Turpeen rooli ja sen käytöstä luopumisen vaikutukset Suomessa

Turvetta käytetään energiaksi sekä ympäristöturpeena muun muassa kasvualustoissa, eläinten kuivikkeena, kompostoinnin tukiaineena, maanparannuksessa ja ympäristövahinkojen torjunnassa. Turpeen globaalista käytöstä noin puolet on energiakäyttöä ja puolet muuta käyttöä. Noin puolet globaalista turpeen energiakäytöstä tapahtuu Suomessa. Maailmanlaajuisesti energia- turpeen käyttö on laskussa, mutta turpeen muun kysynnän on arvioitu kasvavan, erityisesti Kiinassa.

Suomessa turpeella tuotetaan sähköä ja lämpöä yhdyskuntien ja teollisuuden yhdistetyssä ja erillisessä sähkön ja lämmön tuotannossa. Erityisesti kaukolämmön tuotannossa turpeella on merkittävä rooli tietyissä maakunnissa, kuten Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Turpeen energiakäyttö on Suomessa ollut huipussaan 2000-luvulla, jolloin turvetta poltettiin enimmillään vuosittain lähes 30 terawattituntia (lähes 30 Mm3), mikä vastasi noin 7 % Suomen kokonaisenergian- kulutuksesta. 2010-luvulla turpeen vuosittainen energiankäyttö on Suomessa vähentynyt alle 20 terawattituntiin (TWh) ja vajaaseen 5 %:iin kokonaisenergian- kulutuksesta. Suomessa turpeen muu kuin energiakäyttö on ollut vuosina 2013-2017 noin 1,5 miljoonaa kuutiometriä (Mm3), mikä on noin 10 % vastaavan jakson energiaturpeen käyttömäärästä.

Turvetuotannolle on tavanomaista korjuukesän vallitsevista sääolosuhteista johtuva voimakas vuosittainen vaihtelu. 2010-luvulla useampana keväänä turpeen varastointitilanne on ollut heikompi kuin lakisääteinen varastointitavoite.

Tässä selvityksessä käytetyn ympäristölaajennetun panos-tuotosmallin mukaan turpeen noston työllisyysvaikutukset vuonna 2015 olivat Suomessa yhteensä noin 2500 henkilötyövuotta. Merkittävimmät turvetuotantomaakunnat ovat Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaa, joissa kummassakin turvetuotannon työllistävä vaikutus oli vuonna 2015 yli 450 henkilötyövuotta. Etelä-Pohjanmaalla turvealan työllistävä vaikutus suhteessa maakunnan kokonaistyöllisyyteen on maakunnista suurin (0,56 %).

Kasvihuonekaasuinventaarion mukaan turpeen poltto aiheutti vuonna 2017 noin 10 % (5,8 Mt CO2-ekv.) Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Lisäksi turpeen tuotanto aiheutti päästöjä noin 1,4 Mt CO2-ekv. ja kasvu-, kuivike- ja ympäristöturpeen hajoaminen noin 0,3 Mt CO2-ekv. Energiayksikköä kohden laskettuna turpeen polttaminen aiheuttaa 100 vuoden aikajänteellä laskettuna suuruusluokaltaan kivi- hiilen polttamiseen verrannollisen ilmastovaikutuksen. Kasvu-, kuivike- ja ympäristö- turpeen elinkaariset päästöt ovat samaa suuruusluokkaa energiaturpeen kanssa. Turpeen tuotannon ilmastovaikutuksia voidaan vähentää kohdentamalla turpeen nosto runsaspäästöisille suopelloille tai metsäojitetuille soille, mutta käytännössä niiden tunnistaminen ja ottaminen turvetuotantoon voi olla hankalaa.

Suoluontotyypeistä 83 % on uhanalaisia kasvillisuusvyöhykkeillä, joilla turvetuotantoalueet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sijaitsevat. Suoluonto- tyypit esiintyvät usein vierekkäisinä yhdistyminä tai suosysteemeinä. Turvetuotanto vaikuttaakin rajattua aluettaan laajemmalle, useisiin suoluontotyyppeihin ja vesistöihin. Toiminta-alueen suoluonto häviää peruuttamattomasti. Jos nykyiset tuotantomäärät säilyvät lähivuosina ja -vuosikymmeninä, tarvitaan runsaasti uusia tuotantoalueita. Tällöin voi olla haasteellista ottaa turvetuotantoon uusia alueita niin, ettei suoluontotyyppien ja suolajiston monimuotoisuus entisestään heikentyisi.

