustimilla. Maakuntien tulee tämän vuoksi säätää tuottajille maksettavia korvauksia mm. alueen ikärakenteen ja väestön sosioekonomisten tekijöiden mukaan. Lisäksi maakunnilla tulee olla mahdollisuus erilaisiin kannustimiin ja sanktioihin palvelutuotannon ohjauksessa.
”Maakunnilla tulisi olla kymmenkunta säädettävää parametria, jotka voivat liittyä esimerkiksi väestön ikään, alueen etäisyyksiin tai vaikka siihen, kuinka usein asiakas saa vaihtaa palveluntuottajaa. Nämä parametrit olisivat kaikilla maakunnilla samat, mutta jokaisella maakunnalla tulisi olla riittävästi päätösvaltaa niiden säätämiseen oman alueensa palveluverkon ja strategian mukaan”, johtaja Antti Kivelä Sitrasta sanoo.
Ruotsin kokemusten ja nykyisten, Suomessa menossa olevien valinnanvapauskokeilujen perusteella näyttäisi siltä, että niin sanotun peruskapitaation lisäksi tarvitaan lisäkannustimia esimerkiksi siihen, että palvelutuotannossa satsataan terveyttä edistäviin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tämä voisi säästää yhteiskunnan varoja pitkällä aikavälillä.
Ruotsin kokemusten perusteella johtamisen lisäksi myös alueen väestöpohja vaikuttaa laajennetun valinnanvapauden toimivuuteen. Laajat valinnanmahdollisuudet ja nopeampi hoitoon pääsy ovat toteutuneet Ruotsissa lähinnä tiheästi asutuilla alueilla, joilla asukkaat ovat tyypillisesti verrattain hyvinvoivia. Samaan aikaan paljon hoitoa tarvitsevien aseman on arvioitu lievästi heikentyneen: hoitosuhteet ovat katkonaisia ja koordinaatio eri palveluntuottajien välillä huonoa. Tutkimustieto kertoo myös, että huonoimmin pärjäävät eivät välttämättä hakeudu hoitoon silloinkaan, kun olisi tarvetta. Haasteena onkin luoda uusia keinoja ja kannustimia, joilla heidät saadaan avun piiriin.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.