Artikkeli
Miten rakennetaan maailman kestävin tulevaisuus? Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen osallistujat asettivat tämän kymmenen pisteen kysymyksen harjoitustyönsä ytimeen ja hahmottivat toimia tavoitetta kohti. Tarvitaan ainakin yhteistyötä, konkreettisia tekoja ja rohkeutta. Näin voisi kiteyttää 16. kurssin opit.
Julkaistu
20.4.2022
Johtava asiantuntija, Viestintä
Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus yhdistää arjen hyvinvoinnin, talouden realiteetit ja maapallon reunaehdot pitkäjänteiseen päätöksentekoon ja uuteen johtajuuteen. Jokaiselle kurssille kutsutaan noin 30 osallistujaa yhteiskunnan eri sektoreilta. Alustusten ja intensiivisen harjoitustyön kautta kurssilaiset oppivat, miten talouspolitiikkaa Suomessa johdetaan ja miten kestävää kehitystä edistetään talouspolitiikan keinoin.
Ensimmäisen pilottikurssin lisäksi olemme järjestäneet jo 16 kurssia, joille on osallistunut yli 400 asiantuntijaa. Koronapandemian ja rajoitustoimien aaltoilun takia kurssi 16 järjestettiin osittain kasvokkain ja osittain verkon kautta. Todistukset marraskuussa 2021 alkaneelta kurssilta jaettiin maaliskuussa 2022.