Kilpailukykyä datasta -käsikirja

Esipuhe

Digitalisaatio ja datatalouden kehitys ovat aikaansaaneet viime vuosina murroksen, joka muuttaa perustavanlaatuisesti tapaamme toimia taloudessa ja yhteiskunnassa. Tämä muutos edellyttää uusien toimintamallien omaksumista, joissa korostuu entistä enemmän verkostomainen yhteistyö. Tällä käsikirjalla haluamme tukea yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneet kehittämään liiketoimintaansa datan avulla ja yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa. 

Dataa hyödyntävät ratkaisut voivat auttaa ratkaisemaan monia nyky-yhteiskunnan haasteita. Esimerkiksi terveydenhuollossa datan avulla voidaan parantaa hoidon laatua ja tehokkuutta ennakoimalla terveysriskejä tai räätälöimällä henkilökohtaisempia hoitosuunnitelmia. Logistiikassa data mahdollistaa toimitusketjujen optimoinnin ja vähentää kustannuksia samalla, kun se parantaa toimitusten nopeutta ja luotettavuutta. Datan avulla voidaan myös edistää kestävää energiantuotantoa optimoimalla energiankulutusta.  
 
Moninaiset yhteiskunnalliset haasteet vaativat moninaista osaamista. Ratkaisuja voidaan hakea yhdistämällä eri organisaatioiden kyvykkyyksiä. Eri toimijoiden muodostamia yhteistyöverkostoja kutsutaan yleisesti ekosysteemeiksi. Ne koostuvat yrityksistä, tutkimuslaitoksista, julkishallinnosta, sidosryhmistä ja kansalaisista. Näiden verkostojen tavoitteena on ratkaista ongelmia, jotka ovat liian laajoja yksittäisten toimijoiden harteille. Yhteistyö kannattaa, koska se mahdollistaa eri alojen asiantuntemuksen ja datalähteiden sekä resurssien hyödyntämisen, jolloin saadaan aikaan myös kattavampia ratkaisuja. 

Käsikirja tutustuttaa lukijan siihen, kuinka ekosysteemit voivat kehittää omaa yhteistyötään ja tuottaa kestäviä ja reiluja datapohjaisia ratkaisuja. Tarjoamme katsauksen siihen, mitä ekosysteemeissä toimiminen vaatii ja kuvaamme ekosysteemiyhteistyön muodostamisen vaiheet sekä keinot, joilla ekosysteemi voi suunnitella, pilotoida ja toteuttaa valitsemansa tavoitteet ja ratkaisut. 

Olemme työstäneet käsikirjaa useiden suomalaisten ekosysteemien kanssa. Sen lisäksi tarjoamme työkalupaketin, jossa on käytännöllisiä työpohjia yhteiskehittämisen erilaisia vaiheita ajatellen. Työkaluja kannattaa hyödyntää yhdessä muiden ekosysteemitoimijoiden kanssa. Erillisenä liitteenä jaettavat työkalut on tehty Creative Commons -lisenssillä, eli ne saa ladata omaan käyttöön ja niitä voi jakaa sekä käyttää julkisesti. 

Julkaisu on tehty osana Sitran reilun datatalouden työtä. Reilussa datataloudessa dataa hyödynnetään eettisesti ihmisten, yhteiskunnan ja ympäristön hyväksi. Tavoitteenamme on, että ihmiset sekä yritykset voivat luottaa siihen, että heidän dataansa käytetään vastuullisesti, ja että heillä itsellään on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten ja missä heidän dataansa hyödynnetään. Yhteistyö, avoimuus ja luottamus ovat avainasemassa kestävän ja reilun datatalouden rakentamisessa.  

Toivomme, että sisältö tarjoaa lukijoille inspiraatiota ja konkreettisia keinoja ekosysteemien kehittämiseksi ja uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin tarttumiseksi.

16.1.2024
Kristo Lehtonen

Johtaja, Reilu Datatalous 

Tiivistelmä

Monet tulevaisuuden digitaaliset ja dataa hyödyntävät liiketoimintamahdollisuudet avautuvat ainoastaan muiden organisaatioiden kanssa tehtävän yhteistyön kautta. Tähän käsikirjaan on koottu parhaita käytäntöjä, oppeja ja esimerkkejä edelläkävijöiltä, jotka ovat kehittäneet uusia datapohjaisia ratkaisuja toimimalla ekosysteemeissä. 

Eri organisaatioiden välistä ekosysteemitoimintaa käynnistäessä jäsenet määrittävät yhdessä ekosysteemin yhteisen toiminnan tarkoituksen sekä tavoitteet. Nämä määrittävät sen, millaisia ratkaisuja yhteistoiminnalla halutaan kehittää. Onnistunut ratkaisujen suunnittelu perustuu asiakkaiden tarpeiden tunnistamiseen. 

Selkeiden tavoitteiden lisäksi ekosysteemi tarvitsee yhteistyötä tukevan organisoitumismallin. Huolellisesti valitun organisoitumismallin avulla varmistetaan toiminnan tuloksellinen eteneminen. Ekosysteemin jäsenten välisen luottamuksen vahvistamiseksi ja toiminnan tueksi kannattaa laatia tarvittavat sopimukset, joissa määritellään toimijoiden vastuut, roolit ja velvollisuudet. 

Ekosysteemi voi koostua hyvin erilaisista organisaatioista ja siksi se tarvitsee yhteistyötä ja luottamusta vahvistavan toimintakulttuurin. Yhteinen kulttuuri syntyy toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa. Luottamukseen ja avoimuuteen pohjautuvassa toimintakulttuurissa eri organisaatiot oppivat tuntemaan toistensa vahvuudet ja pystyvät hyödyntämään niitä tehokkaasti ekosysteemin tavoitteleman ratkaisun kehittämisessä. Yhteistä kulttuuria vahvistetaan sopimalla selkeät työtavat, toimintamallit ja pelisäännöt. 

Kun yhteistyön perustukset on rakennettu, ekosysteemi aloittaa toteuttamissuunnitelman laatimisen. Suunnitelmassa datapohjaisille ratkaisuille tehdään käyttötapauskuvaukset, jotka tarjoavat jäsennellyn kuvauksen tuotteen tai palvelun käytäntöön soveltamisesta. Käyttötapausten lisäksi tarvitaan myös liiketoimintasuunnitelma, joka sisältää markkina- ja asiakasanalyysin, ansaintamallin, toteuttamista tukevan tiekartan sekä tarvittavat riskianalyysit. 

Toteutusvaiheeseen siirtyminen tapahtuu usein pilotoinnin kautta, jossa ratkaisua testataan sen kohderyhmän kanssa. Pilotti kannattaa toteuttaa vaiheittain testaamalla hypoteeseja asiakastarpeesta, kaupallisesta potentiaalista ja teknisestä toteutuksesta. Pilotin onnistumista arvioidaan määrällisin sekä laadullisin keinoin. Sen jälkeen ekosysteemitoimijat voivat yhdessä arvioida ratkaisun toimivuutta ja päättää sen laajemmasta käyttöönotosta. Lopuksi tulokset viestitään selkeästi kaikille osallistujille ja sidosryhmille. Onnistuneesta pilotista ekosysteemi voi edetä kohti ratkaisun kaupallistamista.  

On hyvä muistaa, että yhteistyö ekosysteemeissä ei etene aina samassa järjestyksessä. Toiminnan kannalta kriittisiä osa-alueita kannattaa arvioida jatkuvasti ja tehdä niihin muutoksia tarvittaessa. Joustavuus ja mukautumiskyky ovat ekosysteemin vahvuus, sillä uudet tilanteet ja muutokset ympäröivässä maailmassa voivat vaatia nopeastikin suunnitellusta poikkeavia etenemistapoja.

Ekosysteemit toimivat reilun datatalouden ytimessä

​​​Toimiminen ekosysteemeiksi kutsutuissa yhteistyöverkostoissa avaa yrityksille mahdollisuuksia uusien tuotteiden, palvelujen, ratkaisujen sekä prosessien kehittämiseen. Olemme koonneet tähän käsikirjaan parhaat opit ja esimerkit, jotka auttavat suomalaisia yrityksiä tarttumaan dataan pohjautuviin liiketoimintamahdollisuuksiin yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa.

Digitalisaatio on tuonut markkinoille runsaasti dataan perustuvia palveluja ja tuotteita. Samalla se on muuttanut yritysten liiketoimintamalleja, sisäisiä prosesseja sekä vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Organisaatioilla on käytössään jatkuvalla syötöllä syntyvää dataa ja digitaalista tietoa, jota kertyy monipuolisista lähteistä, kuten tiedostoista, laitteista, tietojärjestelmistä, tietokannoista, sosiaalisen median alustoista, pilvipalveluista, sensoreista ja internetiin yhdistetyistä IoT-laitteista. Data onkin jatkuvasti uusiutuva ja kulumaton raaka-aine, joka tarjoaa organisaatioille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen. Yritysten ei kuitenkaan kannata jäädä istumaan datansa päälle yksin, vaan kohottaa katseet reilusti muiden toimijoiden suuntaan. 

Reilun datatalouden perusidea on yksinkertainen: datan hyödyntäminen ja jakaminen muiden toimijoiden kanssa lisää datan arvoa ja mahdollistaa uuden arvon luomisen. Tavoitteena on yritysten kilpailukyvyn parantaminen niin, että yhteistyöstä saatavat hyödyt jakautuvat tasaisesti kaikkien toimijoiden kesken. Yhteistyölle tarvitaan reilut pelisäännöt, jotka ohjaavat käyttäytymistä ja toimintaa ekosysteemissä. Pelisäännöt ovat yleisiä ohjeita ja käytäntöjä, jotka edistävät yhteistyötä ja yhteisymmärrystä. Sopimukset tarjoavat oikeudellisen kehyksen ja turvan liiketoiminnalle. Ekosysteemitoiminnassa pelisääntöjen sekä sopimusten ymmärtäminen ja soveltaminen on välttämätöntä, jotta kestävä yhteistyö on mahdollista.

Datan jakaminen ekosysteemissä

Eri toimijoiden osaamisen ja datan yhdistäminen on hyödyllistä etenkin silloin, kun ratkaistavana on laajoja kokonaisuuksia, joita yksittäiset toimijat eivät pysty ratkaisemaan yksin. Toisaalta yhteistyö kannattaa myös silloin, kun eri toimijoiden dataa yhdistämällä on mahdollisuus kasvattaa datan arvoa. Tällöin eri toimijoiden dataa yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi, kuten tietokannaksi. Tätä kokonaisuutta voidaan vielä rikastaa ulkoisella datalla. 

Toistaiseksi ekosysteemitoiminta ja datan hyödyntäminen useiden toimijoiden kesken ovat olleet vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, vaikka tiedämme, että se voi tuottaa hyötyä ja luoda uusia mahdollisuuksia. Sitran suomalaisille ekosysteemeille teettämässä kyselyssä noin 70 prosenttia vastaajista arvioi, että datan jakamisesta on syntynyt konkreettista hyötyä. Suurimpia hyötyjä olivat uusien asiakkuuksien ja yhteistyökumppaneiden löytyminen, mahdollisuus luoda uusia palveluita ja uutta liiketoimintaa sekä prosessien tehostuminen. 

Tunnistetuista hyödyistä huolimatta yritykset arkailevat datan jakamista muille toimijoille. Siksi onkin hyvin mahdollista, että datan hyödyntäminen muiden toimijoiden kanssa jää usein myös tekemättä. Tässä käsikirjassa pyrimme konkretisoimaan datan arvoa hyödykkeenä ja tarjoamme yrityksille sellaisia toimintamalleja, joiden avulla on helppo ryhtyä yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa.

Kuva 1. Käsikirja esittelee ekosysteemeille toimintamallin, joka jakautuu neljään osioon: 1. yhteistyö, 2. kulttuuri, 3. suunnitelma ja 4. toteutus. Toimintamallia seuraamalla ekosysteemi etenee kohti dataa hyödyntävää liiketoimintaa.

Käsikirja on jaettu neljään osioon, joiden teemat ovat: 1. ekosysteemissä tehtävä yhteistyö, 2. ekosysteemissä rakennettava toimintakulttuuri, 3. toiminnalle laadittava suunnitelma ja 4. ekosysteemin tavoitteleman liiketoimintaratkaisun toteutus. 

