Teknologia tuo koronanjälkeiseen aikaan paljon mahdollisuuksia – ja muutamia uhkia

E.M. Forster kirjoitti reilut sata vuotta sitten, vuonna 1909, novellin The Machine Stops. Siinä kuvataan tulevaisuutta, jossa ihmiskunta on muuttanut maan alle asumaan yksin pieniin kammioihin, koska ilma maanpäällä on muuttunut tappavaksi. Kammioissa on sangen mukavaa, kaikki toimii nappia painamalla ja ”kone” huolehtii kaikesta. Ihmiset vaihtavat ideoita lyhyiden videoluentojen välityksellä ja kaikki ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Tuntuu siltä, että ihmiskunta on vihdoin voittanut luonnon – tulemalla riippuvaiseksi ”koneesta”. Ja kuten arvata saattaa, asiat rupeavat menemään pieleen.

Vaikka novellin käyttämät ilmaisut tuntuvat huvittavan vanhentuneilta, sen kuvaama arki saattaa tuntua monelle etätyöhön rajoitusten takia hypänneelle samaistuttavalta. Ruudulla puhuvien päiden tuijottaminen ja ruoan tilaaminen nappia painamalla kotiovelle on tullut monelle tutuksi kevään aikana. Samalla novellin viesti teknologialle annettavasta roolista on edelleen ajankohtainen. Millä ehdoilla haluamme ottaa teknologiaa käyttöön, millaisen vallan haluamme sille antaa ja kuinka riippuvaisiksi haluamme siitä tulla? Mitä jos ”kone” pysähtyy?

Sitran Megatrendit 2020-raportissa kuvataan, kuinka teknologia sulautuu kaikkeen. Teknologia kehittyy edelleen nopeasti ja uudet sovellukset otetaan ripeästi käyttöön. Samalla se vaikuttaa toimintatapoihin, yhteiskunnan rakenteisiin ja ihmisten arkipäivään. Teknologian käyttöönotto saattaa myös lisätä eriarvoisuutta ja heikentää yksityisyydensuojaa, ja siksi avoin ja osallistava keskustelu teknologian vaikutuksista ja sen käyttöönotosta on yhä tärkeämpää.

Koronakriisi on nopeuttanut teknologian käyttöönottoa ja sen sulautumista osaksi monien arkea. Samalla korostuu kehityskulkuihin liittyvät jännitteet, joita käymme tässä Koronan vaikutukset -kirjoitussarjan kuudennessa osassa läpi. Eri ihmiset käyttävät teknologiaa eri tavoin ja kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta erilaisten laitteiden käyttöön. Kun jokin teknologia yleistyy, lisääkö se eriarvoisuutta? Toisaalta kuka pääsee määrittämään, millaisia ratkaisuja otetaan käyttöön ja miten? Teknologian käyttöönotto muokkaa merkittävällä tavalla yhteiskuntaa ja siksi onkin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, kuka sen kehityksestä päättää: yritykset, valtiot vai kansalaiset, vai kenties kaikki yhdessä.

Teknologian yleisyys vs. eriarvoisuus

Koronakriisi sai aikaan ainakin väliaikaisesti paljon puhutun digiloikan etäyhteyksien käytössä. Etätyöhön siirtyi kokonaan tai melkein kokonaan koronakriisin takia arviolta yli miljoona suomalaista eli noin 40 prosenttia työllisistä. Huomionarvoista myös on, että suurelle osalle ihmisistä etätyö ei ole mahdollista. Lapsiperheissä etäyhteydet tulivat tutuiksi, kun kouluissa siirryttiin hyvin nopeasti etäopetukseen. Monessa perheessä on luultavasti tasapainoiltukin niin lasten kuin vanhempien virtuaalikokousten, rauhallisten työtilojen ja verkon riittävyyden kanssa.

Erilaisten neuvottelualustojen käyttö kasvoi kevään aikana merkittävästi. Verkkoon ei siirtynyt vain koulutus ja useiden työ, vaan myös monet harrastukset ja vapaa-ajan vieton muodot. Kevään aikana nähtiin esimerkiksi etätansseja ja -jumppia sekä virtuaalisia museokierroksia. Etäyhteydet voivat parhaimmillaan lähentää ihmisiä, esimerkiksi helppokäyttöiset videopuhelut ovat auttaneet perheitä pitämään yhteyttä toisiinsa. Toisen katsominen ruudulta ei toki korvaa fyysistä kohtaamista.

