Mitä nämä käsitteet tarkoittavat?

Artikkeli on julkaistu alun perin 29.6.2016. Sitä on päivitetty 22.5.2017 (lisätty ravinnekierto), 26.6.2018 (lisätty hiilen sidonta, hiilibudjetti, hiilinielu, resurssitehokkuus ja vertaiskauppa ja tarkennettu joitain aiemmin julkaistuja selitteitä), 20.6.2019 lisätty tarkennus hiilinieluun, 21.10.2022 (lisätty ravinteiden kierrätys sekä tarkennuksia hiiliriskiin, ravinnekiertoon ja rebound-ilmöön).

Kieli kehittyy samassa tahdissa kuin teknologia ja kulttuuri. Aina silloin tällöin tarvitaan uusia käsitteitä selittämään sitä, miten kehitys näkyy ja vaikuttaa. Kokosimme yhteen joukon hiilineutraaliin kiertotalouteen liittyviä käsitteitä, joiden koemme kaipaavan selitystä. Lista ei pyri olemaan akateemisen tarkka eikä sitä ole tarkoitettu kaiken kattavaksi, mutta toivomme sen tarjoavan apua näiden käsitteiden ymmärtämiseen. 

Maailman on siirryttävä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta hiilineutraalia kiertotaloutta , jotta pystymme sopeutumaan maapallon kantokykyyn. Tähän siirtymään liittyy paljon erilaisia asioita, joita voidaan käsitteinä tulkita monin tavoin. Alla olevat määritelmät ovat meidän näkemyksiämme ja kuvaavat sitä, mitä tarkoitamme, kun puhumme näistä käsitteistä – vaikkapa cleantechista cleantechista . Toivomme, että tämä auttaa myös hahmottamaan, miten nämä käsitteet liittyvät toisiinsa ja mitä niihin liittyvää me Sitrassa teemme.

Jos mieleesi tulee lisää selitystä kaipaavia käsitteitä, vinkkaa niistä meille.

6. sukupuuttoaalto

Sukupuuttoaalto tarkoittaa useiden lajien katoamista suhteellisen lyhyessä ajanjaksossa. Sukupuuttoaallot toistuvat vuosimiljoonien välein, ja aiemmat niistä ovat johtuneet luonnonvoimista. Nyt pyyhkivä kuudes sukupuuttoaalto on ihmisen aiheuttama ja alkoi jo tuhansia vuosia sitten. Ensin ihminen hävitti maailmasta metsästämällä useita suurikokoisia eläimiä. Elinympäristöjen muutos, pirstoutuminen ja häviäminen, ylikalastus merissä ja tulokaslajit hävittävät yhä lisää lajeja eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

Ilmastokriisi kiihdyttää tätä ilmiötä edelleen. Aaltoa ei voi enää estää, sitä voi vain koettaa hillitä.

Talouskasvu on 1970-luvulta lähtien perustunut luonnonvarojen liikakäyttöön, mikä korreloi suoraan eliöstön sukupuuttoaallon sukupuuttoaallon  kanssa. Kiertotalouden periaatteet ja toimintatavat pyrkivät kytkemään talouskasvun irti luonnonvarojen ylikulutuksesta eri sektoreilla, mikä mahdollistaa luonnon monimuotoisuuden eheytymisen pitkällä aikavälillä.

Agroekologinen symbioosi

Agroekologisella symbioosilla Agroekologisella symbioosilla  tarkoitetaan usean maatilan ja muun toimijan yhteistyöverkostoa, jonka jäsenet hyötyvät toisistaan. Sen tavoitteena on energia- ja ravinneomavarainen tuotantomalli, jossa tehokas ravinteiden kierrätys säästää luonnonvaroja ja vähentää ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Tällainen löytyy esimerkiksi Hyvinkäältä, jossa yhteistyötä kokeiltiin toisiaan lähellä sijaitsevien luomuviljatilan, -kanalan, -vihannestilan, -leipomon ja biokaasulaitoksen välille.

Agroekologiset ja teolliset symbioosit ovat rinnakkaiskäsitteitä, ja molemmat ovat osa kiertotaloutta. Kiertotalouden tiekartassa hahmoteltu kestävä ruokajärjestelmä edistää muun muassa agroekologisia symbiooseja.

Biodiversiteetti

Biodiversiteetti tarkoittaa elollisen luonnon monimuotoisuutta, joka turvaa elämän edellytykset maapallolla. Geneettinen monimuotoisuus tarkoittaa perintöaineksen vaihtelua joidenkin eliöiden muodostaman ryhmän keskuudessa. Usein ollaan kiinnostuneita esimerkiksi populaatioiden tai lajien geneettisestä monimuotoisuudesta. Lajien monimuotoisuutta mitataan tavallisimmin jollakin alueella tai jossakin ekosysteemissä esiintyvien lajien lukumäärällä.

Ekosysteemien monimuotoisuus on ilmiö, joka liittyy laajoihin ympäristökokonaisuuksiin. Sillä tarkoitetaan eri elinympäristö- tai luontotyyppien (esimerkiksi lehtometsät, keidassuot tai humusjärvet) monimuotoisuutta jollakin tietyllä alueella. Voidaan olla kiinnostuneita esimerkiksi Suomen elinympäristötyyppien monimuotoisuudesta.

Ilmaston muuttuminen vaikuttaa monella tavalla luonnon monimuotoisuuteen. Arvioiden mukaan ilmastovyöhykkeet voivat siirtyä jopa 500 kilometriä pohjoisemmaksi kuluvan vuosisadan aikana. Uusia kasvi- ja eläinlajeja leviää meille etelästä. Samaan aikaan joitakin kylmään ilmastoon sopeutuneita lajeja voi hävitä Pohjois-Suomesta.

Kaupungistuminen ja väestönkasvu vaikuttavat myös luonnon monimuotoisuuteen. Monimuotoinen ympäristö, viheralueiden laatu ja määrä vaikuttavat suoraan myös ihmiskehoa suojaavien mikrobien määrään. Luonnossa vietetty aika laskee myös stressihormoni kortisolin tasoa ja alentaa verenpainetta.

Biodiversiteetin Biodiversiteetin  säilyttäminen linkittyy vahvasti myös ruoantuotantoon ja ihmisten hyvinvointiin. Esimerkiksi viljelemällä monipuolisesti erilaisia kasveja hoidetaan samalla myös maaperää, hillitään ilmastonmuutosta ja sopeudutaan siihen (katso lisää kohdasta kestävä ruokajärjestelmä).

Biokaasu

Biokaasua Biokaasua  muodostuu erilaisten mikrobien hajottaessa orgaanista ainesta hapettomissa olosuhteissa, mitä kutsutaan anaerobiseksi käsittelyksi, mädätykseksi tai biokaasutukseksi. Hajotuksen tuloksena syntyy metaania (CH₄) sisältävää biokaasua sekä lannoitekäyttöön soveltuvaa orgaanista mädätysjäännöstä.

Biokaasun tuotannon syötteeksi soveltuvat useat erilaiset bioperäiset raaka-aineet, kuten jäteveden puhdistamoiden lietteet, peltobiomassat, tuotantoeläinten lannat ja syntypaikkalajitellut biojätteet.

Biokaasua voidaan käyttää uusiutuvana biopolttoaineena sähkön ja lämmön tuotannossa sekä jalostettuna myös liikennekaasuna, jolloin siitä saadaan suurin jalostusarvo.

Synteettinen biokaasu (SBG, Synthetic BioGas), on puusta tai muusta biomassasta termokemiallisesti valmistettu metaanikaasu. SBG jalostetaan samoilla menetelmillä, joita maakaasun ja biokaasun jalostuksessa käytetään.

Kiertotalouden näkökulmasta biokaasu on läpileikkaava käsite. Esimerkiksi maatiloilla voi olla rooli sekä biokaasun käyttäjänä että tuottajana. Biokaasun tuotanto on myös olennainen osa kiertotalouden biologisia kiertoja muun muassa kestävän ruokajärjestelmän osalta.