Datan hyödyntäminen vaatii luottamuksen rakentamista toimijoiden välille. Lisäksi tarvitaan uudenlaista osaamista ja yhteistyökäytäntöjä sekä yhteiset pelisäännöt ja prosessit. Selkeästi sovitut yhteiset käytännöt edistävät luottamusta ja tasapuolisuutta digitaalisessa ympäristössä. Samalla huolehditaan siitä, että kaikki ekosysteemin jäsenet toimivat vastuullisesti ja kunnioittavat yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksia. 

Verkostomainen toiminta ekosysteemissä poikkeaa perinteisestä liiketoiminnasta, jossa muut alan toimijat nähdään useimmiten kilpailijoina. Ekosysteemiin liittyminen vaatiikin organisaatiolta ajattelutavan sekä liiketoimintamallien uudistamista, ja se voi olla alkuun haastavaa. Siksi on tärkeää, että ekosysteemien toimintatapoja kehitetään jatkuvasti ja niistä saatuja oppeja jaetaan myös laajemmin muiden toimijoiden kesken. Tässä käsikirjassa jaamme lukijoille tosielämän esimerkkejä erilaisista ekosysteemeistä. 

Keskitymme käsikirjassa erityisesti sellaisiin yhteistyössä kehitettäviin ratkaisuihin, joissa datan hyödyntäminen on avainasemassa. Ratkaisu voi olla esimerkiksi uusi palvelu tai tuote, jonka tuottamisessa data on keskeisessä roolissa. Ekosysteemitoimijat voivat myös hyödyntää dataa omien tuotteidensa ja palveluidensa parantamiseen.

“

Tiesitkö, että Suomessa toimii yli 170 toimijan muodostama liikenteen dataekosysteemi?

1 Datan hyödyntäminen ja yhteistyö ekosysteemissä

Ekosysteemit syntyvät yleensä silloin, kun yhden organisaation omat kyvykkyydet ja resurssit eivät riitä tunnistetun ongelman ratkaisemiseksi tai kun organisaatiot huomaavat, että kyvykkyyksiään yhdistämällä ne voisivat tuoda markkinoille jonkun täysin uuden ratkaisun. ​​Toimijoiden välinen yhteistyö on sekä yksi ekosysteemin mahdollistajista että tärkeimmistä kilpailukykyä lisäävistä tekijöistä.

Ekosysteemin tarkoituksen ja tavoitteiden määrittely

Kun yritykset ja muut toimijat päättävät tarttua yhdessä johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan ja käynnistää yhteistyön sen ratkaisemiseksi, niiden ensimmäinen tehtävä on määrittää yhdessä ekosysteemin toiminnan tarkoitus ja yhteistyön tavoitteet.  

Tarkoitus kiteyttää sen, mitä ongelmaa tai ongelmia ekosysteemi ratkaisee, mitä se tavoittelee ja mitä lisäarvoa se tarjoaa asiakkailleen. Yhteisen tarkoituksen tunnistaminen on tärkeä askel kohti ekosysteemin yhteistyön aloittamista. Yhteistyö pääsee kunnolla käyntiin vasta, kun tarkoitus on määritelty yhdessä. Sen kannattaa olla ytimekäs ja konkreettinen, jotta se on helppo ymmärtää ja viestiä eteenpäin. Ilman selkeää tarkoitusta ekosysteemin voi olla haastavaa muodostaa tehokkaat toimintatavat eikä toiminta lähde siksi kunnolla käyntiin. 

Kysymykset auttavat tarkoituksen määrittelyssä

• Mikä on se yhteiskunnallinen ongelma tai ongelmat, joihin ekosysteemi vastaa? 
• Miksi ekosysteemi voi ratkaista ongelman yksittäistä toimijaa paremmin? 
• Mikä on datan hyödyntämisen merkitys ekosysteemissä ja mitä sillä voidaan saavuttaa?​ 

Ekosysteemin tarkoituksena voi esimerkiksi olla kaksoissiirtymän edistäminen, jolloin se pyrkii toiminnallaan kohti digitaalista, vihreää ja hiilineutraalia yhteiskuntaa. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi kestävää kehitystä tukevien ratkaisujen rakentamista. 

Toinen tarkoitus voisi olla esimerkiksi kiertotalouden tehostaminen. Tällöin ekosysteemi voisi keskittyä datan jakamiseen eri toimijoiden välillä niin, että se mahdollistaisi resurssien tehokkaamman käytön, jätteen vähentämisen ja uusien, kestävien liiketoimintamallien luomisen. Tällaisen ekosysteemin tavoitteena voisi olla esimerkiksi materiaalien kierrätyksen optimointi tai uusien, ympäristöä säästävien tuotteiden kehittäminen. 

Kun ekosysteemin yhteinen tarkoitus on tiedossa, on helpompi lähteä määrittelemään konkreettisia tavoitteita yhteistyölle. Nämä tavoitteet voivat olla sekä lyhyen että pitkän aikavälin päämääriä. Lyhyen aikavälin tavoitteet voivat keskittyä välittömiin tarpeisiin, kuten uusien ratkaisujen kehittämiseen tai asiakastarpeisiin vastaamiseen. Pitkän aikavälin tavoitteet puolestaan voivat keskittyä laajempiin muutoksiin, kuten kestävien liiketoimintamallien vakiinnuttamiseen tai uudenlaisen toimintakulttuurin luomiseen tietyllä toimialalla.

Asiakaslähtöisen toimintatavan luominen

Ekosysteemin toiminnan tulisi aina perustua ongelmiin tai asiakastarpeisiin, joita toimijat pyrkivät ratkaisemaan yhdessä. Asiakastarpeiden määrittely onkin ekosysteemin keskeinen kyvykkyys. Ekosysteemin on osattava tunnistaa, mitkä ongelmat ovat ratkaisemisen arvoisia ja mistä voidaan kehittää toteutettavissa olevaa ja kannattavaa liiketoimintaa. Menestyminen edellyttää toimintaa, joka on sekä asiakas- että liiketoimintalähtöistä ja tunnistaa asiakkaiden tarpeet, ja jossa ratkaisuja kehitetään tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. 

Asiakaslähtöisessä tuotekehityksessä tärkeintä on vastata ensin kysymykseen mikä on todellinen ongelma ja vasta sitten kysymykseen mikä on sen oikea ratkaisu. Kun asiakkaan tarpeita ymmärretään aidosti, voidaan ruveta pohtimaan ratkaisuja.  

Kun ratkaisuideat ovat tiedossa, ekosysteemitoimijoiden kannattaa validoida ratkaisuja asiakkaiden kanssa. Validoinnilla varmistetaan, että ratkaisu vastaa asiakkaiden tarpeisiin ja on heidän mielestään haluttava. Lisäksi asiakkaille on kyettävä todistamaan, mitä konkreettista hyötyä ratkaisusta on. Hyöty voi tarkoittaa vaikkapa taloudellista etua, sujuvampaa asiakaskokemusta tai jonkin aikaa vievän tehtävän nopeutumista. Tämä hyöty kuvataan asiakkaalle kirjallisessa muodossa, ja sitä kutsutaan arvolupaukseksi. Jokaiselle asiakasryhmälle on syytä luoda juuri sen tarpeisiin vastaavat arvolupaukset, jotka validoidaan asiakkaiden kanssa. 

Ekosysteemin yhdessä innovoiman ratkaisun kohderyhmä saattaa poiketa merkittävästi ekosysteemitoimijoiden omista asiakasryhmistä. Siksi tavoiteltavasta asiakaskunnasta on hyvä käydä keskustelua ja kartoittaa sen tarpeet jo yhteistyön alussa. Asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen onnistuu parhaiten haastattelemalla ja keskustelemalla sekä havainnoimalla heidän nykyistä toimintaansa. Tähän työhön, samoin kuin ratkaisujen konseptointiin, kannattaa ottaa mukaan palvelumuotoilijoita, jotka ovat asiakastutkimuksen ja ihmislähtöisen suunnittelun asiantuntijoita.

Miten dataan liittyvät ekosysteemit eroavat toisistaan?

Seuraavaksi ekosysteemin täytyy valita sopiva organisoitumismalli, joka vaikuttaa suoraan siihen, kuinka tehokkaasti ja joustavasti se voi vastata tavoitteisiin ja asiakastarpeisiin. Datan käyttöön tai hyödyntämiseen keskittyviä ekosysteemejä voidaan luokitella kahteen tyyppiin: dataekosysteemeihin ja dataa hyödyntäviin ekosysteemeihin. 

Dataekosysteemissä keskeinen voimavara on data, jonka ympärille koko ekosysteemi on rakentunut. Tällöin toimijat – jotka voivat olla yrityksiä, tutkimuslaitoksia tai julkisen sektorin organisaatioita – työskentelevät yhdessä datan keräämiseksi, jakamiseksi, analysoimiseksi ja hyödyntämiseksi. Tämä lähestymistapa mahdollistaa monipuoliset ja innovatiiviset datapohjaiset ratkaisut, jotka eivät olisi toteutettavissa ilman ekosysteemin tarjoamia resursseja. Dataekosysteemi voi keskittyä esimerkiksi älykkäiden kaupunkien kehittämiseen, terveydenhuollon parantamiseen tai kestävien ympäristöratkaisujen löytämiseen hyödyntämällä suurta tietomäärää ja monipuolista osaamista, jota ekosysteemistä löytyy. 

Dataa hyödyntävän ekosysteemin toiminta ei puolestaan keskity pelkästään datan ympärille, vaan se käyttää dataa osana laajempaa toimintaa. Tällainen ekosysteemi voi muodostua mille tahansa toimialalle, kuten valmistusteollisuuteen, vähittäiskauppaan tai koulutukseen. Dataa hyödyntävän ekosysteemin tavoitteena on hyödyntää dataa toimintansa tehostamiseksi, uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseksi tai asiakaskokemuksen parantamiseksi. Esimerkiksi vähittäiskaupassa dataa voidaan käyttää asiakaskäyttäytymisen analysointiin ja henkilökohtaisten suositusten tuottamiseen, kun taas teollisuudessa dataa voidaan hyödyntää prosessien optimointiin ja tuotantotehokkuuden parantamiseen. Dataa hyödyntävässä ekosysteemissä data on siis tärkeä, mutta ei suinkaan ainoa toimintaa määrittelevä elementti. 

Ekosysteemiin kuuluvien toimijoiden kannattaa pohtia huolellisesti tahoillaan, kumpi malleista sopii paremmin heidän nykyiseen ja tulevaan toimintaansa. Jos data on organisaation toiminnan ydin ja sen ympärille on rakennettu liiketoimintamalli, dataekosysteemi voi tarjota parhaat mahdollisuudet datan hyödyntämiseen. Jos data on vain yksi osa-alue monien joukossa, dataa hyödyntävä ekosysteemi voi olla joustavampi ja käytännöllisempi vaihtoehto. Päätöksenteossa on tärkeää arvioida huolellisesti organisaation nykyisiä resursseja, asiantuntemusta ja pitkän aikavälin tavoitteita. 

Organisoitumismalleja ekosysteemeille

Kun aloitteleva ekosysteemi pohtii järjestäytymistä, sen on hyvä pitää mielessä, että teknologinen kehitys ja uudet innovaatiot saattavat vaikuttaa organisoitumiseen. Erityisesti uudet toimintamallit ja teknologiat, kuten data-avaruudet ja hajautetut itsenäiset organisaatiot eli DAO:t tarjoavat uusia organisoitumismalleja dataan perustuvalle toiminnalle.

Näistä tunnetumpi on data-avaruudeksi kutsuttu tietoalue. Se on hajautettu digitaalinen järjestelmä, jonka avulla osallistujat voivat siirtää dataa luotettavasti ja turvallisesti. Data-avaruuden voi toteuttaa yhden tai useamman digitaalisen infrastruktuurin avulla, mutta infrastruktuuri ei kuitenkaan määritä data-avaruutta, vaan sääntökirja määrittää. Kaikki osallistujat noudattavat sääntökirjaa.

DAO tarkoittaa lohkoketjuteknologiaa hyödyntävää, hajautettua ja itsenäistä organisaatiota, joka toimii yhteisömäisesti. DAO:n kollektiivinen päätöksenteko ja mahdollisuus toimia datan hallinnan ja jakamisen alustana voi tehdä siitä varteenotettavan vaihtoehdon ekosysteemeille, jotka etsivät innovatiivisia tapoja datan hyödyntämiseen ja jakamiseen. DAO:n kohdalla on kuitenkin muistettava, että siihen liittyvä lainsäädäntö on vielä puutteellista Euroopassa ja Suomessa.

