Koronan vaikutukset maailmanjärjestykseen

Mitä tapahtuu kansainvälisessä järjestelmässä?

Kansainvälinen järjestelmä tuskin mullistuu tyystin koronan seurauksena, mutta tietyt jännitteet voimistuvat ja uusia jakolinjoja syntyy. Mielenkiintoista on, mitä tapahtuu kansainväliselle yhteistyölle ja globalisaatiolle. Entä miten maailmantalous sekä liberaali demokraattinen maailmanjärjestys luovivat muutospaineissa?

Jännitteet ja jakolinjat

Viruksen hoitoon ja erilaisiin järjestelyihin ja rajoituksiin liittyy paljon ongelmia, jotka kärjistävät sekä kansalaisten että valtioiden välisiä suhteita. Syitä omaan tilanteeseen haetaan mieluummin naapureista ja olosuhteista kuin katsomalla peiliin.

Yleiskuva alkaa hahmottua. Uusia jakolinjoja syntyy. Ne maat, joissa on tehokas ja ammattitaitoinen terveydenhoitojärjestelmä ja joissa ihmisten keskinäinen luottamus sekä toisiinsa että viranomaisten osaamiseen on korkea, ovat yleensä pärjänneet pandemian hoidossa kohtuullisen hyvin. Hyviä esimerkkejä löytyy sekä Aasian ja Tyynenmeren alueelta että pohjoisesta Euroopasta.

Uutiset mm. Latinalaisesta Amerikasta, Intiasta ja useista Afrikan maista viittaavat siihen, että virus elää keskuudessamme vielä kauan, vaikka rokotteen kehittämisessä onkin menty nopeasti eteenpäin.

Koronan kielteisiä vaikutuksia on odotettavissa etenkin lukuisissa kehitysmaissa, joissa terveydenhoitojärjestelmä ei ole kyennyt vastaamaan koronan haasteisiin ja joissa taloudellinen tilanne ei mahdollista elvytystoimia. Velkojen hoitaminen käy vaikeaksi. Absoluuttinen köyhyys todennäköisesti lisääntyy. Jopa ruokaturvallisuus voi vaarantua.

Vaikutuksia on odotettavissa myös yhteiskuntien sisällä. Kuten Sitran Koronan vaikutukset -artikkelisarjan demokratiaa käsittelevässä kirjoituksessa todetaan, yhteiskunnat ovat katsoneet sisäänpäin. Huolta kannetaan omavaraisuudesta ja kriisikestävyydestä. Usko tieteeseen ja asiantuntijuuteen horjuu faktojen kyseenalaistamisen myötä. Globaali yhteistyö, sopimukset ja kansainvälinen oikeus näyttävät vähemmän tärkeiltä, kun ihmisten mielissä ovat elämä ja kuolema.

Mutta toki on myönteisiäkin seurauksia. Etulinjan terveysammattilaisten arvostus on epäilemättä kohonnut. Varautumisen tarve erilaisiin suuriin yhteiskunnallisiin häiriötiloihin on laajalti ymmärretty. Aavekaupunkien asukkaat ovat löytäneet keinoja inhimillisen kanssakäymisen edistämiseksi myös poikkeusoloissa. Uudet digitaaliset toimintatavat muovaavat työelämää, vähentävät liikkumien tarvetta ja luovat osallistuvan demokratian laajentamiselle mahdollisuuksia. Onnistuneesta vastuunkannosta vaikeassa kriisissä saatetaan myös palkita.

Kansainvälinen yhteistyö

Jännitteiden voimistumisen ja jakolinjojen vahvistumisen lisäksi toinen suuri kysymys liittyy kansainvälisten instituutioiden ja toisaalta yksittäisten valtioiden rooliin. On selvää, että valtiot ovat osoittaneet koronan yhteydessä olevansa edelleenkin tärkeitä ja tarpeellisia. Vastuu on viime kädessä niillä, ei kansainvälisillä yhteenliittymillä. Maat ovat keskittyneet omiin ongelmiinsa ja pyrkineet vähentämään riippuvuutta muista maista, etenkin terveydenhoidon alalla.

EU:ssa on käyty vilkasta keskustelua siitä, pystyikö unioni sellaisiin solidaarisuutta kuvastaviin toimiin, joita juhlapuheissa usein toistellaan. Kun saldo ei ole erityisen vakuuttava, kohoaa elvytyspaketista saavutettu yhteisymmärrys merkittävään asemaan.