Biopolttoaine

Biopolttoaine Biopolttoaine  on biomassasta eli eloperäisestä aineesta valmistettu polttoaine. Biomassaa voidaan kuivata ja polttaa sellaisenaan tai siitä voidaan jalostaa polttoainetta, kuten bioetanolia tai biodieseliä. Liikenteen biopolttoaineiden valmistukseen kasvatetaan erityisesti maissia, sokeriruokoa ja öljypalmua.

Biopolttoaineita luokitellaan yleensä sukupolvittain: ensimmäisen sukupolven biopolttoaineissa käytetään tavallisesti elintarviketuotantoon soveltuvia raaka-aineita, kuten maissia tai sokeriruokoa. Toisen sukupolven polttoaineiden raaka-aineena käytetään pääasiassa jätettä, jossa on korkea lignoselluloosapitoisuus. Tällaisia ovat muun muassa hakkuujätteet ja puupurkutavara. Myös elintarviketeollisuuden jätteitä voidaan hyödyntää toisen sukupolven biopolttoaineeksi.

Biopolttoaineesta saatavaa energiaa kutsutaan bioenergiaksi. Biopolttoaineet edustavat kiertotaloutta silloin, kun niitä tuotetaan eri alojen jätteistä ja sivuvirroista.

Biotalous

Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen. Biotalous Biotalous  pyrkii vähentämään riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista, ehkäisemään ekosysteemien köyhtymistä sekä edistämään talouskehitystä ja luomaan uusia työpaikkoja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Biotaloudelle on ominaista uusiutuvien biopohjaisten luonnonvarojen ja ympäristöä säästävän puhtaan teknologian käyttö sekä materiaalien tehokas kierrätys. Siirtymistä fossiilitaloudesta bio- ja kiertotalouteen voidaan perustellusti kutsua talouden kehityksen uudeksi aalloksi.

Biotalous on osa kiertotaloutta, mutta kaikki biotalous ei ole kiertotaloutta. Kiertotalouden tiekartan metsäperäisten kiertojen ja kestävän ruokajärjestelmän painopistealueet edistävät kiertotalouden mukaista biotaloutta.

Biotalouden osa-alueita, jotka ovat myös kiertotaloutta, ovat muun muassa:

• metsäteollisuuden, maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen esimerkiksi ravinteina, biokaasun tuotannossa tai tuotteissa
• raaka-aineiden hyödyntäminen tavanomaista korkea-arvoisemmissa, neitseellisiä raaka-aineita korvaavissa, pitkäikäisissä ja hiiltä sitovissa tuotteissa, kuten puupohjaisissa tekstiileissä tai biomuoveissa
• ravinteiden kierrätys takaisin maaperään: maaperän ravinteiden sitomista vahvistavat vastuulliset viljelytekniikat ja uudet palvelut.

Cleantech

Cleantech Cleantech  eli ”puhdas teknologia” kattaa kaikki teknologiat, tuotteet, palvelut, prosessit ja suljetut systeemit, jotka edistävät luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ehkäisevät tai vähentävät liiketoiminnan kielteisiä ympäristövaikutuksia. Cleantech-ratkaisut maksimoivat materiaali-, vesi- ja energiatehokkuuden sekä taloudellisesti että teknologisesti. Samalla ne pienentävät päästöjä veteen, ilmaan ja maahan. Osa cleantech-ratkaisuista on tarkoitettu yrityksille, osa kuluttajille tai kaupungeille.

Ekologinen jalanjälki

Ekologinen jalanjälki kuvaa sitä, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn. Käsitteen kehittivät Mathis Wackernagel ja William E. Rees 1990-luvun alussa. WWF:n mukaan ihmiskunnan ekologinen jalanjälki ekologinen jalanjälki  ylittää maapallon kestokyvyn jo 25 prosentilla.

Ekologinen kompensaatio eli luontohyvitys

Kun ihminen aiheuttaa toimillaan luonnolle haittaa, esimerkiksi kaatamalla metsän rakennushankkeen tieltä, tämä haitta on mahdollista hyvittää tekemällä toisaalla luontoa vahvistavia toimia, esimerkiksi ennallistamalla riittävän suuri, aiemmin ihmistoimien heikentämä vastaava metsäalue. Tällaisesta hyvityksestä käytetään nimitystä ekologinen kompensaatio.

Jos kompensaatio on täysimääräinen, luonnon monimuotoisuus ei kokonaisuutena heikkene, koska hyvityksistä koituu luonnolle vähintään aiheutettua vahinkoa vastaava hyöty. Tällöin hankkeella voidaan saavuttaa luonnon kokonaisheikentymättömyys. Jos taas hyvityksellä tuotetaan suurempi hyöty luonnolle kuin alkuperäisestä hankkeesta aiheutunut haitta, lopputulos on luontopositiivinen. Toisaalta kompensaatio voi olla myös osittainen, jolloin vain osa aiheutuneesta haitasta hyvitetään.

Kompensaatio voi toteutua joko aktiivisilla luonnon tilaa parantavilla toimilla (ennallistamishyvitys) tai suojelemalla jokin toinen alue, jonka luontoarvot muutoin olisivat vaarassa (suojeluhyvitys).

Ekologinen kompensaatio on nk. lievennyshierarkiassa viimesijainen keino. Ensisijaista on välttää luontohaitan aiheuttaminen. Toiseksi, jos haittaa luonnolle ei voida välttää, se pitää minimoida. Tämän jälkeen jäljelle jäänyt luontohaitta pitää joko korjata paikan päällä ennallistamistoimin (jos mahdollista, esimerkiksi kaivoshankkeen päättyessä) tai hyvittää toteuttamalla ekologisia kompensaatioita toisaalla.

Hiilen sidonta

Hiilen sidonta tarkoittaa sitä, kun hiiltä sisältäviä aineita, kuten hiilidioksidia (CO₂) sidotaan pääasiassa maaperän ja merien hiilivarastoihin. Kun hiilidioksidipäästöt ilmaan on saatu lähelle nollaa ja yhteiskunta hiilineutraaliksi, ihmiskunnan on sidottava hiiltä ilmasta, jotta aiemmin päästetyn hiilidioksidin määrä vähenee ilmakehässä. Katso myös kohta ”hiilinielu”.

Hiilibudjetti

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan (AR5) ilmakehään voi lisätä vain tietyn määrän hiilidioksidia, mikäli Pariisin sopimuksen tavoite halutaan saavuttaa käytännössä. Ilmakehään lisätyn hiilen määrä on suoraan yhteydessä tiettyyn lämpötilan nousuun, ja Pariisin sopimuksen sallima määrä on yhteensä verrattain pieni, kun huomioidaan nykyiset hiilidioksidipäästöt.

Erilaisten tieteellisten arvioiden mukaan (mm. Carbon Brief ja Carbon Tracker Initiative) hiilibudjetista on nykypäästömäärillä jäljellä enää joitain vuosia tai parhaimmassakin tapauksessa vain alle kaksikymmentä vuotta. Kun tämä määrä ylitetään, joudutaan hiilidioksidia jatkossa poistamaan ilmakehästä. Koska tarvittavien poistojen mittakaava on tässä tapauksessa massiivinen, on järkevää leikata hiilidioksidipäästöjä nopeasti.

Hiilijalanjälki

Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan ihmisen toiminnan aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Useimmiten hiilijalanjälki raportoidaan hiilidioksidiekvivalentteina (CO₂e), mikä huomioi hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös muut merkittävät kasvihuonekaasupäästöt, keskeisimpinä metaanin (CH₄) ja ilokaasun eli dityppioksidin (N₂O).

Hiilijalanjälki Hiilijalanjälki  voidaan määrittää yritykselle, organisaatiolle, toiminnalle tai tuotteelle. Kiertotalouden periaatteita noudattavalla yhteiskunnalla on pienempi hiilijalanjälki. Joidenkin arvioiden mukaan yli puolet hiilidioksidipäästöistä liittyy materiaalien hallintaan ja aineellisten hyödykkeiden valmistamiseen.