Yllä mainittujen esimerkkien lisäksi on olemassa muitakin mahdollisia organisoitumismalleja, kuten alustamalli. Alustat, kuten suuret verkkokaupat tai sosiaalisen median sivustot keräävät ja hyödyntävät suuria määriä käyttäjien dataa. Alustojen haasteena on kuitenkin datan reilu hyödyntäminen. Tyypillisesti suuret alustat johtavat markkinoiden keskittymiseen, jolloin muutama toimija kontrolloi suurta osaa datasta ja se voi rajoittaa kilpailua ja innovaatiota.

Ekosysteemin organisoitumismallin kannattaa olla riittävän joustava, jotta sitä voi mukauttaa muuttuviin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin sopivaksi. Tämä edellyttää organisoitumismallin ja sen käytänteiden jatkuvaa arviointia, sekä valmiutta ottaa oppia ja parantaa mallia kokemusten ja uusien oivallusten perusteella.

Resursseista ja rooleista sopiminen

Riippumatta ekosysteemin organisaatiomallista, sen toiminta pohjaa toimijoiden väliseen luottamukseen ja kaikkia osapuolia hyödyttävään yhteistyöhön. Niinpä ekosysteemin osallistujien kyvykkyys yhteistyöhön on ekosysteemin menestyksen kannalta ensiarvoisen tärkeää.  

Kun tarkoituksena on kehittää ratkaisuja yhteistyössä muiden yritysten tai organisaatioiden kanssa, se tuo mukanaan aina omat haasteensa. Eri toimijoiden toimintatavat, liiketoimintamallit ja käytettävissä olevat resurssit voivat olla hyvin erilaiset. Ekosysteemin menestyminen edellyttääkin tukea, panostusta ja sitoutumista yhteisesti tunnistetun ongelman ratkaisuun. 

Myös ekosysteemiin kuuluvien organisaatioiden johdon tuella on merkitystä. Osallistujaorganisaatioiden johdon tuen avulla ekosysteemillä on paljon paremmat mahdollisuudet saada käyttöönsä riittävästi dataa, osaamista ja muita resursseja. Johdon tuki ja sitoutuminen ekosysteemitoimintaan lähettää myös muille toimijoille viestin siitä, että ekosysteemin tuottamat ratkaisut ovat näille organisaatioille strategisesti tärkeitä, ja että organisaatiot ovat aidosti sitoutuneita yhteistyöhön. 

Yhteistyön onnistuminen ekosysteemeissä edellyttää selkeästi määriteltyjä rooleja ja vastuita, koska toiminta vaatii huolellista koordinointia ja erilaisten tehtävien hallintaa. Ekosysteemissä onkin oltava sekä johtavia että toteuttavia rooleja. Johtavien roolien tulee ohjata ja suunnata ekosysteemin toimintaa, kun taas toteuttavat roolit keskittyvät näiden suunnitelmien konkreettiseen toteuttamiseen. Kunkin toimijan rooli ja siihen liittyvät vastuut on määriteltävä tarkasti, jotta ekosysteemi voi toimia tehokkaasti ja tavoitteellisesti. Roolien ja vastuiden jaottelu auttaa varmistamaan, että jokainen toimija ymmärtää tehtävänsä ekosysteemissä. Datan jakamiseen perustuvissa ekosysteemeissä on yleensä tunnistettavissa seuraavat roolit: 

Käynnistäjä on taho, joka tunnistaa ongelman ja aloittaa keskustelut kumppaneiden kanssa. Käynnistäjä laittaa yhteistyön vireille ja vie ongelman ja asiakastarpeen määrittelyä eteenpäin.  

Orkestraattori on ekosysteemitoiminnan pyörittämisestä vastaava taho, joka huolehtii ekosysteemin organisoitumisesta ja siitä, että ekosysteemillä on reilut pelisäännöt ja toimijoilla on käytössään tarkoituksenmukaiset keinot tehdä yhteistyötä. Orkestraattori vastaa myös kumppaneiden sitouttamisesta ja hankkii ekosysteemille rahoituksen yhdessä muiden kumppaneiden kanssa. Orkestraattorin rooli neutraalina toimijana on keskeinen ekosysteemin onnistumisen kannalta. 

Operoija toimii teknisessä roolissa. Operoija vastaa datan jakamisen mahdollistavan infrastruktuurin rakentamisesta ja ylläpidosta. Operoija tekee läheistä yhteistyötä orkestraattorin kanssa. 

Datan tuottajat luovuttavat dataa sovittujen tietomallien ja laatukriteerien mukaisesti. Tarvittaessa datan tuottajat myös jalostavat ekosysteemissä tarvittavan datan vaadittavaan muotoon.  

Datan hyödyntäjät käyttävät dataa esimerkiksi luodakseen uutta liiketoimintaa, tehostaakseen toimintaansa tai tehdäkseen tutkimusta. Ne ovat ekosysteemin varsinaisen ratkaisun kehittäjiä. 

Datan oikeuksien haltijat ovat tahoja, joilla on laillinen oikeus käyttää dataa tai jakaa sitä edelleen muiden käyttöön. Datan oikeuksien haltija voi olla joskus sama kuin datan tuottaja. Samaan tietoaineistoon voi liittyä myös useampia oikeuksien haltijoita. 

Ekosysteemin käynnistymisvaiheessa roolit ja vastuut ovat vasta muodostumassa ja ne kehittyvät, kun ekosysteemin toiminta pääsee vauhtiin. On hyvä huomata, että roolit ovat suuntaa antavia ja joustavia – jokaista roolia voi hoitaa eri toimija. Toisaalta yksi taho voi myös toimia monessa roolissa, kuten orkestraattorina ja operoijana tai datan tuottajana ja sen hyödyntäjänä. Siksi on huolehdittava, että kaikille ekosysteemitoimijoille on selkeää, mikä heidän roolinsa on. Ekosysteemin tulee välttää tilannetta, jossa joltakin toimijalta puuttuisi kokonaan selkeä rooli. Orkestraattorin roolia ei voi puolestaan ylikorostaa, ja sen on ekosysteemin vetäjänä varmistettava, että yhteistyö on tehokasta ja tavoitteellista. Orkestraattori koordinoi myös ekosysteemin viestintää ja edistää sen avulla läpinäkyvyyttä ja luottamusta ekosysteemin sisällä.

Toimintaa on hyvä pysähtyä tarkastelemaan säännöllisesti

Usein ekosysteemitoimijat perustavat toiminnan hallinnointia varten ohjaus- tai johtoryhmän, joka vastaa ekosysteemin tuloksellisuudesta. Tällöin on kuitenkin syytä varmistaa, että orkestraattorilla on vapaus hoitaa rooliaan parhaaksi katsomallaan tavalla, sillä orkestraattorina toimiva ohjausryhmä on monissa ekosysteemeissä osoittautunut yhteistyötä merkittävästi hankaloittavaksi ja hidastavaksi ratkaisuksi. BCG Henderson Instituten tutkimuksen mukaan omistajuuden puute tai epäselvyys omistajuudesta on verkostomaisen yhteistyön suurin kompastuskivi. Se johtaa yhteistyön kuihtumiseen jopa joka kolmannessa ekosysteemissä. 

Koska kaikki ekosysteemit ovat erilaisia, niistä jokainen joutuu käymään keskustelun siitä, millainen rooli- ja tehtäväjako on kyseiselle ekosysteemille sopiva. Keskustelun apuna voi käyttää tämän käsikirjan liitteenä julkaistua ”ekosysteemin roolikortit -työkalua”, jossa on listattu kaikki ekosysteemin toiminnassa tarvittavat tehtävät. Työkalu auttaa tunnistamaan ja valitsemaan eri toimijoille soveltuvat roolit. 

Ekosysteemitoimijoiden käytettävissä olevat resurssit ja valmiudet yhteiskehittämiseen voivat vaihdella. Toimijat voivat olla keskenään eri kypsyysvaiheissa esimerkiksi ekosysteemiliiketoiminnan tai teknisten kyvykkyyksien osalta. Toimijoiden kypsyystasosta kannattaakin käydä avointa keskustelua, joka auttaa hahmottamaan, mitä kypsyystason kehittämiseksi pitäisi tehdä koko ekosysteemin sekä yksittäisen toimijan näkökulmasta. Orkestraattorin roolissa toimiva taho määrittelee usein konkreettiset jatkoaskeleet.

Haasteet ovat luonnollinen osa yhteistyötä

Ekosysteemien tyypillisesti kohtaamat haasteet liittyvät usein datan hallintaan, organisaatiokulttuurien yhteensovittamiseen ja osaamisen puutteeseen. Näitä haasteita voidaan kohdata niin yksittäisen organisaation sisällä kuin eri organisaatioiden välillä ja ne voivat vaikuttaa merkittävästi ekosysteemin tehokkuuteen ja innovaatiokykyyn.  

Ekosysteemitoimijoiden välillä voi olla myös erimielisyyttä siitä, kuka hallinnoi dataa tai kenen vastuulla dataan liittyvä työ on. Lisäksi haasteena voi olla, että yhteensovitettavat organisaatiokulttuurit ja niihin liittyvät käytänteet, kuten ajattelumallit, työtavat ja prosessit eivät aina tue riittävästi datan hyödyntämistä. Tällöin kyvykkyys, ymmärrys ja osaaminen datan hyödyntämiseksi on puutteellista. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan mahdollisimman aikaisin selkeät pelisäännöt. Lisäksi on tärkeää keskustella siitä, miten yhteistyökulttuuri tukee datan jakamista. 

Haasteena voi olla myös se, että dataa ei ole riittävästi tai se on huonolaatuista. Infrastruktuurin eli esimerkiksi data-avaruusteknologian puuttuminen tai puutteellisuus voivat myös estää datan jakamisen. Tämän ratkaisemiseksi on varmistettava, että ekosysteemin käytössä olevat teknologiat ja tietojärjestelmät ovat mukautettavissa kulloisiinkin tarpeisiin. Lisäksi avuksi kannattaa resursoida riittävästi teknistä- ja dataosaamista. 

Myös datan hyödyntämiseen liittyvät tavoitteet saattavat olla epärealistisia. Tällöin datan kaupallisia mahdollisuuksia ei tunnisteta tai datan hyödyntämistä ei ole priorisoitu. Datan käyttöön liittyvät juridiset tai eettiset ongelmat voivat myös olla haasteellisia. Nämä ongelmat voidaan ratkaista panostamalla kaupalliseen ja juridiseen osaamiseen, opastamalla yritysjohtoa datan hyödyntämisen mahdollisuuksista ja tärkeydestä sekä hyödyntämällä nopeita kokeiluja haasteiden ja ratkaisujen ymmärtämiseksi. Lisäksi on hyvä pohtia sekä yksittäisen toimijan että koko ekosysteemin rooleja ja sitä, millaista lisäarvoa kukin voi tuoda ekosysteemiin.

Sopimukset toimivat yhteistyön tukena

Ekosysteemitoimijoiden datan jakamisen onnistuminen perustuu paitsi vapaaehtoisuudelle ja keskinäiselle luottamukselle, myös kyvykkyydelle solmia datan jakamiseen liittyviä sopimuksia.  
 
Kun ekosysteemitoimijoilla on yhteinen näkemys yhteistyön tavoitteista ja luottamus kumppaneiden osaamiseen, on tärkeää luoda tarvittavat sopimukset. Sopimukset määrittelevät vastuut ja velvollisuudet, jotka ohjaavat toimijoiden yhteistyötä ja varmistavat sen sujuvuuden. 
 
Sitra on luonut valmiita sopimusmalleja, joiden avulla organisaatiot voivat sopia yhteistyöstä reiluja datan jakamisen periaatteita noudattaen. Näin ekosysteemien toiminta on kestävää ja eettistä alusta alkaen.

Reilun datatalouden sääntökirjassa on valmiita mallipohjia

• Yleiset ehdot
• Perustamissopimuksen mallipohja
• Liittymissopimuksen mallipohja
• Datajoukon käyttöehtojen mallipohja
• Hallinnollisen mallin mallipohja
• Aiesopimus

Toimijoiden tulee myös päättää, missä vaiheessa sopimuksia laaditaan. Sopimukset voidaan luoda heti yhteistyön alussa tai vasta siinä vaiheessa, kun datan jakaminen alkaa. Liian varhaisessa vaiheessa tehdyt sopimukset voivat lisätä alun hallinnollista taakkaa. Hyvin yksityiskohtaisesti listatut oikeudet ja velvollisuudet saattavat myös jäykistää alkavaa yhteistyötä. Usein kokemus yhteistyöstä tuo lisää näkemystä niihin asioihin, joista on hyvä sopia. Valmiit sopimusmallit auttavat myös uusia toimijoita tulemaan osaksi ekosysteemiä.