Kun kriisi on globaali, on tullut tavaksi edellyttää, että sen hoitamiseksi tarvitaan globaaleja ratkaisuja – mieluiten kansainvälisten järjestöjen ja Euroopassa etenkin EU:n kautta. WHO:n rooli toki tunnustetaan, mutta voisiko korona havahduttaa yleisön kansainvälisten järjestöjen tärkeydestä yleisemminkin ja johtaa jonkinlaiseen järjestöjen renessanssiin? Ainakaan laajemmassa mitassa näin ei kuitenkaan näyttäisi käyvän.

Puheiden tasolla kaikki toki kannattavat multilateralismia, mutta vaikka järjestöjen arvo kaikkien maiden yhteisinä forumeina ymmärretään, niillä on myös valitettavasti paljon parannettavaa, jotta ne miellettäisiin uskottavina, tehokkaina ja luotettuina toimijoina vakavien kriisien ja haasteiden yhteydessä. Ne tarvitsisivat enemmän tukea, investointeja ja parempaa hallintoa, vähemmän valtapelejä ja asioiden ylipolitisoimista.

Sen sijaan ilahduttavaa on, että terveysalan ammattilaiset ja tieteenharjoittajat ovat kriisin keskellä löytäneet toisensa. Voidaankin toivoa, että tieteellinen tieto ja ammattiosaaminen ovat tulevaisuudessa paremmin eri tahojen käytettävissä erilaisten verkostojen puitteissa. Niitä tulisi määrätietoisesti vahvistaa. Myös tarve varautua mahdollisiin uusiin pandemioihin on kaikkialla tunnustettu.

Korona ei varmaankaan mullista koko kansainvälistä järjestelmää. Mutta kun korona muuttuu akuutista ongelmasta vuosikausia kestäviksi haasteiksi, merkittävätkin muutokset ovat mahdollisia.

Mitä käy globalisaatiolle?

Usein ensimmäisenä esitetään kysymys, lopettavatko pandemia ja sen seurannaisvaikutukset jopa aikakautemme merkittävimmän ilmiön eli globalisaation. Epäilemättä maiden kääntyminen sisäänpäin, epäluulo vapaamman liikkuvuuden suhteen, omien elinolosuhteiden ja väestön turvaaminen, yhteiskuntien haavoittuvuuden vähentäminen ja kriisivalmiuksien luominen hidastavat globalisaatiokehitystä.

Globalisaation arvioidaan yleisesti myös lisänneen yhteiskuntien sisällä eriarvoisuutta ja luoneen uusia jakolinjoja. Poliitikkojen kriittisyys globalisaatiota kohtaan lisääntyy, mutta tuskin sitä keskeyttää, sillä erilaiset elintärkeät kansainväliset yhteydet, riippuvuudet ja sitoumukset ovat viime vuosikymmenien saatossa kiinteytyneet varsin vahvoiksi.

Miten kovan takaiskun globalisaatio saa, jää tietenkin myöhemmin nähtäväksi. Muuttuuko vuosikymmeniä vallinnut myönteinen suhtautuminen yhteistyöhön, kaupan liberalisoinnin edistämiseen ja markkinatalouden pelisääntöihin?

Maailmantalous ja tukitoimet

Taantuman syvyys riippuu taudin jatkumisesta ja siitä, miten kauan ja minkälaisia rajoitustoimia joudutaan harjoittamaan. Kysynnän ja tarjonnan samanaikainen väheneminen on joka tapauksessa johtanut siihen, että ennusteiden mukaan maailman kokonaistuotanto vähenee kuluvana vuonna 3,5–4,5 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Se olisi pahin taantuma 1930-luvun laman jälkeen ja siis suurempi kuin äskeisen vuosien 2008–2009 finanssikriisin aikana.

Maailman kauppajärjestön WTO:n mukaan maailmankaupan supistuminen viime vuodesta jopa kolmanneksella näyttää mahdolliselta. Maailmantalouden ja -kaupan toipumisen polku aiemmille kasvu-urille arvioidaan pitkäksi. Jo meneillään olevat negatiiviset muutokset saavat vauhtia: valtiot keskittyvät omiin intresseihinsä ja irrottautumaan ongelmallisiksi koetuista riippuvuuksista toisistaan. Toimitusketjuja harkitaan uudelleen ja siirretään uusiin maihin. Globaaleista järjestelyistä ollaan loitontumassa, ja vaara protektionismin kasvuun on ilmeinen.