Turpeen energiakäyttöä voidaan korvata useilla erilaisilla ei-fossiilisilla vaihtoehdoilla, kuten biomassalla, lämpöpumpuilla, geotermisellä lämmöllä, tuuli- ja ydinvoimalla, biokaasulla, aurinkolämmöllä ja energiankäyttöä tehostamalla. Eri teknologioiden hyödynnettävyyteen liittyy kuitenkin erilaisia teknistaloudellisia ja ekologisia haasteita ja rajoitteita.

Nykyisin turpeen rinnalla ympäristöturpeena käytetään erilaisia korvaavia vaihtoehtoja, kuten kivivillaa, kookoskuitua ja perliittiä kasvualustakäytössä tai olkea ja kutteria kuivikekäytössä. Käytössä olevien materiaalien osuutta tulee kasvattaa ja monipuolistaa uusia korvaavia tuotteita kehittämällä, jotta ympäristöturpeen käyttöä voidaan vähentää. Haasteeksi korvaavien materiaalien käytössä saattaa muodostua vaihtoehtoisten materiaalien heikommat ominaisuudet, saatavuus, hinta ja tasa- laatuisuus. Joiltakin osin haitalliset ympäristövaikutukset voivat myös rajoittaa korvaavien materiaalien hyödyntämistä. Ympäristöturvetta korvaavista materiaaleista ei ole tällä hetkellä saatavilla riittävästi tietoa, jotta voitaisiin luotettavasti arvioida, kuinka suuri osa turpeen muusta kuin energiakäytöstä voitaisiin kestävästi korvata muilla materiaaleilla.

Tässä selvityksessä turpeen käyttöä ja sen korvaamismahdollisuuksia tarkasteltiin kolmessa yksinkertaisessa skenaariossa vuoden 2035 tilannetta kuvaten. Perusskenaariossa arvioitiin, miten turpeen käyttö kehittyisi ilman uusia turpeen käytön vähentämiseen pyrkiviä ohjauskeinoja. Bio-skenaariossa arvioitiin, että turpeen käyttö korvattaisiin energiantuotannossa täysin biomassalla ja tuulivoimalla. LP-Bio-skenaariossa arvioitiin, että turpeen käyttö korvattaisiin täysin lämpö- pumpuilla, biomassalla ja tuulivoimalla. Turpeen muun käytön arvioitiin Bio- ja LP- Bio-skenaariossa korvautuvan turpeelle vaihtoehtoisilla materiaaleilla ja ympäristö- turpeen tuonnilla.

Perusskenaariossa turvetta arvioitiin käytettävän energiaksi noin 12 TWh vuonna 2035. Vuoden 2015 turpeen käytöstä (n. 16 TWh) korvautui perusskenaariossa noin 2 TWh kaukolämmön kysynnän vähentymisellä ja noin 2 TWh biomassalla. Turpeen energiakäytön korvaamiseksi biomassaa tarvittiin Bio-skenaariossa noin 13 TWh ja LP-Bio-skenaariossa noin 10 TWh. Turpeen käyttöä korvaavat lämpöpumput lisäsivät sähkön kulutusta LP-Bio-skenaariossa hieman alle yhden TWh:n. Uutta tuulivoiman tuotantoa tarvittiin turvetta korvaamaan ja lämpöpumppujen energiaksi perusskenaariossa noin 0,5 TWh, Bio-skenaariossa noin 1 TWh ja LP-Bio- skenaariossa noin 2 TWh.

Mikäli kaikki turpeen korvaamiseksi käytetty biomassa olisi metsähaketta, tarvittaisiin sitä perusskenaariossa noin 1 Mm3, Bio-skenaariossa noin 6 Mm3 ja LP- Bio-skenaariossa noin 4 Mm3. Metsähakkeen käytön taso riippuu siitä, miten se kokonaisuudessaan kehittyy koko energiantuotantojärjestelmässä. Turpeen korvaamisen lisäksi metsähakkeen käyttöä lisääviä tekijöitä ovat mahdollisesti kivihiilen korvaaminen ja bionesteiden valmistus. Metsähakkeen käyttöä puolestaan alentaisivat lämpöpumppujen laajamittainen käyttöönotto kaukolämmön tuotannossa ja kaukolämmön kysynnän alentuminen. Metsähakkeen käyttö voisi kokonaisuudessaan nousta Bio-skenaariossa noin tasolle 19 Mm3 ja LP-Bio- skenaariossa noin tasolle 14-17 Mm3.

