Suomen ilmastovelka on jo huolestuttavan suuri ja kasvaa vauhdilla

Keskustelu julkisen talouden kestävyysvajeesta on taas aiheellisesti pinnalla, kun uutta hallitusta ollaan muodostamassa. Samaan aikaan esillä on Suomen ilmastopolitiikan suunta ja päästöjen vähentämiseksi tehtävät toimet. Nämä kaksi asiaa eivät kuitenkaan ole ristiriidassa keskenään, vaan kestävä ilmastopolitiikka on myös kestävää talouspolitiikkaa.

Tutkimustieto ilmastonmuutoksesta on kiistatonta ja se asettaa toiminnallemme selkeät raamit. Jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää Pariisin sopimuksessa tavoiteltuun 1,5 asteeseen, voidaan ilmakehään päästää vain tietty määrä kasvihuonekaasuja. Tätä voidaan kutsua hiilibudjetiksi.

Suomen hiilibudjetti hupenee hälyttävää vauhtia

Globaalin hiilibudjetin jakaminen valtioille  voidaan tehdä monin tavoin.  Yksi perusteltu ja usein käytetty tapa on jakaa hiilibudjetista saman kokoinen siivu kaikille maailman ihmisille siitä lähtien, kun kansainvälisesti sovittiin ilmastonmuutoksen rajoittamisesta, eli 1990-luvun alusta lähtien. Tätä kutsutaan historiallisen vastuun periaatteeksi.

Suomen Ilmastopaneeli on laskenut Suomelle historiallisen vastuun mukaisen päästövähennysuran. Ilmastopaneelin laskelmista voidaan päätellä, että Suomen historiallisen vastuun periaatteen mukainen hiilibudjetti on noin 975 megatonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodesta 1990 alkaen.

Olemme käyttäneet tätä budjettia tuhlailevasti. Verrattuna siihen, että olisimme vähentäneet päästöjä heti vuodesta 1990 alkaen tasaisesti niin, että budjettimme on tasapainossa vuonna 2050, olemme tähän asti lainanneet tulevaisuudesta noin 300 Mt hiilidioksidia. Mikäli emme kiristä ilmastopolitiikkaa, tämä ilmastovelka kasvaa noin 400 megatonniin vuonna 2030.

Lineaarista nettopäästövähennyspolkua laskettaessa koko maankäytön (LULUCF) nielun on laskettu hyvittävän päästöjämme.
Lähteet: Tilastokeskus, kasvihuonekaasuinventaario ja Finland’s seventh national communication under the United Nations Framework Convention on Climate Change (WAM-päästöskenaario); MALULU-hanke (LULUCF-WEM-skenaario); Ilmastopaneeli 11/2018 (1,5 asteen mukainen historiallisen vastuun hiilibudjetti); Sitran analyysi.

Ilmastovelan rahallisen arvon laskeminen voidaan suuntaa antavasti tehdä määrittämällä päästetylle hiilidioksiditonnille kustannus. Kirjallisuudesta löytyy tähän lukuisia erisuuruisia arvioita. EU:n päästökauppa hinnoittelee hiilidioksidipäästöt markkinamekanismin avulla asettamalla päästöille katon. Tällä hetkellä yhden päästöoikeusyksikön hinta pyörii 25 euron tietämillä. Hintaa pidetään yleisesti liian alhaisena kattamaan kaikki ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat haitat.

Nature-lehdessä viime vuoden lopulla julkaistun artikkelin mukaan yhden ilmakehään päästetyn hiilidioksiditonnin sosiaalinen kustannus on jopa 370 euroa. Tämän luvun avulla laskettu Suomen ilmastovelka tuleville sukupolville on jo nyt yli 100 miljardia euroa ja se kasvaa noin 150 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä.

Vaikka yksikkökustannuksen suuruudesta voidaan esittää monenlaisia arvioita, ei kehityksen suunnasta ole epäilystä: Suomen ilmastopolitiikassa on miljardiluokan kestävyysvaje, joka nykytoimilla vain kasvaa tulevaisuudessa.

Suomen historiallisen vastuun periaatteen mukainen hiilibudjetti on noin 975 megatonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodesta 1990 alkaen. Verrattuna siihen, että olisimme vähentäneet päästöjä heti vuodesta 1990 alkaen tasaisesti niin, että budjettimme on tasapainossa vuonna 2050, olemme tähän asti lainanneet tulevaisuudesta noin 300 Mt hiilidioksidia. Mikäli emme kiristä ilmastopolitiikkaa, tämä ilmastovelka kasvaa noin 400 megatonniin vuonna 2030. Velan rahallisen arvon laskemisessa on yhden CO2-tonnin kustannukseksi määritelty 370 euroa.

Ilmastovelka on kuitenkin mahdollista kuitata asettamalla riittävät päästövähennystavoitteet ja tekemällä oikeat toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Vähentämällä päästöjä 60 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä ja 130 % vuoteen 2050 mennessä saamme velan kuitattua, mikäli samalla hieman kasvatamme maankäytön nieluamme (27 megatonniin vuodessa). Mikäli nielua ei onnistuta kasvattamaan, päästövähennyksiä on tehtävä entistä enemmän. Nämä tavoitteet eivät velvoita meitä tekemään yli oman osuutemme, vaan ainoastaan sen mikä meille kuuluu. Tähän asti emme yksinkertaisesti ole tehneet riittävästi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti uudenvuodenpuheessaan jo vuonna 2015 esiin huolensa hiilivelasta. Edellä esitetty laskelma osoittaa, että kyse on jo nyt merkittävästä velasta tuleville sukupolville, ja ilmastovelkamme uhkaa vain kasvaa entisestään vuoteen 2030 mennessä.

Kestävää taloudenpitoa vaadittaessa kannattaa muistaa, että vahva ilmastopolitiikka on paitsi järkevää myös pitkänäköistä talouspolitiikkaa. Jos emme tee korjausliikettä pian ja ala vähentää päästöjä selvästi aiempaa nopeammin, aiheutamme itselle ja muille valtavaa vahinkoa.

Suurimpia kärsijöitä ovat tulevat sukupolvet, joiden maksettavaksi meidän velkamme uhkaavat jäädä.

Teknisiä huomioita:

Edellä esitetty laskelma perustuu useisiin lähteisiin ja oletuksiin, ja on luonteeltaan enemmän havainnollistava kuin täsmällinen laskelma.

Laskelman pohjalla oleva globaali hiilibudjetti on konseptina yksinkertaistus monimutkaisista ilmiöistä, mikä tulee huomioida myös tehdyissä tulkinnoissa (ks. esim. Naturen artikkeli).

Suomen kansallinen laskennallinen hiilibudjetti voidaan johtaa monella eri tavalla (ks. esim. Suomen ilmastopaneelin muistio), ja edellä olemme nojanneet Suomen Ilmastopaneelin laskelmiin.

Laskelmassa on oletettu, että koko maankäyttösektorin (LULUCF) nielun voi laskea hyvittävän Suomen päästöjä, mutta esimerkiksi IPCC:n ohjeistaa huomioimaan ainoastaan ihmisperäiset nielut.