Tiivistelmä

Viimeaikaiset kriisit, kuten COVID-19 ja ilmastokriisi, ovat korostaneet terveyden ja ympäristön välistä yhteyttä. Kun tietoisuus politiikan alojen välisistä yhteyksistä lisääntyy, nähdään myös entistä enemmän tarvetta koordinoidulle päätöksenteolle niin EU- kuin kansallisella tasolla.

Vaatimukset kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan on tunnustettu jo pitkään, mutta koronaviruspandemia on korostanut entisestään nykyisten esteiden purkamisen tarvetta ihmisten, eläinten ja planeetan terveydentilan parantamiseksi. Tästä huolimatta kysymyksiä jää edelleen kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta ja sen toteuttamisesta, kun tavoitteena on edistää niin ihmisten, eläinten kuin ympäristön terveyttä.

Selvityksessä suositellaan planetaariseen terveyteen perustuvan lähestymistavan käyttöönottoa kaikilla hallinnon tasoilla ja monitieteisen yhteistyön vahvistamista.

Suositusten toteuttaminen edellyttää, että politiikkasiilot EU:ssa ja kansallisella tasolla pyritään hajottamaan ja siirrytään nykyistä kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan. Lisäksi planetaarisen terveyden edistämiselle tulee määritellä yhteiset mittarit ja luoda parhaiden käytäntöjen foorumi. Planetaarinen terveys tulee liittää myös osaksi terveydenhuoltoa. Investointeja tulee suunnata koulutukseen, viestintään ja tutkimukseen. Kansainvälistä yhteistyötä tulee lisätä.

Suosittelemme

Julkaisun tiedot

Otsikko

Planetaarinen terveys (tiivistelmä)

Kirjoittajat

Danielle Brady (EPC, Social Europe and well-being programme)

Julkaisija

European Policy Centre and Sitra

Julkaisupaikka

Brussels

Julkaisuvuosi

2023

Sivumäärä

20

Sarja

memorandum

Aihe

planetär hälsa, jorden, hälsa, biologisk mångfald, natur, människor, hälso- och sjukvård, hållbar utveckling

Liittyvä projekti

Planetaarinen terveys

Tutustu myös