Terveisiä Säätytalolle: Tehkää kuupuhe Suomelle!

Syyskuussa 1962 Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy piti presidenttikautensa ehkä tärkeimmän puheen. Texasin Rice-yliopiston puheessaan Kennedy kertoi Yhdysvaltain hallinnon huikeista suunnitelmista ja tulevista panostuksista avaruusohjelmaan. Tämä tunnetaan sittemmin kuupuheena.

Miksi yli 50 vuotta myöhemmin Kennedyn kuupuheella on edelleen merkitystä ja miksi sitä käytetään kerta toisensa jälkeen esimerkkinä? Koska se on täydellisin esikuva vision voimasta kansakunnan uusiutumisen lähteenä.  Kennedyn visiopuheen ydinviesti oli lähettää mies kuuhun, laskeutua kuuhun ja tuoda mies takaisin kuusta vielä ennen vuosikymmenen loppua. Visio oli ehdottoman uhkarohkea ja äärimmäisen kunnianhimoinen.

Vuosi 1962 tuo tärkeän kontekstin puheelle: elettiin kylmän sodan jäisintä vaihetta ja avaruuskilpa oli käynnissä. Avaruuskisaa johti vahvasti Neuvostoliitto ja tämä kalvoi amerikkalaisten turvallisuuden tunnetta ja itsetuntoa. Tähän Kennedy tarjosi ratkaisuksi ”kuun valloitusta”, joka takaisi Yhdysvaltojen geopoliittisen ja tieteellisen ylivoiman.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että Kennedyn visio on ”no brainer” – tietysti Yhdysvallat katsoo eteenpäin, innovoi uutta ja pyrkii ykkösasemaan. Näin tekee jokainen itseään kunnioittava kansakunta alhon pohjalla – eikö vain?

Tosin juuri tämä jäi mielestäni uupumaan alkukesästä 2011, kun juuri muodostettu hallitus esitteli ohjelmaansa Säätytalolla. Reiluuden nimissä – ohjelma oli toteutettu samalla sapluunalla kuin aiempien hallitusten, joskin pituus taisi rikkoa uuden ennätyksen. Ohjelman johdanto oli suorastaan hienoa luettavaa: ”Suomea kehitetään pohjoismaisena hyvinvointivaltiona ja yhteiskuntana, joka kantaa vastuunsa paitsi omista kansalaisistaan, myös kansainvälisesti osana pohjoismaita, Eurooppaa ja maailmaa.” Ei tästä voi olla eri mieltä, mutta tarjoaako se uusiutumista ja muutosta? Motivoiko se innostavan tulevaisuuden tavoitteluun? Yritämme liian usein hallita todellisuuttamme vanhoilla resepteillä, nykyhetkeen nojautuen, sen sijaan, että rakentaisimme rohkeasti uutta, jolla on edellytykset tulevaisuudessa.

Tämän takia arvon hallitusneuvottelijat vuonna 2015, Suomi tarvitsee kipeästi oman kuupuheensa.  Onnistuakseen uusi hallitus tarvitsee luottamuksen lisäksi selkänojakseen yhteisen jaetun vision ja tahtotilan. Ilman tätä strateginen hallitusohjelmakin jää vaillinaiseksi, sillä tavoitteet on johdettava jostain.

Perustelemme usein, että maailma on nyt toinen ja paljon haastavampi. Pelkkä kuupuhe ei tässä kompleksisessa ja nopeasti muuttuvassa ympäristössä riittäisi. Rohkenen olla eri mieltä. Vuosi 1962 ja 2015 ovat lähes toistensa peilikuvia: maailman turvallisuuspoliittinen tilanne on jännittynyt, globaalilla kilpailulla on laajoja heijastusvaikutuksia ja uudet innovaatiot muuttavat nopeasti maailmaa. 

Hyvät päätöksentekijät, meitä suomalaisia ei tarvitse päästää helpolla, sillä olemme aiemminkin olleet valmiita ponnistelemaan tärkeän päämäärän toteutumiseksi. Suomen sotien jälkeinen jälleenrakennus ja hyvinvointivaltion luominen ovat tästä oivia esimerkkejä.

Kennedykin totesi, että matka päämäärään tulee olemaan vaikea. Hän puhui ”uhkarohkeimmasta, vaarallisimmasta ja suurimmasta seikkailusta, johon ihminen on koskaan ryhtynyt” – ja silti puhe loi ennen kaikkea uskoa tulevaisuuteen yhdistäen amerikkalaiset kollektiiviseen koitokseen.

Tätä arvon hallitusneuvottelijat mekin toivomme teiltä!

P.S. Jos kaipaatte vinkkejä vision rakentamiseen, täältä löytyy aineksia uusijuoni.fi