SenseMaker on päätöksenteon työkalu uudenlaisessa maailmassa

Tietojohtamisen asiantuntija Dave Snowden on puhunut kompleksisuusteoriasta jo ainakin viisitoista vuotta, mutta Trumpin ja Brexitin tapahduttua kuuntelijat kiinnostuivat aiheesta toisella tavalla.

Nyt silmien alla on kaksi isoa esimerkkiä siitä, kuinka kompleksinen nykymaailma todella onkaan. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa sen perusteella, mitä aiemmin on tapahtunut. Kansan keskuudessa saattaa kyteä monenlaisia muutoksia, joita tutkijat, päätöksentekijät ja toimittajat eivät näe.

Aikaamme kutsutaan myös totuudenjälkeiseksi ajaksi, mutta Snowdenin mielestä ”totuuden aikaa” ei ole koskaan ollutkaan. Todellisuutemme koostuu tarinoista, joista toiset alkavat toistua riittävästi, jotta niistä tulee hallitsevia narratiiveja.

Viime vuosisadan hallitseva kertomus oli luottamus asiantuntijoihin ja tieteeseen, joka lopulta ratkaisisi maailman ongelmat. Ongelmanratkaisussa vuosisata suosi Snowdenin mukaan insinöörimäistä systeemiajattelua, joka etsii lainalaisuuksia ja perustaa päätöksensä niille.

Nykymaailma on kuitenkin globaalisti ja virtuaalisesti verkostoitunut, fragmentoitunut ja arvaamaton. Yhä useammin emme voi luottaa syy-seuraussuhteiden lakeihin, vaan tietoa maailman muutoksista on hankittava toisella tavalla.

Kysymys kuuluu: Miten tällaisessa maailmassa tehdään päätöksiä? Millaiselle tiedolle ne tulisi perustaa?

Kriittisin tieto löytyy kokijoilta itseltään

Sitran yhteiskunnallisen koulutuksen alumniverkostossa on paljon päätöksentekijöitä ja muutosagentteja. Yhteiskunnallisen koulutuksen tehtävänä on kehittää heidän valmiuksiaan luoda Suomelle parempaa tulevaisuutta.

Siksi Sitra tarjosi 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi alumneille tilaisuuden oppia johtamista ja tiedonsaantia kompleksisessa maailmassa. Alumnit saivat itse valita, mitä nykyisyyden tai tulevaisuuden haastetta lähtisivät selvittämään Sitran tarjoamalla työkalulla.

”Näinä aikoina liikkeellä on paljon informaatiota ja disinformaatiota. Kompleksisessa maailmassa ei riitä, että tietää oikeat asiat, vaan tarvitaan myös yhteistä ymmärrystä”, sanoo yhteiskunnallisen koulutuksen johtava asiantuntija Mervi Porevuo.

Vuoden 2017 aikana alumnit perehtyivät Dave Snowdenin kehittämään Cynefin-nimiseen teoriakehykseen, jolla voi hahmottaa johtamisen toimintaympäristöjä. Kymrin kielen sana viittaa elinympäristöön. Nimi muistuttaa, että ihmisten kanssakäymisessä vaikuttavat aina sekä henkilökohtaiset että jaetut kollektiiviset kokemukset, viime kädessä tarinat.

Cynefinissä ratkaistavat tilanteet jaetaan neljään kategoriaan: ilmeinen, monimutkainen, kaoottinen ja kompleksinen. Kompleksisessa tilanteessa päätöksentekijän on mentävä ruohonjuuritasolle ja luodattava kokemuksia, joista saattaa löytyä täysin uusia, vasta syntymässä olevia kehityskulkuja ja ratkaisuja.

Tähän luotaamiseen Snowdenin työryhmä on kehittänyt SenseMaker-nimisen työkalun. Vuonna 2016 Bangorin yliopistoon Walesiin perustettiin Cynefin-keskus, jotta Snowdenin tutkimus ja Cynefin-teoria olisivat myös julkisesti hyödynnettävissä.

