Ihmiskunta samassa veneessä – vai olemmeko sittenkään?

Väestö Suomessa ikääntyy ja monimuotoistuu. Väestörakenteen muutos vaikuttaa huoltosuhteeseen ja hyvinvointivaltion rahoitukseen. Väestön ikääntymisellä on merkittäviä politiikkatason vaikutuksia, muun muassa työmarkkinoihin, perhepolitiikkaan, aluepolitiikkaan ja maahanmuuttopolitiikkaan. Sitran Megatrendit 2020 -katsauksessa huomautetaan, että ikääntymisen lisäksi väestö muuttuu myös taustoiltaan, mahdollisuuksiltaan ja tavoiltaan yhä monimuotoisemmaksi: suomalaisia on entistä vaikeampi niputtaa yhteen ryhmään.

Väestön monimuotoisuus näkyy myös koronakriisissä. Ei ole yhtä tapaa kohdata ja kokea pandemiaa ja sen seurauksia, vaan siihen vaikuttavat esimerkiksi perhetilanne, sosiaaliset verkostot, työtilanne, ikä, asunto ja asuinpaikka, terveydentila ja sukupuoli. Koronakriisin pitkän aikavälin vaikutukset väestöön riippuvat monien asioiden summasta, erityisesti pandemian kestosta ja vaikutuksesta työllisyyteen. Ihmisten erilaisten tilanteiden tunnistaminen ja ymmärtäminen on tärkeää, jotta voidaan ennakoida pandemian pitkäaikaisia vaikutuksia ja ehkäistä kielteisiä vaikutuksia. Niin Suomessa kuin kansainvälisesti koronakriisiä on tarkasteltava suhteessa eriarvioisuuskehitykseen. Kriisi osuu voimakkaimmin jo ennestään heikommassa asemassa oleviin ja vahvistaa siten olemassa olevia jakolinjoja, mutta voi synnyttää myös uusia.

Koronakriisi on läpivalaissut erilaisten yhteiskuntajärjestelmien kriisinsietokyvyn ja toimivuuden. Se on tehnyt näkyväksi yhteiskuntien heikkoja kohtia ja aukkoja turvaverkoissa. Suomalaisen hyvinvointivaltion vahvuudet ovat korostuneet, erityisesti kun tarkastellaan terveydenhuoltoa, sosiaali- ja työttömyysturvaa sekä ihmisarvon ja universaalien palveluiden merkitystä. Monissa maissa koronakriisi on koetellut sosiaalista kestävyyttä, mutta Suomessa tilanne on säilynyt pääsiassa vakaana. Kysymys kansalaisten luottamuksesta nousee kriisissä keskiöön, esimerkiksi suhteessa päätöksentekoon ja demokratiaan, terveydenhuoltojärjestelmään ja toimeentuloon.

Pandemiakriisi on horjuttanut äkillisesti monen arkea ja itsestäänselvyytenä pidettyjä asioita, sitä mitä pidämme normaalina. Keskustelu pandemian jälkeisestä ”uudesta normaalista” on haastanut tarkastelemaan normaalia monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden inklusiivisuuden näkökulmasta ja kysymään, mitä asioita normalisoimme ja kenen normaalista puhumme. Koronakriisi voi parhaimmillaan lisätä uudenlaista ymmärrystä siitä, mitä monimuotoisuus arjessa tarkoittaa ja auttaa luomaan väestön erilaiset tarpeet huomioivia ratkaisuja myös koronan jälkeiseen aikaan. Tässä Koronan vaikutukset -kirjoitussarjan neljännessä artikkelissa tarkastelemme, mitä väestöön liittyviä kehityskulkuja ja jännitteitä pandemia on vahvistanut, mitä taas heikentänyt sekä mitä heikkoja signaaleja ja toivon pilkahduksia on nähtävissä.

