Yllättääkö radikaali teknologia?

Nobel-palkittu fyysikko Richard Feynman piti legendaariseksi kasvaneen puheensa, There’s Plenty of Room at the Bottom, vuonna 1959 fyysikoiden vuosikokouksessa. Hän osoitti, kuinka me tulevaisuudessa näemme molekyylien rakenteen, pakkaamme valtavasti muistia molekyylitasoon ja rakennamme koneita, jotka mahtuvat verisuonistoon. Taitavana fyysikkona hän tiesi nämä asiat mahdolliseksi, kunhan insinöörit vain kehittävät yhä pienempiä laitteita yhä pienempien laitteiden tekemiseksi. 

Vaikka Feynman ymmärsi nämä asiat, oli kyse silti heikosta signaalista. Hyvin harva toinen ihminen piti kuvattuja asioita mahdollisena. Nytkin, 59 vuoden kuluttua ovat jopa insinöörit edelleen yllättyneitä, kun kuulevat hänen kuvaamansa kaltaisia laitteita rakennetun.

“

Teknologinen kehitys yllättää aina monet, mutta harvoin kaikkia.  

Heikko signaali on havainnoista tehty päätelmä, josta kaikki eivät ole samaa mieltä. Erimielisyys voi johtua tietämättömyydestä, päättelyvirheistä tai kehitykseen liittyvästä epävarmuudesta. Joku voi esimerkiksi perustellusti väittää teoreettisiin tutkimuksiin ja trendeihin vedoten, että aurinkoenergian tuotantokustannus tulee laskemaan kymmenenteen osaan nykyisestä vuoteen 2040 mennessä. Näin ei kuitenkaan tapahdu, jos jokin kilpaileva teknologia yllättäen kehittyy edulliseksi. Näin ei myöskään tapahdu niiden mielissä, jotka nojaavat vanhoihin peukalosääntöihin ja uskomuksiin. Eikä näin tapahdu reaalimaailmassakaan, elleivät tuotekehittäjät ja tutkijat usko tällaisiin tavoitteisiin. Mahdollisuus ei takaa toteutumista. 

Useimmiten radikaali teknologia yllättää sovellustensa kautta. Harva betonirakentaja esimerkiksi ymmärsi, että eristävyydeltään hyvän selektiivilasin keksiminen vähentäisi 90-luvulla merkittävästi betonin kysyntää. Yllätyksiä tulee, jos toimialakohtaisesti seuraa vain niitä kehityskulkuja, jotka aiemmin ovat vaikuttaneet oman toimialan kehitykseen. 

Toimialojen suuri murros edessä 

Eduskunnan julkaisemassa Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037 -raportissa koko organisoitu yhteiskunta on jaettu kahteenkymmeneen arvonluontiverkostoon. Kuhunkin on kuvattu arvonluonnille tyypillinen nykyinen toimintatapa ja radikaalin teknologiakehityksen mahdollistama haastaja. Kaikki 20 haastajaa ovat samalla tavalla uskottavia ja perusteltuja kuin Richard Feynmanin 1959 kuvaus nanoteknologiasta. Mutta jokainen mainittu murros on jo laajamittaisen kehitystyön kohteena. 

Murroksen hahmottelu vaatii teknologisten mahdollisuuksien, rahoituksen, asiakastarpeiden ja yhteiskunnan dynamiikan tuntemusta. Mullistavin raportin toimialamurroksista koskee elintarviketuotantoa. Pellot, karjatilat, elintarviketeollisuus ja ruokakaupat voidaan ajaa alas, jos sisäviljely yleistyy ja yhdistyy keittiörobotteihin. Sisäviljelyssä ravintoaineita voidaan tuottaa päivittäin juuri tarvittava määrä paikallisesti. Keittiörobotti valmistaa niistä yksilölliset annokset tarpeiden ja mieltymysten mukaan. 

Moni on epäuskoinen aina, kun puhutaan näin radikaaleista muutoksista. Feynmanin esimerkkiä mukaileva teoreettinen tarkastelu kuitenkin vahvistaa tässäkin tapauksessa, että haastaja on kokonaisuutena nykyistä toimintatapaa tehokkaampi ja luontoystävällisempi sekä tuottaa terveellisempää ja maukkaampaa ruokaa. Tämä tulevaisuus on tekemistä vailla.  

“

Viimeisten vuosikymmenten teknologiaseuranta osoittaa tutkimuksen etenevän vuosi vuodelta yhä nopeammin.  

Rakenteiset hitaudet ovat kuitenkin jatkuvasti kasvaneet ja samalla jännitteet vanhentuneiden käytäntöjen ja uusien mahdollisuuksien välissä. Milloinkaan aiemmin eivät aikansa kehittyneimmät yhteiskunnat ole keskeisissä toimintatavoissaan jääneet näin paljon jälkeen teknologian huipusta kuin nyt. 

Edessä oleva murros saattaa vastata valistuksen tai teollistumisen laajuista aikakausien käännettä. Jo 2020- ja 2030-luku tulevat luultavasti yllättämään meidät kaikki nyt vielä utopistisilta vaikuttavilla teknologioilla. 2050-lukuun mennessä merkittävä osa kehittyneiden maiden asukkaista saattaa lähes kokonaan siirtyä rahatalouden ulkopuolelle ja valmistaa lähipiirissään pääosan tavaroistaan, ravinnostaan, lääkkeistään, energiastaan ja raaka-aineistaan. Osaamisen tähän kaikkeen tarjoaa tekoäly ja globaali joukkoistus.  

Näin mittava muutos tuskin tapahtuu ilman merkittävää kriisiytymistä, romahduksia, sotia ja vallankumouksia. Muutoksessa on liian paljon sekä häviäjiä että voittajia, jotta se voisi edetä ilman suuria vastakkainasetteluita. Olemme lähestymässä aikakausien vaihdetta, sitä todellista jälkiteollista yhteiskuntaa, jossa ikiaikainen erikoistumisen ja vaihdannan laajeneminen, rajallinen rationaalisuus ja lukuisat muut talouden lainalaisuudet voidaan kyseenalaistaa. Varmasti jopa Richard Feynman olisi yllättynyt kaikista näistä muutoksista, joiden pääasiallinen ajuri on se jatkuva miniatyrisoinnin kehitys, jonka hän näki vuonna 1959.