Pandemia voi pidemmällä aikavälillä saada aikaan niin hallitusten politiikkaan kuin kuluttajien ja yritysten käyttäytymiseenkin muutoksia, jotka syventävät jo aiemmin toimintaympäristössä vallinneita epävarmuuksia ja synnyttävät uusia.

Eri puolilla maailmaa on päätetty ennennäkemättömän suurista tukitoimista oman maan talouden ja yritysten pelastamiseksi. Laaja yhteisymmärrys vallitsee siitä, että tällaiset elvytystoimet ovat yhteiskuntien kannalta välttämättömiä taloudellisen toiminnan tukemiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi.

Samalla kuitenkin kasvaa huoli siitä, miten tukipaketit lisäävät jo ennestään valtavaa velkaantumista. Miten massiivinen velkaantuminen saadaan hallintaan?

Yritysten kannalta talouskasvun tukemisen yhteydessä on huolehdittava siitä, ettei yrityksille suunnattu valtiontuki pääse vääristämään tasavertaisia kilpailuasetelmia.

Demokraattisen kansainvälisen järjestelmän tulevaisuus?

Koko kansainvälisen järjestelmän ydinkysymys on jo vuosia ollut se, kestääkö toisen maailmansodan jälkeen luotu järjestelmä, jota kutsumme liberaaliksi ja demokraattiseksi järjestykseksi, vielä tästä eteenpäin erilaisten paineiden ja muuttuvien voimasuhteiden maailmassa.

Järjestys rakentui yksilön oikeuksien, vapauksien ja demokraattisten menettelytapojen sekä oikeusvaltioajatuksen pohjalle, jotka saivat laajaa vastakaikua eri puolilla maailmaa. Epäilemättä Yhdysvalloilla, joka järjestelmää rakensi, oli kyseessä myös valtapoliittiset pyrkimykset. Vielä tänäänkin amerikkalaisten liitto- ja ystävyyssuhteet eri maihin ja maaryhmiin ovat Yhdysvaltain olennainen vahvuus maailmassa, vaikka toki sillä on myös vahva sotilaallinen toimintakyky.

Ns. länsimaat eivät yhteisistä arvoistaan huolimatta ole suinkaan aina toimineet demokratiaihanteidensa mukaisesti. Paljon virheitä on tehty, eivätkä tulokset aina ole olleet toivottuja. Kuitenkin Yhdysvaltoja on haluttu seurata olettaen, että amerikkalaiset yrittävät tehdä asioita oikein ja viime kädessä turvaavat vakaan ja ennustettavan kansainvälisen toimintaympäristön jatkumisen. Nyt heidän viimeaikaiset toimensa ovat aiheuttaneet epävarmuutta.

Autoritaarisille johtajille on tullut kysyntää. Populismin ilmapiirissä yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja lupaavat johtajat menestyvät, perinteiset puolueet ovat vaikeuksissa. Sosiaalisen median ylilyöntien seurauksena kansalaiset ovat inspiroituneet vaatimaan päättäjiltä rohkeutta ja voimakkaita toimia ikuisen ”lässytyksen” sijaan. Kansallisuusaate ikävimmässä muodossaan ja jopa roturistiriidat ovat saaneet jalansijaa.

Koronaepidemian hallinnan ongelmat näkyvät myös vaikeutena saavuttaa kansalaisten luottamus poliittisten päättäjien toimiin. PEW-tutkimuslaitoksen mukaan koronan huonolla hallinnalla on merkittäviä negatiivisia vaikutuksia myös valtioiden kansainväliseen maineeseen ja luottamukseen.

Talouden ja kaupan kannalta on ollut ensiarvoisen tärkeää, että useiden vuosikymmenen ajan valtiot kaikkialla maailmassa ovat yhteistoimin ja kansainvälisin sopimuksin pitkäjänteisesti kehittäneet toimintaympäristöä vakaaksi, ennustettavaksi ja johdonmukaiseksi. On toimittu olettaen kaupan liberalisoinnin ja sovittuihin pelisääntöihin pohjautuvan globalisaation olevan pysäyttämätön kehityskulku ja lähdetty siitä olettamuksesta, että maailmankauppa ja investoinnit jatkuvasti kasvavat.

Yhdysvallat vs. Venäjä vs. Kiina vs. Eurooppa

Vaikka paremman yhteistyön tarve pandemioiden ehkäisemiseksi tunnustetaan, uusi normaali näyttää olevan se, että hyvin isoja kokonaisuuksia valtioiden välisessä kanssakäymisessä ja yhteistyössä arvioidaan nyt valtapolitiikan, ei siis asiasisältöjen lähtökohdista. Epävarmuus jatkuu etenkin Yhdysvaltain ja Kiinan keskinäisissä suhteissa.

