Mitä tulee bio- ja kiertotalouden jälkeen?

Globaalin geopolitiikan ja -talouden vahvistuessa, luonnonvarojen hyödyntämisestä aiheutuvien ekologisten ongelmien kasaantuessa sekä työn ja teknologian muutosten ravistellessa yhteiskuntien sosiaalista perustaa kuulee yhä useammin peräänkuulutettavan ”kestävää taloutta” jossa menestys taloudellisin mittarein ei ole enää itseisarvo, vaan jossa talous nähdään välineenä kestävälle kehitykselle.

Kahdeksasta eri alojen professorista koostuva kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli on todennut, että kestävä talous on hähmäinen tabu. Sillä joko tarkoitetaan hyvinkin eri asioita, tai sen tarkempaa määrittelyä kierretään tietoisesti.

Kestävän talouden alla puhutaan esimerkiksi jakamistaloudesta jakamistaloudesta , solidaarisuustaloudesta, feministisestä taloudesta, hyvinvointitaloudesta, onnellisuustaloudesta jne. Vuosituhannen vaihteessa paljon puhuttu vihreä talous, on tänä päivänä konkretisoitunut etenkin biotaloudeksi biotaloudeksi , kiertotaloudeksi kiertotaloudeksi ja puhtaiksi teknologioiksi. Lue tästä mitä näillä käsitteillä Sitrassa tarkoitetaan.

Keskustelu vie äärimmäisyydestä toiseen

Biotalous ja kiertotalous eivät ehkä ole kestävän talouden määritelmän kaltaisia tabuja, mutta hähmäisiä ne kyllä ovat.

Niistä käytävän yhteiskunnallisen keskustelun yhdessä ääripäässä kumpikin käsite yksinkertaistetaan äärimmäisyyksiin asti. Tällöin biotaloudessa on kyse siitä, millaiseen raaka-aineeseen arvon tuottaminen perustuu ja kiertotaloudessa siitä, miten raaka-aine kiertää tuotannossa tai sen jälkeen. Tavalliselle kansalaiselle tämä voi olla järkeen käyvää, mutta asiantuntijat muistuttavat muuta.

Asiantuntijanäkemyksen mukaan biotaloutta on myös muun muassa luonnonvarojen kestävä hoito sekä bioteknologian hyödyntäminen tuotannossa. Kiertotaloudesta muistutetaan, että siinä kiertää muutakin kuin raaka-aine tai tuotannon sivuvirrat sivuvirrat . Kiertotaloudessa tuotteita myös korjataan, kunnostetaan tai niistä voidaan tehdä palvelu.

Keskustelun toisessa ääripäässä kummankin käsitteen kannattajilla on taipumus määritellä suosikkikäsitteensä niin laajasti kuin mahdollista, pyrkien ahmaisemaan kilpailevat käsitteet ja kattamaan niillä kaiken hyvän. Kiertotalousihmiset näkevät biotalouden helposti kiertotalouden osana, ja biotalousihmiset mieltävät kiertotalouden olevan yksi biotalouden ilmentymä. Biotaloutta on sanottu kokonaisvaltaisesti myös uudeksi fossiilitaloutta seuraavaksi taloudelliseksi aikakaudeksi.

Samalla kun käsitteet laajenevat, ne helposti hämärtyvät ja niiden purevuus voi heikentyä. Näin on suomalaisessa asiantuntijakeskustelussa käynyt. Se, mitä kaikkea asiantuntijat tarkoittavat omilla käsitteillään, ei enää ole helposti tavalliselle tallaajalle yksinkertaistettavissa.

Kestävään talouteen pyrittäessä biotaloutta ja kiertotaloutta ei tule määritellä yhdeksi kaiken sisältäväksi mössöksi, mutta niitä ei tule myöskään liiaksi erottaa toisistaan tai nähdä toistensa kilpailijoina. Sen mistä arvoa luodaan ja miten se tehdään, on lyötävä kättä. Biotalous ei voi olla kestävää, ellei se toteuta kiertotalouden periaatteita. Ja kiertotalous ontuu, ellei se ota huomioon kestävää biotaloutta yhtenä tukijalkanaan. Yhä useammin kuuleekin käytettävän sanahirviötä ”biokiertotalous” (circular bioeconomy), joka on kansalaisille vielä hähmäisempi kuin kumpikaan emokäsitteistä.