Sitran kehittämä elämäntapatesti auttaa tunnistamaan, mistä yksittäisten henkilöiden arjen päästöt syntyvät ja miten niitä voisi vähentää.

Hiilikädenjälki

Hiilikädenjälki Hiilikädenjälki  on konsepti, joka kuvaa tuotteen, prosessin tai palvelun ilmastohyötyjä (päästövähennyspotentiaalia) sen käyttäjälle. Kuka tahansa voi luoda hiilikädenjälkeä – niin valtio, yritys, yhdistys kuin yksittäinen ihminenkin. Kun esimerkiksi yritys tuottaa hiilikädenjälkeä asiakkaalleen, asiakas pystyy alentamaan omaa hiilijalanjälkeään.

Yritys voi oman toimintansa kehittämisen ohella parantaa omaa hiilikädenjälkeään tuomalla aktiivisesti markkinoille uusia innovaatioita, tuotteita, ratkaisuja ja palveluja, jotka luovat myönteisiä ympäristövaikutuksia niiden käytön aikana. Monet kiertotalouden mukaisista ratkaisuista tuottavat hiilikädenjälkeä asiakkaille, kun verrokkina on vastaava tavanomainen ratkaisu.

Erona hiilijalanjälkeen, hiilikädenjälki korostaa myönteisiä vaikutuksia tulevaisuudessa, kun taas hiilijalanjälki keskittyy kielteisiin päästövaikutuksiin nyt.

Hiilineutraali

Yleisesti hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että tuotetaan vain sen verran hiilidioksidipäästöjä kuin niitä pystytään sitomaan. Hiilineutraalin Hiilineutraalin  yhteiskunnan, tuotteen tai systeemin hiilijalanjälki koko elinkaaren ajalta on siis nolla.

Vuonna 2015 solmittu Pariisin sopimus tavoittelee tasapainoa ihmiskunnan hiilidioksidipäästöjen ja hiilinielujen välille viimeistään tämän vuosisadan loppupuoliskolla. Suomen valtio tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Myös monet kaupungit, kunnat ja yritykset pyrkivät hiilineutraaliuteen.

Kokonaisvaltainen muuntuminen hiilineutraaliksi ei ole pelkästään CO₂-päästöihin tuijottamista. Se vaikuttaa koko yrityksen toimintaan: strategiaan, johtamiseen ja ennen kaikkea uuden puhtaan liiketoiminnan kehittämiseen. Kiertotalouden periaatteiden noudattaminen edistää myös pyrkimystä hiilineutraaliuteen.

Hiilinielu

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n (AR5) mukaan hiilinielu on mikä tahansa prosessi, toiminta tai mekanismi, joka poistaa kasvihuonekaasua, kasvihuonekaasun esiastetta tai aerosolia ilmakehästä. Hiilinieluja mitataan sillä määrällä hiilidioksidia, jonka ne poistavat ilmakehästä. Muut kasvihuonekaasut yhteismitallistetaan hiilidioksidiekvivalenteiksi IPCC:n määrittämillä kertoimilla.

Hiiliriski

Hiiliriskillä tarkoitetaan riskejä, joita yritysten, kaupunkien tai valtioiden toiminnalle ja varallisuuserille aiheutuu välttämättömistä toimenpiteistä ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi, joko kasvihuonekaasupäästöjen hinnan nousun tai fossiilisten polttoaineiden käytön rajoittamisen myötä.

Hiiliriskistä Hiiliriskistä  ilmiönä on alettu puhua enenevässä määrin ilmastonmuutoksen alettua nousta päättäjien, yritysten ja sijoittajien agendoille. Koska kansainvälinen yhteisö pyrkii aktiivisesti hillitsemään ilmastonmuutosta ja vähentämään ilmastopäästöjä, pitää fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähentää merkittävästi. Tästä syystä myös sijoittajat tarkastelevat omia sijoituksiaan ilmastonäkökulmista.

Sijoittajien näkökulmasta tärkeää on arvioida sijoitussalkuissa piileviä hiiliriskejä, ja niitä tulisi arvioida kuten kaikkia muitakin sijoituksiin liittyviä riskejä: systemaattisesti ja analyyttisesti. Esimerkiksi hiili-, öljy- ja kaasuyhtiöiden arvo on sidoksissa näiden omistamien varantojen nykyarvoon ja tulevaisuuden tuotantopotentiaaliin. Ja kun kaikkia esiintymiä ei voida hyödyntää – koska ilmaston lämpeneminen halutaan rajoittaa kahteen asteeseen tai selvästi sen alle – on tällä merkittäviä negatiivisia vaikutuksia näiden varantojen arvostustasoihin.

Monet kiertotalouden mukaiset ratkaisut pienentävät hiiliriskiä.

Ilmastoriski

Ilmastoriskillä tarkoitetaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista aiheutuvia riskejä yritysten liiketoiminnalle sekä yhteiskunnalle laajemmin. Ilmastonmuutoksen negatiiviset vaikutukset voidaan jakaa suoriin vaikutuksiin (esimerkiksi poikkeuksellisten äärisääilmiöiden vaikutukset) ja välillisiin vaikutuksiin (esimerkiksi äärisäätiloista ja ilmasto-olojen muutoksista aiheutuvat välilliset vaikutukset). Ilmastonmuutoksen välilliset vaikutukset voivat ilmetä esimerkiksi kuivuudesta johtuvana viljasatojen heikentymisenä ja siitä seuraavana ruoan hinnan nousuna. Ruoan hinnan nousu voi puolestaan johtaa ostovoiman alenemiseen vähätuloisimmilla ja lisätä köyhyyttä ja eriarvoisuutta.

Yhteiskunnan tasolla ilmastoriskit ilmastoriskit  voivat toteutua muun muassa ilmastopakolaisuutena suurten ihmismassojen hakeutuessa uusille asuinpaikoille esimerkiksi kuivien kausien tuomien jatkuvien satotuhojen vuoksi.

Monet kiertotalouden mukaiset ratkaisut pienentävät ilmastoriskiä.

Irtikytkentä

Irtikytkennällä Irtikytkennällä  tarkoitetaan tähän asti toisiinsa kytkeytyneiden asioiden erottamista toisistaan niin, että molemmat voivat toteutua, mutta niiden toteutuminen ei enää ole riippuvaista toisistaan.

Talouskasvu olisi kytkettävä irti ympäristöhaittojen kasvusta ja ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä. Tämä pitäisi pystyä toteuttamaan niin, että talous kasvaa samalla, kun ympäristöhaitat nopeasti vähenevät. Esimerkiksi energiantuotantoon liittyvät päästöt eivät saisi kasvaa, vaikka maailmantalous kasvaa, ja tässä uusiutuvien energiamuotojen käytön lisääntyminen on ilahduttava kehityssuunta. Samalla täytyy myös kiinnittää huomiota kulutusperustaisten päästöjen kasvuun. Kiertotalous edistää talouskasvun irtikytkentää luonnonvarojen liikakäytöstä.

Irtikytkentä voi olla joko suhteellista tai absoluuttista:

• Suhteellinen irtikytkentä tarkoittaa tilannetta, jossa päästöt pienenevät suhteessa talouskasvuun eli taloudellinen kasvu tuottaa vähemmän päästöjä kuin aiemmin. Suhteellista irtikytkentää tapahtuu jo monissa maissa ja se on seurausta talouden tuottavuuden ja palveluiden suhteellisen osuuden kasvusta.
• Absoluuttinen irtikytkentä tarkoittaa tilannetta, jossa päästöt putoavat kokonaisuudessaan samaan aikaan, kun talous kasvaa. Absoluuttista irtikytkentää on havaittavissa jo monien teollisuusmaiden, kuten Suomen, kehityksessä.

Myös hyvinvoinnin tavoittelu ja ylläpitäminen olisi irrotettava talouskasvusta. Tehokkuutta tulee tavoitella ennen kaikkea hyvinvoinnin ekotehokkuudessa eli siinä, että mahdollisimman pienellä materiaalipanoksella saadaan ylläpidettyä korkeaa hyvinvoinnin tasoa. Talouskasvun ja hyvinvoinnin turvaamisen irtikytkentä on ajankohtainen haaste, koska talouskasvu on hiipunut. On etsittävä kiireellisesti vastauksia siihen, miten yhteiskunta voi tuottaa ja jakaa hyvinvointia talouskasvusta riippumattomalla tavalla.