Sopimusten lisäksi on tärkeää, että ekosysteemitoimijat sisäistävät tasapuolisen ja reilun datan jakamisen periaatteet ja sitoutuvat niihin. Näiden periaatteiden mukaan dataa käytetään eettisesti ja käytössä kunnioitetaan yksilön yksityisyydensuojaa, yksilön digitaalisia oikeuksia sekä huomioidaan yritysvastuut. Sopimusten tarkoituksena on ennen kaikkea varmistaa, että datan jakamisen periaatteet toteutuvat käytännössä.

Yhteenveto: mitä yhteistyön käynnistämisessä täytyy muistaa?

1. Menestyksekkään yhteistyön perusta rakentuu ekosysteemin yhteiselle tarkoitukselle ja aidolle asiakastarpeelle, joiden pohjalta ekosysteemi määrittelee toiminnalleen tavoitteet. 
2. Tarkoituksenmukaisen organisoitumismallin sekä eri toimijoiden roolien määrittäminen on välttämätöntä. Tässä korostuu erityisesti ekosysteemin orkestraattorin rooli ja vastuu. 
3. Reilut ja selkeät pelisäännöt sekä sopimukset luovat läpinäkyvyyttä ja luottamusta, joka mahdollistaa ekosysteemin menestyksen ja kehityksen.

Työkalut yhteistyön rakentamiseen

2 Kulttuurin muodostuminen ekosysteemissä

Kun ekosysteemissä on rakennettu edellytykset toimivalle yhteistyölle, on aika kiinnittää huomiota toimintakulttuuriin ja siihen, millainen keskinäinen luottamus toimijoiden välillä vallitsee. Kulttuurin kehittymiseen voi ja kannattaa vaikuttaa, sillä kulttuuri määrittelee, miten toimijat tekevät yhteistyötä, kuinka sitoutuneita he ovat ja miten rohkeasti he tuovat ajatuksiaan esiin ekosysteemissä.

Kulttuuria voidaan tarkastella erilaisten yhteisöjen näkökulmasta. Organisaatiokulttuuri tarkoittaa tietyssä organisaatiossa työskentelevien ihmisten jakamia ajatusmalleja, arvoja, uskomuksia, normeja, käytäntöjä ja käyttäytymistapoja, jotka muodostavat organisaation toimintatavan ja ilmapiirin. Jokaisessa organisaatiossa on oma kulttuurinsa – olipa siihen kiinnitetty tietoista huomiota tai ei. Ekosysteemin kehittämisen tavoitteena on rakentaa yhteistyötä tukeva kulttuuri, jossa huomioidaan kumppaniorganisaatioiden kulttuurien parhaat käytännöt. Avoin, rohkea ja luottamuksellinen kulttuuri kannustaa toimijoita jakamaan dataa ja osaamista. Varovainen, pidättyväinen ja kyräilevä kulttuuri voi puolestaan pitää heidät erillään ja varuillaan. 

Luottamus rakentuu toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa 

Ekosysteemin yhteinen kulttuuri perustuu vuorovaikutukseen ja luottamukseen. Sen rakentaminen alkaa yhteistyöhön osallistuvien toimijoiden tavoitteisiin, toimintaan ja näkemyksiin tutustumisesta. Kun ekosysteemissä määritellään yhdessä ratkaistavaa ongelmaa, yhteistä tarkoitusta ja tavoitteita, myös toimijoiden välinen luottamus alkaa rakentua.Ekosysteemin toimintamallien kehittäminen siis edistää yhteisen kulttuurin syntymistä.Kehittämisen tukena voidaan käyttää hyväksi todettuja käytänteitä osallistuvien organisaatioiden omista kulttuureista. Nämä voivat olla esimerkiksi johtamiseen, osaamiseen, prosesseihin, työkaluihin ja ohjeistuksiin liittyviä asioita, jotka tukevat tavoitteiden saavuttamista ja haluttua käyttäytymistä.

Olipa kyseessä dataekosysteemi tai dataa hyödyntävä ekosysteemi, luottamuksen rakentaminen on tärkeää, koska ekosysteemit ovat aina vapaaehtoiseen yhteistyöhön perustuvia ja muuttuvia kokonaisuuksia. Ekosysteemin dynamiikka muuttuu aina, kun joukkoon liittyy uusia toimijoita tai vanhoja poistuu. Toimijoiden vaihtuvuuden vuoksi ekosysteemien vahvuus piileekin juuri niiden kyvyssä mukautua muuttuvan toimintaympäristön mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Uusien innovaatioiden luominen yhdessä vaatii myös avointa vuoropuhelua. Siksi luottamuksella ja vuorovaikutuksella on merkittävä rooli ekosysteemien koossa pitävänä voimana. 

Ekosysteemin kulttuurin perustukset rakentuvat kunkin organisaation omien kulttuurien ja niissä toimivien yksilöiden viitekehyksille, arvoille, normeille ja toimintatavoille. Näiden yhdistely tapahtuu osallistujien välisessä vuorovaikutuksessa. Yhteisen kulttuurin lähtökohtana tulisikin olla yhteisen tarkoituksen, kielen ja ymmärryksen varmistaminen. Siksi on tärkeää, että ekosysteemitoimijoilla on aikaa tutustua eri organisaatioiden liiketoiminnan lisäksi myös toisiinsa. Tällainen vuorovaikutus luo edellytykset yhteisymmärrykselle ja avoimelle viestinnälle. Myös ekosysteemitoimijoiden kokemus yhteistyön tasapuolisuudesta vaikuttaa luottamuksen syntyyn. Luottamuksellisen kulttuurin rakentaminen onkin aikaa vievä prosessi, joka etenee yhteistyötä tekemällä ja yhdessä asetettujen tavoitteiden avulla. Toimijoiden kannattaa pohtia yhdessä:

• mitä ongelmaa ekosysteemi on luotu ratkomaan? 
• miten ekosysteemi voi yhdessä tuottaa arvoa? 
• millaisen arvolupauksen ekosysteemi voi antaa asiakkailleen?  

Arvolupaus tarkoittaa kiteytystä siitä, mikä on ekosysteemin ydintarjooma, millaista hyötyä se tarjoaa asiakkailleen ja miksi asiakkaiden kannattaisi valita juuri ekosysteemin tuottama ratkaisu muiden vaihtoehtojen sijaan. Kun ekosysteemin tavoite ja arvolupaukset luodaan yhdessä ja ne pystytään osoittamaan toimiviksi vaikkapa pilottien avulla, luottamus ekosysteemin toimintaan ja kumppaneihin kasvaa. 

Luottamus ei toimi pelkästään ekosysteemin jäsenten välisenä liimana, vaan niiden täytyy luottaa myös itse ekosysteemiin. Jäsenten täytyy nähdä, että ekosysteemi tuottaa arvoa ja että se kehittyy jatkuvasti. Ekosysteemin orkestraattorin täytyykin huolehtia siitä, että erilaiset toimijat kokevat toimintaan osallistumisen mielekkääksi ja voivat luottaa ekosysteemin jatkuvuuteen. Orkestraattori voi tukea tätä aktiivisella vuorovaikutuksella ja viestinnällä osallistujien suuntaan. 

Ekosysteemitoimijoiden keskinäinen luottamus vahvistuu, kun ne pystyvät avoimeen ja vastavuoroiseen yhteistyöhön. Tämä tarkoittaa sitä, että organisaatiot sopivat luovuttavansa jotain hallinnoimaansa muun ekosysteemin käyttöön ilman täyttä varmuutta siitä, miten muut tulevat sitä käyttämään. Vastavuoroisuuden nimissä yritys voi myös luottaa siihen, että saa itse käyttöönsä samanlaisen vastineen ekosysteemin muilta toimijoilta aivan, kuten seuraavassa FAMN-ekosysteemin esimerkissä osoitetaan. 

Hyvien yhteistyökäytäntöjen tunnistaminen

Ekosysteemin yhteinen kulttuuri ei synny itsestään vaan siihen on mahdollista vaikuttaa käytännön toimenpiteillä, jotka tukevat yhteisten arvojen, normien ja työtapojen syntymistä. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa yhteisten pelisääntöjen, viestinnän ja vuorovaikutuksen sekä organisaatiorakenteiden ja työkalujen kehittäminen. 

Ekosysteemin kulttuurin luominen on tilaisuus määrittää tietoisesti, millainen yhteishenki ekosysteemiin rakennetaan ja millaiset rakenteet halutun yhteishengen tueksi luodaan. Kulttuuria voidaan kehittää esimerkiksi tunnistamalla yhdessä hyviä käytäntöjä eri organisaatioista ja sopimalla, että ne otetaan käyttöön ekosysteemin yhteistyössä. Kulttuuria voidaan kehittää myös tuomalla ekosysteemiin hyviä toimintamalleja verkoston ulkopuolelta, vaikka ne eivät olisi ennestään käytössä missään ekosysteemiin kuuluvassa organisaatiossa. 

Ekosysteemin oman kulttuurin kehittämisen sekä sitä tukevien rakenteiden ja työtapojen johtaminen on hyvä antaa tietyn toimijan vastuulle, jotta siihen paneudutaan ajatuksella. Luontevimmin näitä asioita johtaa ekosysteemin orkestraattori. Keskustelua täytyy kuitenkin käydä yhdessä kaikkien ekosysteemitoimijoiden kanssa. 

Ekosysteemiin on heti alusta alkaen hyvä luoda yhdessä oppimisen kulttuuri. Siksi ensimmäinen askel on oman organisaation hyvien käytäntöjen jakaminen muiden toimijoiden kanssa.

Kysymykset auttavat hyvien käytäntöjen tunnistamisessa:

• minkälaisia esimerkkejä organisaatiossanne on hyvästä yhteistyöstä? 
• minkälaisia arvoja, vuorovaikutusta, pelisääntöjä ja yhteisiä työtapoja silloin ilmenee? 
• miten organisaatiotasoiset hyvät käytänteet voitaisiin tuoda osaksi ekosysteemin toimintaa? 

Hyvien käytäntöjen kartoituksen jälkeen on hyödyllistä keskustella yhteisesti siitä, minkälaista kulttuuria ekosysteemissä tavoitellaan. Tätä keskustelua voi käydä samojen kysymysten avulla, kuin hyvien käytäntöjen tunnistamisessa, mutta huomio suunnataan siihen, millaiseksi ekosysteemin yhteinen kulttuuri halutaan muodostaa. Keskeistä on tunnistaa ekosysteemiyhteistyön kannalta tärkeimmät ja parhaimmat käytännöt ja määritellä niiden avulla ekosysteemin tavoittelema kulttuuri. Määrittelyä tehdessä on tärkeää kuulla jokaista ekosysteemin jäsentä ja kiteyttää, miltä tuloksellinen ja avoin yhteistyö heidän mielestään näyttää. 

Avoimuutta tukevat työtavat ja rakenteet

Kulttuuri muodostuu vuorovaikutuksen ohella myös tekemisen kautta, jolloin yhteisten työtapojen ja rakenteiden merkitys korostuu. Työtavoilla ja rakenteilla tarkoitetaan johtamista, osaamista, prosesseja, palkitsemismalleja, työkaluja ja niihin liittyvää ohjeistusta, jotka tukevat tavoitteiden saavuttamista ja halutunlaista käyttäytymistä. Järjestelmälliset työtavat ja selkeät rakenteet näkyvät ihmisten arjessa kaikkein selvimmin. Ne johtavat parhaimmillaan käyttäytymisen muutokseen ja muokkaavat pikkuhiljaa asenteita ja jopa arvoja. 

Ekosysteemit ovat lähtökohtaisesti niissä mukana olevien toimijoiden eli organisaatioiden ja ihmisten summa. Siksi erilaisista organisaatioista tulevien ja eri koulutus- sekä kokemustaustaisten ihmisten johtaminen kohti yhteisiä tavoitteita on vaativa tehtävä. Ekosysteemin ja siinä mukana olevien organisaatioiden tavoitteet sekä yksilöiden osaaminen ja tarpeet on otettava huomioon. 