Vahvat johtajat

Donald Trumpin valinta presidentiksi vuonna 2016 toi suuren muutoksen koko Yhdysvaltain lähestymistapaan. Hänen käsityksensä mukaan mitään arvopohjaa tai yhteisiä tavoitteita ei tarvita: valtioiden väliset suhteet ovat pelkästään sarja tapahtumia, tilanteita ja asioista sopimisia eli transaktioita, joista huolehtivat itsenäiset omaa etuaan palvelevat valtiot. Trump katsoi omaavansa erityisen hyvät taidot erilaisten ”diilien” mestarina. Lähtökohdaksi otettiin ”America First” eli kaikkea katsottiin ainoastaan Yhdysvaltain omien etujen näkökulmasta ja toimittiin yksin ilman liittolaisten tukea. Trumpin mukaan Yhdysvaltoja oli vuosikausia kohdeltu väärin ja sen aiemmat johtajat olivat suostuneet amerikkalaisten kannalta ns. huonoihin diileihin, joiden vuoksi Amerikalle suorastaan naurettiin.

Presidentti Trump halusi näyttäytyä voimakkaana johtajana. Korona oli Kiinasta rantautunut ongelma, jonka Trump hoitaisi pian pois päiväjärjestyksestä. Yhdysvallat, joka yleensä on ottanut erilaisissa suurkriiseissä, mukaan lukien tarttuvien tautien leviämisen ehkäisyssä, tärkeän roolin ja asettanut käyttöön merkittäviä resursseja, on ollut koronaongelman suhteen poikkeuksellisen epäaktiivinen. Presidentti Trump ei halunnut minkään haittaavan Yhdysvaltain hyvää talouskehitystä ja sen myötä hänen uudelleenvalintaansa. Viruksen leviämisen ehkäiseminen Yhdysvaltain oloissa on kuitenkin osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi ja myös poliittisesti tärkeäksi kysymykseksi. Sairastumis- ja kuolemantapausluvut ovat synkkiä.

Vahvan johtajan viittaa on selkeimmin halunnut pukea ylleen Venäjän presidentti Vladimir Putin, jonka toimet huokuvat voimantuntoa ja muiden toimijoiden väheksyntää. Venäjän kehitys ei ole edennyt demokraattiseen ja markkinaystävälliseen suuntaan. Talous on edelleenkin hyvin riippuvainen fossiilisten polttoaineiden ja raaka-aineiden tuotannosta. Terveydenhoidon tilanne Venäjällä ei ole hyvä, ja koronan vaikutukset ovat tuntuvia.

Suhteissaan ulospäin Venäjä kuitenkin käyttäytyy sumeilemattoman suurvallan tavoin ja ruokkii sisäisesti tätä tukevaa illuusiota. Keinovalikoiman kovuudesta on saatu lukuisia esimerkkejä. Venäjä näkisi mielellään Euroopan ja Yhdysvaltain sisäisen koheesion rapautuvan ja niiden vaikutusvallan heikentyvän. Presidentti Putin on julkisuudessa useasti todennut, että länsimaisen demokratian aika on ohi.

Kiinan kasvu

Maailmanjärjestyksen tulevaisuuden kannalta Kiinan kehityksellä on luonnollisesti aivan ratkaiseva osa. Lähes puolentoista miljardin asukkaan jättivaltion viime vuosikymmenien suuria muutoksia kehitysmaasta suurvallaksi on syytä pitää suorastaan häkellyttävinä. Sadat miljoonat ovat päässeet pois köyhyysloukusta. Massiivinen siirtyminen kaupunkeihin on tapahtunut verraten lyhyessä ajassa. Taloudellinen kehitys on ollut huimaa ja kansalaisten elintaso kasvanut tuntuvasti. Kuitenkin Kiinalla on edessään myös megaluokan ongelmia.

Deng Xiaopingin ja hänen seuraajiensa uudistuspolitiikka käytti tehokkaasti hyödykseen olemassa olevaa kansainvälistä järjestelmää. Kiina liittyi WTO:on ja valtava määrä ulkomaisia yrityksiä sijoitti tärkeitä toimintojaan Kiinaan. Kiinan kasvavat markkinat olivat niille suuri mahdollisuus. Kiina on hyötynyt massiivisesta viennistään eri puolille, erityisesti Yhdysvaltoihin. Yleinen odotus oli, että Kiinan avautuminen ja kansainvälisen kanssakäymisen lisääntyminen johtaisi vähitellen keskiluokan kasvuun, mikä puolestaan toisi impulsseja demokraattisempaan kehitykseen. Vielä runsaat kymmenen vuotta sitten uskottiin yleisesti, että Kiinalla on kansainvälisestä kanssakäymisestä niin paljon etuja, että siitä muodostuu omalla tavallaan vastuullinen iso toimija.