Koettu hyvinvointi ja talouskasvu olisi kytkettävä irti luonnonvarojen kulutuksesta. Tuotettu arvo ei ole suoraan verrannollinen eikä riippuvainen luonnonvarojen kulutuksesta. Arvo voi olla välitöntä, kuten liikevaihdon kasvu, tai välillistä, kuten päästöjen vähentymisestä johtuva terveydentilan parantuminen. Koettu hyvinvointi huomioi ja haastaa erityisesti yksilön käsityksen mielekkäästä elämästä ja siitä, mistä osa-alueista, kuten puhdas ravinto ja elinympäristö, merkityksellinen tekeminen ja osallisuus yhteisöön, se rakentuu.

Jakamistalous

Jakamistalous Jakamistalous  tarkoittaa uutta taloudellista ajattelutapaa, jossa mahdollisuus käyttää tavaroita, palveluita ja muita hyödykkeitä on tärkeämpää kuin niiden omistaminen. Erilaiset digitaaliset alustat ja applikaatiot mahdollistavat usein jakamistalouden toteuttamista käytännössä.

Jakamistalous vastaa moniin tarpeisiin. Se on yhteisöllistä toimintaa, sen avulla säästetään ja ansaitaan rahaa ja mikä tärkeintä, se tarjoaa yhden harvoista miellyttävistä vastauksista kasvuun perustuvan talousmallin ja ympäristön väliseen ristiriitaan: kun vajaakäytössä olevat hyödykkeet otetaan tehokkaaseen käyttöön, emme joudu tinkimään elintasostamme, vaikka meidän onkin suitsittava ekologisesti kestämätöntä kulutusta ja liikatuotantoa.

Jakamistalous liittyy läheisesti kiertotalouteen, mutta kaikki jakamistalous ei ole kiertotaloutta. Kiertotaloutta jakamistalous toteuttaa silloin, kun se edistää resurssien viisaampaa käyttöä tai esimerkiksi tuotteiden käyttöasteen kasvua ja vähentää neitseellisten raaka-aineiden ja uusien tuotteiden tarvetta. Tavoitteena on tällöin saada resursseista maksimaalinen arvo. Esimerkiksi über-jakamistalous ei sellaisenaan ole kiertotaloutta.

Kaskadi-periaate

Kaskadi-periaatteella Kaskadi-periaatteella  tarkoitetaan raaka-aineiden käytön tärkeysjärjestykseen asettamista, mikä mahdollistaa resurssitehokkuuden. Esimerkiksi puun käytön kohdalla tämä tarkoittaa materiaalin teollisen hyödyntämisen ja kierrätyksen asettamista energiakäytön edelle. Tätä periaatetta noudattamalla pystytään tuottamaan enemmän lisäarvoa vähemmällä panoksilla, esimerkiksi samanaikaisesti aikaansaamaan kustannussäästöjä, parantamaan kilpailukykyä ja vähentämään haitallisia ympäristövaikutuksia.

Sovellettuna esimerkiksi uuteen EU:n jätelakiin kaskadiperiaatteen mukaan raaka-aineita käytetään ensisijaisesti korkean jalostusasteen tuotteisiin, jotka ensin käytetään, sitten uusiokäytetään tai kierrätetään ja vasta lopuksi hyödynnetään esimerkiksi energiantuotannossa.

Kestävä ruokajärjestelmä

Kestävä ruokajärjestelmä Kestävä ruokajärjestelmä  perustuu luontoympäristöltään monimuotoiseen järjestelmään. Esimerkiksi viljelemällä monipuolisesti erilaisia kasveja, hoidetaan myös maaperää, hillitään ilmastonmuutosta ja sopeudutaan siihen. Monipuolinen viljelyjärjestelmä lisää myös yrittäjän markkinariskien hallintaa, kun kaikki munat eivät ole samassa korissa.

Kestävässä ruokajärjestelmässä ruuan tuottaja ja kuluttaja ovat lähempänä toisiaan. Kuluttaja voi myös osallistua ruuan tuottamiseen, esimerkiksi viljelemällä kaupungissa. Tämä paitsi lisää monimuotoista ympäristöä kaupungeissa, vaikuttaa myös ihmisten terveyteen, sillä viheralueiden laadulla ja määrällä on todettu olevan yhteys ihmiskehoa suojaavien mikrobien määrään. Ihmisen lisääntyvällä yhteydellä luontoon on myös tarttumattomia tulehdustauteja vähentävä vaikutus.

Kestävässä ruokajärjestelmässä hyödynnetään tuotannosta ja kulutuksesta syntyvät sivuvirrat tehokkaasti esimerkiksi biokaasun tuotannossa. Tuotantoeläinten lannan ravinteet kannattaa hyödyntää lannoitteena mahdollisimman kustannustehokkaasti ja käyttää niillä pelloilla, jotka ravinteita eniten tarvitsevat. Pohjoinen karja-Suomi pitäisi pystyä kytkemään lähemmin eteläiseen vilja-Suomeen. Käyttämällä järjestelmässä jo mukana olevia ravinteita ruuan tuotannossa voidaan vähentää uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä lannoitteiden tuotannossa.

Kestävä ruokajärjestelmä ohjaa ja kannustaa syömään kestävästi tuotettua ravinteikasta ruokaa, jonka tuotannossa kaikkia tuotantopanoksia käytetään optimaalisesti.

Kiertotalous

Kiertotalous on talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Siinä tuotteet ja materiaalit ovat mahdollisimman tehokkaassa käytössä mahdollisimman pitkään ja niihin sitoutunut arvo säilyy yhteiskunnassa. Kiertotaloudessa talouskasvu ei ole riippuvainen luonnonvarojen kulutuksesta.

Kiertotalouteen Kiertotalouteen  liittyvät läheisesti muun muassa biotalous, cleantech, jakamistalous, kestävä ruokatalous ja teolliset symbioosit. Kiertotalouden toimintamalleihin kuuluvat muun muassa jätteen ja hukan minimointiin tähtäävä tuote- ja palvelusuunnittelu, jakaminen, liisaus ja vuokraus, korjaaminen ja kunnostaminen, uudelleenkäyttö sekä kierrätys.

Kuluttajat ovat ratkaisevassa asemassa mahdollistamassa muutosta kohti kiertotaloutta, joka tarjoaa yksilöille ja kotitalouksille keinoja maapallon kantokyvyn rajoissa pysymiseen. Kiertotalous vaatii myös yrityksiltä muutosta asenteissa ja toimintatavoissa, käyttäjälähtöisyyttä ja uudenlaisia kumppanuuksia. Siirtyminen kiertotalouteen vaatii myös toimintaympäristön kehittämistä.

Kokonaisheikentymättömyys

Kokonaisheikentymättömyys on tila, jossa ihmistoimien kokonaisvaikutus ei enää aiheuta luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Kokonaisheikentymättömyydestä käytetään usein myös englanninkielistä termiä ”No Net Loss” (NNL), eli ei nettohävikkiä luonnolle.

Kokonaisheikentymättömyys saavutetaan, kun luonnon monimuotoisuutta vahvistavat ja heikentävät toimet ovat tasapainossa sen jälkeen, kun lievennyshierarkian mukaisesti on ensin tehty kaikki tarvittava luontohaittojen kokonaan välttämiseksi tai minimoimiseksi. Jos luonnon monimuotoisuutta vahvistavat toimet ylittävät heikentävien toimien aiheuttamat haitat luonnolle, lopputulos ei ole vain kokonaisheikentymätön, vaan luontopositiivinen, englanniksi ”Net Positive Impact” (NPI).