Kaupunki vs. maaseutu vs. monipaikkaisuus

Koronakriisi on monipuolistanut keskustelua kaupunkien ja maaseutujen välillä tuoden siihen kaivattuja harmaan sävyjä, joskin myös nostanut esiin jännitteitä esimerkiksi alueelliseen terveydenhuollon kapasiteettiin liittyen. Koronakevään aikana on havaittu signaaleja  muuttoliikkeestä pääkaupunkiseudulta maakuntiin päin. Korona on pakottanut digiloikkaan ja etätyöstä on tullut arkea yhä useammalle työntekijällä, Suomessa vielä enemmän kuin muualla Euroopassa. Tämä on vähentänyt työskentelyn paikkariippuvuutta ja avannut mahdollisuuksia arvioida uudella tavalla maantieteellistä sijaintia. Koronan ensimmäisen aallon aikana etätöihin oli siirtynyt yli miljoona suomalaista, ja heistä noin puolet haluaa ja pystyy myös jatkossa tekemään työnsä etänä joko kokonaan tai lähes kokonaan.

Useat kansainväliset yritykset ovat ilmoittaneet siirtyvänsä pysyvästi kotitoimistoihin. Kun työ tulee kotiin, myös vaatimukset asumiselle voivat muuttua. Tällä voi olla vaikutusta toimistotilojen käyttöön, Facebookin tapauksessa jopa palkkoihin sekä teknologisiin kehitysharppauksiin virtuaalitodellisuuden hyödyntämiseksi etävuorovaikutuksessa. Tulevaisuuden työelämän kannalta on hyvä pohtia, että vaikka digitalisaatio ja työkulttuuri mahdollistavat pysyväisluonteisen etätyön, onko se lopulta sitä, mitä ihmiset työelämältä haluavat. Vai tulemmeko vielä näkemään vastaliikkeenä paluun entistä tiiviimpään kasvokkaiseen vuorovaikutukseen? Lisääntyykö tarve yhteisöllisille etätyötiloille vaihtoehtona kotona ja toimistolla työskentelylle?

Signaaleja muuttoliikkeen suunnan muutoksesta on ilmassa ympäri maailmaa. Suomessa näiden signaalien merkitystä on tarkasteltava suhteessa väestökehitykseen ja väestön voimakkaaseen keskittymiseen kasvukeskuksiin. Sitran Mille väestölle -selvityksestä käy ilmi, että 2010-luvun aikana alueet Suomessa ovat eriytyneet ja erilaistuneet. ”Muuttoliike on entisestään lisännyt alueellisia eroja, koska se on perusluonteeltaan keskittävää, valikoivaa ja polarisoivaa”, kirjoittajat toteavat.

Vaikka koronakriisi ei kääntäisi kaupungistumisen ja muuttoliikkeen suuntaa merkittävissä määrin, se voi lisätä uudenlaista monipaikkaisuutta, jolla voi olla vaikutuksia niin ihmisten elintapoihin ja hyvinvointiin kuin alueelliseen viriämiseen. Kiinnostavaa niin asuntomarkkinoiden, työmatkaliikenteen kuin muuttoliikkeiden kannalta on lopulta se, kuinka paljon koronakriisi muuttaa ihmisten ihanteita ja arvoja. Missä määrin nopeasti ja pakon edessä muuttuneet ajankäyttö- ja kulutustottumukset palautuvat entiselleen?

Lisääntynyt tilantarve ja kaipuu luontoon heijastuvat myös kaupunkiympäristöön ja -suunnitteluun. Entistä tärkeämmäksi kysymykseksi nousee se, miten ihmisten suhde luontoon huomioidaan tulevaisuudessa suunnittelussa ja rakentamisessa. Mikäli ihmisten arvostus luontoon ja puhtaaseen ilmaan säilyy myös pandemian laannuttua, voi keskustelu ympäristöoikeudenmukaisuudesta sekä luontoalueiden ja viherympäristöjen saavutettavuudesta ja merkityksestä vilkastua. Keskustelulla ympäristöoikeudenmukaisuudesta on Yhdysvalloissa vuosikymmenten perinne ja asuin- ja elinolojen ja etnisen taustan yhteyttä on tarkasteltu myös koronaan sairastumisessa. Köyhemmillä alueilla viheralueet ja puhdas ilma voivat olla heikommin saavutettavissa. Tämä tuo esiin, kuinka monin tavoin sosiodemografiset tekijät kietoutuvat yhteen monimutkaisissa ongelmissa.

