sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Dialogin mahdollisuudet tukea tiedon parempaa käyttöä päätöksenteossa perustuvat dialogin aivan erityiseen tapaan rakentaa tietoa ja ymmärrystä. Dialogi mahdollistaa monilähteisen ja moniulotteisen tiedon tuomisen samaan pöytään sekä ajattelumallien kehittymisen ja ongelmien tarkastelun uudessa viitekehyksessä. Dialogi jo itsessään toimii tilassa, jossa tieto ja asiantuntijuus syntyvät, elävät ja kehittyvät vuorovaikutuksessa. Lisäksi dialogi voi myös tuottaa sellaista tietoa ja ymmärrystä – ja jopa oivalluksia – jota muilla keinoin on vaikea saavuttaa.
Kaikki lähtee ongelmien luonteesta
Tietoa käytetään päätöksenteossa usein pohtimatta, minkälaisen ongelman kanssa ollaan tekemisissä ja millainen lähestymistapa tiedon käyttöön sopisi kyseiseen tilanteeseen parhaiten. Sen sijaan aika, resurssit, vallitsevat mielenmallit ja totutut toimintatavat sekä poliittinen ohjaus saattavat ohjata tiedonkäyttöä käsiteltävän ongelman kannalta epätarkoituksenmukaisella tavalla.
Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ongelmat voidaan karkeasti luokitella kesyihin, sotkuisiin ja pirullisiin ongelmiin. Kesyissä ongelmissa näyttöperusteiseen päätöksentekoon nojaaminen on helpointa, sillä ongelmat ovat stabiileja, selkeästi rajattuja ja ratkaisuvaihtoehdot selviä. Niistä vallitsee usein myös yksimielisyys. Sotkuisissa, luonteeltaan monimutkaisissa ongelmissa systeemisyys korostuu. Luonteeltaan kompleksisissa, pirullisissa ongelmissa päätöksentekijät toimivat puolestaan jatkuvasti muutoksessa olevassa toimintaympäristössä, jossa syy- ja seuraussuhteet ovat hämäriä, epävarmuus vallitsee ja intressit ovat yhteensovittamattomia. Pirullisia ongelmiakin haastavampi on kaoottinen tilanne, jossa tapahtumien kulku on liian ennalta-arvaamaton tietoperusteisten ratkaisujen etsimiseen (Vrt. Snowden 2002).
Kukin näistä ongelmatyypeistä edellyttää erilaisia lähestymistapoja itse ongelmiin, niiden käsittelyyn ja myös tiedon käyttöön. Dialogista voi olla hyötyä jo siinä, kun yritetään tunnistaa, minkä tyyppisen ongelman kanssa ollaan tekemisissä.
Kesyt ongelmat, joihin on löydettävissä yksiselitteinen ratkaisu, on todennäköisesti ratkaistavissa dialogia vähemmän aikaa ja resursseja vievin menetelmin. Kesyjen ongelmien ollessa kyseessä dialogilla voidaan itse asiassa astua nk. kompleksisuusansaan, jossa ongelmat nähdään vaikeampina kuin mitä ne itseasiassa ovat. Hieman monimutkaisemmissa – tai sotkuisemmissa – ongelmissa dialogi voi auttaa tunnistamaan esimerkiksi mitä syy- ja seuraussuhteita ongelmanratkaisussa on syytä tarkastella tarkemmin, tai mitä näkökulmia, tunteita tai intressejä käsiteltävään asiaan liittyy.
Kompleksisissa kysymyksissä dialogi voi auttaa erityisesti ilmiön hahmottamisessa, ongelman rajaamisessa sekä kokonaisvaltaisemman tilanne- tai tulevaisuuskuvan luomisessa.
Dialogin ääreen kannattaakin pysähtyä erityisesti silloin, kun jo itse ongelma on vaikea määrittää ja se voidaan perustellusti rajata monin eri tavoin. Tällöin ilmiöön liittyvät tilanne- tai tulevaisuuskuvatkin voivat olla tulkinnanvaraisia. Kun ongelmaan ei ole löydettävissä ”oikeaa” ratkaisua, dialogi voi auttaa hahmottamaan vaihtoehtoisia hyviä ratkaisuja. Dialogi voi olla myös yksi keino yrittää ehkäistä kompleksisten ongelmien luisuminen kaoottisiksi.