SenseMakerilla voi nimensä mukaisesti saada tolkkua asioiden suhteista sekä hiljaisista signaaleista, kytevistä aluista, jotka muuttavat tulevaisuutta.

Tämä tiedonetsintä on hyvin erilaista kuin perinteiset kyselyt, joissa tutkija määrittelee vastaajille yhdestä viiteen -tyyppiset mittarit ja kerää vastaukset numeerisiin laareihin. SenseMakerissa päätöksentekijän ja vastaajatason välillä on paljon vähemmän etäisyyttä ja tulkinnan tasoja. Maailmaa katsotaan tarinoiden kautta, ja tulkinnan avaimet ovat sekä vastaajalla että tutkijalla. Tutkijan tai päättäjän rooli on kuunnella. Hän ei lähde todistamaan hypoteesia ja väittämää vaan etsimään jotakin uutta, joka on olemassa vastaajan kokemuksessa.

Vastaajia pyydettiin arvioimaan kirjoittamaansa kokemusta kolmion avulla: ”Ketkä ovat tarinasi tärkeimmät toimijat? Ketkä muutokseen vaikuttavat?” Kuva Yleisradion SenseMaker-kyselystä.

Sitran alumnit muutosten ja tarinoiden äärellä

Sitran yhteiskunnallisen koulutuksen SenseMaker-kokeiluihin osallistui lopulta kymmenen yhteiskunnan tai yritysmaailman toimijaa, jotka kokeilivat työkalua valitsemaansa haasteeseen.

Monen kokeilun taustalla oli muutos, joskus hyvin konkreettisestikin: Greenpeace tarkasteli ilmastonmuutosta, Alma Media ihmisten muuttunutta suhdetta auktoriteetteihin. Toiset halusivat selvittää muutoksen tarvetta: Suomen Punainen Risti kysyi, miten vapaaehtoistyön tulisi muuttua, Cosmopolis selvitti keinoja saada maahanmuuttajat työllistymään paremmin. KEHA-keskus tutki, millaista johtamista te-palveluiden työntekijät kaipaisivat maakuntauudistuksessa.

Vimma halusi saada tietoa luovan alan ammattilaisten kokemuksista työpaikalla, Heureka siitä, miten ihmiset ymmärtävät aivoterveyden. Kilpailu- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus taas selvitti, mikä urheilussa on ihmisille merkityksellistä.

Kaksi kokeilua keskittyi puhtaasti tarinoiden keräämiseen ja kuunteluun: Yleisradio pyysi ihmisiä kertomaan jonkin viimeaikaisen kokemuksensa ja Inforglobe etsi merkityksellisiä kokemuksia, joita ihmiset suosittelisivat myös muille.

Todellinen ymmärrys syntyy keskusteluissa

Yhteensä alumnien SenseMaker-kokeiluissa kerättiin 1468 tarinaa. Niistä muodostuu läpileikkaus suomalaisten todellisuudesta juuri nyt. Eniten tarinoita keräsivät Alma Media (304 tarinaa) ja Yleisradio (258).

Oppia kertyi kaikille, ja kokemusten jakaminen ja vertailu oli yksi kokeilun suurimmista ansioista. Tuloksia purettiin helmikuussa Sitran järjestämässä yhteenvetotyöpajassa. Osallistujat pohtivat esimerkiksi, miten vastaaja narratiivitehtävää tulkitsee ja kuka siihen tarttuu vastaamaan.

Osassa vastaajamäärä jäi yllättäen pieneksi. Esimerkiksi Inforglobe sai Espoon ja Helsingin kaupunkien verkkosivujen kautta vain kymmenen vastausta. Työpajassa pohdittiin, että kyselyn jakotapa oli kenties väärä: kaupungin verkkosivujen kävijät etsivät luultavasti nopeaa vastausta johonkin ongelmaan eivätkä jää kyselyn äärelle.
”Myös vastaaja lähestyy pyyntöä kontekstisidonnaisesti. Mikä saa ihmisen avaamaan jotakin itsestään muille, ja mihin tietoa käytetään?” Inforgloben Heimo Langinvainio pohti.