Kokonaisheikentymättömyyttä voidaan tavoitella monella eri tasolla. Tavoitteeksi voidaan asettaa, että yksittäinen hanke (esim. rakennusprojekti tai asemakaava) ei aiheuta nettohävikkiä luonnolle. Toisaalta koko organisaatio voi päättää tavoitella kokonaisheikentymättömyyttä eli tilaa, jossa organisaation (esimerkiksi yritys, kunta, yliopisto) kaikkien toimintojen yhteisvaikutus luontoon on nettona vähintään neutraali, hankintaketju mukaan lukien. Vielä ylemmällä tasolla esimerkiksi sijoittaja voi asettaa kokonaisheikentymättömyyden tavoitteeksi sijoitussalkulleen tai valtio koko maantieteelliselle alueelleen.

Lievennyshierarkia eli mitigaatiohierarkia

Luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa laajasti hyväksytty periaate, jonka mukaan ihmisen toimillaan aiheuttamat haitat luonnolle tulee ensisijaisesti pyrkiä välttämään, toissijaisesti minimoimaan ja – siltä osin kuin luontohaittoja kuitenkin aiheutetaan – joko korjaamaan ne paikan päällä (esimerkiksi kaivosalueen ennallistaminen kaivostoiminnan päätyttyä) tai hyvittämään ne ekologisella kompensaatiolla eli toisaalla tehdyillä luonnon monimuotoisuutta vahvistavilla toimilla.

Esimerkiksi kaavoituksessa lieventämishierarkian noudattaminen voisi tarkoittaa, että punnittaessa eri vaihtoehtoja uudelle asuinalueelle päätetään olla sijoittamatta rakentamista lainkaan kohteeseen, jossa on erityisen arvokkaita luontoarvoja (välttäminen) ja että suunnitellaan valitussa rakennuskohteessa toimet niin, että luonnontilaiset alueet voidaan mahdollisuuksien mukaan säilyttää esimerkiksi lähimetsikkönä tai niittynä. Jos nämä toimet eivät riitä, vaan luontoarvojen heikentymistä silti tapahtuu, jäljelle jäävä luontohaitta tulee pyrkiä korjaamaan ennallistamalla (esimerkiksi siirtämällä rakentamisen alle jääviä lajeja turvaan toisaalle nk. ekosysteemihotelliin ja palauttamaan kohteeseen rakentamisen päätyttyä) tai kompensoimaan toisaalla tehtävin luontohyvityksin.

Liiketoimintaekosysteemi

Liiketoimintaekosysteemillä Liiketoimintaekosysteemillä  tarkoitetaan verkostoa, jossa erityyppiset toimijat, kuten yritykset, tutkimus-, koulutus- ja innovaatiosektori sekä julkiset toimijat, tekevät yhteistyötä yli toimialarajojen luodakseen toisiaan täydentäviä tuotteita ja palveluja tai kehittääkseen uudenlaista osaamista ja tuotantoresursseja. Liiketoimintaekosysteemejä on muodostunut muun muassa ravinnekiertojen ja biokaasun ympärille.

Ison veturiyrityksen luoma ekosysteemi voi toimia myös pienten startup-yritysten kasvualustana. Tavoitteena on asiakkaan kokeman lisäarvon ja liiketoiminnan suorituskyvyn kasvattaminen niin kunkin yksittäisen toimijan kuin koko arvoverkonkin osalta.

Kiertotaloudelle liiketoimintaekosysteemit ovat oleellisia, sillä kiertotalouden edistäminen edellyttää usein laajamittaista yhteistyötä sekä arvoketjun toimijoiden välillä että yli arvoketjujen. Esimerkiksi uusien palveluiden ja älyteknologian myötä tavoiteltava radikaali liikenteen murros edellyttää vahvaa yhteistyötä liiketoimintaekosysteemissä ja liikkumisen arvoketjuissa.

Luonnon monimuotoisuus

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti  tarkoittaa elollisen luonnon monimuotoisuutta, joka turvaa elämän edellytykset maapallolla. Tämänhetkinen luonnon monimuotoisuus on neljän miljardin vuoden kehityksen tulos.

Luonnon monimuotoisuuden kolme tasoa ovat lajien monimuotoisuus, luontotyyppien monimuotoisuus ja geneettinen monimuotoisuus.

Lajien monimuotoisuus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan lajien kirjoa: lajien määrää, niihin kuuluvien yksilöiden määrää ja näiden jakaumaa tietyllä alueella. Geneettinen monimuotoisuus tarkoittaa perimän vaihtelua lajin tai populaation sisällä tai eliöyhteisössä.

Luontotyypit  eli alueet, joilla vallitsevat tietynlaiset ympäristöolot ja luonteenomainen eliöstö (esim. lehtometsä, keidassuo tai humusjärvi), ovat luonnon monimuotoisuuden kattavin taso. Uhanalaisten luontotyyppien häviäminen heikentää kaikkien niitä kotinaan pitävien, usein toisistaan riippuvaisten lajien edellytyksiä selvitä hengissä. Vastaavasti luontotyyppien elinvoimaisuuden turvaaminen auttaa turvaamaan monien lajien elinympäristöt samalla kertaa – myös niiden kaikkien, jotka tunnetaan toistaiseksi puutteellisesti tai ei lainkaan.

Ilmaston muuttuminen vaikuttaa monella tavalla luonnon monimuotoisuuteen. Arvioiden mukaan ilmastovyöhykkeet voivat siirtyä jopa 500 kilometriä pohjoisemmaksi kuluvan vuosisadan aikana. Uusia kasvi- ja eläinlajeja leviää meille etelästä. Samaan aikaan kylmään ilmastoon sopeutuneita lajeja voi hävitä Pohjois-Suomesta.

Luonnon monimuotoisuus on edellytys luonnon ihmiselle tarjoamille palveluille. Ihmiskunta on täysin riippuvainen luonnosta. Saamme luonnolta esimerkiksi ruokaa, suojaa, raaka-aineita, energiaa, lääkkeitä, hiilinieluja, puhdasta ilmaa ja vettä, virkistystä ja terveyttä. Luonnon tarjoamien palvelujen rahalliseksi arvoksi on arvioitu 150 biljoonaa dollaria vuodessa – lähes kaksi kertaa maailman vuotuisen taloudellisen tuotannon verran.

Luonnon monimuotoisuus on suoraan kytköksissä ihmisten terveyteen. Monimuotoinen ympäristö, viheralueiden laatu ja määrä vaikuttavat suoraan ihmiskehoa suojaavien mikrobien määrään. Luonnossa vietetty aika laskee myös stressihormoni kortisolin tasoa ja alentaa verenpainetta.

Luonnon tarjoamat palvelut (ekosysteemipalvelut)

Luonnon ekosysteemien toiminta tarjoaa ihmiselle valtavan kirjon aineellisia ja aineettomia hyötyjä: ravintokasvien pölytyksestä meluntorjuntaan, hiilinieluista tulvien hillintään, puhumattakaan materiaaleista, joista saamme ravintoa, vaatteita, energiaa tai lääkkeitä.

Näitä luonnon toimintoja, jotka tuottavat ihmisille esimerkiksi ruokaa, turvaa, terveyttä ja hyvinvointia, kutsutaan luonnon tarjoamiksi palveluiksi ihmiselle tai ekosysteemipalveluiksi. Termit kuvaavat lähtökohtaisesti samaa asiaa huolimatta joistakin teknisistä eroista niiden määrittelyissä. Käsite ekosysteemipalvelut on koettu osin vaikeasti avautuvaksi. Siksi kansainvälinen luontopaneeli IPBES on ottanut käyttöön yleiskielisemmän käsitteen luonnon tarjoamat palvelut, joka on omaksuttu myös YK:n biodiversiteettisopimuksen puitteisiin.

Luonnon tarjoamat palvelut voidaan luokitella monella tavalla. Varsin vakiintunut tapa on erottaa toisistaan tuotantopalvelut (aineellisia hyötyjä luonnosta, kuten vilja, kala tai puu), säätelypalvelut (ihmiselle hyödyllisiä luonnon toimintoja, esim. kasvillisuus puhdistaa vettä ja ilmaa, kosteikot ehkäisevät tulvia jne.) ja kulttuuripalvelut (aineettomia hyötyjä, kuten luonnon tarjoamat virkistysarvot, harrastusmahdollisuudet tai inspiraation lähteet).