Kompleksiset ilmiöt koettelevat tiedon hierarkioita
Viime vuosina useissa yhteyksissä on peräänkuulutettu näyttöperusteisesta (evidence-based) tai näyttöohjautuvaa (evidence-informed) päätöksentekoa. Näiden käsitteiden erona on lähinnä se, että jälkimmäisessä ymmärretään edellistä paremmin, että päätöksentekoon vaikuttaa tiedon ohella muitakin tekijöitä, kuten arvot, ideologiat, tunteet, intressit, auktoriteetit, julkisuus, poliittinen tarkoituksenmukaisuus, sekä hiljainen tieto ja ”mutu”. Vaikka tiedon rooli nähdään näyttöperusteisessa ja näyttöohjautuvan päätöksenteon vaatimuksissa eri tavoin, kumpikin tavoittelee tiedon roolin vahvistamista päätöksenteossa.
Etenkin näyttöön perustuvaa päätöksentekoa vaadittaessa peräänkuulutetaan usein ”oikeaan” tietoon perustuvaa, rationaalisempaa päätöksentekoa. Tästä näkökulmasta voisikin virheellisesti ajatella, että tietoon perustuva ja dialoginen päätöksenteko olisivat jotenkin toistensa vastakohtia, tai ainakin että tietoa, kokemuksia, näkemyksiä ja tunteita yhdessä käsittelevä ja dialogisesti tuotettu eli konstruktiivisesti rakentunut ymmärrys olisi tiedon hierarkiassa melko alhaisella tasolla.
Tiedon hierarkialla tarkoitetaan tapaa jäsentää eri tyyppisiä tiedonlähteitä esimerkiksi niiden luotettavuuden. Hierarkioita ja tapoja arvioida ja luokitella tietoa on monenlaisia. Tutkittua tietoa jäsennetään usein mm. sen mukaan, onko se käynyt läpi jonkinlaisen arvioivan prosessin, kuvaako tieto yhtä tapausta vai laajempaa synteesiä, pystyykö näyttö osoittamaan kausaliteettia, tai onko kyse tutkimuksesta vaiko asiantuntijanäkemyksestä.
Tietoa voidaan pitää luotettavana näyttönä, mutta sitä saatetaan myös pitää lupaavalta, mielenkiintoiselta tai lisätutkimuksen arvoisena. Tietoa voidaan myös epäillä puutteellisen tai yksipuolisen näytön vuoksi (mm. kaupalliset ja sisäiset raportit sekä mielipiteet).
Politiikalle hyödyllistä näyttöä voidaan jäsentää mm. tiedon käytettävyyden mukaan. Nykyisin korostetaan erityisesti sitä, minkä on osoitettu toimivan. Päätöksenteon tueksi peräänkuulutetaan esimerkiksi systemaattisia meta-analyyseja, satunnaistettujen otantojen kokeiluja tai käytännön näyttöjä, josta esimerkkinä on Isossa Britanniassa alkunsa saanut ”What works” (mikä toimii) -verkosto. Politiikan näkökulmasta tiedon hyödyllisyyteen voi vaikuttaa myös mm. tiedon relevanttius käsiteltävään ongelmaan nähden, tiedon sopivuus tiettyihin tavoitteisiin nähden, tiedon tuotanto- ja hankintaprosessin legitiimiys tai tiedon avoimuus.
Viime aikojen kasvava kiinnostus tiedon hierarkioihin voidaan nähdä heijastuksena tiedon ja asiantuntijuuden murroksesta, jossa tiedosta ja asiantuntijuudesta on tullut suhteellista.
Tieto on valtaa, ja tiedon hierarkian avulla on mahdollista pönkittää omaa valta-asetelmaa. Tiedon hierarkioilla on sitä suurempi merkitys, mitä kesympien ongelmien kanssa ollaan tekemisissä. Kompleksisten kysymysten osalta tietoon ja asiantuntijuuteen liittyvät sopimukset on kuitenkin tarpeen kirjoittaa uudelleen.
Kompleksisten ilmiöiden osalta voidaan esimerkiksi kysyä mikä on ”oikeaa” tietoa, kun samalla tiedon hierarkia-asteellakin olevat lähteet voivat perustelluista syistä antaa eri suuntaisi vastauksia. Tai kun kompleksiset ilmiöt ovat emergenttejä, jolloin kokonaisuudesta nousee jatkuvasti uusia ilmiöitä, eikä menneestä ammentava tieto ei välttämättä päde tulevaisuuteen. Mikä puolestaan on ”rationaalista” päätöksentekoa tilanteessa, jossa kenelläkään ei ole yksinoikeutta totuuteen ja ihmisen tietoisen mielen käsittelykyky ei riitä tulkitsemaan kaikkea hänelle tarjolla olevaa relevanttiakaan informaatiota?