Ekosysteemeihin sopii työtapa, jossa toiminta tapahtuu pienissä, itsenäisesti toimivissa tiimeissä. Tiimit kehittävät ratkaisuja yhdessä asiakkaiden kanssa ja toimivat ketterästi, joka tarkoittaa ratkaisun kehittelyä ja parantelua vaiheittain saadun palautteen pohjalta. Tämä työtapa vaatii tuekseen johtamistyyliä, jossa on uskoa ja luottamusta tiimin jäseniin ja siihen, että tiimi osaa valita oikeat lähestymistavat ja kehittää asiakkaille aidosti arvoa tuovat ratkaisut. Tiimit on hyvä rakentaa niin, että niissä on motivoituneita ja yhteistyökykyisiä osaajia ekosysteemin eri organisaatioista sekä erilaisista koulutus- ja kokemustaustoista (esimerkiksi kaupallista-, teknistä- ja muotoiluosaamista).  

Yhteisen kulttuurin syntyminen vaatii myös yhteistyötä tukevat rakenteet. Nämä sisältävät muun muassa datan hyödyntämisen käytännöt, viestintätavat ja -kanavat, päätöksentekoprosessit sekä projektinhallintaan liittyvät käytännöt. Nämä toimintamallit ja prosessit tuovat yhteistyöhön ennustettavuutta ja tehokkuutta sekä auttavat toimijoita ymmärtämään, miten yhteistyö käytännössä tapahtuu. 

Myös työkalut ovat tärkeässä roolissa yhteistyötä tukevien työtapojen luomisessa. Digitaaliset alustat, kuten yhteiset verkkotyötilat, projektinhallintatyökalut ja tiedostojen jakamiseen tarkoitetut järjestelmät mahdollistavat helpon tiedonvaihdon ja vuorovaikutuksen eri toimijoiden välillä. Näiden työkalujen avulla tiimit voivat jakaa tietoa ja päivittää edistymistään reaaliaikaisesti. Tämä edistää avointa tiedonkulkua, parantaa yhteistyön tehokkuutta ja vähentää tiedon sirpaloitumista ympäriinsä. 

Yhteisten pelisääntöjen laatiminen

Ekosysteemi tarvitsee yhteistyön tueksi myös luottamusta ja avoimuutta tukevat pelisäännöt. Ne tuovat yhteistyöhön selkeyttä, oikeudenmukaisuutta ja vakautta. Pelisääntöjen on määrä varmistaa, että osapuolia kohdellaan tasavertaisesti ja kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua ekosysteemin toimintaan sekä hyötyä siitä. Lisäksi pelisääntöjen tavoitteena on luoda perusta pitkäaikaiselle ja sitoutuneelle yhteistyölle. Yksi ekosysteemin orkestraattorin tärkeimmistä tehtävistä on sopia pelisäännöistä yhdessä ekosysteemitoimijoiden kanssa. Pelisäännöt ottavat yleensä kantaa tavoitteeseen, ekosysteemiin kuuluviin toimijoihin, heiltä vaadittavaan sitoutumiseen ja toimijoiden roolitukseen. Pelisääntöjen määrittelyn yhteydessä on myös sovittava, miten pelisääntöihin sitoudutaan ja mitä niiden rikkomisesta seuraa. 

Pelisäännöistä voi keskustella kysymysten avulla

1. Mikä on ekosysteemin päämäärä?  
2. Keitä ekosysteemi ensisijaisesti palvelee? 
3. Millaisilla toimijoilla on pääsy ekosysteemiin?  
4. Millaista sitoutumista ekosysteemiin osallistuminen vaatii (esimerkiksi työmäärä, rahoitus, teknologia, datan tarjoaminen, sopimukset)? 
5. Mitä asioita pitää varmistaa sopimuksin (esimerkiksi immateriaalioikeudet, kilpailukielto- ja salassapitoasiat)?  
6. Miten ekosysteemitoimijat voivat irtaantua toiminnasta?

Yhteenveto: mitä ekosysteemin kulttuurin rakentamisessa täytyy muistaa?

1. Luottamuksen ja yhteisen kulttuurin rakentaminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Siksi työ on hyvä aloittaa tutustumalla ekosysteemin jäseniin ja pohtimalla yhteistyön päämäärää ja tavoitteita. 
2. Jokainen toimija tuo yhteistyöhön osia omasta kulttuuristaan. Siksi on tärkeää perehtyä siihen, millaisista organisaatiokulttuureista ekosysteemitoimijat tulevat, ja pyrkiä tunnistamaan niistä hyviä käytäntöjä yhteistä ekosysteemiä varten. Tämän pohjalta voidaan keskustella siitä, millaiseksi ekosysteemin kulttuuri halutaan rakentaa. 
3. Yhteinen kulttuuri rakentuu yhteisistä työtavoista. Toimintamalleilla, työkaluilla, ohjeistuksilla, prosesseilla ja palkitsemismalleilla voidaan tukea halutunlaista käyttäytymistä.  
4. Kulttuurin kehittäminen kannattaa sisällyttää osaksi ekosysteemin kehittämistä. Kun ekosysteemissä luodaan sopimusmalleja, pelisääntöjä tai toimintatapoja, on tärkeää käydä samanaikaisesti keskustelua siitä, millaista toimintakulttuuria näiden elementtien kautta luodaan ja edistetään. 

Työkalut ekosysteemin kulttuurin rakentamisen tueksi

3 Ekosysteemin toiminta vaatii tuekseen suunnitelman

Kun yhteistyön perusedellytykset ovat selvillä, seuraava askel on siirtyä suunnittelemaan ekosysteemin yhteisiä toimia. Suunnittelussa edetään käyttötapauksen määrittelystä ansaintamallien tunnistamiseen, jonka jälkeen laaditaan liiketoimintasuunnitelma. Lopuksi tehdään yhteinen tiekartta, joka osoittaa ekosysteemin jäsenille konkreettiset askeleet kohti ratkaisun toteuttamista.

Ekosysteemit ratkovat tyypillisesti ongelmia, joihin yksittäiset toimijat eivät kykene löytämään ratkaisua yksin. Toiminta lähtee käyntiin yhteisen tavoitetilan löytämisestä. Yhdessä tuotettavan ratkaisun suunnittelu on hyvä aloittaa selkeän ja konkreettisen käyttötapauksen kautta, jonka avulla voidaan hahmottaa, minkä ongelman ekosysteemi ratkaisee asiakkaille tai toimijoille itselleen, ja millaista lisäarvoa se tuottaa verrattuna nykyiseen toimintatapaan. 

Käyttötapauksen pohjalta voidaan laatia liiketoimintasuunnitelma. Erityisesti alkuvaiheessa ekosysteemityöskentely tapahtuu jäsenorganisaatioissa niiden muun toiminnan ohessa. Siispä saattaa kulua aikaa, ennen kuin voidaan arvioida, onko toiminta kokonaisuudessaan taloudellisesti kannattavaa. Yrityksistä voi siksi tuntua uskaliaalta investoida organisaation resursseja johonkin, jonka tuottavuutta on hankala ennakoida etukäteen. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että ekosysteemin osallistujat laativat liiketoimintasuunnitelman yhteiselle toiminnalleen. 

Suunnitelman tekemisessä on neljä vaihetta

1. Käyttötapauksen määrittely 
2. Ansaintamallin valinta 
3. Liiketoimintasuunnitelman luominen 
4. Tiekartan laatiminen 

Käyttötapauksella kuvataan asiakaskäyttöön suunniteltu ratkaisu

Ekosysteemitoimijoiden on ymmärrettävä, mitä ongelmaa tai ongelmia heidän datallaan ratkaistaan tai miten osapuolten tuottama data luo lisäarvoa uusina palveluina. Käyttötapaus on järjestelmällinen kuvaus tilanteesta tai esimerkistä, jossa tuotetta, palvelua tai järjestelmää testataan käytännössä. Se kuvaa, miten tietty kohderyhmä tai henkilö käyttää tuotetta tai palvelua tietyn tavoitteen tai tarpeen täyttämiseksi. Kuvaus auttaa ymmärtämään järjestelmän toiminnallisia vaatimuksia ja odotettua käyttäytymistä todellisessa tilanteessa. Käyttötapaus siis keskittyy konkreettisiin tilanteisiin ja tavoitteisiin, ei pelkästään tekniseen toteutukseen. Se on keskeinen työkalu vaatimusten määrittelyssä, suunnittelussa ja testauksessa. 

Käyttötapauksen määrittelyssä tulee ottaa huomioon useita seikkoja

1. Käyttäjän määrittäminen: ensimmäinen vaihe on määritellä, ketkä ovat ratkaisun käyttäjiä.  
2. Käyttäjän tavoitteiden kiteyttäminen: määritellään, mitä kukin käyttäjäryhmä haluaa saavuttaa ratkaisulla. 
3. Käyttötapaukseen johtavan tarpeen tunnistaminen: kuvataan alkutilanne ja tarve, joka saattaa asiakkaan ratkaisun ääreen. 
4. Käyttötapauksen ennakkoehdot: tunnistetaan ehdot tai olosuhteet, joiden tulee olla voimassa tai täytettynä ennen kuin käyttötapaus voi toteutua. 
5. Käyttötapauksen vaiheiden määrittely: yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa ratkaisun eli tuotteen tai palvelun kanssa. 
6. Käyttötapauksen päättymisen ehtojen tunnistaminen: käyttötapaukseen saattaa sisältyä ehtoja, jotka ovat edellytyksiä sen päättymiselle. 
7. Poikkeamat: huomioidaan mahdolliset poikkeustilanteet ja niiden vaikutukset käyttötapaukseen. 
8. Käyttötapauksen päivittäminen ja mukauttaminen: käyttötapauksen määrittely ei ole kertaluontoinen prosessi, vaan sitä tulisi päivittää ja mukauttaa säännöllisesti vastaamaan muuttuvia tarpeita ja olosuhteita. 

Käyttötapauksen laatimisen jälkeen ansaintamallin kehittäminen yksittäiselle toimijalle sekä eri osapuolten välille helpottuu. Käyttötapauksen määrittelyllä voidaan myös hahmottaa sen toteutukseen tarvittavat kyvykkyydet ja infrastruktuuri. Näiden pohjalta voidaan tehdä alustava liiketoimintalaskelma, määritellä mittarit ja arvioida saavutettuja tuloksia. Käyttötapauksen avulla voidaan myös hallita riskejä, sillä se luo rajatun alueen pilotoinneille.

Ansaintamallien tunnistaminen

Dataan pohjautuvissa ratkaisuissa on tyypillisesti useita vaihtoehtoisia ansaintamalleja riippuen ratkaisun luonteesta. Ansaintamalleja suunniteltaessa on tärkeää ottaa huomioon muiden toimijoiden intressit. Ansaintamallien tasapuolisuus ja reiluus ovat avainasemassa luottamuksen rakentamisessa ja ekosysteemin pitkäaikaisessa menestyksessä. Myös henkilötieto- ja tietosuojakysymykset sekä lainsäädäntövaatimukset on otettava huomioon. Ansaintamallit riippuvat lopulta paljon ekosysteemin luonteesta, toimijan roolista siinä, sekä siitä, millä tapaa siinä tuotetaan, jaetaan ja hyödynnetään dataa. Toimivassa ekosysteemissä onkin monesti käytössä useampia ansaintamalleja rinnakkain. 