Teknologian käyttöönotto ja yleistyminen muuttaa myös käyttäytymistä. Etäyhteyksien ympärille on muodostunut jo omia käyttäytymissääntöjä ja tapoja. Pidä mikki mykistettynä ja kamera päällä. ”PV” tai ”PVP” tarkoittaa puheenvuoropyyntöä. Palaverit lopetetaan kymmentä vailla, että aivot saavat hetken hengähdystauon koko päivän palaveriputkessa. Tai ehkäpä yllättäen kävelykokoukset ovat yleistyneet – edelleen etäyhteyksien kautta.

Kaikki ei ole ollut pelkkää digiruusuilla tanssimista. ”Kuuluuko?” on muodostunut jo kliseeksi. Ruudun kautta on vaikeampi lukea toisten ilmeitä ja eleitä ja jatkuva ruudun tuijottaminen kuulokkeet päässä on uuvuttavaa. Satunnaisten kohtaamisten puute voi lisätä yksinäisyyden tunnetta. Etätyöpäivien yksitoikkoisuus voi tylsistyttää ja johtaa etätyöapatiaan.

Tällä hetkellä etäyhteyksistä tulee mieleen lähinnä joukko päitä puhumassa ruudulla. Pidemmällä tähtäimellä virtuaalitapaamisten muodot saattavat monipuolistua. Erilaiset virtuaalimaailmat ovat jo kasvattaneet suosiotaan, jopa suomalainen Habbo Hotel. Tapaamisen voi järjestää myös verkkomoninpeleissä, esimerkiksi villiin länteen sijoittuvan toimintaseikkaulupelin virtuaalimaailmassa. Virtuaalisuuden uudet muodot eivät rajoitu vain tapaamisiin. Matkailun rajoitusten vuoksi etämatkailu on yleistynyt. Digimuseo avasi keväällä ovensa ja tarjoaa myös maksullisia kierroksia ja virtuaalimatkailijoita suuntaa Suomeen myös ulkomailta.

Etäpalaverit ja etämatkailu kiinnittävät huomion digiympäristön kokonaiskokemukseen. Sen sijaan, että pyrittäisiin vain korvaamaan fyysinen tapaaminen videokuvalla tai tiivistämään matkan kohokohdat muutamaan videoon, voidaan lähteä miettimään, mikä kaikki nyt olisi mahdollista, mikä ei aiemmin ollut? Tällöin myös virtuaali- ja lisätyn todellisuuden teknologiat ja palvelut voivat yleistyä.

Etäyhteyksien ohella myös muiden digipalveluiden käyttö on yleistynyt. Ruokaostosten verkkokauppa ja kotiinkuljetuksen kysyntä moninkertaistui. Verkko-ostaminen näyttäisi yleistyvän entisestään. Maksupäätteiden koskettamisen välttäminen on tehnyt lähimaksut ja mobiilimaksut entistä houkuttelevimmiksi. Jonojen ja väkijoukkojen välttäminen voi kiihdyttää uudenlaisia toimintamalleja myös kaupoissa. Esimerkiksi ”kerää ja skannaa” palvelun suosio kasvoi ja Helsinkiin avattiin uusi kassaton kauppa.

Itsestään kulkevat ajoneuvot ovat osoittautuneet hyödyllisiksi pandemian aikana. Niitä on otettu käyttöön erityisesti Kiinassa, jossa niitä on käytetty tavaroiden ja ihmisten kuljetuksiin ja paikkojen desinfiointiin. Ajoneuvojen lisäksi katukuvassa on nähty myös esimerkiksi robottikoiria, jotka valvovat Singaporessa, että ihmiset pitävät etäisyyttä toisiinsa tai tarjoavat käsidesiä Thaimaassa.