Nykyaikaisessa yhteiskunnassa on hyväksyttävä tiedon suhteellisuus ja nähtävä asiantuntijuuden monimuotoisuus. Hierarkkinen tietokäsitys toimii myös huonosti ajassa, jossa tieto virtaa vapaasti ja tiedon portinvartijoiden auktoriteetti murenee. Tarvitsemme uusia vastavuoroisia tiedonmuodostuksen malleja ja kohtaamisen paikkoja, joissa erilaisia tietoja ja näkemyksiä voidaan peilata toisia tietoja, faktoja, teorioita ja näkemyksiä vastaan. Ajatus siitä, että tiedon merkitys luodaan vuorovaikutuksessa, on ajassamme yhä tärkeämpi.
Kompleksisissa ongelmissa yksittäisten tiedonlähteiden joko luotettavuuden tai käytettävyyden hierarkkista asemaa tärkeämpää voikin olla se, miten eri muotoista ja jopa keskenään ristiriitaista tietoa onnistutaan tuomaan yhteen yhteisesti tulkittavaksi.
Dialogi tuo moniulotteisesta tietoa yhteen ja ymmärretyksi
Kompleksisille ilmiöille tyypillinen tiedon ja asiantuntemuksen moniulotteisuus tuo haasteita, joita dialogi voi auttaa ratkaisemaan. Käytettävissä oleva tieto saattaa olla hyvin monitulkintaista ja siitä on vaikea tunnistaa olennainen. Lisäksi asiantuntemusta saatetaan tarvita hyvin eri aloilta.
Erityisesti dialogista voidaan hyötyä, jos aiheen käsittely edellyttää eri muotoisen ja vaikeasti yhteismitallisen tiedon yhdistämistä ja yhteistä tulkintaa. Dialogi ei kuitenkaan ole synteesien tuottamisen väline, eikä tuota yksiselitteisiä vastauksia. Dialogista voi kuitenkin olla hyötyä sen tunnistamisessa, mistä asioista ollaan yhtä mieltä ja mistä eri mieltä sekä mikä on uutta.
Dialogi on yksi keskeinen keino hyödyntää moniäänisyyttä ja mahdollistaa vuorovaikutteinen, jaettuun ymmärrykseen ja yhteiseen tulkintaan perustuva tiedonmuodostus.
Jaettu ymmärrys tietystä aiheesta tarkoittaa tilannetta, jossa osallistujien näkemykset aiheesta sekä perustelut ja erimielisyydet on kuvattu niin hyvin, että tiedetään mistä ollaan samaa ja mistä eri mieltä, ja miksi.
Dialogin käyttöönottoa kannattaa harkita erityisesti silloin, jos aiheen käsittelyssä tarvitaan yksityiskohtaisen tiedon sijaan laaja-alaista näkemystä ja näkemysten avartamista. Dialogin ääreen onkin erityisen hyvä pysähtyä silloin, kun on tärkeämpää ymmärtää näkökulmien moniulotteisuus kuin niiden edustavuus tai jakauma.
Dialogista voi olla hyötyä myös silloin, kun tarvittava tieto on hajautettuna erilaisissa tietokannoissa tai raporteissa, ja jolloin niitä hyvin tuntevat asiantuntijat voivat auttaa tunnistamaan ja suodattamaan niistä olennainen yhteisen tulkinnan pohjaksi. Lisäksi toisinaan tutkimustiedon ohella kokemustiedolla tai hiljaisella tiedolla voi olla olennainen merkitys käsiteltävän aiheen ymmärtämisessä.
Dialogi auttaa avaamaan ajattelua ja arvoja
Toisinaan lukkiutuneet ajattelun viitekehykset siinä, miten ongelma hahmotetaan, vaikeuttavat ratkaisujen löytymistä. Ihmismieli on taipuvainen erilaisiin ajattelun vinoumiin. Korostamme tiedostamatta sellaista informaatiota, joka vahvistaa aiempaa käsitystämme.
Yhteiskuntiamme kohtaavat pirulliset ongelmat sekä nopea muutos edellyttävät päättäjiltä uusien mentaalimallien omaksumista ja vanhojen päivittämistä. Ihminen tulee puolestaan tietoiseksi omista ajattelumalleistaan etenkin silloin, kun hän törmää muiden ajatuksiin. (Lue lisää julkaisusta Uskalla ajatella, yhdessä)
Dialogi on ajatusten jakamisen areena, jossa ajatusten annetaan kohdata rakentavalla, uutta ymmärrystä luovalla tavalla. Se voi auttaa avaamaan mielen malleja uudelle ajattelulle. Dialogista voi olla hyötyä myös silloin, kun ratkaisujen löytymiseksi on tärkeä voida herättää yksilöiden tietojen ja näkemysten yhdistämisestä syntyvää luovuutta.