Luonnon monimuotoisuus ei ole ekosysteemipalvelu. Sen sijaan luonnon monimuotoisuus on edellytys ekosysteemien toiminnalle, joka puolestaan ylläpitää luonnon tarjoamia palveluja. Siten luontokato vaarantaa luonnon tarjoamat palvelut ihmiselle, kun luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvien paineiden myötä ekosysteemien toiminnot häiriintyvät ja heikkenevät.

Lähde: Maes et al. 2013: Mapping and Assessment of Ecosystems and their Services. An analytical framework for ecosystem assessments under Action 5 of the EU Biodiversity Strategy to 2020. Discussion paper.

Luontojalanjälki

Ihmisen, organisaation, tuotteen tai palvelun luontojalanjälki on sen kokonaisvaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Luontojalanjälki mittaa siis asian tai toiminnan luonnolle aiheuttamaa haittaa. Luontojalanjälki voi olla myös positiivinen, jolloin saatetaan puhua luontokädenjäljestä (vrt. hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki).

Luontojalanjäljen mittaamiseen ei ole toistaiseksi olemassa standardia, mutta kehitystyö on Suomessa ja maailmassa käynnissä, ja lukuisia kokeiluasteella olevia mittareita on luotu eri käyttökohteisiin.

Yksittäisen hankkeen (esimerkiksi kaivoshanke) luontovaikutus on periaatteessa tutkittavissa kenttätyöllä, ts. havainnoimalla ja mittaamalla luonnon tilassa tapahtuvia muutoksia paikan päällä, esimerkiksi lajien häviämistä tai elinympäristöjen pirstoutumista alueella.

Tuotteiden tai palvelujen luontojalanjäljen laskeminen sen sijaan edellyttää usein monimutkaisten ja globaalien hankintaketjujen analysointia sen mallintamiseksi, millaiset luontovaikutukset ovat esimerkiksi tuotteen raaka-aineilla, valmistusprosessilla ja käytöllä sen elinkaaren aikana.

Käytännössä luontojalanjäljen laskenta nojaakin useimmiten suoran havainnoinnin sijasta mallinnukseen, tietokantoihin ja olemassa olevaan ekologiseen tutkimustietoon eri toimien ennakoitavista vaikutuksista.

Luontokato

Luontokato tarkoittaa ihmisen toiminnallaan aiheuttamaa luonnon monimuotoisuuden romahdusta, joka on käynnissä kaikkialla maapallolla. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen koskee kaikkia kolmea luonnon monimuotoisuuden tasoa: lajeja, elinympäristöjä ja geneettistä monimuotoisuutta. Käytännössä se tarkoittaa lajien, populaatioiden ja elinympäristöjen häviämistä, pienenemistä, pirstoutumista ja heikkenemistä sekä perimäaineksen kirjon kaventumista.

Erityisen näkyvä osa luontokatoa on lajien sukupuutto. Ihmisen toimista aiheutuva lajien uhanalaistuminen on saavuttanut mittakaavan, joka on kymmeniä tai satoja kertoja luontaista suurempi ja jatkuvasti kiihtyvä. Käynnissä on maapallon historian kuudes sukupuuttoaalto. 

Luontokadon taloudellinen vaikutus on mittava. Maailman talousfoorumi on arvioinut, että yli puolet maailman taloudellisesta tuotannosta on riippuvainen toimivista luonnon ekosysteemeistä.

Kansainvälinen luontopaneeli IPBES on määritellyt viisi keskeistä luontokadon ajuria eli taustavoimaa: maankäytön muutokset, eliölajien suora hyödyntäminen, ilmastonmuutos, saastuminen ja vieraslajit. Näistä maankäytön muutokset (esim. metsien raivaus ruoantuotantoon) ovat vaikutukseltaan suurin, joskin ilmastonmuutoksen vaikutus nousee tämän vuosisadan kuluessa.

Lähde: IPBES 2019: Global Assessment Report on Biodiversity and Ecosystem Services. Suomennos: Suomen luontopaneeli.

Luontopositiivinen vaikutus

Luontopositiivinen vaikutus tarkoittaa tilannetta, jossa ihmistoimien yhteisvaikutus luonnon monimuotoisuuteen on positiivinen eli vahvistaa luonnon hyvinvointia. Siitä käytetään usein myös englanninkielistä nimitystä ”Net Positive Impact” (NPI).

Luontopositiivinen vaikutus saavutetaan, kun luonnolle tuotetut hyödyt ylittävät luonnolle aiheutetut haitat. Sitä voidaan tavoitella yksittäisen hankkeen (esim. rakennushanke) tasolla tai laajemmin, esimerkiksi kokonainen organisaatio voi asettaa tavoitteekseen positiivisen luontojalanjäljen.

Lievennyshierarkian mukaisesti luontopositiivisuutta tavoitellaan ensisijaisesti välttämällä ja minimoimalla luontoon kohdistuvat haitat hyvällä suunnittelulla ja vähentämällä luontoon kohdistuvia paineita. Tämä tulee usein myös halvemmaksi kuin jo aiheutetun haitan korjaaminen.

Jotta nettovaikutus olisi luonnolle positiivinen, pelkkä luontohaittojen välttäminen ei kuitenkaan riitä. Sen päälle tarvitaan luontoa vahvistavia ratkaisuja, jotka eivät vain korjaa tai kompensoi jäljelle jääviä luontohaittoja vaan ylittävät ne. Näitä voivat olla esimerkiksi ennallistamis-, kunnostus-, hoito- tai suojelutoimet, jotka parantavat elinympäristöjen ja/tai lajien tilaa. Myös erilaiset uudet luontoratkaisut, joilla vahvistetaan luontoa rakennetussa ympäristössä, kuten viherkatot ja -seinät tai pölyttäjille sopivien ympäristöjen perustaminen, voivat tukea luontopositiivisen vaikutuksen saavuttamista.

Kokonaisheikentymättömyydestä (No Net Loss, NNL) luontopositiivinen vaikutus eroaa kunnianhimon tason osalta. Kokonaisheikentymättömyyteen riittää, että lopputulos on luonnon kannalta neutraali, kun taas luontopositiivinen vaikutus edellyttää, että luonto hyötyy ihmistoiminnasta.

Maapallon ekologinen kantokyky

Maapallon ekologinen kantokyky Maapallon ekologinen kantokyky  tarkoittaa kulutuksen, tuotannon, jätteiden ja muun ihmisen toiminnan luonnolle aiheuttaman rasituksen ylärajaa. Jos tuo raja ylittyy, on seurauksena ympäristötuhoja, jotka heijastuvat nopeasti myös omaan hyvinvointiimme ja elinkeinoihimme.

Tällä hetkellä ihmiset elävät huomattavasti yli planeettamme ekologisten varojen (katso ylikulutuspäivä). Väkiluvullamme ja erityisesti kulutustottumuksillamme olemme jo nyt ylittäneet planeettamme kantokyvyn.

Kiertotalous edistää talouskasvun irtikytkentää luonnonvarojen liikakäytöstä, vahvistaen pitkällä aikavälillä maapallon ekologista kantokykyä.

Negatiiviset päästöt

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamista lähelle nollaa. Negatiivisilla päästöillä Negatiivisilla päästöillä  tarkoitetaan sitä, että hiilidioksidia sidotaan pois ilmakehästä enemmän kuin sitä päästetään ilmakehään. Negatiivisia päästöjä voidaan aikaansaada vahvistamalla luonnon omia keinoja hiilen sidontaan tai vaihtoehtoisesti poistamalla hiilidioksidia ilmakehästä teknologian avulla.

Hiilidioksidia voidaan sitoa esimerkiksi kasvattamalla metsien ja maaperän nieluja, yhdistämällä bioenergian tuotanto hiilen talteenottoon ja varastointiin sekä imemällä hiilidioksidia suoraan ilmakehästä. Lisää keinoja kehitetään jatkuvasti (katso kuva alla).