Nyt vain harva uskoo tällaiseen kehitykseen. Kiinassa johto on vaihtunut, eikä pragmaattisille reformeille ole enää tilausta. Xi Jinpingin Kiina on voimistunut, sen vaikutusvalta maailmassa on merkittävästi vahvistunut, se on muuttunut itsevarmemmaksi ja aggressiivisemmaksi. Kiinan osuus maailman BKT:stä on noussut huimasti. Viime vuonna se oli jo 16 prosenttia oltuaan vuonna 2003 vain neljä prosenttia.

Kiina on tarkasti määritellyt pitkäjänteiset ja aikataulutetut strategiset tavoitteensa, jotka huipentuvat maailman johtavan valtion aseman saavuttamiseen vuonna 2049, jolloin kommunistinen puolue täyttää Kiinassa 100 vuotta. Tähän tavoitteeseen Kiina pyrkii hyvin määrätietoisella etenemisellä. Välietappeja on useita. ”Made in China 2025” – suunnitelman tavoitteena on saavuttaa johtajuus kymmenellä strategisesti keskeisellä teollisuuden alalla ja turvata Kiinan asema johtavana korkean teknologian globaalina keskuksena.

Tavoitetta tukemaan on valmisteilla ”China Standards 2035” -suunnitelma, jolla pyritään lisäämään kiinalaisten standardien hyväksymistä kansainvälisiksi standardeiksi ja saavuttamaan johtava asema kansainvälisessä standardisoimisyhteistyössä.

Kiina julkaisi vuonna 2017 suunnitelman myös seuraavan sukupolven tekoälystä (Next Generation Artificial Intelligence Plan), joka sisältää tiekartan maailman johtavaksi tekoälymaaksi vuoteen 2030 mennessä.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Kiina pyrkii vähentämään riippuvuutta ulkomaisesta teknologiasta, investoimaan voimakkaasti kotimaisiin innovaatioihin ja hankkimaan muun muassa yritysostoin parasta teknologiaa maailmalta. Kohteina ovat tekoälyn lisäksi mm. älykäs valmistaminen, kyberturvallisuuspalvelut, korkean teknologian laivat, robotit ja tietoliikenneteknologia. Keskeisille teollisuusaloilla on kotimaisille yrityksille asetettu markkinaosuustavoitteita ja ennusteita, jotka usein myös toteutuvat.

Kiinan erottavat muista maista sen valtavat resurssit, keskitetty päätöksentekojärjestelmä ja muihin verrattuna ylivoimainen implementaatiokyky. Yhdysvaltojen ja muidenkin länsimaiden huoli kohdistuukin strategisten tavoitteiden kunnianhimoon ja niihin keinoihin, joilla tavoitteisiin pääsemistä autetaan, kuten voimakkaaseen valtiontukeen kotimaisille yrityksille, teknologian ”varastamiseen” ulkomaisilta yrityksiltä, vaatimukseen teknologian siirrosta edellytyksenä liiketoimintaluvan saamiseen Kiinan markkinoilla jne.

Kiinasta onkin lyhyessä ajassa tullut länsimaiden silmissä tärkeän kumppanin ja kilpailijan sijasta vastustaja, suuri haaste ja jopa pitkän aikavälin uhka niin taloudellisesti, poliittisesti kuin sotilaallisestikin.

Kiinan toimintamuodoista, sekä äänekkäistä että hiljaisista, on julkisuudessa puhuttu paljon. Keskustelussa painottuivat aluksi Kiinan epäreilut kauppatavat ja pyrkimys saada keinolla millä hyvänsä käyttöönsä länsimaista teknologiaa. Mutta nyttemmin esille ovat tulleet myös muut kuin kauppasuhteisiin liittyvät ongelmat. Kiinan toimet vähemmistöpolitiikassaan, esimerkiksi uiguurien kohtelu, koko väestön kontrollointi 200 miljoonan kameran, uuden teknologian ja käyttäytymistä ohjaavan pisteytysjärjestelmän avulla, Hongkongin uusi turvallisuuslaki, Taiwan-uhkailu, Etelä-Kiinan meren haltuunotto, rajakiistat Intian kanssa sekä kovaotteinen, rangaistuksia langettava diplomatia. Kun tähän lisätään Kiinan huikeasti kehittyvä sotilasteknologia ja asevoimien kehittäminen, on Aasian ja Tyynenmeren alueelle syntynyt aivan uusi strateginen asetelma. Yhdysvaltain johtorooli ei enää ole itsestäänselvyys. Kiinaa voidaan jo nyt pitää alueellisena johtajana, jolla on samalla tehokkaita vaikutuskanavia kaikkialla maailmassa.