Kaupunki- ja tilankäytön kannalta on noussut esiin kysymys, miten jatkamme elämää maailmassa, jossa koronavirus edelleen leviää. Millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia sillä on tapoihin liikkua ja toimia erilaisissa ympäristöissä? Suhteellisen harvaan asutussa Suomessa etäisyyksien pitäminen toisista ihmisistä ei näyttäydy suurena haasteena, mutta maailmalla tähän on kehitelty erilaisia luovia tilaratkaisuja. Hollannissa tutkijoiden kehittämä karttasovellus auttaa tunnistamaan, missä kaupunkiympäristössä on mahdollista liikkua riittävillä turvaväleillä.

Kaupungit eri puolilla maailmaa ovat osoittautuneet resilienteiksi resilienteiksi ja uudistumiskykyiseksi huomioidessaan uudenlaiset vaatimukset. Niin Vilnassa kuin Helsingissä kahvilat ja ravintolat saavat luvan kanssa levittää terassinsa julkiseen tilaan, jotta riittävät etäisyydet ovat mahdollisia. Kaupunkien muuntautumis- ja uudistumiskykyä tukevat myös uutiset Milanosta ja Brysselistä, joissa autoteitä muutetaan ihmisten ja pyörien käyttöön. Myös Helsingissä tämä on otettu harkintaan. Korona on nostanut esiin pinnan alla kyteneen turhautumisen autojen ehdoilla rakennettuihin kaupunkikeskustoihin ja nyt ilmiö on kriisin myötä pintautunut isommassa mittakaavassa. The New Yorkerin artikkelin mukaan olemme eläneet epäsynkronissa ekologisen kriisin aikakauden ja aikamme muiden vaatimusten kanssa. Tämä on näkynyt kaupungeissa erityisen hyvin.

Huoltosuhde vs. hyvinvointivaltion ylläpitäminen

Pandemiakriisin vaikutukset talouteen ja sitä kautta työllisyyteen ovat olleet nopeita ja laajoja. Se, millaiseksi talous- ja työllisyystilanne kehittyy, vaikuttaa kansantalouteen ja ihmisten hyvinvointiin. Koronakriisin aikana on ollut huolta terveydenhuoltojärjestelmän kapasiteetin riittävyydestä ja sen myötä on käyty keskustelua hoidon priorisoinnista, elinvuosien hinnasta ja laadusta.

Suomessa terveydenhuollon tilanne ei ole eskaloitunut samalla tavalla kuin esimerkiksi Italiassa. Koronakriisin aikana esiin noussut keskustelu eettisistä, ihmisarvoon kytkeytyvistä kysymyksistä  voi olla esimakua tulevaisuuden hyvinvointipoliittisista kysymyksistä. Huoltosuhteen heiketessä on vähemmällä rahalla saatava enemmän tuloksia. Se voi tarkoittaa palveluiden priorisointia, uudelleen järjestämistä tai merkittävää tehokkuuden lisäystä esimerkiksi hoivapalveluiden innovaatioilla ja digitalisaation keinoin. Koronakriisin aikana on voitu nopeasti kokeilla ja ottaa käyttöön uusia keinoja, joita voidaan hyödyntää myös poikkeustilan jälkeen, esimerkkinä kuntalaisille suunnatut robottipuhelut ja muut digitaaliset palvelut.

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuuden kokemus on yhteiskunnallisen luottamuksen ja eheyden kannalta tärkeää. Eri sukupolviin liittyviä jännitteitä pandemiassa ovat ainakin iäkkäiden ihmisten suurempi tartuntavaara, kuolleisuus ja hoivakodeissa tapahtuneet virheet. Toisaalta nuoremmat sukupolvet kantavat vastuuta kriisistä ja sen vuoksi otetusta velasta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Siksi on tärkeää, että tämän päivän taloudellisilla elvytyksillä rakennetaan samalla parempaa tulevaisuutta seuraaville sukupolville.

Kestävä hyvinvointipolitiikka rakentuu luotettavalle sukupolvisopimukselle. Luotettavuus merkitsee sitä, että eri sukupolviin kuuluvien on koettava maksujen ja niiden pohjalta saatavien etuuksien olevan reilussa suhteessa toisiinsa. Kesäkuun puolivälissä 2020 Suomi oli ottanut 19 miljardia euroa lisää valtionvelkaa koronakriisistä selviämiseen. Kriisistä selviäminen edellyttää kriisin hoidosta lankeavien kustannusten oikeudenmukaista ja reilua jakoa. Tällöin sukupolvien välisen reilun sopimuksen ylläpito pitää sisällään, ettei minkään sukupolven taakka muodostu kohtuuttomaksi.

