sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Kysymys: Mikä vastaa miljardien veroeurojen käyttämisestä, on ratkaisevan tärkeä suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle – eikä ole olemassa? Vastaus: sote-palvelujen järjestämisestä vastaava maakunta, jonka pitäisi olla toiminnassa aivan kohta eli vuoden 2019 alusta alkaen.
Tulevien maakuntien kautta kulkee karkeasti arvioiden yli 20 miljardia julkisia varoja, jotka käytetään yli 20 000 palvelupisteen toimintaan. Suurin osa tästä palveluverkosta on nyt kuvattu ensi kertaa kokonaisuudessaan Sitran ja Oulun yliopiston maantieteen yksikön laatimassa, vastikään julkistetussa palveluverkkoselvityksessä, jossa ovat mukana niin sosiaali- ja terveyspalvelupisteet, avo- ja laitoshoitopalvelut kuin apteekitkin. Mukana ovat niin julkiset, yksityiset kuin kolmannen sektorin toimijat. Selvityksen aiemmat osat löydät täältä ja täältä. Mukana ei ole hammashoidon palveluja eikä yksityisiä elinkeinonharjoittajia.
Suomalaisten yhdenvertaisuudessa rutkasti parannettavaa
Maakunta- ja sote-uudistuksen myötä vastuu palveluverkosta siirtyy kuntatoimijoilta maakunnille. Samalla tähän asti kunta- ja kuntayhtymäpohjalta rakennettua palveluverkkoa voidaan ensi kertaa tarkastella maakuntakohtaisena kokonaisuutena. Ylen kokoamaan juttukokonaisuuteen on koottu näkemyksiä siitä, miltä maakuntakohtainen maisema ja sen muutos näyttää.
Sitran johtavan asiantuntijan Lea Konttisen mukaan tuoreen palveluverkkoselvityksen osoittamat merkittävimmät haasteet liittyvät verkon maantieteelliseen hajanaisuuteen ja toimintatapojen kirjavuuteen.
”Miten palveluverkosta tehdään käyttäjien kannalta järkevin mahdollinen vaikkapa lähekkäin sijaitsevien kolmen kunnan alueella, jotka ovat tähän asti suunnitelleet palvelunsa naapureistaan välittämättä? Haastetta lisää erityisesti paljon palveluja käyttäville tärkeä terveys- ja sosiaalipalvelujen integraatio eli eri palvelujen välinen yhteistyö ja tiedonvaihto”, Konttinen sanoo.
Jo ennestään on tiedetty, että olemassa olevat palvelut ohjaavat voimakkaasti palvelujen käyttöä. Alueiden väliset erot palvelujen käytössä ja saatavuudessa ovatkin suuria. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla korva-, nenä- ja kurkkutauteihin on 29 hoitojaksoa tuhatta asukasta kohti siinä missä Päijät-Hämeessä sama luku on yhdeksän (lähde: THL). Tämä tuskin johtuu keskipohjanmaalaisten selvästi huonommasta pään ja kaulan alueen terveydestä tai eroista väestöpohjassa, vaan eroista alueiden käytänteissä.
Tuore palveluverkkoselvitys puolestaan osoittaa, että asukasmäärä per sote-toimipaikkapiste vaihtelee merkittävästi eri maakunnissa. Esimerkiksi Etelä-Savossa toimipaikkoja on runsaasti, yhtä toimipaikkaa kohti on 372 asukasta siinä missä Uudellamaalla vastaava luku on 906 asukasta per toimipaikka.
Maakunta paljon vartijana, uudenlaista osaamista ja uusia työkaluja tarvitaan
Sitran näkemys on, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjän (maakunnat) ja tuottajien erottaminen toisistaan on hyvä mahdollisuus palveluverkon kehittämiseen niin, että nykyisillä tai nykyistä vähemmillä voimavaroilla voidaan tuottaa enemmän terveyttä ja hyvinvointia. Samalla eri palveluja voidaan integroida toisiinsa aiemmasta poikkeavalla tavalla yhdistämällä terveys- ja sosiaalipalvelupisteitä toisiinsa sekä hyödyntämällä digitalisaation ja logistiikan kehityksen mahdollisuuksia. Tähän maakunnat kuitenkin tarvitsevat aivan uudenlaista osaamista.
Maakuntien työkalupakista tulee vastedes löytyä ennen kaikkea kykyä ja halua johtaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa tiedolla sekä aivan uudenlaista hankintaosaamista.
”Tätä edellyttävät osaltaan siirtyminen monituottajamalliin, sote-asiakkaiden laajeneva valinnanvapaus, sote-sektorin uudenlaisiin kumppanuuksiin ja verkostoihin perustuvat toimintamallit ja tavoite vaikuttavuuden ostamisesta suoritteiden sijaan”, johtaja Antti Kivelä Sitrasta sanoo.
Sitra arvioi jo syksyllä, että maakunnat ratkaisevat, tuleeko sotesta hitti vai huti. Uudistuksen edetessä tämä perusastelema ei ole muuttumassa mitenkään.
Maakuntien osaamisesta myös riippuu, pystytäänkö sosiaali- ja terveyspalvelut aidosti integroimaan toisiinsa palvelujen tuotannon tasolla sekä se, pystytäänkö palveluissa siirtymään osaoptimoinnista asiakkaan koko hoitoketjun vaikuttavuuden tarkasteluun. Tavoitteet eivät toteudu, ellei sosiaali- ja terveydenhuollosta tehdä nykyistä läpinäkyvämpää sekä kustannusten että vaikuttavuuden osalta. Yksi työkalu tähän on soten uusi, valtakunnallisesti käyttöön otettava raportointijärjestelmä palvelupaketit.