Koronapandemian osalta Kiina pyrki osoittamaan kansainvälisesti, kuinka erinomaisesti Kiina toimi viruksen taltuttamiseksi. Monille maille tarjottiin apua tarvikkeiden ja osaamisen muodossa. Myös WHO kiitteli Kiinaa vuolaasti.

Kiinan alkuvaiheen toimintaa viruksen suhteen on kuitenkin myös ankarasti arvosteltu. Viruksen täsmällisestä alkuperästä vallitsee edelleenkin epätietoisuus. Kiinalaiset ovat syytelleet amerikkalaista urheilujoukkuetta. Salaliittoteoriat leviävät. Maat, kuten Australia, jotka ovat vaatineet riippumatonta kansainvälistä tutkimusta, ovat saaneet osakseen Kiinan jyrkän tuomion sekä vastatoimia.

Kiinan vaikutusvalta ulottuu tänään kaikkialle maailmaan. Se on investoinut miljardeja tärkeiden merireittien varrella sijaitseviin satamiin eri puolilla, mm. Aasiassa, Afrikassa ja Välimeren alueella. Belt and Road -aloitteen (BRI) myötä Kiinan sidokset useisiin Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maihin kuten myös Eurooppaan eritoten luonnonvarojen hyödyntämiseksi ja erilaisten projektien rahoittamiseksi ovat kasvaneet merkittävästi. Monet puhuvat suoranaisesta velkavankeudesta.

Marraskuun 2020 jälkeen?

Yhdysvaltain vaalit ratkaisevat poikkeuksellisen paljon. Paitsi Valkoisen talon hallintaa olennaisia ovat kongressin eli edustajainhuoneen ja senaatin voimasuhteet. Jos Trump jatkaa, hänen politiikassaan tuskin tapahtuu suuria muutoksia. Hänen ei kuitenkaan enää tarvitse keskittyä oman kannattajakuntansa mielistelyyn, mikä voisi ehkä moderoida hänen toimiaan. Toisaalta Trump voi katsoa, ettei häntä toisella kaudella sido todellisuudessa juuri mikään.

Joe Bidenin tullessa valituksi olisi hänen ensimmäinen prioriteettinsa koronan saaminen hallintaan. Yhdysvallat ryhtyisi todennäköisesti myös määrätietoisesti korjaamaan kolhiutunutta mainettaan ja aktivoimaan uudelleen liittolais- ja ystäväryhmänsä yhteisten tavoitteiden puitteissa. Odotukset ovat korkealla.

Yhdysvaltain sisäinen polarisaatio kuitenkin jatkuu. Jopa kysymys vaalien tuloksen hyväksymisestä on tullut esiin. Missä määrin koko poliittinen rakenne pystyy näissä olosuhteissa rakentavaan yhteistyöhön, joka olisi instituutioiden kannalta elintärkeää, jää nähtäväksi.

Amerikkalaisten on vaalien jälkeen päätettävä, minkä strategian ja kansainvälisen roolin he tuleviksi vuosiksi itselleen omaksuvat, ja mille saadaan myös kansalaisten tuki.

Yhdysvaltojen ja Kiinan suhde

Kiinan haaste koetaan Yhdysvalloissa todellisena ja pakottavana kummassakin pääpuolueessa. Yleisön mielipide Kiinasta on nopeasti muuttunut paljon aiempaa kielteisemmäksi. Toisaalta myös vaalien läheisyys kärjistää retoriikkaa.

Yhdysvaltojen kauppapolitiikassa alkoi näkyä merkittäviä muutoksia heti presidentti Trumpin tultua virkaansa. Sisällössä tuli esille vahva nationalistinen painotus, oman teollisuuden suojelu, vahva puuttuminen kahdenvälisiin kauppavajeisiin varsinkin Kiinan ja EU:n kanssa, vetäytyminen Tyynenmeren kumppanuussopimusta koskevista neuvotteluista, luopuminen transatlanttisesta sopimushankkeesta ja lavea tulkinta siitä, millaisiin tuontisuojatoimenpiteisiin kansainvälisten sopimusten sisältämä kansallisen turvallisuuden poikkeussäännös oikeuttaa.

