Vaikuttajien visioissa ihminen ja teknologia elävät sopusoinnussa

Hyvinvoinnin seuraava erä –blogisarjasssa kymmenen vaikuttajaa eri aloilta kommentoi Sitran Seuraava erä -visiota ja esittää omia ajatuksiaan siitä, minkälaista yhteiskuntaa pitäisi tavoitella rakentaa. Lämmin kiitos keskustelun osallistumisesta Tommi Laitio, Laura Häkli, Heli Suominen, Anna Kontula, Laura Juvonen, Risto Siilasmaa, Maryan Abdulkarim, Sonya Lindfors, Riitta Nieminen ja Juha Antila. 

Blogisarjan kahdeksaa tekstiä yhdistää se, että ne puivat teknologian vaikutuksia ihmisten elämään: työhön, kohtaamiseen, keskustelukulttuuriin, mediaan ja journalismiin. Lisäksi teksteissä käsitellään osallistumista, kokemusrikasta elämää, globaalia vastuuta ja eriarvoisuuden vähentämistä sekä unelmoinnin ottamista vakavasti, jotta kestävämmän ja paremman maailman rakentaminen onnistuisi. 

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tuottaja ja toimittaja Heli Suominen kertoo tekstissään, että nuorena toimittajana 1990-luvulla hän sai palkanlisää, koska suostui käyttämään tietokonetta. 1990-luvun tilanteesta on tultu pitkälle. Teknologian on mullistanut journalistin työn täysin ja tuonut tietolähteet helposti saatavaksi. Silti journalismin perustehtävän täyttäminen on Suomisen mukaan haastavampaa kuin koskaan.  

Some-keskustelut ovat tunnettuja siitä, että ne kärjistyvät helposti. Suominen kuvaa tilannetta: ”Tunnelma on usein sama kuin jos olisi antanut permanent-tussin kolmevuotiaalle. Hän ei ollut vielä valmis tähän vastuuseen. Ei ymmärtänyt seurauksia ”. Hyvinvoinnin seuraava erä -visiossa teknologia toimii edistyksen tukena ja se on valjastettu luomaan hyvinvointia. Suomisen teksti painottaa, että vuorovaikutus- ja keskustelutaidot eivät ole asioita, jotka jokainen automaattisesti osaa. Niiden ylläpitoon ja laatuun täytyy nähdä vaivaa ja ne täytyy muistaa nostaa niille kuuluvaan asemaan, sillä ”vain hyvien keskustelujen kautta kehitymme ihmiskuntana”. 

”Yhteinen yhteiskunta edellyttää yhteisiä kokemuksia” 

Helsingin kaupungin kulttuurista, liikunnasta, nuorisotyöstä ja kirjastoista vastaava toimialajohtaja Tommi Laition teksti käsittelee osallisuutta. Hän kirjoittaa, että yhteinen yhteiskunta edellyttää yhteisiä kokemuksia. Laitio tuntuu sanovan, että yhtenäiskulttuurista on irtauduttu liiankin kauaksi. Kukaan ei varmaan kaipaa takaisin kahden tv-kanavan aikaa, mutta yhdistäviä kokemuksia täytyy silti olla, jotta samastumme toisiimme ja osaamme elää yhdessä. 

Laitio kirjoittaa Gilbert & George -näyttelystä HAM-taidemuseossa ja kertoo sen tuoneen näkyville, miten rajusti erilaiset todellisuudet – jopa totuudet – törmäävät. Laitio jatkaa, että viholliskuvien tuottaminen on tässä ajassa kiihtyvää. Filosofi Martha Nussbaum sanoo tuoreimmassa kirjassaan Monarchy of Fear, että pelko myrkyttää toivon. Toivon perusta on siinä, että tunnemme elävämme yhteisössä, jossa muut ihmiset haluavat hyvää. Toivon rakentaminen edellyttää Laition mielestä yhteisiä kokemuksia. Laitio suosittaakin, että riittävän yhteisen kokemuskirjon turvaamiseksi jokaiselle yhteiskunnalliselle päättäjälle tekisi hyvää Sitran kehittämä Erätauko-koulutus, joka auttaa kutsumaan, kuuntelemaan, kysymään ja kannustamaan paremmin.

Oikeudenmukaisuutta – globaalisti 

Kenelle Hyvinvoinnin seuraava erä kuuluu, kysyy kehitysjärjestöjen yhteistyöjärjestö Fingon viestintäjohtaja Laura Häklin tekstissään. Hän painottaa globaalia vastuuta ja tekoja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Häkli kertoo perheellään olevan perulaisessa slummissa asuva kummipoika, joka oli kertonut videotervehdyksessä, että hänen lempiruokaansa on kaikki. Tämä herätti Häklin ja hänen perheensä näkemään jälleen kerran globaalin eriarvoisuuden. Toiset voivat kertoa lempiruoakseen jonkun erikoisen herkun, toiset eivät.  

Hyvinvoinnin seuraava erä -visiossa todetaan, että meidän on otettava vakavasti ajatukset globaalista resurssien tasaamisesta jatkumona kansalliselle resurssien tasaamiselle. Globaalia epätasa-arvoa voitaisiin vähentää esimerkiksi kehittämällä vakavissaan ja kunnianhimoisesti globaalia verotusjärjestelmää. Häkli lainaa kyseistä kohtaa ja toteaa: ”Juuri näin. Olisi totta tosiaan hienoa, että hyvinvoinnin seuraavassa erässä olisivat mukana kaikki maailman asukkaat – ja seuraavat sata vuotta olisivat matkaa kohti todellista globaalia reiluutta ja kestävyyttä. Se on ihan tehtävissä.”  

Millaista yhteiskuntaa rakennat? 

