Hidas talouskasvu ei tarkoita menestymät­tömyyttä

Palattuani Etelä-Koreasta viime vuoden (2016) marraskuussa kirjoitin hieman apealla mielialalla Korean sotkuisesta poliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä. Sittemmin Etelä-Korean ensimmäinen naispresidentti Park Geun-hyen erotettiin ja tämä odottaa oikeudenkäyntiä väärinkäytöksistä. Korean talous on yhä vaikeuksissa ja talouskasvu heikkoa. Enteilin myös, kuinka aiemmin enemmänkin Japanin ”sairautena” pidetty kroonisesti hidas talouskasvu, lähes nollakasvu muodostuu myös lännen vallitsevaksi tilaksi, uudeksi normaaliksi. Nostin esiin ”secular stagnationin”, pitkän hitaan kasvun käsitteen, jonka Clintonin ja Obaman entinen talousneuvonantaja Lawrence H. Summers toi talouskeskusteluun pari vuotta sitten.

Työhypoteesini oli, että olemme siirtyneet uuteen tilanteeseen, jossa yhteiskunnallinen kehitys ja muutos tapahtuu ilman merkittävää määrällistä talouskasvua tai talouden perinteisen kasvun tuomaa vetoapua ja potentiaalia. Muutamassa kuukaudessa puhe pitkästä hitaasta kasvusta on tullut osaksi vallitsevaa talousdiskurssiamme.

Nykyinen pitkän ja hitaan kasvun tila alkoi vuoden 2008 talouskriisistä. Sen jälkeen vallitsevaksi olotilaksi tulivat työttömyys, nollakorot, hidastunut kysyntä useimmilla talouden sektoreilla ja inflaation kääntyminen aina välillä deflaatioksi. Syitä hitaan kasvun tilanteeseen on haettu rakenteellisista ongelmista, kuten nopeasta väestön ikääntymisestä ja työelämän muutoksista, kuluttajien haluttomuudesta velkaantua tai kuluttaa lisää, pääomien liikkeiden hidastumisesta ja investointihaluttomuudesta. Hallitusten elvytyspaketit ovat seuranneet toisiaan, ja halpaa rahaa on työnnetty markkinoille.

Vuoden 2017 alku näyttää osoittavan perinteisen kasvun vahvistumista, mutta esimerkiksi Economistin analyysissa kasvu ei kerro taloudellisen kehityksen alla olevien perustusten tervehtymisestä. Syvemmät haasteet ja kysymykset pysyvät.

Yksi keskeisistä haasteita on yhteiskuntien ikääntymiskehityksen vaikutukset tulevaisuuden talouteen.

Väestöjen nopea ikääntyminen nähdään hyvin usein vaikuttavan negatiivisesti perinteiseen talouskasvuun. Joko niin, että supistuva työtätekevä väestönosa tai tuottavuudeltaan hidastuva vanheneva työntekijöiden joukko jarruttavat tarvittavia investointeja, tai sitten ne nostavat inflaatio-odotuksia. Osaavan työvoiman puuttuessa ihmisillä on myös paremmat palkkoihin ja etuihin liittyvät neuvotteluasetelmat kuin aiemmin.

Japani on ensimmäinen maa maailmassa, joka siirtyi jo vuonna 2006 ”superikääntyvään” vaiheeseen (YK:n määritelmän mukaan). Tänään yli viidennes japanilaisista on 65-vuotiaita tai vanhempia. Kolmen vuoden kuluttua (2020) maailmassa on jo 13 maata liittynyt superikääntyvien kansakuntien klubiin. Suurin osa näistä maista tulee Euroopasta, Saksa ja Italia sekä Suomi kärjessä. Japanissa työväestön osuus alkoi pienentyä jo kaksikymmentä vuotta sitten, Saksassa vuonna 1998. Vuonna 2030 superikääntyneitä maita on maailmassa 34, kun muun muassa Aasian kehittyneet maat, kuten Etelä-Korea, Taiwan, Singapore ja Hongkong, kohtaava demografiahaasteensa.

Mutta tarkoittaako ikääntyminen oikeasti menestyksen auringonlaskua perinteisen talouden ja kasvun mittareilla? Onko Japani tiennäyttäjä pitkän hitaan talouskasvun ja stagnaation kulttuurista? Tilastojen mukaan Japanin talous alkoi hiipua samoihin aikoihin, kun sen oma markkinoilla oleva työvoima alkoi supistua pari vuosikymmentä sitten. Korot ovat olleet nollassa ja talouskasvu hidasta aina 1990-luvulta lähtien.

Japanin nykytalous ja yhteiskunnallinen tilanne eivät kuitenkaan enää ole noudattaneet perinteisiä talousteorioita. Japanin bruttokansantuote laskettuna suhteessa työikäiseen väestöön ei ole jäänyt kasvuluvuissa mitenkään jälkeen Yhdysvalloista, euroalueesta tai Pohjoismaista.

MIT:n tutkija Daron Acemoglu julkaisi tammikuussa 2017 perin mielenkiintoisen tutkimuksen liittyen pitkän hitaan kasvun talouteen ja ikääntymiskehityksen talouskasvuvaikutuksiin. Tutkimuksen mukaan laaja data-aineisto osoittaakin, että ikääntymiskehitys ei korreloi negatiivisen talouskasvun kanssa. Maat, jotka ikääntyvät nopeasti, ottavat nopeammin käyttöön uutta teknologiaa kuten robotiikkaa, keinoälyä ja automaatiota.

Uuden teknologian ja esimerkiksi digitalisaatiokehityksen asema muuttuvassa demografiakehityksessä haastaa ja purkaa perinteisiä käsityksiämme tuotannosta ja kasvusta. Estääkseen muun muassa työvoimapulaa ikääntyvät yhteiskunnat ottavat teollisuudessa laajasti käyttöön älykkäitä robotteja, ja Japanissa on jo toimittu näin. Dongguanissa Kiinassa Changying Precision Technology -yhtiö otti käyttöön 60 robottia kymmenelle tuotantolinjalleen ja vähensi näin 90 prosenttia työvoimasta. Muutoksen jälkeen tehtaan tuottavuus nousi 250 prosenttia ja virheiden määrä supistui 80 prosenttia. 650 työntekijästä tehtaaseen jäi enää 20 huolehtimaan automatiikasta.

Kohta robotiikka ja keinoäly kietoutuvat palveluihin ja kuluttajamarkkinoihin alueilla, jotka aiemmin ovat olleet työvoimavaltaisia.

Aasian ikääntyvät yhteiskunnat, Japani tärkeimpänä, ovat tänään teollisen ja läntisen maailman kiinnostavia pilottihankkeita – tulevaisuuslaboratoriota, joissa kokeillaan sekä etsitään, miten kehittyä ja selvitä rajujen yhteiskunnallisten muutosten aikakautena. Etenkään Japania ei enää pidä nähdä menetettyjen vuosikymmenten, pitkän deflaation, rahoitusmarkkinakriisin tai Fukushiman maana. Japanissa on mahdollista ehkä nähdä ratkaisuja, miten sopeutua ja rakentaa toimivaa toisenlaista tulevaisuutta pitkän hitaan talouskasvun aikakautena. Japanissa ehkä opitaan tuottamaan mahdollisia uusia ratkaisuja siihen, miten sopeutua ja rakentaa toimivaa toisenlaista tulevaisuutta – ehkä hitaamman mutta kestävämmän talouskasvun aikakautena.