Teknologian yleistyessä on syytä tarkastella myös, miten sitä otetaan käyttöön ja kenelle. Teknologia voi lisätä tai vähentää eriarvoisuutta riippuen siitä, kenellä on pääsy siihen, kuka sitä osaa käyttää ja kuka siihen pystyy vaikuttamaan. Koronakriisi on vauhdittanut erityisesti digitaalisia ratkaisuja ja samalla tuonut niin sanotun digikuilun selvemmin esille. Mitä jos ei omista läppäriä, älypuhelinta tai hyvää verkkoyhteyttä tai ei ole tottunut käyttämään niitä? Mitä jos kädet tärisevät tai älylaitteiden käyttö on jostain muusta syystä hankalaa? Jääkö silloin ulkopuoliseksi vai onko tarjolla riittävästi tukea?

Toisaalta pidemmällä aikavälillä voi korostua myös toinen digikuilu: kenellä on mahdollisuus olla käyttämättä digitaalisia ratkaisuja? Jo aiemmin oli merkkejä siitä, että mahdollisuus olla irti tietoverkosta ja digilaitteista on uutta luksusta. Nyt kun etäopetus ja erilaiset etäpalvelut ovat tulleet tutuiksi, on riski, että niitä halutaan ottaa käyttöön kustannussäästöjen takia kiinnittämättä riittävästi huomiota tarkoituksenmukaisuuteen tai laatuun. Tällöin he, joilla on varaa, voivat maksaa lähipalveluista, kun muut joutuvat tyytymään digipalveluihin.

Kysymys eriarvoisuuden kasvusta koskee myös älylaitteita, jotka mittaavat ihmisen elintoimintoja. Keväällä uutisoitiin, että Oura-älysormus oli auttanut käyttäjäänsä havaitsemaan mahdollisen koronatartunnan. Lisäksi älylaitteita hyödynnetään yhä enemmän myös työhyvinvoinnin seurannassa. Älylaitteet voivat parhaimmillaan tukea ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa, mutta kaikille ei ole varaa niihin tai halua käyttää niitä.

Älylaitteiden ja muiden palveluiden keräämään dataan liittyy myös oleellisia kysymyksiä. Kenestä sitä kertyy ja kuka pääsee siihen käsiksi? Optimistisissa visioissa datan keruu on ihmisen ehdoilla tapahtuvaa ja sen analysointiin perustuvat palvelut kaikkien saatavilla. Tähän pyritään myös Sitran IHAN-hankkeessa. Uhkakuvissa puolestaan korostuu datan hallinnan keskittyminen suurille yritysverkostoille ja yksityisyyden radikaali heikkeneminen. Toisaalta kannattaa myös pohtia, miten luotettavaa kerätty data on ja miten hyvin sitä osataan tulkita. Monet älypuhelimista ja muista laitteista löytyvät mittarit ovat summittaisia, mutta saatamme suhtautua niihin kiveen hakattuna faktana.

Koska digipalvelumaailma näyttää muotoutuvan nyt vauhdilla, on tarpeen miettiä, mitä teknologiaa haluamme ottaa laajemmin käyttöön myös koronatilanteen jälkeen? Millaisista vanhoista tavoista tai käytännöistä voisimme luopua, esimerkiksi jos emme ole niin aikaan ja paikkaan sidottuja uusien palveluiden myötä? Ja millaisia teknologisia ratkaisuja emme halua ottaa käyttöön?

Yritykset vs. valtiot teknologiasta päättämässä

Teknologia on ollut merkittävässä roolissa globaalissa taistelussa koronaa vastaan. Eri puolilla maailmaa on kuitenkin suhtauduttu hyvin eri lähtökohdista teknologisten ratkaisujen käyttöönottoon. Valtiot, yritykset, yhteisöt ja jopa yksilöt ovat innokkaita kehittämään erilaisia koronaan liittyviä paikannus- ja tunnistusratkaisuja. Näihin suunniteltuihin tapoihin kuuluu esimerkiksi ruumiinlämmön mittaus kasvontunnistuksella tai lämpökameralla, yskästä puheentunnistuksella koronan diagnosointi tai sijainnin seuranta tai karanteenirajojen ylityksestä hälyttäminen.

Kun uusia digitaalisia palveluja luodaan kiihtyvällä vauhdilla ja teknologia mahdollistaa uudenlaisia ratkaisuja, on tärkeää muistaa huomioida lainsäädännölliset ja eettiset kysymykset. Eri puolilla maailmaa on suhtauduttu hyvin eri tavalla mm. pandemian ehkäisyyn liittyviin ratkaisuihin, jotka keräävät hyvin henkilökohtaista dataa ihmisen liikkeistä ja terveydestä – esimerkiksi sijaintia saatetaan valvoa joka hetki.