Alueellisesti suurin tarve metsähakkeelle olisi Etelä-Pohjanmaalla, Keski- Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa latvusmassan ja pienpuun yhteenlaskettu lisäyspotentiaali on selvästi Bio-skenaarion tarvetta alhaisempi. Näin ollen merkittävä osa lisääntyneestä metsähakkeen tarpeesta pitäisi todennäköisesti Bio-skenaariossa tyydyttää ulkomaan tuonnilla tai sen tulisi kohdistua kantoihin tai kuitupuuhun. Metsien hiilinielu pienenisi vuoden 2035 tasolla arviolta noin 1–6 Mt CO2 Bio-skenaariossa ja noin 0–4 Mt CO2 LP-Bio-skenaariossa. Mitä enemmän metsähakkeen käytön lisäys kohdistuisi elävään puustoon, sitä enemmän hiilinielu pienenisi. Metsähakkeen käytön lisäyksestä johtuva hiilinielun pieneneminen voisi vähentää turpeen käytön korvautumisesta saatavaa ilmastohyötyä merkittävästi jopa useiksi vuosikymmeniksi.

Metsähakkeen käytön lisääntyminen aiheuttaa haasteita luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöille. Vaikutukset riippuvat metsähakkeen korjuun kohdistumisesta kivennäis- ja turvemaille, hakkuiden toteutustavasta, metsään jäävän lahopuun määrästä ja monimuotoisuuden kannalta keskeisten rakennepiirteiden säilymisestä.

Turvetuotannon päättymisen jälkeinen tuotantoalueen käyttö voi parantaa alueen monimuotoisuutta. Ennalleen alue ei palaudu, mutta esimerkiksi uudelleensoistaminen, kasvittaminen tai kosteikon perustaminen tarjoavat elinympäristöjä useille tällaisissa ympäristöissä viihtyville lajeille. Sukkessioprosessi eli paikallinen lajiston muuttuminen saattaa kuitenkin olla hidasta.

Turpeen käytöstä luopuminen aiheuttaa talous- ja työllisyysvaikutuksia sekä tarvittavien investointien että muuttuneen energiajärjestelmän seurauksena. Vaikutuksia mallinnettiin panos-tuotosmallilla. Investoinnit synnyttivät työpaikkoja etenkin rakentamisessa, konepaja- ja metallituoteteollisuudessa, kaupassa, liike- elämän palveluissa ja kuljetuksessa ja varastoinnissa. Skenaarioissa muuttuneen energiajärjestelmän negatiiviset työllisyysvaikutukset kohdistuivat kaivostoimintaan turpeen noston loputtua, kuljetukseen ja varastointiin, puuteollisuuteen ja liike- elämän palveluihin. Skenaarioissa taloustuotantoa siirtyi korkeamman arvon- lisäyksen toimialoille, mistä seurasi arvonlisäyksen kasvua suhteessa Perusskenaarioon. Vastaavasti työllisyys heikkeni suhteessa Perusskenaarioon. Arvonlisäyksen ja työllisyyden muutokset Bio- ja LP-Bio-skenaarioissa Perus- skenaarioon verrattuina olivat kuitenkin hyvin pieniä, 0-0,1 %:n luokkaa.

Turpeen käytöstä luopumisen aluetaloudellisia vaikutuksia tarkasteltiin maakunnittain. Lähtötilanteessa maakuntien kokonaistyöllisyydestä turvetuotannon osuus kerrannaisvaikutuksineen oli enimmillään 0,56 %. Myös skenaario- tarkasteluissa turpeen korvaamisesta seuraavat vuotuiset työllisyysmuutokset olivat pääosin pieniä. Merkittävimmät negatiiviset työllisyysvaikutukset kohdistuivat Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalle. Talousvaikutusten mallinnuksessa ei kuitenkaan arvioitu kansantaloudessa tapahtuvia dynaamisia muutoksia, eikä siten talouden laajempaa sopeutumista turpeen käytön korvaamisesta aiheutuvaan muutokseen. Tulokset kuvaavat täten vaikutusten maksimimääriä ja todennäköisesti ne jäisivät esitettyjä pienemmiksi.

Turpeen käytön kehittyminen riippuu voimakkaasti siitä, millaista sääntelyä otetaan käyttöön, miten uusien energiateknologioiden hinnat alenevat ja miten kaukolämmön kysyntä kehittyy. Turpeen suhteellista kilpailukykyä heikentävät erityisesti päästöoikeuksien hintojen nousu ja turpeen verotuksen kiristäminen. Aiemmin laadituissa pitkän aikavälin vähähiiliskenaarioissa turpeen energiakäyttö loppui kokonaan, kun päästövähennysten marginaalikustannus oli noin 100 €/tCO2. Bio-skenaario voisi toteutua todennäköisimmin tilanteessa, jossa verrattain korkean päästöoikeuden hintatason lisäksi kaukolämpöä tuottavien lämpöpumppujen sähköveroa ei alennettaisi ja biomassan käytön tukemista jatkettaisiin suoraan tai epäsuorasti. Sähköveron alentaminen parantaisi lämpöpumppujen suhteellista kilpailukykyä polttamiseen perustuviin lämmöntuotantomuotoihin verrattuna, samoin kuin biomassan käytön tukien vähentäminen tai bioenergian verottaminen. LP-Bio-skenaario voisi toteutua todennäköisesti siten, että verrattain korkean päästöoikeuden hinnan lisäksi lämpöpumppujen sähköveroa alennettaisiin, turpeen verotusta korotettaisiin ja bioenergian tukia jatkettaisiin.