Alhaisesta syntyvyydestä on Suomessa oltu huolissaan pitkään. Huoli on yhteiseurooppalainen, sillä maailman väkimäärä kasvaa muuten, mutta EU-maiden osuus siitä supistuu. Tänä vuonna syntyvyys tosin on kääntynyt nousuun ensimmäistä kertaa vuosiin. Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch toteaa, että tutkijoiden mukaan suurin yksittäinen alhaisen syntyvyyden taustalla oleva syy on epävarmuus tulevasta. ”Koskee se sitten omaa työllisyyttä, terveyttä, parisuhdetta tai yleisemmin maailman menoa, huoli on Euroopassa syystä tai toisesta suuri.” Rotkirchin mukaan ensimmäiset tutkimustulokset viittaavat siihen, että Suomessa tulevaisuususko on tällä hetkellä kuitenkin korkeampi kuin keskimäärin muissa maissa. Syiksi hän kertoo luottamuksen viranomaisiin, onnistuneen siirtymän etätöihin ja sen, että yksinäisyyttä on koettu vähemmän meillä kuin muissa EU-maissa. Kansainväliset väestötutkijat eivät ennakoi koronan jälkeistä vauvaboomia, päinvastoin.

On tärkeää pohtia tarkasti nyt tehtävien päätösten pitkäaikaisia vaikutuksia. Niin sanotulla zoomer-sukupolvella täytyy olla näkymiä hyvästä tulevaisuudesta. Nämä konkretisoituvat opiskelupaikkojen, kesätyöpaikkojen ja yleisen tulevaisuususkon sekä yhteiskunnan kestävyyden kautta. Kesätyöpaikat ovat tänä kesänä kortilla. Viime vuoden huhtikuussa Uudenmaan ely-keskuksessa ilmoitettiin hieman yli puolet enemmän kesätyöpaikkoja kuin tänä vuonna. Nuorisotyöttömyyden suitsemiseksi korkeakouluihin onkin tulossa tuhansia uusia aloituspaikkoja. Korkeakouluista on tänä keväänä valmistunut 45 000 ihmistä. Osa heistä on jo työelämässä, mutta moni etsii omaa paikkaansa. Valmistumisen jälkeinen aika on tärkeää työmarkkinoille integroitumisen ja oman ammatillisen identiteetin kasvamisen kannalta. Tämän vuoksi on tärkeää, että kaikki kivet käännetään zoomer-sukupolven (ja muiden valmistuneiden) avittamiseksi.

Kun Suomen (ja monen muun maan) rajat ovat olleet pääasiallisesti suljettuina, on myös maahanmuutto ollut jäissä. Työperäinen maahanmuutto on keskeinen kysymys hyvinvointivaltion rahoituksen ja huoltosuhteen kannalta. Mille väestölle -selvityksessä todetaan väestön vähentyneen ja vanhentuneen Suomessa 2010-luvun aikana. Maahanmuutto ja vieraskielisten muuttajien houkutteleminen on yhä useamman kunnan ainoa väestökehityksen positiivinen osatekijä. Useat alueet ovat joutuneet vähitellen eräänlaiseen väestölliseen neloskierteeseen, jossa samanaikaisesti syntyvyys alenee, iäkkäiden määrä moninkertaistuu, työikäisten määrä vähenee ja muuttoliike lisää polarisoitumista, selvityksessä todetaan.

Euroopan unionin suhde maahanmuuttoon on jo aikaisemmin ollut vaikea ja inhimillisesti kestämätön. Pandemiatilanne on huonontanut maahanmuuttajien asemaa. Helmikuussa Turkki ilmoitti, että kaikki Kreikkaan pyrkijät päästetään vapaasti raja-alueen yli ilman matkustusasiakirjoja. Turkki jopa pakotti ihmisiä ylittämään raja-alueen Kreikan puolelle. Koronapandemian pahentuessa Turkki kuitenkin lopetti projektinsa, jota ulkoministeri Pekka Haavisto kutsui hybridioperaatioksi. Siirtolaisten ja maahanmuuton tilanne näyttää lähitulevaisuudessa epävarmalta, sillä vapaa matkustaminen eri Euroopan maiden välillä ei näytä vielä todennäköiseltä, vaikka matkustaminen onkin jo osittain avautunut.