Vuoden 2018 alussa Yhdysvallat, syyttäen Kiinaa epäreiluista kauppatavoista, asetti kiinalaisten alumiinien, teräksen ja aurinkopaneelien tuonnille korkeita tuontitulleja. Sen jälkeen tullilistalle on lisätty uusia tuotekategorioita. Kiina on vastannut asettamalla tulleja amerikkalaisten tuotteiden tuonnille.

Yhdysvallat on pyrkinyt saavuttamaan kahdenvälisessä kaupassa paremman tasapainon ja painostamaan Kiinaa merkittäviin muutoksiin talousjärjestelmänsä sellaisiin piirteisiin, jotka tekevät mahdolliseksi epäreilut kiinalaiset kauppatavat kuten rajoitetun pääsyn Kiinan markkinoille, pakotetun teknologian siirron, tekijänoikeuksien varastamisen ja valtio-omisteisten yritysten tuet.

Kansainvälisten sopimusten vastaiset tullit kohdistuvat nyt runsaasti yli puoleen osapuolten välisestä kaupasta.

Viime vuosien aikana käytyjen neuvottelujen tuloksena Kiina on tehnyt myönnytyksiä sitoutumalla lisäämään erityisesti maataloustuotteiden tuontia Yhdysvalloista. Sen sijaan on käynyt ilmeiseksi, ettei Kiina suostu juurikaan vaadittuihin rakenteellisiin uudistuksiin. Ulkomaisia investointeja koskevan uuden lain tosin arvioidaan jonkin verran laventavan ulkomaisten yritysten mahdollisuuksia, mutta useimmissa tapauksissa ulkomaalaisille myönnettävät liiketoimintaluvat ovat suppeampia kuin kiinalaisten kilpailijoidensa. On myös toimialoja, joilla ulkomaisten yritysten liiketoiminta ei ole Kiinassa mahdollista, esimerkiksi suuret amerikkalaiset teknologiajätit Facebook, Google ja Twitter.

Kauppasodan rinnalla on korostunut taistelu teknologiaherruudesta. Kiinan etenemisen vauhti ja kiinalaisten moninaiset keinot oman teknologian kehittämiseen ovat säikäyttäneet amerikkalaiset. Yrityskohtaisista toimista eniten huomiota herättänyt tapaus on Huawei, maailman suurin älypuhelinten valmistaja ja johtava 5G-verkkolaitteiden toimittaja. Presidentti Trump vahvisti toukokuussa 2019 määräyksen, jolla kiellettiin sellaisten yritysten tietoliikennelaitteiden käyttö, joita pidetään uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Huawei oli yksi ns. mustalle listalle joutuneista yrityksistä. Listalle joutuvat yritykset – joita on nyt jo useita kymmeniä – eivät saa harjoittaa liiketoimintaa minkään Yhdysvalloissa toimivan organisaation kanssa, ja näille yrityksille ei saa ilman kauppaministeriön lupaa viedä amerikkalaisia tuotteita. Vakoilun lisäksi esimerkiksi osallistuminen ihmisoikeusrikkomuksiin voi johtaa joutumiseen kiellettyjen yritysten joukkoon.

Amerikkalaisten kiristyvillä sanktioilla voi olla vaikutuksia myös ulkomaisiin amerikkalaista teknologiaa hyödyntäviin yrityksiin.

Presidentti Trump on myös kehottanut amerikkalaisyrityksiä kotiuttamaan toimintojaan takaisin Yhdysvaltoihin, mikä vähentäisi sidoksia Kiinaan. Toisaalta mm. finanssipalvelujen osalta Kiina on vastikään avannut mahdollisuuksia mm. suurille amerikkalaisille toimijoille.

Taistelussa teknologiaherruudesta on mahdollista, että talousalueet eriytyvät toisistaan voimakkaasti. Ratkaisevaa on, tapahtuuko tämä huolella ja strategisesti vai tavalla millä tahansa.

Yhdysvallat on uudistanut ulkomaisten investointien tarkkailuun ja hyväksymiseen liittyvää lainsäädäntöään ja organisaatiota (CFIUS-komitea).

Amerikkalaisten nykyisen, erityisesti ulkoministeri Mike Pompeon esittämän näkemyksen mukaan kyse ei suinkaan ole ainoastaan Kiinan kauppatavoista vaan hyvin paljon laajemmasta kokonaisuudesta, kommunistisen puolueen johtaman Kiinan globaalista roolista – ja itse asiassa sen myötä koko länsimaisen maailmanjärjestyksen jatkuvuudesta.