Kansainvälisiä esimerkkejä turpeen käytöstä luopumisesta ja sen oikeudenmukaisesta toteuttamisesta on vähänlaisesti olemassa. Konkreettisin esimerkki on Irlannista, jossa on perustettu siirtymäryhmä, nimitetty oikeuden- mukaisen siirtymävaiheen komissaari ja perustettu siirtymää tukeva rahasto. Toimien päämääränä on tukea turvetuotannossa työskennelleiden työntekijöiden uudelleen- koulutusta ja paikallisten yhteisöjen ja yritysten sopeutumista. Siirtymää pois hiilen käytöstä ollaan toteuttamassa muun muassa Saksassa, Kanadassa ja Isossa- Britanniassa, joissa siirtymän toteuttamiseksi on perustettu työryhmät, käytetty tai varattu rahoitusta tukitoimenpiteisiin ja uusien työpaikkojen synnyttämiseen. Näiden esimerkkien perusteella toimien perusteellista arviointia ja avointa tiedottamista, alueellisten tekijöiden riittävää huomiointia, asianosaisten ihmisten osallistamista ja toimien riittävää pitkäjänteisyyttä voidaan pitää oikeudenmukaisen siirtymän edellytyksinä.

Oikeudenmukainen turpeesta luopuminen Suomessa kaipaa tuekseen jatkoselvityksiä useista aihepiireistä, joita ei tässä raportissa käsitelty kuin pintapuolisesti. Yksittäisten turvetuotannon yritysten tai turvetuotantoon kytkeytyvien alihankkijoiden sosioekonomiset olosuhteet tulee ymmärtää ja huomioida kehitettäessä ratkaisu- ja korvausmalleja turpeesta luopumiseksi oikeudenmukaisella tavalla. Turpeen käytöstä luopumiseen pyrkivän ilmasto- politiikan tulee olla ennakoitavaa, suunnitelmallista ja läpinäkyvää, mikä auttaa yksittäisiä turvetuottajia sopeuttamaan toimintaansa ajan saatossa. Ilmastopolitiikka hyödyttää suurta enemmistöä, mutta voi aiheuttaa haittoja tietyille rajatuille ryhmille. Haittojen korvaamiseen sekä uusien työ- ja elinkeinomahdollisuuksien luomiseen liittyvää selvitystyötä ja ratkaisumalleja tarvitaan turpeen käytöstä luopumisen yhteydessä.

Turpeesta luopumisen mahdollisuuksiin ja aikatauluun vaikuttavat etenkin polttoaineiden polttamiseen perustumattomien energiantuotantotapojen ja energiankäytön tehostamistoimien kehitys, olemassa olevan polttolaitoskapasiteetin poistuminen ja taloudellisesti hyödynnettävissä olevien hukkalämmönlähteiden määrä ja niiden alueellinen jakautuminen. Oikeudenmukaisen siirtymän mahdollistamiseksi erityishuomiota olisi kohdennettava alueille, joilla kaukolämmön- tuotanto on voimakkaimmin riippuvaista turpeen poltosta. Hukkalämmön ja geotermisen lämmön lähteiden hyödyntämismahdollisuudet ja niihin vaikuttavat ohjauskeinot tulisi selvittää tarkemmin.

Nostettua turvetta kohden aikaansaatua arvonlisää voidaan kasvattaa, mikäli turpeen käyttöä onnistutaan kohdentamaan korkeamman jalostusasteen tuotteisiin. Uusien potentiaalisten turvetuotteiden ympäristövaikutukset tulee selvittää. Näitä tulisi verrata turpeen energiakäytön lisäksi tilanteeseen, jossa turpeennosto lakkaa ja suoluonnon monimuotoisuutta suojellaan ja turpeen sijasta käytetään vaihtoehtoisia tuotteita. Koska turpeen käyttö ei ole ekologisesti kestävää, on pyrittävä löytämään sitä kestävämpiä korvaavia vaihtoehtoja.