Amnesty Internationalin tutkija Matteo de Bellis kirjoittaa, että jos matkustusrajoitukset säilyvät voimassa pitkään ja työttömyys lisääntyy, saattaa maahanmuutto hetkellisesti vähentyä. Siirtolaisuuden pääsyyt globaali eriarvoisuus ja ihmisen perustava tarve parantaa omia elinolosuhteitaan eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Vaikka eurooppalaiset maat olisivat talousvaikeuksissa, ne tarvitsevat silti työvoimaa matalapalkka-aloille, joissa maahanmuuttajien määrä on suuri. Suomessa tämä on näkynyt esimerkiksi marjatilallisten ahdingossa: jääkö mansikat tänä kesänä osittain peltoihin?

”Joka toinen ihminen” 

Globaali eriarvoisuus ei ole valitettavasti koronakeväänä kadonnut mihinkään, mutta monet isotkin uutiset ovat jääneet koronauutisoinnin jalkoihin. Yksi näistä uutisista on, että ensimmäistä kertaa 22 vuoteen kaikista köyhimpien määrä maailmassa lisääntyi. ”Nälkärajalla elävien maapallon ihmisten määrä noussee tänä vuonna noin 50 miljoonalla ihmisellä – historiallinen käänne on surkea uutinen koko ihmiskunnalle,” Tommi Nieminen kirjoittaa Helsingin Sanomissa. Maailmanpankki määrittelee kaikkein köyhimmiksi ihmisiksi heidät, jotka elävät alle 1,9 dollarilla päivässä. Nieminen muistuttaa, että jos köyhyyden merkiksi otetaan alle 5,5 dollarilla päivässä eläminen, niin heitä on lähes neljä miljardia. ”Joka toinen ihminen.”

Unicefin pääjohtaja Henrietta Foren mukaan koronaviruspandemia uhkaa kääntää lapsikuolleisuuden kasvuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Koronakriisi vaikuttaa kielteisesti niin lasten oppimiseen, turvallisuuteen, ruokaturvaan kuin terveyteen. Lasten koulunkäynti ei valitettavasti ole itsestäänselvyys, ja mitä pidempään lapsi on poissa koulusta, sitä suuremmaksi riski kasvaa, ettei hän enää palaa kouluun, vaan uhkana on lapsityö, lapsiavioliitto tai jokin muu kielteinen seuraus. Köyhyys yhdistettynä väestönkasvuun ja ilmastonmuutoksen seurauksiin tulee näkymään tulevaisuuden muuttoliikkeissä.

Yksilökeskeisyys vs. yhteisöllisyys

Korona on uhka kaikille maailman ihmisille tulotasosta ja muusta yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta, vaikkakin koronan vaikutukset jakautuvat eri tavoin. Futuristi Andrew Curryn mukaan pandemia on tuonut takaisin ajatuksen, että ihmiset ovat enemmän samanlaisia kuin erilaisia, koska riski sairastua koronaan uhkaa ihmisiä tulotasosta ja asuinpaikasta välittämättä. Globaalin eliitin hyperverkottunut elämäntapa on tarkoittanut olettamusta siitä, että kaikki on käden ulottuvilla ja minne vain voi matkustaa milloin vain. Tämä on asettanut heidät myös alttiiksi saada tartunta ensin. Curry myös muistuttaa, että viime vuosien terveyteen liittyvää keskustelua on pitkälti hallinnut yksilön valintoihin ja elämäntapaan liittyvät aiheet, ei niinkään ihmisten riippuvaisuus toisistaan tai globaalin pandemian uhka.

Samaan aikaan kuitenkin koronaan on kuollut ja sairastunut enemmän iäkkäät ihmiset ja ihmiset, jotka ovat sosioekonomisesti heikommassa asemassa. Esimerkiksi suurissa kaupungeissa pienituloisemmilla alueilla on ollut enemmän tartuntoja, niin Helsingissä kuin muissakin suurissa kaupungeissa. Eriarvoisuus on tullut eri tavalla esiin kuin aikaisemmin, monissa muissa maissa Suomea räikeämmin. Näemme eriarvoisuuden vaikutukset niin konkreettisesti, että on vaikea paeta sen taakse, että Suomi on yksi tasa-arvoisimmista maista maailmassa. Näin on, mutta se ei poista eriarvoisuudesta koituvia haasteita, jotka voivat koronan vaikutuksesta kasaantua. Kaikki eivät voi tehdä etätöitä, sosiaalinen eristäytyminen on pahentanut mielenterveysongelmia ja ennestään ongelmissa olleiden perheiden tilannetta. Myös perheväkivalta on lisääntynyt.