Parhaimmillaan dialogi toimii, jos osallistujilla on ryhmää koossa pitävä yhteinen tavoite ymmärtää toisiaan.
Erityisen tärkeää on tällöin dialogiryhmän koostumus. Parhaimmillaan dialogi toimii, jos osallistujilla on ryhmää koossa pitävä yhteinen tavoite ymmärtää toisiaan. Mikäli dialogille suunnitellut osallistujat muodostavat ajattelussaan keskenään hyvin homogeenisen ryhmän, jossa dialogi saattaa pikemminkin johtaa ryhmäajattelun vinoutumien vahvistumiseen kuin ymmärryksen laajenemiseen. Vanhan sanonnan mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Eri tavalla ajattelevien ihmisten joukossa sen sijaan se mikä tiivistyy, on viisaus. Jos osallistujiksi taas kutsutaan eri tahojen edustavuuden vuoksi ”aina samat naamat”, osallistujien voi olla vaikea kiinnostua toistensa näkemyksistä, kun he kokevat kuulleensa ne jo monta kertaa aiemminkin. (Lue lisää julkaisusta Uskalla ajatella, yhdessä)
Kysymysten käsittelyyn saattaa myös liittyä voimakkaita tunteita tai arvoristiriitoja, eikä aiheen kannalta keskeisillä tahoilla ole ymmärrystä toistensa näkemyksille. Dialogi on erinomainen tapa keskustella esimerkiksi arvoista tai käsitellä tunteita. Vaikka se ei välttämättä ratkaise ristiriitoja, se kuitenkin lisää osapuolten ymmärrystä toistensa näkökulmista, mikä yleensä vahvistaa päätösten legitimiteettiä ja toimeenpanoa.
Dialogissa korostuu osallistujien kollegiaalisuus. Siksi julkisuuden ja dialogisen keskustelun yhdistäminen on haastavaa. Vaikka osapuolilla olisi kykyä ja halua rakentavaan keskusteluun, ulkoa tulevat paineet (esimerkiksi median tai eri intressiryhmien toimesta) vaikeuttavat toisinaan aiheesta käytävää keskustelua. Suljettu dialogi, joka käydään luottamuksellisuuteen perustuvin pelisäännöin (esim. Chatham House Rule) rakentaa keskustelulle tilan, jossa on mahdollista vapautua ulkopuolisista paineista. Mikäli osallistuja on dialogin aikana laajentanut ymmärrystään aiheesta tai päätynyt jopa kyseenalaistamaan omia perusolettamuksiaan, osallistuja voikin liian aikaisen julkisuuden paineessa palatakin vanhoille ajatuspoluilleen.
Näkemysten laajentuminen voi mahdollistaa olennaisen oivaltamisen
Erilaisten ryhmäprosessien yhteydessä puhutaan usein näkökulmien laajentamisen (divergenssi) ja supistamisen (konvergenssi) vaiheista. Dialogi liitetään usein nimenomaan näkökulmien laajentamisen vaiheeseen. Siksi dialogi mielletään helposti etenkin päätösvalmistelun alkuvaiheeseen kuuluvaksi, kun erilaisille näkökulmille on enemmän sekä tilaa että kysyntää. (Lue lisää artikkelista Dialogin muodot ja paikat yhteiskunnallisen päätöksenteon tukena)
Vaikka dialogi käynnistyy aina näkökulmia laajentavalla vaiheella, tätä vaihetta voi myös seurata näkökulmien supistumisen vaihe (Lue lisää artikkelista Tiedon ja ymmärryksen kehä päätöksenteon valmistelussa). Näkökulmien supistumista ei dialogissa kuitenkaan voi ”pakottaa” priorisoinnein samoin kuin eräissä muissa ryhmämenetelmissä. Hyvässä dialogissa tämä voi tapahtua sitä kautta, että kunkin osallistujan näkökulmien laajentuminen mahdollistaa yhteisen näkemysalueen syntymisen, ja tämä puolestaan mahdollistaa yhteisen oivalluksen olennaisesta.
Dialogiin voidaan tuoda konvergenssia myös kysymällä osallistujilta mistä asioista ollaan yhtä mieltä ja mistä eri mieltä. Erimielisyydestäkin kun voi olla yhtä mieltä. Dialogi voi toimia myös keskustelussa eräänlaisena rytminvaihdoksen välineenä, kun pyritään siirtymään divergenssivaiheesta konvergenssivaiheeseen ja takaisin.