Aasiassa lähtökohta pandemian kitkemiseksi on ollut hyvin valtiollinen ja kontrolloiva kuten datapolitiikka muutenkin. Euroopassa lähtökohta on enemmän vapaaehtoisuus, jossa huomioidaan myös yksilönsuoja, eikä pyritä kehittämään ratkaisuja, jotka keräävät ”turhaa” dataa. Tämä tarkoittaa riittävän luotettavien teknologioiden käyttöä, jotta varmistetaan datan jakamisen läpinäkyvyys ja yksilönsuoja. Tällöin esimerkiksi varmistetaan, että kohtaamisen paikkatietoa ei tallenneta sovellukseen sekä se, että käyttäjä on sovelluksen asennuksen yhteydessä antanut suostumuksen datansa jakamiseen kuvatuille tahoille.

Poikkeuksellinen tilanne saattaa muuttaa käyttäytymistämme yksilöinä, yrityksinä ja yhteiskuntana. Tämä antaa yrityksille mahdollisuuden toipua kriisistä hyödyntämällä teknologiaa ja luomalla uusia innovaatioita, jotka vastaavat muuttuneen yhteiskunnan ja yksilöiden kysyntään. Lainsäätäjä on tässä uudessa maailmassa tärkeässä roolissa. Valtio harvoin tekee päätöksiä teknologiasta, mutta lait voivat joko estää tai mahdollistaa uusia innovaatioita.

Lainsäädäntö on kuitenkin hidasta, joten miten valtio voi pystyä tukemaan yritysten innovaatiotoimintaa, kun kukaan ei tiedä varmasti tulevaisuuden teknologioista, saati pandemian jälkeisen yhteiskunnan tarpeista. Samaan aikaan, kun on vaikkapa tarve säädellä seurantasovellusten käyttöä ja pohtia niihin liittyviä eettisiä kysymyksiä, ei täysin tiedetä, millaisia palveluja on mahdollista tai tarvetta tehdä. Entä jos tarve onkin säätää lakeja datan käytöstä? Tällä hetkellä yksilö ei voi itse hallita hänestä kerättyä dataa ja usein annammekin sen kummemmin ajattelematta sovelluksille tai sivustoille luvan kerätä meistä paljon dataa. Sitran toteuttamassa digijalanjälkiselvityksessä jokainen kuudesta koehenkilöstä yllättyi hänestä kerätyn datan määrästä.

Datan määrästä ovat hyötyneet erityisesti teknologiajätit, kuten Facebook, Google, Apple ja Amazon. Samat yritykset ovat hyötyneet myös poikkeustilanteesta, kun ihmiset käyttävät enemmän etäyhteyksiä, pilvipalveluita ja yleisesti viettävät enemmän aikaa netissä. Amazon on jopa ohjannut ihmisiä ostamaan vähemmän tavaroita pärjätäkseen kasvaneen kysynnän kanssa. Suuret yritykset ovat myös reagoineet poikkeustilanteeseen kehittämällä etäpalveluitaan suunniteltua nopeammin ja tarjoamalla teknologisia edellytyksiä tartuntaketjujen seurantaan. Epäilys näiden yritysten tuottamaa teknologiaa ja sen eettistä käyttöä kriisin ratkaisua kohtaan on kasvanut. Pelko mahdollisista väärinkäytöksistä saattaa johtaa jopa hyödyllisten teknologisten ratkaisujen käyttämättä jättämiseen.

Teknologiajätit ovat myös paremmassa asemassa kestämään taloudellisesti epävakaita aikoja kuin monet pienemmät yritykset (lue lisää Kiihdyttääkö korona talouden uudistumista -artikkelista). Koska käytämme niiden tarjoamia palveluita päivittäin, on niiden vastuu ja yhteiskunnallinen vaikutus kasvanut suureksi.  Ne ovat nousseet markkina-arvoltaan maailman suurimpien yritysten kärkeen. Nyt on oleellista pohtia, kuka päättää teknologisen kehityksen suunnasta ja palveluiden käyttöönoton ehdoista, millaista säätelyä tarvitaan tilanteen tasapainottamiseksi ja miten nyt muutamille yrityksille kerääntyvä hyöty saataisiin jaettua useammille?