Jännitteitä saattaa nousta eri väestöryhmien välillä, joita pandemian vaikutukset kohtelevat eri tavoin. Pandemian vaikutukset kohtelevat eri tavoin naisia ja miehiä, eri sukupolvia ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Naiset ovat jääneet enemmän työttömiksi, mutta miehiä on kuollut enemmän koronaan. Kaiken kaikkiaan työttömissä työnhakijoissa on enemmän miehiä kuin naisia (53 prosenttia vs. 47 prosenttia). Naisia työskentelee enemmän ns. eturintaman työtehtävissä esimerkiksi sairaanhoitajina. Helsinki Graduate School of Economicsin raportista käy ilmi, että pandemian alussa työnsä menettivät erityisesti matalatuloisemmat henkilöt, mutta jo kuukauden kuluttua irtisanottujen keskitulot kipusivat ja työttömäksi jäi aiempaa paremmin palkattuja henkilöitä. Tämä trendi on myös jatkunut ja erottaa tilanteen ”normaaliajasta”, raportissa todetaan.

Nestan asiantuntijat kirjoittavat, että joustavammat etätyöjärjestelyt ja muut työntekoon liittyvät järjestelyt saattavat pidemmällä aikavälillä kuroa umpeen sukupuolten välistä palkkaeroa, koska naiset kantavat edelleen enemmän vastuuta kodista ja lapsista. Kirjoittajat toteavat myös, että pandemiakriisi vahvistaa ainakin hetkellisesti elämän perusasioiden arvostamista. Kriisi saattaa vahvistaa yhteisöjä, yhteiskunnallista yrittäjyyttä, paikallisuutta ja solidaarisuutta. Pandemia on yhteinen vihollinen, joka yhdistää ja saa ihmiset unohtamaan toistensa eroavaisuudet, joita ehkä aikaisemmin on pidetty merkittävinä. Se, kuinka pitkäikäiseksi tämä ilmiö jää, on avoinna.

Koronan aikana digitalisaation merkitys on korostunut niin työssä kuin vapaa-ajalla. Yhteisöllisyyttä on rakennettu pääasiassa verkossa ja onkin syntynyt uusia vuorovaikutuksen tapoja. Tänä poikkeuksellisena aikana on korostunut, ikään kuin kurkistuksena tulevaisuuteen, kuinka tärkeää osallisuuden kannalta on, että ihmisillä on riittävät mahdollisuudet ja osaaminen digitaalisten laitteiden ja palveluiden hyödyntämiseksi.

Megatrendit 2020 -julkaisussa kirjoitetaan, että ”Tilastokeskuksen mukaan tuloerot eivät ole Suomessa juuri muuttuneet viime vuosina, mutta varallisuuserot ovat kasvaneet. Epävarma työtilanne ja velan määrä lisäävät eriarvoisuuden tunnetta.” Eriarvoisuuden tunnetta lisää todennäköisesti myös kokemus normaaliksi määritellyn ulkopuolelle jäämisestä. Kansainvälisen politiikan tutkija Saara Särmä toteaa kolumnissaan, että virallisten ohjeiden perusteella vaikuttaa siltä kuin Suomessa asuisi lähes pelkästään lapsiperheitä ja yli 70-vuotiaita, vaikka Suomessa on 1,2 miljoonaa yksinasuvaa. Julkista keskustelua seuraamalla vaikuttaa myös siltä kuin lähes jokaisella suomalaisella olisi mökki, vaikka todellisuudessa hieman yli 800 000 ihmistä Suomessa kuuluu mökin omistavaan asuntokuntaan.