Teknologiateollisuus ry:n johtaja Laura Juvonen ja puheenjohtaja Risto Siilasmaa kirjoittavat kirjoituksessaan organisaationsa ajattelutavan muutoksesta. He haastoivat itsensä perinteisen edunvalvonnan sijaan pohtimaan kantojensa vaikutuksia yhteiskunnan kannalta myös pidemmällä aikavälillä. ”Meidän kaikkien pitäisi kysyä itseltämme, millaisena näemme tulevaisuuden ja millaisen yhteiskunnan rakentaminen on päämäärämme. Jos pystymme käymään avointa, arvostavaa ja rohkeaa vuoropuhelua visioistamme, voimme rakentaa yhteistä ymmärrystä siitä, miten ja miksi kaikki muuttuu – ja millä tavoin haluaisimme muutokseen vaikuttaa”, he kirjoittavat. 

Teknologiateollisuuden visiossa painottuu kolme asiaa: 1) Moniulotteisempi tapa luoda arvoa, jossa korostuu yrityksen nettovaikutukset eli se, miten paljon se luo arvoa koko yhteiskunnalle. 2) Tulevaisuuden työ ja osaaminen, joissa painotetaan aiempaa enemmän merkityksellisyyttä, oppimista, joustavuutta ja yhdessä tekemistä. 3) Innovaatiot, jotka tuovat ratkaisuja ihmiskunnan suuriin haasteisiin, kuten kaupungistumiseen, puhtaan veden ja ilman saatavuuteen sekä materiaalien mahdollisimman tehokkaaseen kiertoon.  

Päijät-Hämeen maakuntaliiton kehittämisjohtaja Riitta Nieminen pitää hyvinvoinnin seuraavaa erää tärkeänä pohjoismaisen yhteiskuntamallin puolustuspuheena. Kirjoituksessaan Nieminen toivoo, että visioiden lisäksi analysoitaisiin dystopioita, negatiivisia tulevaisuudenkuvia, jotta tiedetään, mitä välttää. Poliittisten päättäjien täytyy sanoa ei esimerkiksi Kiina mallille valvoa ja kontrolloida kansalaisiaan edistyneiden valvontateknologioiden kautta.

Aikuinen, älä unohda oppimista! 

Hyvinvoinnin seuraavassa erä -vision yksi painopisteistä on elinikäinen oppiminen. Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula visioi tekstissään, miltä elinikäisen oppimisen järjestelmä ja kulttuuri voisivat näyttää. Kontula toteaa, että kun ihmisillä on pääsy käytännössä rajattomaan määrään luentoja, opetusvideoita, vertaistutorointeja ja kirjallisuutta, tarkoittaa tämä, että koulutus lakkaa olemasta niukka resurssi. Jatkossa opiskelun rajat asettaa ihmisten halu ja kyky oppimiseen, ei enää valtion budjetti. Seuraukset koulutuspolitiikalle ovat vallankumoukselliset. Lähes kaikki on Kontulan mielestä ajateltava uusiksi. Hänen mukaansa erityisesti aikuisten opiskelussa täytyy tapahtua suuria muutoksia: koulutus ja osaamisen sertifiointi tulee erottaa toisistaan, niin että sertifiointia voisi pyytää mihin tahansa taitoon tai asiasisältöön, joka on riittävällä luotettavuudella arvioitavissa. Lisäksi täytyy panostaa lasten kykyihin tunnistaa omia oppimistarpeitaan ja etsiä niitä tyydyttäviä opetussisältöjä sekä panostaa opintoneuvonnan saatavuuteen ja yhteiskäyttötiloihin ja välineisiin. 

SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila pohtii taas kirjoituksessaan teknologian roolia työpaikoilla ja työntekijän kannalta. Antila toteaa, että teknologia on jo läsnä suurimmassa osassa työtä tavalla tai toisella. Väistämätöntä ei kannata paeta ja pelätä, vaan on järkevää pyrkiä hallitsemaan ja hyödyntämään sitä. Työntekijän pitäisi Antilan mielestä saada osallistua teknologian käyttöönottoon jo suunnitteluvaiheessa. Näin tapahtuu sitoutumista ja estetään tilanne, jossa uusi teknologia vie työntekijän ammatti-identiteetin ja ylpeyden.

Tarvitsemme unelmia, sillä puhe näköalattomuudesta luo näköalattomuutta 

Sonya Lindfors ja Maryan Abdulkarim kirjoittavat tekstissään unelmoinnin tärkeydestä. Positiivisen tulevaisuuden kuvittelu ja unelmointi on taito ja ensiaskel siihen, että voisimme toimia paremman tulevaisuuden puolesta. Kirjoittajien viesti on, että ei ole samantekevää, miten puhumme tulevaisuudesta, koska se ohjaa meidän ajatteluamme ja tekemistämme.  

Opettelemalla unelmoimaan mahdottomasta, mahdoton muuttuu hieman mahdollisemmaksi. Kirjoittajien mielestä unelmointi ei ole lapsellista kuvittelua, se on välttämättömyys. ”Ensin meidät on opetettu unelmoimaan tilavasta omistusasunnosta, paremmasta palkasta, trendikkäistä vaatteista ja matkasta Balille kaamosta pakoon. Ja nyt näistä pitäisi luopua vapaaehtoisesti? […] Vauraus tai valta eivät koskaan kuuluneet meille, ainakaan sen enempää kuin muillekaan. […] Nyt meidän on aika opetella luopumaan ylimääräisestä ja sietää sen mukanaan tuomaa epämukavuutta. Meidän pitää totutella haluamaan asioita, jotka eivät palaudu pelkkään kulutukseen”, kirjoittajat kehottavat.