Dataan perustuvia ansaintamalleja

1. Maksu datan käytöstä: yksinkertainen malli, jossa toimijat maksavat pääsystä ekosysteemin tarjoamaan dataan. Maksu voi perustua datan määrään, laatuun tai datan tuottamaan arvoon. 
2. Tilauspohjainen malli: käyttäjät maksavat kiinteän kuukausi- tai vuosimaksun rajattomasta tai rajoitetusta pääsystä dataan. 
3. Datan myynti: toimijat myyvät dataa kolmansille osapuolille. Tämä voi olla raakadataa tai jalostettua, analysoitua tietoa. 
4. Komissiomalli: jos ekosysteemi toimii markkinapaikkana, se voi ottaa komission jokaisesta kaupasta. 
5. Freemium-malli: toimijat voivat tarjota perusdatan ilmaiseksi ja periä maksun lisäominaisuuksista tai analyyseistä. 
6. Mainonta: jos ekosysteemillä on laaja käyttäjäkunta, mainosrahoitteinen malli voi olla mahdollinen. 
7. Datan vaihtoon perustava malli: toimijat voivat vaihtaa dataa keskenään ilman rahallista korvausta, kun molemmat osapuolet näkevät vaihdossa saatavan datan riittävän arvokkaana. 
8. Lisenssimalli: tiettyjen dataryhmien tai analyysityökalujen käyttöoikeus voidaan myydä lisenssinä. 
9. Suosittelija-malli (englanniksi affiliate): ekosysteemi voi suositella kolmannen osapuolen tuotteita tai palveluita ja saada palkkiota jokaisesta ohjatusta asiakkaasta. 
10. Analyyttiset palvelut -malli: toimijat voivat myydä analytiikkaa ja oivalluksia, jotka perustuvat ekosysteemin dataan. 
11. API-kutsujen hinnoittelumalli: jos data saadaan käyttöön niin kutsutun API:n (englanniksi Application Programming Interface) eli sovelluksen ohjelmointirajapinnan kautta, toimijat voivat veloittaa jokaisesta API-kutsusta tai tietystä määrästä kutsuja per ajanjakso. 
12. Julkisrahoitteinen malli: esimerkiksi yleishyödyllinen palvelu kaikille kansalaisille. 

Liiketoimintasuunnitelma auttaa näkemään ratkaisun kannattavuuden

Kun ekosysteemin tuottamille ratkaisuille on löydetty toimiva käyttötapaus ja ansaintamalli, on aika tehdä tarkempi liiketoimintasuunnitelma. Ekosysteemillä voi olla yksi yhteinen liiketoimintasuunnitelma ja sen lisäksi yksittäisillä toimijoilla voi olla omia liiketoimintasuunnitelmiaan osana ekosysteemiä. 
 
Koko ekosysteemin yhteisen liiketoimintasuunnitelman tekeminen koostuu pitkälti samoista elementeistä kuin yksittäisen yrityksen tehdessä omaa suunnitelmaa: siinä analysoidaan markkinatilanne, rakennetaan hinnoittelumalli ratkaisulle sekä tehdään kannattavuus-, investointi- ja liiketoimintalaskelma. Näiden avulla toimijat voivat arvioida, miten kannattavaa liiketoimintaa yhteisellä ratkaisulla voi tehdä. Alkuvaiheessa liiketoimintasuunnitelma toimii myös viestinnän keinona ja toimijoiden sitouttamisen välineenä. Myöhemmin se auttaa johtamaan kaupallistamiseen tähtääviä toimenpiteitä. 

Liiketoimintasuunnitelman markkina-analyysi kuvaa, minkälaiseen markkinaympäristöön ratkaisu on tarkoitus luoda. Markkinaympäristön analysointi on hyödyllistä tehdä yhteistyössä ekosysteemin muiden toimijoiden kanssa, koska eri yritykset pääsevät käsiksi erilaiseen markkinatietoon. Tämän analyysin perusteella ekosysteemitoimijat voivat pohtia, onko toimintaympäristö tarpeeksi houkutteleva, jotta uusi ratkaisu kannattaa kehittää. Markkina-analyysissä kannattaa huomioida: 

• markkinatrendit: mitä muutoksia toimintaympäristössä on havaittavissa? 
• vastaavat palvelut: mitä samaa ongelmaa ratkaisevia palveluita markkinoilla on jo tarjolla tai kehitetään parhaillaan? 
• markkinan kypsyysaste: ovatko asiakkaat valmiita vastaanottamaan ratkaisun? 
• markkinapotentiaali: millainen halu ja kyky asiakkailla on maksaa ratkaisusta?  
• kilpailijat: millaisia toimijoita markkinoilta löytyy ja millaisella strategialla? 

Markkinapotentiaalin arvioinnista riippumatta tarvitaan myös laskelma, joka kuvaa ratkaisun taloudellista elinkelpoisuutta. Tähän laskelmaan tulee sisällyttää ansaintamalleihin perustuvat oletetut tulovirrat sekä kiinteät ja muuttuvat kustannukset. Lisäksi tulee huomioida tarvittavat investoinnit ja niiden rahoituksen tarve. On myös tärkeää selventää, miten kustannukset ja tuotot jaetaan ekosysteemin eri toimijoiden kesken. Yhteisen liiketoimintalaskelman lisäksi ekosysteemin jäsenten on hyvä tehdä omat laskelmat siitä, mitä ekosysteemiin osallistuminen tuottaa heille. 

Liiketoimintalaskelman laatiminen auttaa havaitsemaan kohtia, joista toimijat eivät ole aiemmin olleet täysin tietoisia. Laskelma voi esimerkiksi tuoda esiin epävarmuudet liittyen siihen, kuinka paljon tuloja uusi palvelu mahdollisesti tuottaa tai millaisia kustannuksia siihen liittyy. Lisäksi laskelma antaa käsityksen siitä, kuinka pitkään uuden ratkaisun kehittäminen vaatii investointeja ja milloin siitä voidaan odottaa tulovirtaa. Näiden avulla lasketaan ratkaisun takaisinmaksuaika eli se, milloin tuotot ylittävät kustannukset ja ratkaisu alkaa tuottamaan positiivista kassavirtaa. 

Ekosysteemitoimijoiden kannattaa tehdä liiketoimintalaskelma yhdessä, sillä siinä pitää huomioida eri toimijoiden saamat oletetut tulovirrat, kustannukset ja investoinnit. Suunnitteluvaiheessa on vielä hyväksyttävä se, että laskelma perustuu vain arvioon. Usein liiketoimintalaskelmaa täsmennetään pilotin jälkeen, kun tiedetään enemmän asiakkaiden suhtautumisesta ratkaisuun.  

Liiketoimintasuunnitelmassa huomioidaan myös toimintaan liittyvät riskit. Riskinä voi esimerkiksi olla se, että asiakkaat eivät olekaan niin kiinnostuneita ratkaisusta kuin odotettiin, eivätkä he ole valmiita käyttämään tai maksamaan siitä. Teknisellä puolella voi myös ilmetä haasteita: dataa ei ole saatavilla, sen analysointi on puutteellista, tekniset ratkaisut eivät ole riittävän vankkoja tai eri toimijoiden teknologiat eivät ole yhteensopivia. Myös ekosysteemitoimijoiden väliset yhteiset sopimusmallit ja pelisäännöt saattavat olla puutteellisia. Jos säännöt ontuvat, riskinä on esimerkiksi tietosuojan vaarantuminen tai hyötyjen epätasainen jakautuminen toimijoiden kesken. Lisäksi ekosysteemi voi kohdata taloudellisia haasteita, joita ovat esimerkiksi odottamattomat kustannukset, rahoituksen puute tai hankkeen liian pitkä takaisinmaksuaika. 

Tiekartta näyttää suunnan ja askeleet

Osana suunnitelmaa ekosysteemille kannattaa laatia tiekartta, jossa kuvataan ratkaisujen luomiseen ja kaupallistamiseen vaadittavat vaiheittaiset toimenpiteet. Tiekartassa on hyvä määritellä, mitä teknisiä vaatimuksia ratkaisujen toteuttaminen edellyttää ja milloin ratkaisujen ensimmäinen versio on tarpeeksi kehittynyt kaupalliseen julkaisuun. Tiekartasta ei kannata tehdä liian jäykkää, sillä ekosysteemitoimijoiden täytyy pystyä kehittämään sitä myös jatkossa. On muistettava, että toimijat voivat laatia myös omia tiekarttojaan. Tiekartassa on hyvä eritellä kunkin toimijan tehtävät erikseen ja osoittaa, miten ne nivoutuvat yhteen. Ideaalitilanteessa tiekartta näyttää eri toimijoiden väliset riippuvuudet ja mahdolliset aikataulujen päällekkäisyydet. 

Viralliset sopimukset on solmittava viimeistään tässä kohtaa, kun toimijat ovat laatineet liiketoimintasuunnitelman ja sitoutuneet siihen. Jos toimijat ovat edenneet tähän vaiheeseen keskustellen avoimesti yhteistyön periaatteista ja pelisäännöistä, sopimusten laadinnan pitäisi onnistua jouhevasti. Suunnitelman ja sopimusten laatimisen jälkeen on aika siirtyä toteutusvaiheeseen. 

Yhteenveto: mitä suunnitteluvaiheessa täytyy muistaa?

1. Yhteisen ratkaisun suunnittelu alkaa käyttötapauksesta, joka on järjestelmällinen kuvaus tilanteesta tai esimerkistä, jossa tuotetta, palvelua tai järjestelmää testataan käytännössä. Kuvaus auttaa ymmärtämään järjestelmän toiminnallisia vaatimuksia ja odotettua käyttäytymistä todellisessa tilanteessa. Käyttötapaus keskittyy konkreettisiin tilanteisiin ja tavoitteisiin, ei pelkästään tekniseen toteutukseen. 
2. Suunnitellun ratkaisun kannattavuutta arvioidaan liiketoimintasuunnitelman avulla, johon sisältyy markkina-analyysi, ansaintamallin valinta ja riskianalyysi. Liiketoimintasuunnitelma toimii myös viestinnän apuvälineenä sekä keinona sitouttaa osallistujia ekosysteemitoimintaan. 
3. Suunnittelun viimeisessä vaiheessa toimijat laativat yhteisen tiekartan, jossa määritellään käytännön toimenpiteet suunnitelman edistämiseksi. Tässä vaiheessa solmitaan myös tarvittavat yhteistyösopimukset ja sovitaan tulojen jakautumisesta ekosysteemissä.

Työkalut suunnitelman tekemiseen

4 Ekosysteemin tuottaman ratkaisun toteutus

Ratkaisun toteutusvaiheeseen kannattaa siirtyä pilotoinnin kautta. Pilotilla ekosysteemi testaa ratkaisua yhdessä kohderyhmään kuuluvien asiakkaiden ja käyttäjien kanssa. Tavoitteena on varmistua datan laadusta ja yhteensopivuudesta sekä tietosuojan toteutumisesta ratkaisun toteutuksessa. Pilotin päätyttyä ekosysteemitoimijat arvioivat ratkaisun toimivuutta ja päättävät sen käyttöönotosta sekä yhteistyön jatkamisesta.

Pilotoinnilla tarkoitetaan uuden tuotteen, palvelun tai järjestelmän testaamista rajatussa ympäristössä ennen ratkaisun laajempaa käyttöönottoa. Kokeilu mahdollistaa riskien tunnistamisen ja antaa tilaa oppimiselle sekä tarvittavien muutosten tekemiselle. Pilotointi myös auttaa vakuuttamaan eri osapuolet ratkaisun hyödyistä ja tarpeellisuudesta. Samalla myös yhteistyön sujuvuus tulee kokeiltua käytännössä. 

Pilotointiin osallistuvat lähtökohtaisesti kaikki ne tahot, joiden panosta vaaditaan lopullisen palvelun tai tuotteen toteuttamisessa. Eri toimijoiden rooli ja panos voi luonnollisesti vaihdella, mutta työnjako kannattaa sopia heti pilotin alkuvaiheessa. Toimijoiden on myös sovittava, mitä dataa kukin luovuttaa pilottia varten. Tällöin sovitaan myös se, millaisella teknisellä ratkaisulla dataa jaetaan, miten usein data päivittyy ja miten dataa saa käyttää tai jalostaa. 

Käytettävissä olevan datan laadullinen arviointi

Aluksi on selvitettävä, minkälaista dataa eri lähteistä on saatavilla ja millaista dataa ratkaisun testaamiseen tarvitaan. Datan on oltava tarkoitukseen sopivaa ja luotettavaa. Sen laatukriteereinä voivat olla esimerkiksi puuttuvien arvojen määrä, virheelliset tai poikkeavat arvot sekä datan ajantasaisuus. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että datan käyttö on laillista ja eettistä, ja että se noudattaa kaikkia tietosuojastandardeja. 

Datan laadun arvioinnissa voidaan käyttää neljän V:n mallia:

1. määrä (volume): kuinka paljon dataa on saatavilla?
2. päivitysnopeus (velocity): kuinka usein data päivittyy tai muuttuu?
3. luotettavuus (veracity): onko data luotettavaa ja tarkkaa?
4. monimuotoisuus (variety): onko dataa eri muodoissa ja eri lähteistä?