Ravinnekierto

Ravinnekierrolla Ravinnekierrolla  eli ravinteiden kierrolla tarkoitetaan keskeistä luonnon prosessia, joka varmistaa elämälle välttämättömien, hyödyllisten ravinteiden kiertämisen ekosysteemissä niin, etteivät ne valu hukkaan. Hukkaan valuvat ravinteet, kuten fosfori ja typpi, rehevöittävät vesistöjä ja kiihdyttävät resurssipulaa. Voimme tukea ravinnekiertoa ravinteiden kierrätyksellä.

Ravinteiden kierrätys

Ravinteiden kierrätyksellä tarkoitetaan maataloudessa ja koko ruokaketjussa syntyvien sivuvirtojen, kuten lannan, puhdistamolietteen, biomassan ja -jätteen käsittelyä ja hyödyntämistä niin, että niiden sisältämät hyödylliset ravinteet – erityisesti fosfori ja typpi – saadaan otettua takaisin kiertoon ja hyödynnettyä esimerkiksi lannoitteena.

Ravinteiden kierrätyksen edistäminen on kiertotalouden ytimessä, sillä viljelyyn välttämättömiä ravinteita käytetään globaalisti kestämättömästi, myös Suomessa. Esimerkiksi kaivannaisfosforista vain 20–25 % päätyy lautasellemme, sillä ravinteita hukataan paljon koko ruokaketjun eri vaiheissa alkutuotannosta kotitalouksiin. Samalla kaivannaisravinteiden globaalit varannot ovat hupenemassa. Vesistöihin, ja Suomen tapauksessa lopulta Itämereen, päätyvät ravinteet aiheuttavat rehevöitymistä ja pahimmillaan kuolleita alueita meren pohjaan.

Kierrätysravinteilla voidaan kasvavissa määrin korvata mineraalisia lannoitteita ja tehostaa ravinteiden käyttöä merkittävästi, ympäristöhaittoja samalla vähentäen. YK:n arvioiden mukaan väestönkasvun myötä on ruoantuotannon kasvettava jopa 70 % vuoteen 2050 mennessä, jos ruokailutottumukset säilyvät nykyisenkaltaisina eikä ruokahävikkiä saada kuriin. Ilman ravinteiden kierrätystä tämä lisäys on mahdotonta.

Ravinteiden kierrätys on myös taloudellisesti järkevää ja tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia.

Rebound-ilmiö

Rebound-ilmiöllä Rebound-ilmiöllä  tarkoitetaan tilannetta, jossa jonkin ongelman ratkaisu vähentääkin siitä saatavia hyötyjä tai pahentaa itse ongelmaa. Kiertotalouden, resurssiviisauden ja ekologisen kestävyyden yhteydessä kyse voi olla esimerkiksi pienentyneen kulutuksen tuomien hyötyjen, kuten aikaansaatujen resurssi- ja energiasäästöjen kumoutuminen osin tai kokonaan, jos kulutusta pienentänyt ratkaisu lisääkin luonnonvarojen käyttöä ja ympäristövaikutuksia.

Esimerkiksi teknologiset innovaatiot voivat johtaa kustannus- ja resurssisäästöihin tuotannossa, minkä ansiosta tuotteista tulee halvempia. Tämä puolestaan voi johtaa lopulta suurempaan kokonaistuotantoon ja -kulutukseen.

Klassinen esimerkki on, että auton vaihtaminen uudempaan ja vähemmän polttoainetta kuluttavaan voi lisätä ajamista. Pelkkä resurssi- ja ekotehokkuuteen keskittyminen osaoptimointina ei siis välttämättä edistä kiertotaloutta kokonaisuutenaan. Siksi meidän pitää huomioida tuotteen koko elinkaari eikä vain sen tuotanto.

Resilienssi

Resilienssi Resilienssi  on ihmisten ja yhteisöjen kyky toimia muuttuvissa olosuhteissa, kohdata häiriöitä ja kriisejä ja palautua niistä. Esimerkiksi yhteiskunnan kyky toipua sodasta tai luonnon kyky palauttaa ekosysteemien tasapaino. Turvallisuuden hallinta onnistuu, jos toimintatavat joustavat tilanteiden ja olosuhteiden mukaisesti. Resilienssiin liitettyjä määreitä ovat joustavuus, kimmoisuus ja palautumiskyky.

Resilienssin käsitteelle ei löydy yksiselitteistä määritelmää. Alun perin käsitettä on käytetty psykologiassa ja luonnontieteissä, joissa se liitetään yksilöiden kykyyn selvitä ja toipua traumaattisista tapahtumista tai organismien kykyyn selvitä ympäristöolosuhteiden äärimmäisistä vaihteluista. Termiä resilienssi käytetään osin samassa merkityksessä kuin termiä kriisinkestävyys (kyky kestää kriisejä ja selviytyä niistä).

Kiertotalous on resilientti, koska se ei perustu niukoiksi käyviin raaka-aineisiin tai niiden ylikulutukseen. Esimerkiksi kestävässä ruokajärjestelmässä viljelijä on riippuvainen ilmasto-olosuhteista. Sään lisääntyvät ääri-ilmiöt lisäävät tarvetta varautumiselle ja toiminnan joustavuudelle. Viljelijä voi lisätä palautumiskykyään muuttuvissa olosuhteissa monimuotoistamalla tuotantoaan, viljelemällä kasveja, joiden kasvukaudet ovat eripituisia tai jotka kestävät erityyppisiä olosuhteita, tai tuottamalla tarvitsemaansa energiaa ja ravinteita mahdollisimman paljon itse tai lähialueen verkostoissa. Tällainen omavaraisuus lisää joustavuutta globaaleja markkinariskejä kohtaan.

Resurssiniukkuus

Maailman väkiluvun kasvaessa ja väestön vaurastuessa energian, veden, viljelysmaan ja monien keskeisten raaka-aineiden tarve kasvaa edelleen voimakkaasti. Jo nyt globaali talous kuluttaa noin 1,5-kertaisesti sen, mitä maapallo kykenee tuottamaan. Tämä voi heikentää resurssien saatavuutta tulevaisuudessa oleellisesti, mikä johtaa raaka-aineiden hintojen merkittävään nousuun. Resurssien niukkuudella voi siis olla suuri vaikutus talouteen. Kiertotalous auttaa suojautumaan tältä kehitykseltä.

Resurssitehokkuus

Yleiskäsite resurssitehokkuus resurssitehokkuus  kuvaa toimintaa, joka pyrkii vähentämään ympäristökuormitusta tuotteiden ja palveluiden tuotannossa ja kulutuksessa raaka-aineista loppukulutuksen kautta uudelleen kiertoon ja lopulta hävittämiseen asti. Tämä tarkoittaa materiaalien optimaalista käyttöä, hukan välttämistä ja vähentämistä, ympäristövahinkojen välttämistä ja luonnonvarojen loppumisen ehkäisemistä. Uutta arvoa pyritään luomaan pienemmistä materiaalisista panoksista.

Resurssitehokkuus ei ole kiertotalouden synonyymi, vaan osa kiertotaloutta. Resurssitehokkuus ei aina haasta tuotannon ja kulutuksen perinteistä suoraviivaista mallia.

Resurssiviisaus

Resurssiviisaus on kykyä käyttää erilaisia resursseja (luonnonvarat, raaka-aineet, energia, tuotteet ja palvelut, tilat ja aika) harkitusti ja hyvinvointia sekä kestävää kehitystä edistävällä tavalla.

Resurssiviisaus Resurssiviisaus  on resurssitehokkuutta kokonaisvaltaisempi määritelmä. Resurssien kulutusta katsotaan siinä absoluuttisesti yhteiskunnan tasolla, jotta päästään kokonaisuuden kannalta parhaaseen lopputulokseen. Pelkkä resurssitehokkuuden lisääminen voi johtaa resurssien käytön osaoptimointiin, mikä ei useinkaan ole resurssiviisasta.