Toisissa vastaajien lähestymistapa oli hieman eri kuin odotettiin. Esimerkiksi Alma Median vastauksista enemmistö oli kielteisiä tai erittäin kielteisiä.
”Ehkä joskus ihmisillä, joilla menee huonosti, on eniten aikaa ja suurin tarve kertoa elämästään”, mietti Cosmopoliksen hallituksen jäsen Päivi Lipponen.

Toisaalta vastaamiseen saattaa vaikuttaa valittu rooli. Esimerkiksi KEHA-keskuksen te-toimistojen työntekijöille tehdyssä kyselyssä moni asiantuntija korosti omaa osaamistaan ratkaisijana.
”Ihmiset kertovat johdonmukaisia tarinoita ja pyrkivät ylläpitämään positiivista mielikuvaa itsestään. Työpaikka on osa identiteettiä, jolloin yksilö puolustaa työpaikan positiivista luonnetta”, sanoi KEHAn Jouni Toikkanen.

Eräänlainen johdonmukaisuus näkyi myös Greenpeacen vastaajissa, joista valtaosa kertoi samantyyppisen tarinan lapsuuden talvista.
”Tällaiseen tehtävään pitäisi panna enemmän mietintäaikaa, jotta saisimme vähemmän mallin mukaisia tarinoita”, totesi Greenpeace Nordicin maajohtaja Sini Harkki. ”Kompleksisessa maailmassa liikkuu niin paljon asioita, että emme voi ymmärtää sitä riittävästi, jotta voisimme edes tehdä hypoteesin. Ei ole riittävästi aikaa pysähtyä.”

Sama tunnustus oli monella vastaajalla: ajanpuute hankaloitti työkalun täydellistä hyödyntämistä.
”On tyypillistä, että päättäjät innostuvat työkalusta ja haluavat kokeilla jotakin uutta, mutta lopulta arjessa ei löydykään riittävästi aikaa”, Sitran Mervi Porevuo sanoo. ”Tämä kokeilu opetti, että uudenlaisia keinoja tarvitaan, jotta voisimme oikeasti päästä eteenpäin lukkiutuneista tilanteista. Silti tässä ajassa ei mikään ole tärkeämpää kuin että on aikaa pysähtyä yhteisten tärkeiden asioiden äärelle.”

Aikaa olisi tarvittu erityisesti tulosten tulkintaan, sillä moni osallistuja oli tottuneempi perinteisten kyselyjen tuottamaan numeeriseen tietoon ja tunsi itsensä neuvottomaksi narratiiviaineiston edessä.

Aineistoilla on kuitenkin paljon annettavaa, kuten alla olevat tarinat todistavat. On kuvauksia siitä, millaisia pulmia te-toimistoissa ratkaistaan. Visioita siitä, miltä planeettamme näyttää vuonna 2050. Kertomuksia työstä ja vapaa-ajasta, terveydestä ja sairaudesta, toivosta ja toivottomuudesta. Onnen hetkiä, muutosehdotuksia, yhteenkuuluvuuden ja yksinäisyyden tunteita.
”Tämä materiaali syventää suomalaista arkea. Se kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta vuonna 2017”, kiteytti Ylen sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto.

Monelle osallistujalle kokeilu myös syvensi suhdetta johtamiseen ja omaan työhön.
”Olen yhä vakuuttuneempi, että maailman tarinallistaminen pitää tuoda myös johtamiseen. Johtaminen ja vaikuttava viestintä on tarinoiden uudistamista ja uusien tarinoiden luomista. Tarinoiden pitäisi avata mahdollisuus tehdä toisin”, muistutti Jouni Toikkanen.

”Suurin anti on se, että tämäntyylistä työtä pitää tehdä paljon, etsiä mikromaailmoja ja kammata aineistoa”, Sini Harkki sanoi.

Mervi Porevuo tiivistääkin, että työkalun avulla saadaan tietoa, mutta todellinen ”sensemaking” tapahtuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.
”Usein puhumme algoritmeistä ja tekoälyistä, mutta yhteinen ymmärrys on paras perusta sille, että pääsemme eteenpäin.”