Tämän jälkeen dataa voidaan arvioida lisää eri näkökulmista. Ainakin seuraavat tekijät kannattaa ottaa huomioon:

• datan luonne: mitä eri tyyppejä datasta voidaan erottaa (esimerkiksi henkilöstödata, talousdata, tuotteen käyttödata)? 
• datan erityispiirteet: onko data esimerkiksi reaaliaikaista ja kuinka luotettavaa se on? 
• datan lähteet: mistä data on peräisin (esimerkiksi organisaation sisäiset järjestelmät, ulkoiset lähteet)? 
• datan kattavuus: mitä alueita data kattaa ja mitä ei? 
• datan muoto: missä formaatissa data on (esimerkiksi teksti, taulukko)? 

Pilotoinnin tavoitteiden määrittely

Datavetoisen ratkaisun pilotoinnille kannattaa asettaa selkeät tavoitteet. Tavoitteiden tulisi olla mitattavia, jotta edistymistä voidaan seurata konkreettisten mittareiden avulla. Pilotoinnissa on fiksua keskittyä muutamaan keskeiseen tavoitteeseen. Samalla on varmistettava, että asetetut tavoitteet ovat realistisia, ja että ne ovat saavutettavissa käytettävissä olevilla resursseilla ja sovitussa aikataulussa. 

Rahoituksesta sopiminen on olennainen osa tavoitteiden määrittelyä, etenkin jos kyseessä on useamman toimijan yhteinen tuote tai palvelu. Ekosysteemitoiminnassa rahoituksesta ja budjetista sopiminen voi olla hankalaa ja aikaa vievää, koska mukana on lukuisia yrityksiä ja muita toimijoita.  Toisaalta rahoituksen varmistaminen toimii myös eräänlaisena happotestinä sille, kuinka tosissaan ekosysteemitoimijat ovat mukana toiminnassa. Halukkuus tai haluttomuus laittaa omaa rahaa peliin kertoo paljon osapuolten luotosta ratkaisua kohtaan. Rahoituksen järjestyttyä on pohdittava, suunnitellaanko budjetti käytettäväksi kokonaisuudessaan heti pilotin alussa, vai jaetaanko se eri vaiheisiin siten, että budjettia kasvatetaan, jos pilotin aikana saavutetaan odotettuja tuloksia. Aikataulutuksessa on huomioitava pilotin eri vaiheet ja niiden vaatima aika. 

Toimijoiden roolit pilotoinnin aikana

Ennen pilotointia toimijoille on määriteltävä roolit. Ne määrittävät datan käytön, jakamisen, jalostamisen ja hyödyntämisen tavat. Pilotointivaiheessa yhdellä toimijalla voi olla useita eri rooleja.

Datan tuottaja luo ja toimittaa alkuperäistä dataa, jonka osalta on tiedettävä sen alkuperä, formaatti ja laatu. Datan tuottajan on toimitettava data johdonmukaisesti ja luotettavasti, jotta pilotointi onnistuu. 

Datan hyödyntäjät käyttävät dataa erilaisiin tarkoituksiin, kuten analytiikkaan, raportointiin tai päätöksentekoon. Heidän kannaltaan on keskeistä saada relevanttia, laadukasta ja ajantasaista dataa. 

Datan jalostaja lisää datan arvoa muuntamalla alkuperäistä dataa. Datan jalostaja voi yhdistellä tai analysoida dataa tuottaakseen tietoa, jolla on enemmän merkitystä. Datan jalostajilla on oltava käytössään oikeat työkalut ja heidän täytyy ymmärtää, millaista lopputulosta hyödyntäjät odottavat. 

Datan välittäjä toimii yhdyssiteenä tuottajien ja hyödyntäjien välillä ja tarjoaa usein lisäarvopalveluita. Datan siirron ja jakelun luotettavuus, nopeus ja turvallisuus ovat avainasemassa. 

Datan hallinnoija pitää huolta datanhallinnasta. Hallinnoija tekee päätöksiä datan käytöstä, jakamisesta ja säilytyksestä. On tärkeää, että datan käyttöoikeudet ja siihen liittyvät vastuut määritellään selkeästi. 

Datan säilyttäjä vastaa datan teknisestä varastoinnista ja hallinnasta, kuten varmuuskopioinnista ja tietoturvasta. Samalla on varmistettava, että datan säilytys ja palautus tapahtuvat turvallisesti ja tehokkaasti. 

Roolien ja niiden välisten suhteiden tunnistaminen ja ymmärtäminen on pilotoinnissa kriittistä. Roolien selkeä määrittely, odotusten ja vastuiden asettaminen sekä datan käsittelyn ja liikkumisen ymmärtäminen roolien välillä auttavat varmistamaan datan luotettavuuden, saatavuuden ja tehokkaan hyödyntämisen. Lisäksi selkeät roolit edesauttavat toimijoiden välisen luottamuksen ja kulttuurin syntymistä. 

Prototyyppiratkaisun kehittäminen

Pilotissa kehitetään usein niin sanottua pienintä toimivaa ratkaisua, jota kutsutaan MVP:ksi (englanniksi Minimum Viable Product). MVP on siis ratkaisun prototyyppi, joka sisältää vain ne toiminnallisuudet ja ominaisuudet, jotka ovat tärkeimpiä ratkaisun käyttämiseksi, ja jotka todistetusti tuottavat käyttäjille eniten arvoa. Prototyypin avulla pyritään keskittymään oleelliseen ja välttämään ajan ja resurssien tuhlausta. Ekosysteemitoimijoiden kannattaa käyttää tarpeeksi aikaa MVP:n määrittelyyn, jotta työn laajuudesta päästään yksimielisyyteen. 

Pilotointia varten kannattaa rakentaa tekninen ympäristö, joka mahdollistaa datan keräämisen, analysoinnin ja jakamisen turvallisesti. Lisäksi täytyy varmistaa, että kaikki pilotissa käytetyt järjestelmät ja alustat ovat yhteensopivia. Tekninen ympäristö voi olla ekosysteemin itsensä luoma tai kolmannen osapuolen tarjoama. Suomessa voidaan esimerkiksi hyödyntää Virtual Finland -ohjelman testiympäristöä. 

Pilotin tuotosten testaaminen asiakkailla ja käyttäjillä

Pilotointia varten kannattaa muodostaa hypoteeseja, eli kussakin vaiheessa testattavia erilaisia oletuksia. Niiden avulla pyritään ymmärtämään, onko ratkaisu asiakkaiden mieleen, onko se teknisesti toteutettavissa ja kuinka lupaava se on kaupallisesta näkökulmasta. Hypoteesit esitetään väittäminä, joiden olettamat testataan tosiksi tai epätosiksi pilotin aikana. Niihin voi myös liittää tarkkoja tavoitelukuja. 

Esimerkkejä hypoteeseista

• Asiakkaan tarve, joka perustuu asiakasymmärrykseen. Esimerkki: asiakkaan tarpeena on vähentää prosessiensa energiankulutusta.  

• Arvolupaus asiakkaalle eli lisäarvo, jonka ratkaisu tuottaa asiakkaalle, sekä arvio lisäarvon suuruudesta säästönä. Esimerkki: ratkaisu tuottaa lisäarvoa asiakkaille vähentämällä energiakustannuksia ja parantamalla toiminnan tehokkuutta. Sen avulla asiakkaat säästävät keskimäärin 15 % energiakuluissaan, joka vastaa yhdessä yrityksessä noin 500 000 euroa vuodessa. Asiakkaat ovat kustannussäästöjen vuoksi valmiita maksamaan ratkaisusta kuukausittaisen lisenssimaksun, jonka arvo on 1 500 euroa. 

• Ratkaisun toimivuuden ja datan jakamisen onnistumisen kannalta tärkeät seikat. Esimerkki: ratkaisun toimivuuden ja datan jakamisen onnistumisen kannalta teknisesti tärkeitä seikkoja ovat vankka tietoturva- ja tietosuoja-arkkitehtuuri, yhteensopivuus eri järjestelmien kanssa sekä helppokäyttöisyys. 

Hypoteesien arviointiin sovelletaan selkeitä sääntöjä. On esimerkiksi mahdollista asettaa sääntö, että jos vähintään tietty prosenttiosuus asiakkaista tekee tietyn toiminnon pilotin aikana, se viestii asiakkaiden kiinnostuksesta ratkaisua kohtaan, jolloin se kannattaa toteuttaa. Toinen käyttökelpoinen sääntö voi olla esimerkiksi se, että jos tietty määrä asiakkaista ilmaisee jonkin ominaisuuden olevan ratkaisulle keskeinen, tämä ominaisuus tulee ensimmäiseen kaupalliseen versioon. 

Pilotin tuotosten mittaaminen, validointi ja seuraavat askeleet

Pilotin päätavoitteena on ratkaisun testaaminen ja siitä oppiminen. Pilotointivaiheessa on tärkeää tarkastella useita näkökulmia: miten hyvin ratkaisu vastaa asiakkaiden tarpeisiin ja miten he kokevat sen arvon. On myös selvitettävä, missä ympäristössä asiakkaat käyttävät ratkaisua ja kohdataanko käytössä ongelmia tai esteitä. Lisäksi arvioidaan asiakkaiden valmiutta hyödyntää ratkaisua. 

Myös pilotin jälkeisiä tuloksia kannattaa katsoa eri näkökulmista. Niitä voi peilata esimerkiksi asiakkaiden palautteeseen tai ansaintamallin toimivuuteen. Tärkein kysymys on se, saatiinko pilotin aikana riittävästi näyttöä ratkaisun toimivuudesta ja vastasivatko näytöt asetettuja hypoteeseja. Onnistunut pilotti osoittaa, että ratkaisu on testattu käytännössä ja sillä on todettu olevan kysyntää markkinoilla. Pilotin tulokset antavat konkreettista näyttöä ratkaisun toimivuudesta ja sen tuomasta arvosta. Onnistuneen pilotin tulokset voivat myös pienentää investointiin liittyviä riskejä ja osoittaa, että sijoitetulle pääomalle on mahdollista saada hyvä tuotto. 

Jos pilotin aikana ei saada riittävästi konkreettista näyttöä ratkaisun toimivuudesta ja hyödyistä asiakkaille, vaihtoehtoina voi olla pilottivaiheen jatkaminen eri asiakasryhmien tai fokuksen kanssa, ratkaisun muuttaminen toisenlaiseksi tai koko hankkeen päättäminen. Iso osa piloteista epäonnistuu, mutta sen ei pidä antaa lannistaa, koska olennaisinta on pilotista oppiminen. 

Tulokset kannattaa jakaa ekosysteemin sisällä. Näin pilottiin osallistuneet toimijat oppivat ja pystyvät kehittämään ekosysteemiä edelleen. Pilottivaihe on tärkeä, sillä se auttaa tunnistamaan mahdolliset ongelmat ja riskit varhaisessa vaiheessa. Samalla myös toimijoiden yhteistyöstä saadaan käytännön kokemusta.

Yhteenveto: mitä toteutusvaiheessa täytyy muistaa?

1. Pilotti on käytännön kokeilu, jota viedään läpi ja tarkennetaan vaiheittain. Samalla testataan hypoteeseja, jotka keskittyvät ratkaisun kaupalliseen haluttavuuteen ja tekniseen toteutukseen. 
2. Toteuttamisvaiheessa varmistetaan, että pilotointiin on varattu riittävästi resursseja ja osallistujia. Onnistumista kannattaa mitata sekä määrällisin että laadullisin keinoin, niin että asiakkaiden näkemykset tulevat huomioiduiksi. 
3. Pilotin tulokset kannattaa arvioida yhteistyössä. Päätökset ja huomiot viestitään selkeästi sekä osallistujille että sidosryhmille. Tämä vahvistaa yhteistyötä myös pilotin jälkeen.

Työkalut ratkaisun pilotointiin

Lopuksi

Käsikirjassa on esitelty ekosysteemin muodostamisen vaiheet yhteistyön ja kulttuurin rakentamisesta aina tavoitellun ratkaisun suunnitteluun ja toteutuksen pilotointiin asti. Tärkeintä on pyrkiä vahvistamaan käytäntöjä, jotka tukevat datan jakamista ja ekosysteemitoimijoiden välistä yhteistyötä. 

Aluksi on tärkeää luoda vankka perusta yhteistyölle ja kiteyttää, mitä ongelmaa ekosysteemi on ratkaisemassa sekä määrittää toiminnalle tavoitteet, roolit ja toimintamallit. Toiminnassa kannattaa keskittyä asiakaslähtöisten ratkaisujen kehittämiseen. Tämä edellyttää asiakasymmärryksen syventämistä, todellisten ja ratkaistavien ongelmien tunnistamista sekä liiketoimintamallin jatkuvaa kehittämistä. 