Esimerkiksi kestävän ruokajärjestelmän prosesseissa vähennetään tuotantokohtaisia päästöjä. On pohdittava, mihin kannattaa pistää ruokajärjestelmän käytettävissä olevat uusiutuvat ja uusiutumattomat panokset? Mitä kannattaa tuottaa ja missä? Millä alueilla ja missä määrin tuotamme ruokaa, rehua, polttoaineita ja muita ekosysteemipalveluita?

Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta

Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta  on sellainen yhteiskunta, joka ei tuota hiilidioksidipäästöjä eikä jätettä, ja joka tulee toimeen sillä osuudella yhden maapallon tuottamista luonnonvaroista, joka sille reilusti kuuluu. Toisin sanoen se ei ylitä maapallon ekologista kantokykyä. Kiertotalous vastaa molempiin haasteisiin: sekä lisää resurssiviisautta että edistää hiilineutraaliutta. Arvioiden mukaan yli puolet hiilidioksidipäästöistä liittyy materiaalien hallintaan.

Smart & Clean

Smart & Clean Smart & Clean  (älykäs ja puhdas) on määre, jolla voidaan kuvailla monenlaisia asioita. Kyseessä voi olla teknologia, tuote tai palvelu, joka digitalisaation avulla ohjaa käyttäjää (kuluttajaa tai yritystä) ympäristön kannalta puhtaisiin valintoihin ja käyttötapoihin. Sellainen voi olla myös alue tai kaupunki, jossa asukkaiden arkea ohjaavat valinnat, alueen infrastruktuuri, tarjolla olevat palvelut ja yritysten toiminta perustuvat kiertotalouden, vähähiilisyyden ja digitalisuuden periaatteille ja niiden mukanaan tuomille mahdollisuuksille.

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean –säätiö oli pääkaupunkiseudulle vuonna 2016 perustettu 5 vuoden määräaikainen organisaatio, jossa alueen kaupunkien ja yritysten lisäksi oli mukana useita yhteistyökumppaneita. Sen tärkeimpänä tavoitteena oli rakentaa kaupunkiympäristö, joka perustuu puhtaille ja älykkäille teknologialle, infrastruktuurille ja palvelukonsepteille ja josta muodostuu suomalaiselle smart & clean -liiketoiminnalle testi- ja referenssialue kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi.

Teollinen symbioosi

Teollinen symbioosi Teollinen symbioosi  on yhteistyöhön perustuva toimintamalli, jossa yritykset tuottavat toisilleen lisäarvoa hyödyntämällä tehokkaasti toistensa sivuvirtoja, teknologiaa, osaamista tai palveluja. Näin toisen toimijan sivuvirta tai jäte muuttuu tuottavaksi resurssiksi toiselle ja säästää kummankin kustannuksia vähentäen myös haitallisia ympäristövaikutuksia. Parhaimmassa tapauksessa symbiooseissa syntyy kaupallisesti menestyviä korkean jalostusasteen tuotteita loppukäyttäjien tarpeisiin sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla.

Sitra käynnisti Suomessa teollisten symbioosien toimintamallin FISS, jota Motiva operoi. Agroekologinen symbioosi on myös teollinen symbioosi.

Teolliset symbioosit ja siihen liittyvä teollinen ekologia (Industrial ecology) ovat osa kiertotaloutta. Kiertotalouden tiekartan tekniset kierrot, metsäperäiset kierrot, liikkuminen ja logistiikka sekä kestävä ruokajärjestelmä voivat kaikki kytkeytyä teollisiin symbiooseihin.

Vertaiskauppa

Vertaiskauppa on kuluttajien välistä kaupankäyntiä, joka tapahtuu yleensä verkkoalustoilla tai perinteisillä kirpputoreilla. Vertaiskaupassa kuluttajat myyvät pääosin käytettyä tavaraa toisille kuluttajille.

Yleisimmät syyt vertaiskaupankäyntiin ovat vastuullinen kuluttaminen, ekologisuus ja edullisuus. Käytetyn tavaran hinta on matalampi kuin uuden, ja vertaiskaupan edistämä kiertotalous on aiheena tärkeä asia monelle tulevaisuutta ja luonnonvaroja pohtivalle ihmiselle.

Ylikulutuspäivä

Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä vuodesta, jona ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon vuotuisen biokapasiteetin eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Kansainvälinen think tank Global Footprint Network laskee sen tietyllä kaavalla:

(maapallon biokapasiteetti / ihmisten ekologinen jalanjälki) x 365 = maailman ylikulutuspäivä

Vuonna 2016 maailman ylikulutuspäivä ylikulutuspäivä  oli 13. elokuuta, mutta Suomen ylikulutuspäivä oli jo 17. huhtikuuta. Vuosituhannen vaihteessa ylikulutuspäivää vietettiin maailmanlaajuisesti vasta lokakuussa, eli vauhti on kiihtynyt tällä vuosituhannella jatkuvasti.

Ylikulutuspäivän viettäminen on yksi tapa havainnollistaa sitä, miten maapallon väestö elää yli varojensa. Se pohjautuu ekologisen jalanjäljen käsitteeseen, joka kertoo, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan ihmisen kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä jätteiden käsittelyyn.

1970-luvulta lähtien talouskasvu on perustunut luonnonvarojen liikakäyttöön ja johtanut ylikulutuspäivän aikaistumiseen. Kiertotalouden periaatteilla ja toimintatavoilla pyritään kytkemään talouskasvu irti luonnonvarojen liikakäytöstä eri sektoreilla. Sen myötä vuotuinen ylikulutuspäivä voi pitkällä aikavälillä siirtyä myöhäisemäksi.

Ympäristötilinpito

Ympäristötilinpito on ympäristön ja talouden vuorovaikutuksen – sen, miten talous vaikuttaa ympäristöön ja ympäristö talouteen – kuvaamista ja mittaamista tilastojen keinoin.

Ympäristötilinpidon tietopohjan muodostavat ympäristötilastot, jotka kuvaavat esimerkiksi päästöjä, luonnonvarojen kulutusta tai jätteiden syntyä ja käsittelyä. Tämä tietoaines kootaan ja esitetään kansantalouden tilinpidon kanssa yhdenmukaisella tavalla tileinä ja taseina, käyttäen mm. samaa käsitteistöä, toimiala- ja sektorijakoa ja luokitteluja. Tilastoinnissa käytetään sekä fysikaalisia että rahamääräisiä mittayksiköitä.

Ympäristötilinpito mahdollistaa talouden ja ympäristön tunnuslukujen peilaamisen toisiaan vasten, esimerkiksi bruttokansantuotteen (BKT) kehityksen peilaamisen luonnonvarojen käyttömääriin.

Ympäristötilinpidon standardi on YK:n integroitu ympäristön ja kansantalouden tilinpito (System of Environmental Economic Accounting, SEEA). Tämä itsessään ei vielä salli luonnon monimuotoisuuden tilan ja kehityksen seurantaa, vaan keskittyy materiaalivirtojen ja resurssien käytön kysymyksiin.

Lähemmäs luonnon hyvinvoinnin mittaamista tuleva ekosysteemitilinpito on ympäristötilinpidon laajennus, joka tuo mukaan ekosysteemien laajuuden ja tilan sekä niiden tuottamien ekosysteemipalvelujen mittaamisen. Ekosysteemitilinpidon avulla on mahdollista sekä seurata ekosysteemien tilan kehitystä että tarkastella niiden kytköksiä esimerkiksi taloutta ja hyvinvointia kuvaaviin mittareihin. YK:n tilastokomitea hyväksyi pitkään valmistellun ekosysteemitilinpidon kehikon maaliskuussa 2021. Kansainvälinen ympäristötilinpidon ja ekosysteemitilinpidon standardi on suositus, jonka käyttöönotto etenee eri tahtia eri puolilla maailmaa.

Mitä kattavammin luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien tilaa kuvaavat tiedot ovat mukana ympäristötilinpidossa, sitä paremmin niitä voidaan seurata samalla tavoin kuin talouden ja työllisyyden mittareita ja antaa niille vastaava painoarvo.