Kompastuskiviä ja katvekohtia

Sekä biotalous että kiertotalous ovat hyviä, tarpeellisia ja toisiaan täydentäviä avauksia uudenlaiseen kestävän talouden ajatteluun ja ne tarjoavat yhdessä monia hyviä ratkaisuja planeettamme ekologisen kantokyvyn rajoihin pääsemiselle. Ne eivät silti yhdessäkään ole ratkaisu kaikkeen.

Vaikka asiantuntijat mielellään määrittelevät kiertotalouden erittäin laajasti, yleisen kiertotalouspuheen yhtenä kompastuskivenä on, että se nähdään liian usein pelkän materiaalikierron näkökulmasta, unohtaen sekä hiilenkierto ja erityisesti hiilen sitominen sekä se, millä energialla kierrot pyörivät. Yleisessä kiertotalouskeskustelussa liian harvoin pohditaan myös sitä, mitä hiilelle tai materialle tapahtuu kiertojen jälkeen – ja miten ne palautetaan maapallon elämää ylläpitävään järjestelmään – elolliseen luontoon.

Yleisen biotalouskeskustelun yhtenä allikkona on taas keskustelun painottuminen liian yksioikoisesti uusiin biotuotteisiin, vaikka ne valtavan jännittäviä ovatkin. Keskeisiä biotalouden tulevaisuuden haasteita kun on sopeuttaa se kokonaisvaltaisesti kiertotalouden periaatteisiin ja toimintamalleihin.

Kummankin – sekä kiertotalouden että biotalouden – yhteisenä haasteena taas on riittävän monipuolisesti ymmärtää niiden liittymäpinta maapallon biokapasiteetin ja ihmisen elämälle välttämättömien ekosysteemipalvelujen ylläpitämiseen. Ekosysteemipalvelujen heikkenemisen ja globaalien ekosysteemien romahtamisen tuomia vakavia riskejä ihmiskunnalle ei Suomessa eikä maailmalla vielä riittävän hyvin tunneta.

Kestävän talouden seuraava vaihe?

Biotaloudella ja kiertotaloudella on ydinvahvuutensa, jotka – parhaimmillaan yhdessä –  tarjoavat merkittäviä ratkaisuja planeettamme ekologisiin ongelmiin. Niihin on tartuttava määrätietoisesti niin liike-elämässä kuin politiikassa. Käsityksemme maapallon kantokyvystä ja taloudellisen toiminnan ekologisista kytkennöistä kuitenkin monipuolistuvat koko ajan, eivätkä biotalous ja kiertotalous voi loputtomiin laajentaa käsitystä itsestään. Katvekohtiin tarvitaan lisäksi jotain uutta.

Biotalouden ja kiertotalouden katvekohtiin katsominen edellyttää paluuta isoon kuvaan. Pohjimmiltaan kummassakin tavoitellaan kestävää taloutta – hyvinvoinnin ja elämänlaadun tuottamista ihmisille samalla kun ihmisen taloudellisen toiminnan vaikutukset sopeutetaan maapallon kantokyvyn rajoihin.

Kestävään talouteen perustuvan tulevaisuuden kannalta olennaisia kysymyksiä on oikeastaan kaksi: Meidän on entistä kriittisemmin pohdittava, mitä on se edistys, jota haluamme tavoitella – ja miten sitä mittaamme. Miten varmistamme, ettei tämän edistyksen tavoittelu ei johda sosiaalisen perustamme murenemiseen taikka ekologisten elämän edellytystemme heikkenemiseen? Näitä kysymyksiä esitetään mm. Sitran Hyvinvoinnin Seuraava Erä -visiotyössä.

Joko on aika kysyä riittääkö kestävän talouden tavoitteeksi maapallon ekologisen tilan heikkenemisen estäminen, vai pitäisikö sen ohella rohkeammin pyrkiä ympäristömme ekologisen tilan parantamiseen? Pitäisikö kiertotaloudessa päästöjen vähentämisen ohella puhua yhä enemmän päästöjen sitomisesta taikka biotaloudessa luonnon köyhtymisen estämisen ohella luonnon rikastamisesta. Voisiko kumpikin tarttua vielä määrätietoisemmin, siihen, miten kierrosta poistuneet ainesosat ja ravinteet palautetaan kestävällä tavalla osaksi luonnonkiertoa? Entä voisiko maapalloon suhtautua ekologisen rajoitteen sijaan entistä enemmän ihmiskunnalle suotuisten elinolojen mahdollistajana? Millainen olisi näitä pyrkimyksiä toteuttava ja tulevaisuuden ekososiaalista hyvinvointia luova kestävä luonnonvaratalous?