Henkinen hyvinvointi on ollut poikkeustilassa koetuksella. Ajatukset ovat harhailleet ja keskittymiskyky on ollut koetuksella. Energia on mennyt perusasioihin. 90 asiantuntijan työskentelystä yhteenvetona kirjoitetussa kansainvälisessä julkaisussa muistutetaan, että jo ennen koronaa masennus, ahdistus ja mielenterveyden häiriöt ovat olleet hyvin korkealla USA:ssa, Iso-Britanniassa ja monissa muissa läntisen Euroopan maissa. Liiallinen työnteko, uupumus ja turhautuminen ovat vähentäneet ihmisten resilienssiä resilienssiä kriisissä ja aiheuttaneet toivottomuuden tunteita. Toisaalta moni on puhunut tervetulleesta pakkohidastamisesta: ei harrastusrumbaa, ei työn ja kodin välistä matkustamista, aikaa hidastaa hieman. Jos toimeentulo on säilynyt ja asiat ovat muuten elämässä ihan mallillaan, on voinut arvioida elämäänsä ja tarpeitaan uudestaan ja iloita vaikka siitä, että on onnistunut vähentämään ruokahävikkiä, kun ei tarvitse kiireessä ostella välipaloja ja ruokia, jotka pilaantuvat. Sosiaaliantropologi Thomas Hylland Eriksen on kuvannut koronaa edeltänyttä aikaa ylikuumentuneeksi elämäntyyliksi, jossa kaikki kasvoi nopeasti väestöstä turismiin ja vuosittain otettujen valokuvien määrään.

Toivon lähteitä

Koronakriisin ensimmäinen aalto on näillä näkymin Suomessa hallinnassa ja pahimmilta uhkakuvilta vältyttiin. Suomessa on mahdollista arvioida koronakriisistä saatuja oppeja ja reittejä eteenpäin. Mitä haluamme säilyttää poikkeusajasta ja minkä jättää taaksemme? Pandemia on tehnyt näkyvämmäksi kuin koskaan aiemmin sen, miten kytkeytyneitä olemme globaalisti sekä toisiin ihmisiin että luontoon. Koronapandemia on osoittanut, että yksittäiset ihmiset, esimerkiksi kiinalaisella torilla, voivat käynnistää asioita, jotka koskettavat jokaista maapallon asukasta.

Thomas Hylland Eriksenin mukaan myös valtiot ovat olleet pandemian aikana yllättyneitä syvästä yhteenkytkeytyneisyydestä muiden valtioiden kanssa. Voisiko globalisaatio kuitenkin olla enemmän yhteistyötä ja keskustelua kuin tehtaiden ulkoistamista halvempiin maihin, Eriksen kysyy. Voisiko nyt syventynyt ymmärryksemme siitä, miten hauras globaali järjestelmämme oikeastaan on, sysätä eteenpäin kansainvälistä yhteistyötä, jota tarvitaan globaaleihin haasteisiin vastaamiseksi?

Koronakevät on tehnyt näkyväksi väestön monimuotoisuuden ja erilaiset elämäntavat ja -tyylit. Pandemia on myös korostanut sosiaalisen kestävyyden, keskinäisen luottamuksen ja välittämisen merkitystä. Ne voivat ehkäistä radikalisoitumista ja levottomuuksia, jotka tulevaisuudentutkijoiden skenaarioissa ennakoidaan uhiksi etenkin pandemian pitkittyessä ja työllisyystilanteen heiketessä (esim. Global X-Network). Edistyksellisessä yhteiskunnassa sosiaalinen kestävyys rakentuu monimuotoisuuden kunnioittamiselle ja ymmärtämiselle sekä ihmisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiselle. Pandemian aikana on keskusteltu paljon siitä, miten erilaisissa elämäntilanteissa ihmiset ovat ja miten ne tuovat mukanaan erilaisia iloja ja murheita.

Pandemiakeväänä alkoi myös George Floydin kuoleman seurauksena laaja kansainvälinen liikehdintä antirasismin edistämiseksi (lue lisää Koronakriisi haastaa osallistuvaa demokratiaa -artikkelista). Voisiko pandemian aika ja laajat kansalaisliikehdinnät olla käännekohta, jonka jälkeen tunnistaisimme omat etuoikeutemme paremmin ja alkaisimme itsekriittisemmin tarkastelemaan asenteitamme sekä tiedonpuutteitamme niin yksilöinä kuin organisaatioina ja yhteisöinä?

Ehkä tämän kevään kokemusten jälkeen olemme valmiimpia ottamaan inklusiivisuuden yhteiskunnassamme vakavasti. Tähän kaikkeen tarvitsemme luottamusta, sosiaalista pääomaa ja tulevaisuususkoa.