Luottamukseen perustuva toimintakulttuuri on ekosysteemitoiminnan onnistumisen edellytys. Myös teknologinen osaaminen on tärkeää, mutta se yksinään ei takaa kehitettävien ratkaisujen menestystä. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkitys korostuu monen toimijan muodostamissa verkostoissa. Myös selkeiden toimintatapojen, pelisääntöjen ja laadukkaan johtamisen tarve korostuu. Toiminnan johtamiseen tarvitaan orkestraattori, joka pystyy kohdentamaan eri toimijoiden panokset kohti yhteistä päämäärää. 

Ekosysteemi pyrkii tunnistamaan asiakastarpeesta nousevia mahdollisuuksia uusille, dataa hyödyntäville palveluille. Ratkaisun toteutussuunnitelma tehdään käyttämällä apuna käyttötapauskuvausta sekä liiketoimintasuunnitelmaa. Kun suunnitelma on valmis, ekosysteemi ryhtyy toteuttamaan dataan pohjautuvaa ratkaisua vaiheittain. Tämä tarkoittaa useimmiten pilotointia yhdessä asiakkaiden kanssa. Pilotin yhteydessä tehdään hypoteesien validointi ja varmistetaan ratkaisun tekninen toimivuus. Ekosysteemitoimijat huolehtivat orkestraattorin johdolla siitä, että käytetyt liiketoiminta- ja ansaintamallit ovat reiluja kaikille yhteistyön osapuolille. 

Ekosysteemit tarjoavat mahdollisuuden ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Haluamme kannustaa yrityksiä lähtemään ennakkoluulottomasti mukaan yhteistyöhön ja ottamaan datan hyödyntämisen osaksi strategiaa. Tämän käsikirjan oppeja hyödyntämällä olet mukana luomassa kestävää ja datalähtöistä ekosysteemitoimintaa.

Sanasto

Sanasto määrittelee käsikirjassa käytetyt yleisimmät termit ja auttaa vahvistamaan yhteistä ymmärrystä ekosysteemityön pohjaksi. 

Alusta on eri toimijoiden välillä toimiva datan jakamisen mahdollistava (tekninen) ratkaisu, johon toimijat kytkevät datansa ja digitaaliset palvelunsa. 

Asiakas tarkoittaa henkilöä tai yritystä, joka ostaa dataa tai datan pohjalta luodun tuotteen tai palvelun sekä suorittaa sopimuksen mukaisen maksun. Maksettuaan asiakas hyödyntää dataa sovitusti, käyttää tuotetta tai palvelua itse tai antaa sen muiden käyttöön (katso myös loppukäyttäjä). 

Asiakasprofiili on kuvaus siitä, miten tietyt asiakkaat käyttäytyvät eri tilanteissa ja millaisia tarpeita heillä on. Asiakasprofilointi on tapa jäsentää asiakkaita näiden tarpeiden ja käyttäytymismallien mukaan. Asiakasprofilointi huomioi, että ihminen voi omaksua erilaisia rooleja eri yhteyksissä ja elämäntilanteissa.  

Asiakassegmentti on organisaation koko asiakaskuntaa pienempi, tietyin kriteerein määritelty osa. Asiakassegmentoinnin avulla markkina voidaan jakaa prosenttiosuuksiin ja saada käsitys segmenttien koosta. Asiakassegmentit kuvaavat usein asiakkaiden demografisia ominaisuuksia, kuten ikää, maantieteellistä sijaintia, tuloja sekä perhe- ja työtilannetta. 

Data on digitaalisesti tallennettua, merkeistä ja symboleista koostuvaa, koneellisesti luettavissa olevaa tietoa. Dataa syntyy esimerkiksi arkisten tekemisten, kuten kaupankäynti- ja muiden tapahtumien, prosessien ja toimintojen lopputuloksena joko automaattisesti tai manuaalisesti.  

Data-avaruus eli tietoalue on hajautettu digitaalinen järjestelmä, jonka avulla osallistujat voivat siirtää dataa luotettavasti ja turvallisesti tietyllä toimialalla tai toimialojen välillä. Data-avaruuden voi toteuttaa yhden tai useamman digitaalisen infrastruktuurin avulla, mutta infrastruktuuri ei kuitenkaan määritä data-avaruutta, vaan sääntökirja määrittää. Kaikki osallistujat noudattavat sääntökirjaa. Datan jakamista ja hyödyntämistä edistäviä data-avaruuksia kehitetään muun muassa liikenteen, terveyden, energian ja maatalouden toimialoilla. 

Data-allas (englanniksi data lake) on liiketoimintatiedon hallintaan tarkoitettu ratkaisu, joka mahdollistaa erityyppisten tietojen keruun ja tallentamisen edelleen jalostettavaksi. Tietoallas eroaa perinteisestä tietovarastoratkaisusta, koska mallintaminen on kevyttä ja tietoallas sallii muidenkin kuin perinteisten tietotyyppien tallentamisen ja käsittelyn (esimerkiksi kuvat, dokumentit, sensoridata). 

Dataekosysteemi on useista dataverkostoista koostuva verkosto, jossa toimijat tekevät yhteistyötä tavoitteenaan jakaa ja käyttää dataa verkoston sisällä sekä edistää innovointia ja uutta liiketoimintaa. 

Datainsinööri (englanniksi data engineer) on asiantuntija, joka suunnittelee ja toteuttaa teknisiä ratkaisuja, jotka koostuvat esimerkiksi datan mallinnuksesta, datan integraatiosta, tietovarastoinnista ja pilvipohjaisista dataputkista. 

Datalähde on mikä tahansa lähdejärjestelmä, josta saadaan dataa. Datalähteitä voivat olla esimerkiksi ohjelmointirajapinnat, yritysten sisäiset järjestelmät ja tietokannat tai IoT-laitteet.  

Datan jakaminen tarkoittaa kahden tai useamman osapuolen välistä tiedonsiirtoa. 

Datan tarjoaja on mikä tahansa organisaatio tai luonnollinen henkilö, joka antaa dataa toisen osapuolen käyttöön ekosysteemin ja/tai dataverkoston kautta. 

DAO eli hajautettu itsenäinen organisaatio toimii itsenäisesti tai autonomisesti ilman normaalin organisaation johtoporrasta ja hyödyntää lohkoketjuteknologiaa. Jäsenet ohjaavat toimintaa suoraan älysopimusten ja hallussaan olevien digitaalisten rahakkeiden avulla. Hajautettuja itsenäisiä organisaatioita voidaan pitää digitaalisen ajan osuuskuntina. 

Dataputki (englanniksi data pipeline) on hallittu toimintokokonaisuus datan jalostukseen ja liikearvoa tuottavien palveluiden luontiin. Datatuote voi olla esimerkiksi raportti tai koneoppimisalgoritmin tuottama ennuste, jota käytetään rajapinnan kautta. Ne sisältävät useita komponentteja, jotka kattavat lähdedatan lukemisen, datan muokkauksen ja analysoinnin, talletuksen eri tietomalleihin sekä datan aktivoinnin jalostetun datatuotteen kautta. 

Datatalous on talouden osa-alue, jossa datan kerääminen ja hyödyntäminen ovat keskeinen osa toimintaa. 

Datatieteilijä (englanniksi data scientist) on asiantuntija, joka käsittelee ja analysoi dataa käyttäen eri menetelmiä. 

Ekosysteemi on monien toimijoiden yhteistyöverkosto, joka muodostuu yhteisen vision ja tavoitteen ympärille ja keskittyy ratkaisemaan sellaisia ongelmia, joihin yksittäinen organisaatio ei yksin pysty vastaamaan. Se on dynaaminen ja kehittyvä yhteisö, jossa uudet ominaisuudet, toiminnot ja innovaatiot syntyvät toimijoiden välisen vuorovaikutuksen ja keskinäisten riippuvuuksien kautta. 

Freemium-mallissa kuluttajat vaihtavat dataa tai yksityisyyttään tuotteen ”maksuttomien” ominaisuuksien käyttömahdollisuuteen. Lisäksi osa kuluttajista maksaa rahallisen korvauksen joidenkin tuotteen ominaisuuksien käyttämisestä. 

Käyttötapauksella (englanniksi use case) ilmaistaan systeemitasolla järjestelmän tai ratkaisun toiminnallisuutta ja toiminnallisia vaatimuksia. Sen kuvausmuoto vaihtelee. Usein käytetään apuna visuaalista kaaviota. 

Loppukäyttäjä on henkilö, joka käyttää datan pohjalta luotua tuotetta tai palvelua. Loppukäyttäjä voi olla esimerkiksi maksavan asiakasyrityksen työntekijä tai kuluttaja-asiakas. 

Minimituote tai -palvelu (englanniksi Minimum Viable Product, MVP) on tuote tai palvelu, joka täyttää loppukäyttäjän tärkeimmän tarpeen vähimmillä mahdollisilla kehityspanostuksilla.  

Prototyyppi on tuotteen ensimmäinen konkreettinen versio, jota käytetään tuotteen muotojen ja toimintojen tarkasteluun ja testaukseen. Se voi olla hyvin lähellä lopullista tuotetta tai se on tehty vain tiettyjen ominaisuuksien tai arvolupauksen testausta varten. 

Rajapinta (englanniksi Application Programming Interface, API) on liitäntä, jonka kautta ohjelmisto tai järjestelmä on yhteydessä ulkomaailmaan. Rajapintojen avulla ohjelmistot kommunikoivat toistensa kanssa. 

Reilu datatalous on talouden osa-alue, joka keskittyy luomaan palveluja ja dataan perustuvia tuotteita eettisesti. Reiluus tarkoittaa sitä, että yksilöiden oikeuksia suojellaan ja kaikkien sidosryhmien tarpeet otetaan huomioon datataloudessa. 

Sidosryhmä tarkoittaa ryhmiä ja organisaatioita, joihin ekosysteemin tai yrityksen toiminta vaikuttaa ja jotka vaikuttavat yrityksen tai ekosysteemin toimintaan. Yksittäisellä yrityksellä voi olla erilaisia sidosryhmiä sekä yrityksen sisä- että ulkopuolella.  

Tietoaineisto (englanniksi data set) tarkoittaa yksilöitävissä olevaa kokoelmaa sähköisiä tietoja. Tietoaineisto on tyypillinen liikuteltava yksikkö yritysten välisessä datan jakamisessa, esimerkiksi tiettyä toimintaa kuvaava datakokonaisuus.

Kirjallisuutta

Alvarez, Cindy 2017. Lean Customer Development: Building products your customers will buy. O’Reilly Media. 

Bland, D.J., Osterwalder, A. 2019. Testing Business Ideas: A Field Guide for Rapid Experimentation. Wiley. 

Kaihovaara, A., Härmälä, V., Salminen, V., 2016. Mitä innovaatioekosysteemit ovat ja miten niitä voi kehittää?. Policy Brief 15/2016. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. 

Knapp, J., Zeratsky, J., Kowitz, B. 2016. Sprint: How to Solve Big Problems and Test New Ideas in Just Five Days. Simon & Schuster. 

Olsen, Dan 2015. The Lean Product Playbook: How to Innovate with Minimum Viable Products and Rapid Customer Feedback. Ensimmäinen painos. Wiley. 

Osterwalder, A., Pigneur, Y. 2010. Business Model Generation: A Handbook for Visionaries, Game Changers, and Challengers. Wiley. 

Otto, B., Mohr, N., Roggendorf, M., Guggenberger, T. 2020. Data sharing in industrial ecosystems: Driving value across entire production lines. McKinsey & Company. 

Ries, Eric 2011. The Lean Startup: How Today’s Entrepreneurs Use Continuous Innovation to Create Radically Successful Businesses. Crown Currency Publishing. 

Ruokonen, Mika 2020. Growth Reinvented: Turn Your Data and Artificial Intelligence into Money. Futurice Oy. 

Strategyzer 2011. Business Model Canvas Explained. Youtube-video. 

Valkokari, K., Hyytinen, K., Kutinlahti, P., Hjelt, M. 2021. Collaborating for a sustainable future – ecosystem guide. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.  

Viitanen, J., Eskola, A. 2022. Kilpailuetua alustoista: Horisontissa digitaalisen alusta- ja datatalouden vahvistuva symbioosi. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2022:26. Työ- ja elinkeinoministeriö.