Eurooppa valintojen edessä

Trump ei ole juuri välittänyt siitä, miten liittolaiset hänen toimiinsa suhtautuvat. On kuitenkin todennäköistä, että mikäli Biden tulee valituksi, Yhdysvallat lähestyy Eurooppaa painokkaalla viestillä koskien yhteistä suhtautumista Kiinaan ja sen laajempiin pyrkimyksiin. Eurooppa on nähnyt Kiinan ennen muuta suurena ja tärkeänä kauppakumppanina, jos kohta asenteet myös Euroopassa ovat aiempaa kriittisempiä Kiinan yleisiä pyrkimyksiä kohtaan. Kun Yhdysvallat siis korostaa, että kyse ei ole pelkästä kaupasta vaan laajemmasta poliittisesta kokonaisuudesta, tämä asettaa sekä Euroopan unionin että Naton uuteen tilanteeseen, jossa sekä omia aloitteita että vaikeita valintoja on pakko tehdä.

Sama viesti tulee varmasti esille myös muissa konstellaatioissa, esimerkiksi Japanin, Australian, Kanadan, Etelä-Korean ja monien muidenkin maiden kanssa. Kiinalta odotetaan todellisia uudistuksia, jotka toisivat sen samalle pelikentälle ja samoin säännöin kuin muut. Kiinan ei voida sallia horjuttavan länsimaita erilaisilla aggressiivisilla toimillaan.

Ajatuksena on, että Kiina haluaa tulevaisuudessakin olla houkutteleva kansainvälinen toimija, vaikka sen kotimainen kysyntä lisääntyykin. Mikäli suuri joukko maita edellyttää siltä uudistuksia, ne ainakin joillakin aloilla saattaisivat onnistua. Kiinan nykyjohdolle on kuitenkin olennaista, että kaikki tapahtuu puolueen komennossa ja että Kiinan on itse hyödyttävä mahdollisista kompromisseista.

Euroopan jäämisestä jonkinlaiseen kahden tahon puristusotteeseen on varoitellut etenkin Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Eurooppalaisten vahvuus ei kuitenkaan ole ollut strategisen näkemyksen kehittäminen. Huomio on etenkin nyt kohdistunut maanosan talouskehitykseen pandemian jälkeen. Vaikka EU on osoittanut tärkeää yhtenäisyyttä mm. elvytyspaketin osalta, ja Saksa jatkaa tärkeässä roolissaan, Brexit siirtää unionin sisäisiä voimasuhteita kohti etelää.

Korona ja tulevaisuus

Onko siis maailmanjärjestys murentumassa avoimien konfliktien ja ristiriitojen areenaksi, jossa vallitsevat lähinnä viidakon lait? Voiko korona tuottaa lisäkimmokkeen tällaisen kehityksen vauhdittamiseksi ja kenties sen tekemiseen peruuttamattomaksi? Vai käykö päinvastoin?

Tuskin missään kiistetään tarve parempaan pandemioiden kansainväliseen hallintaan. Esimerkiksi transatlanttisessa yhteisössä paremmasta koordinaatiosta hyötyisivät kaikki. Kansallinen ja kansainvälinen varautuminen, terveydenhoidossa tarvittavien moninaisten välineiden ja lääkkeiden saatavuuden parantaminen ja muut toimet voivat johtaa yleisen kansainvälisen tai maaryhmien yhteistoiminnan kasvuun.

Uusi normaali näyttää kuitenkin olevan se, että hyvin isoja kokonaisuuksia kansainvälisestä kanssakäymisestä ja yhteistyöstä arvioidaan valtapolitiikan, ei siis asiasisältöjen lähtökohdista. Kaikki – oli sitten kyse kaupasta, teknologiasta tai ihmisoikeuksista – on nyttemmin enemmän tai vähemmän politiikkaa, eikä yhteistyötä synny itsestään vaan vain silloin, kun eri osapuolet niin haluavat. Yhteistyöautomaattia ei ole. Pystytäänkö maailmassa sellaiseen päätelmään, että suurten eriävien etujen vallitessakin myös yhteisiä pyrkimyksiä on mahdollista löytää?

Toivottavasti koronan tuottama järkytys, siihen liittyvät inhimilliset tragediat sekä syventyneet epävarmuudet vievät ajatuksia yhteistyön eikä vastakkainasettelun suuntaan.