Dialogissa syntyvä ymmärrys ei ole siirrettävä tuote
Usein tiedon käytöstä puhuttaessa taustalla on oletus ihmisistä tiedon tuottajina ja käsittelijöinä. Tieto käsitetään ihmisestä irrallaan olevaksi tuotteeksi, jonka sisältämä informaatio voidaan välittää ihmiseltä toiselle, esimerkiksi tutkijalta päättäjälle. Tieto ei kuitenkaan ole vain siirrettävä tuote, johon perehtyminen johtaa ymmärrykseen, vaan tieto myös syntyy, elää ja kehittyy ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.
Vastaavasti asiantuntijuus voidaan nähdä yksilöllisen sankariasiantuntijan sijaan verkostojen ja organisaatioiden sisäisen vuorovaikutuksen ominaisuutena. Raja missä yhden ihmisen tieto tai asiantuntemus alkaa ja toisen loppuu, on yhä häilyvämpi. (Lue lisää julkaisusta Uskalla ajatella, yhdessä)
Tiedon käytön näkökulmasta dialogia voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena kahdella eri tavalla riippuen siitä, pidetäänkö dialogin osallistujat ja päättäjät erillään toisistaan, vai osallistuvatko päättäjät myös itse dialogiin.
Edellisessä lähestymistavassa dialogissa syntynyt ymmärrys kirjataan ylös eräänlaiseksi tietotuotteeksi, minkä jälkeen se raportoidaan päättäjälle. Vaarana on, että dialogiraportista muodostuu päättäjälle helposti yksi muiden kaltainen tiedonlähde, joka ei ulotu koskettamaan hänen syvää ajatteluaan ja rakentamaan omakohtaista ymmärrystä dialogin aiheesta. Vaikka dialogin lopputuote ei ole raportti, vaan ymmärrys, dialogin olennaisin sisältö kannattaa silti usein kirjata ylös myöhempää käyttöä varten.
Kun päättäjät osallistuvat dialogiin yhdessä muiden osallistujien kanssa, erilaiset tieto- ja näkemysainekset rikastuttavat dialogin aikana toisiaan siten, että lopputulos on enemmän kuin ainesosiensa summa. Dialogin hyödyt kumpuavat tällöin pikemminkin yhteisemmästä ymmärtämisestä kuin tiedon välityksestä.
Dialogi mahdollistaa ajattelua ohjaavien viitekehysten uudistumisen, mikä saattaa päätöksenteon kannalta olla jopa olennaisempaa kuin mikään yksittäinen tieto, tai kooste muiden käymästä dialogista.
Tällöin päättäjä ei ainoastaan saa uutta tietoa ja näkökulmia aiheeseen, vaan dialogi mahdollistaa ajattelua ohjaavien viitekehysten uudistumisen, mikä saattaa päätöksenteon kannalta olla jopa olennaisempaa kuin mikään yksittäinen tieto, tai kooste muiden käymästä dialogista. Parhaassa tapauksessahan dialogi rakentaa siihen osallistuvien yhteisymmärrystä, jolloin on mahdollista, että itse päätöksen tekeminen on lopultakin vain muodollisuus.
Mikäli halutaan, että dialogi tuottaisi tiedon ohella syvempää ymmärrystä päätöksentekoon, päätöksentekijät tulisikin pyrkiä saamaan mahdollisuuksien mukaan osallistumaan itse dialogiin. (Lue lisää artikkelista Dialogin vahvistaminen yhteiskunnallisen päätöksenteon tukena)
Lähteet
Anttila, T. 2015-18. Monologia dialogista -blogisarja, Sitra.
Hellström, E. & Furman, E. 2018. Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin loppuartikkeli.
Ikäheimo, H-P. 2017. Miksi tiedon portinvartijoiden auktoriteetti murenee? Blogi Sitran sivuilla 21.9.2017
Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli. 2016. Viisi kärkeä kestävämpään kehitykseen. Politiikkapaperi 20.12.2016.
Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli. 2017. Kestävä talous – hähmäinen tabu? Politiikkapaperi 31.5.2017.
Lehtinen, S. 2018. Uskalla ajatella, yhdessä. Parempiin päätöksiin moniulotteisessa tietoympäristössä. Sitran työpaperi 18.10.2018.
Raisio, H., Jalonen, H. & Uusikylä, P. 2018. Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma? Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sitran selvityksiä 139.
Snowden D. 2002. Complex Acts of Knowing: Paradox and Descriptive Self Awareness. Journal of Knowledge Management, 6(2):100-111, May 2002.
Suorsa, A. 2018. Ihmisinä tutkimassa ja päätöksiä tekemässä. Blogi Sitran sivuilla 11.7.2017.
Artikkelisarja
Lue lisää.