Kevään aikana parhaiten ovat pärjänneet yritykset, jotka ovat pystyneet siirtämään toimintaansa verkkoon ja tarjoamaan nopeasti uusia rajoituksiin sopivia palveluita. Teknologia on toiminut monelle yritykselle mahdollistajana, mutta joustavuus liiketoimintamallien muokkaamiseen takaa menestyksen myös tulevaisuudessa. Jatkossa korostuu yhä enemmän datan kerääminen ja erityisesti hyödyntäminen. Raaka-aineena data on hyvin erilainen kuin, mihin maailma on aiemmin tottunut. Se ei kulu käytössä vaan itse asiassa lisääntyy jatkuvasti. IDC ennustaa datan määrän lähes nelinkertaistuvan seuraavan viiden vuoden aikana. Osan tästä tuottavat älykkäät laitteet, mutta yhä useammin ne eivät ole ainoastaan teollisuuteen liittyvää IoT:ta, vaan enenevässä määrin tiiviisti yhteydessä ihmisten jokapäiväiseen elämään ja toimintaan.

Data, digitaaliset palvelut ja uuden teknologian hyödyntäminen ei ole oleellista vain yrityksille, vaan myös kunnille. Digitalisaation tarjoamia keinoja hyödyntämällä voidaan lisätä kansalaisten osallisuutta ja parantaa tiedon kulkua. Esimerkiksi robottipuhelujen avustuksella voi olla kaikkiin kuntalaisiin yhteydessä muutamassa sekunnissa kaupunginjohtajan äänellä. Erilaiset digitaaliset alustat tarjoavat väyliä vuoropuheluun ja yhteiseen päätöksentekoon myös poikkeustilanteissa. Tällä hetkellä tarjolla oleva Kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelu on tästä näkökulmasta vasta alkua.

Teknologiset ratkaisut voivat mahdollistaa meille paremmin toimivan yhteiskunnan, lisää hyvinvointia sekä helpompaa elämää yksilöille. Jos pystymme ennakoimaan sairauksia tai yhteiskunnasta syrjäytymistä teknologian avulla voimme saavuttaa merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle ja parempaa elämää kansalaisille. Tämä voi tapahtua yhdistelemällä dataa julkisen ja yksityisen puolen eri lähteistä. Valtion pitäisi kuitenkin ensin sallia esimerkiksi sosiaalitoimen ja terveydenhoidon datojen yhdistely keskenään ja tämän lisäksi vielä yksityisen puolen datojen kanssa. Sitra on koordinoimassa European Health Data Spaces -hanketta, jossa määritellään tulevaisuuden terveysdatan keräämistä ja hyödyntämistä Euroopan laajuisesti.

Suomi on tunnettu insinööritaidoistaan ja teknologisena edelläkävijänä. Kun teknologia sulautuu kaikkeen, se tarjoaa yrityksille mahdollisuuden innovoida täysin uudenlaisia tuotteita ja palveluita – uudenlaista yhteiskuntaa. Koronakriisi sai yksilöt, yritykset ja julkisen sektorin puhaltamaan yhteen hiileen. Jos valtio antaa yrityksille mahdollisuuden luoda uutta liian vapaasti, yksilön oikeudet saattavat vaarantua. Jos valtio rajoittaa teknologian tai vaikkapa datan käyttämistä liian voimakkaasti, jää moni innovatiivinen tuote ja palvelu syntymättä ja muut maat menevät Suomen ohi kilpailussa, emmekä selviä kriisin jälkeen uhkaavasta taantumasta.

Nyt on oleellista pohtia, kuka tekee päätöksiä teknologian mahdollisuuksien hyödyntämisestä: yksilö, yritys vai valtio – vai kaikki yhdessä? Emme varmastikaan eristyksen jälkeen kaipaa E.M. Forsterin kuvaamaa koneen hallitsemaa maailmaa, vaan arvostamme ihmiskontakteja entistä enemmän. Oikein ja alusta asti harkitusti hyödynnettynä teknologia antaa meille mahdollisuuden luoda tasa-arvoisemman ja paremmin voivan yhteiskunnan kaikilla tasoilla.